Marinaa mahasta ja muuta mussutusta

Kuva täältä.

Kun aloin odottamaan Titiuuta, hymähtelin itsekseni, että minähän voisin olla raskaana vaikka ikuisesti. Monen viikon pahoinvoinnin jälkeenkin, minä vannoin ja vakuutin, että tässä tilassa ja kasvavan mahan kanssa minä viihdyn - aina! Samalla lähestyvä synnytys tuntui hyvän kaukaiselta, vaikka tahdoinkin oman käärön syliini.

Nyt viikkojen selkäkivun ja mukavasti jokapäiväisen närästyksen jälkeen kaksi kuukautta raskautta tuntuu L-I-I-A-N pitkältä ajalta odottaa. Tottakai nautin tästä - silloin kun ei satu. Hyvää asentoa tuntuu kuitenkin olevan vaikea löytää, vessassa saa ravata alvariinsa, supistaa tai kiristää ja kaupassa käynti tuntuu jo maratonilta. Kun tähän kaikkeen lisätään kodinhoito, leikki-ikäinen ja tietynlaisia tarpeita omaava mies, kyseinen coctail saa nassun vääntymään pieneen irvistykseen ja hikikarpalot nousemaan otsalle.

Titiuuta yrittäessämme olin valmis vaikka oksentamaan koko raskausajan, kunhan vain tulen raskaaksi - hinnalla millä hyvänsä. No, rukouksiini on vastattu. Olen maailman onnellisin ihminen, kun minulle ja miehelleni on siunattu toinen lapsi. Siitä en valita. Jotenkin on vain vaikea tuntea suurta onnea kun päivällä olisin jo valmis rojahtamaan sänkyyn kärvistelemään. Keskiraskauden mahdoton energisyys piipahtaa enää iltaisin, joka kostautuu valvomisen jälkeen seuraavana päivänä harmituksena ja haukotuksina. Iltaiset energiapuuskani tuntuvat naurettavilta, sillä päivällä en jaksaisi puuhata kuin vain pakolliset askareet. Hyvinhän minä tuon karjalanpaistin tänään väkersin ja itselleni siinä sivussa oman ruoan. Vielä kamppailen itseni kanssa, jaksaisinko tarttua imurin varteen vai annanko keittiössä olevien murusten rapista jaloissa vielä yhden päivän. Sängyn alla oleva villakoiraperhekin varmaan haluaisi itselleen naapurit. Turhaan minä olen heidän onnensa tiellä imurini kanssa.

Jotta takaan itselleni väsymystä siihen asti kun Titiuu ja Mimmi ovat koululaisia, hankin itselleni iltoihin tekemistä. Eilen tein maailman mahtavimman löydön kirpparilta - nukkekodin! Mokoma hökkeli lähti matkaani vaivaisella femmalla, eli vitosella. Jos kukaan on katsonut Suomen kaamein kämppä-ohjelmaa tai perusamerikkalaista Hurja remontti-formaattia, tiedätte millaisessa kunnossa nukkekoti on, kun vertaan sitä kyseisten ohjelmien koteihin. Fiksuna likkana hankin tavaratalojen ihmemaasta, Prismasta, kotiimme "näytekappaleita kodimme olohuoneen tapetointiin" ja ryhdyn remonttihommiin. (Tuomitkaa minut, jos tahdotte huijauksestani, mutta eihän sitä tiedä, jospa saisin vaikka inspiksen jatkaa remonttia mini-kodista tähän isompaan kotiin). Kyllä minä sentään jostain maksoin. Nimittäin ostin vaalealta puulattialta näyttävää kontaktimuovia, jolla "laminoin" nukkekodin lattiat. Tarkoituksenani on lisätä blogiini Operaatio Pukinkontti-sivu, jossa voitte seurata nukkekodin remonttia kuvineen päivineen. Nukkekodin on tarkoitus valmistua jouluaatoksi Mimmille annettavaksi. Isovanhemmille olen jo infonut, että tänä vuonna joululahjaksi toivomme nukkekotiin kalusteita. Enempää ei meidän neidin tarvitse saadakaan. Meidän joululahjapolitiikka on yksi tai kaksi isoa lahjaa ja ehkä muutama pieni. Joulukuusen ei ole tarkoitus jouluisin hautautua joululahjojen alle. Ja ajatushan se on tärkein.
By the way.. Minulla on myös tekeillä epätoivoinen yritys tehdä ruokaohjeille ja leipomuksille omat sivunsa.

Niin, ja käykäähän kurkkaamassa Surrur-sivua. Siellä nyt komeilee uusin ompelutyöni - kääntökassi.

Ps. Huomenna lisää marmatusta luvassa neuvolan jälkeen. Olen ahdannut nyt hyvään tahtiin itseeni niitä mokkapaloja, joten neuvolantäti pääsee voivottelemaan, kuinka paljon sitä painoa on ehtinyt kertymään. No ei. Oikeasti neuvolantätini on todella mukava, mutta sisälläni kummitteleva, synnytyksen jälkeen liian pieneen hääpukuun sonnustautunut pikku-possu, muistuttaa minua alinomaa enemmän porkkanoista ja vähemmän herkuista. Kuinka lapsellista vaivautua edes miettimään mokomia raskauskiloja..(?)

Minkälaisia raskausvaivoja teillä on ollut/on? Kamppaileeko kukaan muu itsensä kanssa, ettei kerryttäisi raskausaikana rasvavarastoa talveksi?

Entä mikä on teidän mielestä sopiva määrä joululahjoja lapsellesi, muille ja itsellesi? Ratkaiseeko määrä vai laatu?

Onko hyvä idea lisätä ruokaohjeille ja leipomuksille omat sivut?

Pistäkäähän kommenttia - ihan aikuisten oikeasti. Jokunen kävijä näilläkin sivuilla kuitenkin käy. ;-) Vai olenkohan unohtanut estää omien sivukatselujeni laskemisen? Hehe..


Fall is in the air

Kuva täältä


Meidän perheeseemme saapuu syksy, kun kerhot alkavat. Tänään vietimme Mimmin kanssa ensimmäistä kerhopäivää. Kesän jälkeen tuntui mukavalta palata "ihmisten ilmoille" ja tavalliseen päivärytmiimme. Mimmiä taisi hieman jännittää lähteä kerhoilemaan, sillä vielä kerhon ulko-ovien edessä lämmin pieni käsi kädessäni veti minua alaspäin ja Mimmin ääni kuiskasi, että ei lähdetä kerhoon, mennään kotiin. Onneksi Mimmistä kuoriutui pian oma vilkas ja ahkera kerhoilija, joka ei malttanut yhteisten leikkien aikana odottaa pääsevänsä taas askartelemaan. Ja arvatkaa ketkä jäivät kerhon loputtua vielä hetkeksi värittämään kuvia, kun kaikki muut olivat jo lähteneet.

Myöhemmin tällä viikolla alkaa myös Mimmin oma kerho, jonne äiti vie (kyynel silmänurkassa) ison tytön, kerhoreppu hyvin varusteltuna, yksin kerhoilemaan. Minun pikkuiseni lähtee maailmalle. Tämä "maailma" on alle kilometrin päässä ja matka sen ympäri kestää kaksi tuntia. Mitä ihmettä minä teen yksin kotona ne kaksi tuntia? Kyhnötän sohvalla ensimmäisen tunnin, kunnes havahdun horroksestani, että tästä omasta ajasta pitäisi nauttia.

Voin vaikka vannoa, että eilen vietettiin meidän pihalla viimeistä lämmintä kesäpäivää. Ainakin tänään ikkunoita jatkuvasti piiskannut sade ja tuuli kielivät tulevasta syksystä. Toisaalta odotan innolla kauniiksi värjäytyviä puita ja villasukkien pukemista jalkaan. Enkä pelkästään sen takia, että laskettuun aikaan on enää kaksi kuukautta ja Titiuun synnytys sijoittuu juuri syksyyn/alkavaan talveen. Olen aina ollut syksy-ihmisiä. Syksyn tulosta kertoi myös eilinen pihan raivaaminen kesän jäljiltä. Kukat saivat lähtöpassit kukkapurkeistaan ja epätoivoinen yritys kasvattaa omia mansikoita koki karvaan lopun, kun heivasin ne männikköön. Eikä salaattikaan tuntenut armoa, kun viskasin kärsineet salaatinvarret kukkien ja mansikanraatojen perään. Ensi kesänä minä olen parempi viherpeukalo! Tänä kesänä alku oli ihan hyvä, mutta muutaman mökkireissumme jälkeen sain kokea kovan iskun hortonimi-leikeilleni. Jos jaksaisin vielä yrittää ja laittaisin muutaman kanervan ulko-oven eteen piristeeksi. Saa olla aika tunari, jos nekin ehtii tappamaan ennen joulua.

Taidan vain tyytyä jauhopeukaloni kehittämiseen ja keskitän energiani muovikasvien hoitamiseen. Sentään yksi elävä kukka meiltäkin löytyy! Ellei se kuolleena näytä samalta, kuin elävänäkin. En kyllä ihmettele surkeaa hoivaviettiäni kukkia kohtaa, sillä lapsuudenkotimme pitkä kaktus kerran katkesi kuivana kahtia minun katsellessani piirrettyjä. Voin vaikka vannoa, että hypähdin muutaman sentin kohti kattoa, kun iso kuiva kaktus rämähti lattialle. Toivottavasti Mimmi ei peri huonoa menestystämme kasvien suhteen. Mutta pakko myöntää, että mennään jo aika pohjalla, jos saa kaktuksenkin hengiltä. Eihän sitä tarvitse kuin kastella kerran kuussa ja joskus kai vaihtaa mullatkin.. Pitäisiköhän kokeilla? Minun tuurillani pistän sormeni siihen joka kerta kun edes katsoisin sitä. Minulla nimittäin on joku outo taipumus pieniin tapaturmiin ja rähmäkäpälyyteen. Päivittäiseen sanavarastooni kuuluu "Oho" ja "Hups" yhtä lailla, kuin lausahdukset "Ruoka on valmista" ja "Äiti on vähän väsynyt".




Hikihuoneessa

Kuva täältä.

Sauna. Paikka, jossa hiki saadaan kunnolla pintaan ja pestään se lopulta pois päivän aikana kertyneiden tomujen, surujen ja murheiden joukossa. Joillakin on perinne, että joka lauantai-iltana lämmitetään sauna, vihdotaan tai vastotaan ehkä hieman ja lopulta katsotaan illan ohjelmia parhaaseen katseluaikaan kylpytakit päällä sohvalla röhnöttäen. Tämä on ehkä samalla stereotypia suomalaisesta lauantai-kulttuurista. Yleistämisestäni huolimatta, kyllä minä lapsena vietin näin lauantai-iltani. Sauna oli aina kello 20.00, jonka jälkeen hipsimme ennen nukkumaanmenoa kylpytakit päällä jääkaapin ja television väliä. Ihanaa olla suomalainen! :-)

Meillä ei tämän perheeni parissa saunota ehkä näin kaavoihin kangistuen, mutta saunotaan kuitenkin. Jotenkin tästä kuumasta ja hämärästä huoneesta on tullut minulle ja Ukolleni paikka, jossa käymme läpi viikon aikana tapahtuneita hyviä ja/tai huonoja asioita. Kysymme toisiltamme, vieläkö kannetaan kaunaa jostakin asiasta, jonka parissa olemme vääntäneet kättä aiemmin. Sovittelemme ja lupaamme parempaa huomista ja pesemme toisemme saunan jälkeen, kuin sovinnon merkkinä. Saan meidän saunahetkemme kuulostamaan hyvin siirappisilta ja kaunistetuilta, mutta minulle nämä hetket ovat tärkeitä. Saunassa olemme aitoja itsejämme, mitään piilottamatta ja toisillemme avoinna vikoinemme. Sovimme saunoessamme meille tärkeistä asioista. Viimeksi puhuimme saunassa häistämme ja päädyimme Ukon toiveesta tarjoamaan häissämme mansikkakermakakkua. Asiamme voivat kuulostaa pieniltä, mutta ovat silti yhtä tärkeitä. Kerromme toiveistamme punaisesta tuvasta ja perunamaasta. Ihastelemme Mimmin kasvua ja silittelemme Titiuuta. Voi kuinka ällön ihanaa.
Kipuava lämpömittari pitää tunteemme viileinä, sillä emme käy saunassa kiivaita keskusteluja. Paitsi silloin, kun suhteemme kävi läpi "kolmen vuoden kriisiä", kävimme muutamaan kiivaan keskustelun mökkimme saunan pukuhuoneessa. Keskustelu olisi varmaan pitänyt siirtää lauteiden puolelle.. :-)
Ehkä tähän muuten euforiseen tilaamme saunossa on syynä se saunatuoksu, jota käytämme (minun halustani) ainakin yksiin tai kaksiin löylyihin. Purkissa taidettiin puhua, että liiallisella käytöllä on ärsyttäviä vaikutuksia.

Minun täytyy teille kuitenkin tunnustaa, että olemme Ukon kanssa kummatkin hyvin nopeasti tulistuvia kovapäisiä kus.päitä. Riitamme laantuu yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin, mutta olemme molemmat siitä huolimatta mestareita olemaan ilkeitä. Uskallan anonyymisti kertoa, että hyvin terävä kieleni on pahoittanut Ukon mielen joskus niin pahasti, että sain ison mieheni itkemään. Mutta arvatkaa vaan, kuinka itkuherkkä minä olen.. Joskus ehkä vähän liiankin. Emme kuitenkaan riitele usein, mutta joskus ulkopuolisen korvaan keskustelumme saattaa kuulostaa hyvinkin kiivaalta. Ehkä juuri siksi tarvitsemme paikan, jossa elämä on vaaleanpunaista ja sokerista. Todellisuus on kuitenkin tavallista lapsiperheen elämää ylä- ja alamäkineen, jossa äiti ja isi ovat välillä väsyneitä eivätkä hetekkahommat jaksa kiinnosta pätkääkään. Olen kuitenkin onnellisesti menossa naimisiin elämäni miehen kanssa. Ei siitä tunnu pääsevän eroonkaan. Puhallamme kaikesta huolimatta yhteen hiileen ja muistamme huomioida toisiamme hieronnalla, suudelmilla tai kosketuksella. Vaikka suhteemme ei enää elä samanlaista alkuhuuman perhosia vatsassa-aikaa, olemme luonneet ympärillemme toimivan ja ihanan arjen.

Minkälaisia parisuhteita teille on? Miten te sovittelette riitanne? Entä minkälaisia saunojia teistä löytyy?






Tyttöjen ilta

Kun kissa on poissa, niin hiiret hyppii pöydällä. :-) Eli toisin sanoen: kun mies on kerrankin illan muualla, tytöt herkuttelevat ja nauttivat olostaan.

Meillä oli perjantai-iltana toisen kaasoni ja Mimmin kanssa tyttöjen ilta. Päivällä väänsin pienten supistusten lomassa herkkuja ja illalla laitettiin sitten sauna lämpimäksi. Kuten olen aiemmin (toivottavasti) maininnut, minulla on ollut paljon kipeitä ja kivuttomia supistuksia Titiuuta odottaessani. Reiluun viikkoon ei ollut yhtäkään supistusta (JEE! Tästä asiasta tulee pidettyä huomaamattakin kirjaa), mutta tämä asiahan korjattiin minun "rehkiessä" keittiössä. Onneksi kivut haihtuivat lopullisesti saunan jälkeen elokuvaa katsoessa lämmin kauratyyny alavatsalla. (Suosittelen kauratyynyä - kylmänä tai lämpimänä - jokaiselle niska,-selkä,-vatsakipuiselle. Minulle kauratyyny auttaa vaivaan  kuin vaivaan. Näin vähän liioitellusti sanottuna)

Koska jopa KAKSI ihmistä on pyytänyt lisää postauksia ruoasta, leipomisesta ja resepteistä, laitan nyt tähän postaukseen kuvat ja reseptit hyväksi havaituista ohjeista, joita nautimme tyttöjen illassamme. Oliko hieman epämääräinen lause..

Ensimmäiseksi suolainen Pinaatti-fetapiiras spanakopita. Ohje on Koti ja keittiö-lehdestä. Kokeilin tätä ohjetta ensimmäistä kertaa.



Pinaatti-fetapiiras spanakopita
12 annosta


Ohje


1 pkt (600g) lehtitaikinaa (minulla oli kotona vain 500g voitakinapaketti, mutta se toimitti saman asian. Tein piiraan piirakkavuokaan, koska taikina ei riittänyt pellilliseen)

Täyte
3 sipuli
2 valkosipulinkynttä
5 rkl oliiviöljyä (itse paistoin tavallisessa kasvisöljyssä)
250 g tuoretta pinaattia (en tiedä miten pakastepinaatti toimisi tässä. Ihan hyvin, kai?)
2 dl  tuoreita, hienonnettuja yrttejä (minä käytin sitruunamelissaa ja basilikaa, molempia koko ruukulliset)
1 pkt (200 g) fetajuustoa
2 munaa
suolaa ja mustapippuria


Voiteluun
1 muna


1. Anna lehtitaikinalevyjen sulaa leivinpaperin päällä pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulisilppua kevyesti reilun kokoisessa kasarissa. 
Kun sipuleita paistaa miedolla lämmöllä, voit samalla tehdä muuta. Muista kuitenkin välillä sekoittaa, ettei sipulit kärähdä. En omista kasaria, joten hoidin kuullottamisen tavallisessa isossa kattilassa.
3. Hienonna pinaatinlehtiä veitsellä pienemmiksi,. Lisää pinaatit kasariin. Sekoita ja anna niiden vetäytyä kasaan.
4. Nosta kasari syrjään ja anna jäähtyä. Lisää sitten yrtit, fetakuutiot, munat ja mausteet.
5. Jaa taikinalevyt kahteen osaan. Kauli palat ohuiksi levyiksi. Nosta toisen levyn päälle pinaatti-fetaseos. Nosta toinen levy päälle ja kääri reunat alle. 
Tässä kannattaa käyttää levyjen kaulimisalustoina jauhoitettuja leivinarkkeja. Muista lisätä vähän jauhoja myös taikinalevyjen päälle - näin kauliminen sujuu helpommin. Kun levyt on kaulittu leivinpaperin päällä, on se helpompi nostaa ja kääntää toisen päälle. Kannattaa myös kaulita toisesta hieman isompi levy, jotta siitä riittää käärittävää sen toisen levyn alle. Liian ohuitakaan levyjä ei kannata tehdä, sillä taikina repeytyy helposti.
6. Voitele pinta vatkatulla munalla. Paista piirasta 225-asteisen uunin alaosassa noin 30 minuuttia, kunnes se on kauniin ruskea. Anna jäähtyä ennen herkuttelua.





Tyttöjen illan kruunaa mokkapalat! Löysin kaupasta aivan superällönihanan neljää eri vaaleanpunaista strösseliä sisältävän purkin. Näiden mokkapalojen ohjeen olen joskus bongannut jostakin blogista. Voin yrittää joskus etsiä linkin ja lisätä sen tähän. Nämä ovat niin hyviä, että ihan harmittaa kun en voi ottaa kunniaa itselleni. :-)


Mokkapalat
Pellillinen


Ohje


Pohja
5 dl sokeria
5 dl jauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl soodaa
1 tl suolaa
2 ½ dl maitoa tai vettä
200 g voita
4 rkl kaakaojauhetta (suosittelen lämpimästi Fazerin kaakaojauhetta. Tästä saa myös hyvää kaakaota ;-) )
1 dl piimää, jogurttia, maitoa tai kahvia. (Minä tykkään käyttää luonnonjogurttia)
2 kananmunaa


1. Sekoita kuivat aineet keskenään. (sokeri, jauhot, vaniljasokeri ja sooda)
2. Kiehauta voi, maito/vesi, kaakaojauhe ja suola. 
Kaakaojauhe on hyvä lisätä siivilän läpi, jotta vältyt tylsiltä kokkareilta. Olen myös kuullut huhuttavan, että maito ja suola yhdessä ennen kiehauttamista, eivät pelaa hyvin yhteen. Joten lisäsin suolan vasta kiehauttamisen jälkeen. En esimerkiksi ikinä lisää suolaa maitopohjaiseen kaurapuuroonkaan, ennen kuin puuro on valmis.)
3. Yhdistä kaakaoseos ja jauheseos. 
4. Jäähdytä. 
Jos haluat jäähdyttää seoksen nopeasti, lisää tiskialtaaseen kylmää vettä (ja tulppa ;-) ) ja pistä kulho sinne jäähtymään.
5. Lisää piimä/jogurtti/maito/kahvi ja munat.


Paista pohja 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. 
Tiedät, että pohja on valmis, kun pistäessäsi sitä hammastikulla tai puisella grillitikulla, tikkuun ei jää taikinaa. Kun otat pohjan uunista, kurkkaa myös miltä pohja näyttää. Jos pohjaa jää leivinpaperiin, se ei ole vielä valmis. Jäähdytä pohja ennen kuorrutteen lisäämistä.


Kuorrute


100 g voita
2 rkl maitoa
1 rkl kaakaojauhetta
tomusokeria (tarkkaa määrää en osaa sanoa, minulla meni ainakin 4 dl. Varaa kokonainen paketti, ettei tomusokeri vaan lopu kesken.)


Kiehauta voi, maito ja kaakaojauhe. Pidä levy kiehauttamisen jälkeen miedolla lämmöllä, ja kun lisäät tomusokeria seokseen siivilän läpi, ota kattila aina pois levyltä, ettei seos pala pohjaan. Pistä kattila välillä levylle ja sekoittele. 
Kun seos on tarpeeksi paksua, lisää kuorrute heti pohjan päälle ja auta seosta levittäytymään esimerkiksi nuolijalla ja koristele välittömästi.




Palan painikkeeksi tein jääteetä Forsman TEA: Chamraj, Lime-Sitruuna, Vihreä Lehtitee:stä. Lisäsin jääteehen limehunajaa ja sitruunamehua. Tähän ei oikeastaan ole yhtä ainoaa ohjetta. Teepussin ohjeiden mukaan lisää veteen teetä ja oman maun mukaan maukeutusta ja kirpeyttä, jos haluaa.



Katsoimme kaasoni kanssa Finding Neverland. Olen nähnyt tämän jo muutaman kerran, mutta en nähtävästi tarpeeksi monta kertaa. Peter Pan on lapsuudestani asti ollut yksi lempisaduistani ja olen nähnyt varmasti neljä tunnetuinta Peter Paniin liittyvää elokuvaa: HookPeter Pan piirrettyvuoden 2003 Peter Pan-versio ja Finding Neverland. Yksi Peter Pan-kirjakin löytyy hyllystä. Mimmiä ei vaan kiinnosta, kun yritän ehdottaa kirjaa iltasaduksi tai dvd:n katsomista.

Lapsena minä usein toivoin, että Peter Pan tulisi ikkunani taakse ja hakisi minut Mikä-Mikä-Maahan. Onkohan minulla ollut niin kamala lapsuus, että toivoin jonkun hakevan minut pois. Heh. :-) Ehkä minua kiehtoi enemmän ajatus lentämisestä, puumajassa nukkumisesta ja ikuisesta kapsuudesta, kuin pakomatkasta pois kotoa.
Nyt toivon, että lapseni pysyisivät aina lapsina, aivan kuin Peter Pan, eivätkä joutuisi miettimään aikuisten murheita ja maailman todellista menoa. Minua aivan pelottaa lasteni kouluun meno ja se, mitä he siellä kohtaavat. Aivan liian nuorina meikkaavia lapsia, ulkonäköpaineita, joukon painostusta kokeilemaan kiven takana miltä tupakka maistuu tai kalja haisee: aivan liian nuorena aikuistumaan joutumista - tai sen yrittämistä. Jos leikit leluilla tai olet ystäviesi kanssa kirkonrottaa vielä kuudennella luokalla, sinua aletaan heti kiusata ja olet luokkasi nälvimisen keskipiste.
Minua ei ole ikinä tälläisistä asioista kiusattu, mutta olen ollut melkein koko ala-asteen ja yläasteen koulukiusattu. Ei minulle mitään pahoja traumoja ole jäänyt, enkä yritä kasvattaa lapsiani pumpulissa ja suojella heitä kynsin ja hampain siinä pelossa, että hekin joutuvat koulukiusatuiksi. Minulla kuitenkin on kokemusta julmista lapsista ja siitä, kuinka jäädä yli kahdenkymmenen hengen luokassa ihan ilman ystävää. Yläasteella kiusaaminen käy vielä henkilökohtaisemmaksi ja julmemmaksi. Ja arvatkaa uskalsinko kertoa tästä kenellekkään. En! Tuskin uskalsin enää kävellä kaupungilla yläaste-aikoina, koska minut oli peloteltu niin säikyksi (tahallaan tai tahattomasti), että kävelin silmät selässäkin. Sain ilkeitä tekstiviestejä ja ivallisia puheluilta, ja usein näiden takana oli joukko tyttöjä, joiden mielestä oli kiva keksiä minulle halveksivia nimiä ja syitä vihata minua. Välitunnille mentäessä perääni on huudeltu niin kovaa, että kaikki varmasti huomaavat mistä ja kenestä on kyse. Olen törmännyt ilkeisiin kirjoituksiin koulun seinillä, joissa  komeili nimeni ja perään oli mielikuvituksellisesti laitettu yleensä jokin prostiuutioon liittyvä katunimi. Menetin itsetuntoni tyystin ja koulunkäynti oli yhtä piinaa. Kerran kerroin kiusaamisesta opettajalleni ja yhteisen keskustelun jälkeen muutaman kiusaajan kanssa sain vain entistä enemmän uhmakkaita ja ilkeitä viestejä. Tunsin olevani mitätön ja arvoton. Aloin jopa uskoa lopulta mitä muut minusta sanoivat ja painoin kaulani syvemmälle vartalooni, aivan kuin kilpikonna, joka piiloutuu kuoreensa. Koulun vaihtaminenkaan ei varmaan olisi tullut kysymykseen, sillä näillä minua piinaavilla ystävillä tuntui olevan ystäviä joka puolella. Olisin vain kokenut kiusaamista eri ympäristössä.
Onneksi tarinallani on suht onnellinen loppu ja pystyin nauttimaan hieman koulunkäynnistä ammattikoulussa ja lukiossa. Mutta pieni jälkihän näistä elämän kolhuista aina jää.
Parantuminen riippuu siitä, miten niitä jälkiä kannat ja miten katsot tulevaisuuteen, vaikka se joskus näyttäisikin hyvin harmaalta ja valottomalta. Kaikki ajatukseni ja sympatiani kaikkia koulukiusattuja kohtaan! Tässä mietin koko ajan kuumeisesti, että uskallanko näistä asioista kertoa "julkisesti". Mutta jaettu tarina ja sympatia voivat olla jollekin avuksi - toivottavasti.

Onko muita koulukiusattuja? Miten se on vaikuttanut teihin ja kuinka olette päässeet yli kiusaamisesta? Uskaltaako kukaan tunnustaa itse olevansa kiusaaja?
Entä järjestetäänkö teillä tyttöjen (ja miksei poikien) iltoja? Usein? Harvemmin? Mitä iltoihinne sisältyy?

Hyvää viikonloppua! Ja tervetuloa uudelle lukijalle!


Maha ja vauvamaha.

Tykkään todella paljon leipomisesta. Tekisin korvapuusteja ja mokkapaloja varmasti joka viikko, elleivät aika ja omatunto tulisi vastaan. (Omatunto sen takia, koska söisin välittömästi puolet tekeleistäni ja mielessäni leijuu lähellä omaa koko oleva hääpuku ja antipullottavat posket hääkuvassani..) Sämpylöitä kuitenkin leivon usein pakkaseen, jotka hupenevat sieltä alle viikossa olemattomiin.

Tässä loppuraskauden aikana minulle on tullut kova käsillä tekemisen halu. Kohta kaikki tekeminen taukoaa hetkeksi ja takaraivossani jyskyttää, että jäljellä on enää 10 viikkoa, kun Titiuu syntyy(!!) - pakko tehdä kaikkea vielä kun voi. Neuvolalääkärin ja naapureiden mukaan vauvamme syntyy ennen laskettua aikaa. Vatsani on jo kuulemma laskeutunut. Ukkokin huomautti siitä minulle kaupassa käydessämme, että oletkos huomannut kuinka sun massu on painunnu alaspäin. Jotta en hölmistyneenä naureskelisi moisille huomautuksille, otin mahasta kuvan tutkittavakseni. Ja kappas! Onhan se vähän laskeutunut.. Mimmistä mahani laskeutui vasta muutama viikko ennen hänen syntymäänsä. Tässä teillekin todisteet:


Mitä luuletteko, syntyykö Titiuu ennen laskettua aikaa, vai vasta sen jälkeen? Mimmi synty 39+5.

Jotta puheenaihe pysyisi vatsoissa, puhunkin seuraavaksi ruoasta. Mainitsin blogin alussa, että olen kasvissyöjä. Käytän maitotuotteita, kananmunaa ja kalaa. Kasvissyönnilläni ei ole mitään eettisiä juuria, vaan ammattikouluaikoina päätin kerran kokeilla, tulisiko kasvissyönnillä kevyempi olo. Ja sillä tiellä vieläkin ollaan. Nyt raskausaikana olen taas pistänyt syömiseni tarkempaan syyniin, jotta minä ja vauva saadaan yhtä paljon proteiinia kuin lihansyöjä-äiditkin. (Ikinä ei voi olla liian tarkka ;-) ) Neuvolasta sain Mimmiä odottaessani hyvän opasvihkosen ja netistä löytyy paljon tietoa. Tässä yksi hyvä linkki, johon kannattaa tutustua vaikka ei olisi raskaanakaan tai kasvissyöjä.

En ole mielestäni kummoinen kokki, mutta olen takuulla parantunut siitä mitä olin kun seitsemän vuotta sitten muutin omilleni ja keittelin makarooneja tonnikalan kera. Tein alkuviikosta yllättävän hyvää ruokaa, vaikka itse sanonkin. Kaivoin kaapista mitä löysin ja pannu kuumaksi. Tässä tulos:

                      Muumitalon katkarapukasvispasta


                      Katkarapuja n. 1,5d
                      3 isoa porkkanaa
                      Vihreä paprika
                      Kesäkurpitsa
                      Kermaa
                      Juustoa
                      Paprikajauhetta 
                      Valkosipulijauhetta
                      Pippurisekoitetta
              Santa Maria: Pasta rossa (tämä on minun ykkösmausteeni!)
                      Kahden värin täysjyväpennepastaa
                      Öljyä paistamiseen


Esivalmistelu: Kuori ja pilko porkkana ohuiksi lastuiksi. Tee sama kesäkurpitsalle, mutta kuoret voit jättää. Pilko paprika haluamallasi tavalla. Raasta juusto (tähän voisi hyvin myös sopia koskenlaskija-juusto!) Halutessasi voit silputa joukkoon  pienen sipulin. Minulta ei juuri tällä kertaa löytynyt sipulia kaapista, mutta muuten olisin sen lisännyt joukkoon. Katkaravut voi korvata jollakin muulla, vaikka kanalla tai tofulla. Ja ihan kunnon vegehän ei käytä maitotuotteita, joten kävisiköhän kerman korvikkeeksi kookosmaito tai jokin soijapohjainen kermavalmiste(?).


Pannu lämpenemään öljyn kera. (Kuullota sipuli ja sitten..) Lisää katkarapu ja pyörittele niitä hetki pannulla. Lado joukkoon porkkanalastut. Pyörittele katkarapuja ja porkkanoita hetki pannulla. Minä lisäsin hiukan kermaa tässä vaiheessa, jotta porkkana imisi itseensä hieman nestettä ja pehmenisi. 
Lisää joukkoon paprika. Muista maistaa välillä kasviksia! Kun ne alkavat tuntua kypsiltä, laita lopuksi joukkoon kesäkurpitsaviipaleet. Mausta. Viimeseksi kerma ja juustoraaste. Anna ruoan maustua hiljaa kannen alla miedolla lämmöllä.


Nauti!




Mimmille pyöräytin samalla kanamakaronilaatikon. Ohje ei poikkea muuten tavallisesta makaronilaatikosta, kuin että jauhelihan tilalle laitoin kanaa. Käytämmä paljon ruoanlaitossa kermaa ja erilaisia juustoja. Niillä saa herkullisia ja meheviä ruokia. Meillä on yleensä perhepakkaus 7% kermaa. Kokeilunhalusta ostin kerran Flora Kuohu:n 26%. Ja kyllähän sillä saa maukasta ja tukevaa ruokaa aikaan. ;-) Tähän käytin kuitenkin vain sitä 7% kermaa.




Mimmin kanssa on yllättävän kivutonta tehdä sämpylöitä. Saan yleensä rauhassa tehdä koneella taikinan ja pyörittelyvaiheessa lätkäisen Mimmille oman kasan taikinaa, josta hän saa tehdä mieleisensä sämpylät. Kaapissamme on aina kuivahiivaa, joten olen tottunut käyttämään sitä enemmän kuin tuorehiivaa. Ohjeeni ei ole sen kummempi kuin mitä kaikki muut ovat tottuneet käyttämään. Yksi ehdoton ainesosa minulla kuitenkin on, josta en luovu - hunaja!




Pikku-Myyn täysjyväsämpsät


5dl reilusti kädenlämpöistä vettä
Pari teelusikallista suolaa
Pari ruokalusikallista hunajaa
Yksi pussi kuivahiivaa (meillä taitaa olla Rainbow-merkkistä. Tarkista aina mitä pussin kyljessä sanotaan)
5dl vehnäjauhoja
5dl täysjyvävehnäjauhoja (Voit myös tehdä oman sekoituksen vehnäjauhoista, grahamjauhoista, ruisjauhoista, kaurahiutaleista... jne..)
Noin desi öljyä tai voita

Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon. Lämmitä vesi ja mittaa se isoon kulhoon ja heitä perään suola ja hunaja. Lisää jauhoja pieni määrä kerrallaan veden joukkoon ja sekoita taikinaa aluksi puuhaarukalla . Kun taikina alkaa paksunemaan, kädet peliin. Lisää loput jauhot myös pienissä erissä ja vaivaa taikinaa. Kun kaikki jauhot on lisätty ja olet alustanut taikinaa mielestäsi tarpeeksi (taikinaan muodostuu sitko, eli taikinasta tulee kimmoisa ja venyvä. Hyvälaatuinen sitko pyrkii taikinaa venyttäessä palautumaan sen alkuperäiseen muotoonsa). Lopuksi lisää voi/öljy. Jatka vaivaamista vielä pieni hetki ja laita taikina vedottomaan paikkaan kohoamaan liina kulhon päällä. Uuni tai mikro ovat hyviä taikinan kohottamispaikkoja. Kohota taikinaa n. 30 minuuttia.


Lätkäise taikina jauhoitetulle pöydälle ja lisää taikinan päälle hieman jauhoja, jotta sitä on helpompi käsitellä. Jaa takina kahteen osaan ja tee niistä pötkylöitä. Leikkaa pötkylät osiin ja pyörittele sämpylät pellille. Kohota sämpylöitä vielä sen aikaa, kun uuni lämpenee 225 asteeseen. Ennen kuin laitat sämpsät uuniin, voitele ne vedellä ja laita päälle vaikka kaurahiutaleita tai juustoraastetta. Paista n. 12-15 minuuttia uunistasi riippuen. 
Sämpsät ovat kypsiä kun niiden pohja (ja pinta) ovat saaneet kauniin vaaleanruskean värin pintaan. Kypsä sämpylä kumisee hauskasti, jos koputat sen pohjaa tuoreeltaan. 
Tästä ohjeesta tulee kaksi pellillistä sämpylöitä, noin 18 kappaletta isoja tai 32 kappaletta pieniä. (Isoja niiden olla pitää!) Minä paistan aina yhden pellillisen kerrallaa, mutta ei kai se väärin ole paistaa molemmat  pellilliset samaan aikaan. Mielestäni uunin alaosassa paistetuista sämpylöistä tulee parempia, kuin ylhäällä paistetuista. Tai olisikohan se vain pinttynyt tapa, josta tulen paasaamaan mummona lapsenlapsilleni.. :-)



Minkälaisia syömäreitä te olette? Herkuttelijoita, terveysintoilijoita (ei pahalla ;-) ), ehdottomia lihansyöjiä?? Onko teillä jokin bravuuri, jonka osaisitte tehdä vaikka silmät kiinni? Haluaisitko jakaa jonkun ruokaohjeen kanssani?

Lopuksi kuva ystävältäni saaduista oman maan kirsikkatomaateista. Ja on kyllä hyvää! Jos en ihan rakasta, niin pidän todella paljon syksystä ja marjojen, sienien ja muiden herkkujen keräämisestä talvivarastoon. Omenoiden keruuta odotellessa!



Yökukkujat

Titiuu ja selkä ovat selvästi mua vastaan tänä yönä, sillä kumpikaan ei anna nukkua. Täytyy siis käyttää aika hyödyksi ja surffailla blogien maailmassa. :-)

Yritin tuossa parannella hieman blogin ulkoasua. Miltä vaikuttaa? Laittakaahan kommenttia ja ideoita kuinka voisin vielä parannella ja selkeyttää ulkoasua. Muilla tuntuu aina olevan paljon kivemman näköisiä ja toimivimpia blogeja, kuin mitä itse saa askarreltua.

Lisäksi tein uuden sivun koskien häitämme! Ensin ryhdyin kirjoittamaan erillistä postausta ja sen lisäksi sivua häistä, mutta se kävi liian työlääksi. Lisäilen sivulle aina tarpeen ja ajan tullen kuvia ja asioita, joita tulee mieleen häihin liittyen. Ilmoittelen aina uusista lisäyksistä sitten tällä puolella. Käykäähän kurkkaamassa häät-sivua! :-) Enköhän minä syksyn kuluessa ala panikoimaan oikein urakalla ja natisen ja hätäilen täällä viimeisillä voimillani, että kuinka saan kaiken valmiiksi ajallaan ja miten ihmeessä mahdun yhteenkään pukuun! Onneksi edes jotain olen saanut tehtyä valmiiksi.
Myöhempi lisäys: lisäsin häät-sivulle pienen osion kihlautumisestamme ja kosinnasta!


Kävimme eilen Mimmin kanssa kirjastossa hakemassa minulle muutaman kirjan: Marimekon surrur, josta heti löysin itselleni seuraavan ompeluprojektin (saa nähdä olenko haukannut liian suuren palan), ja Ruth Singerin Kotiompelijan käsikirjan. Täytyy syventyä kirjoihin paremmin, kun vielä on armonaikaa ennen hektisen vauva-ajan yhteensovittamisessa leikki-ikäisen menijän kanssa. Meneeköhän se vauva tässä kaikessa hulinassa mukana toisessa käsivarressa kiikkuen?
Samalla kirjastosta nappasimme Mimmille lukemista. Koska Mimmi tykkää todella paljon lukea kirjoja (varsinkin silloin kun äiti ja isi kieltää Muumien jatkuvan tapittamisen), otin vauvan tuloa ajatellen iltalukemiseksi Puppe saa pikkusiskon-kirjan (Eric Hill) ja Mistä tuo vauva tulla tupsahti? (Debi Gliori). Tähän mennessä Puppe on ollut iso hitti. Kovasti kuitenkin pelottaa, että paiskaakohan Mimmi sen kirjan suoraan päin naamaa (hyvästä vastaanotosta huolimatta) kun astelen kotiin käärön kanssa? Ukko nimittäin oli ensimmäiset PUOLI VUOTTA niin mustasukkainen pikkusisarukselleen, ettei heitä voinut jättää samaan huoneeseen ilman valvovaa silmäparia. Kertoman mukaan, Ukko olisi muuten iskenyt pikkuista heti jollakin minkä vain käteensä olisi saannut. JAIKS!

Nappasin hyvältä ystävältäni mainion tavan lieventää vauvan syntymän aiheuttamaa alkujärkytystä. He olivat varanneet isosiskoa varten sairaalakassiin lahjan vauvalta. Tai heillä taisi niitä lahjoja olla oikeastaan kolme kappaletta. Olen vakavasti päättänyt hankkivani jotain mieluisaa Mimmille, kun hän ensimmäisen kerran näkee Titiuun. Taidan ehkä varata yhden ekstralahjan kaappiin, jos meno yltyy kotona aivan mahdottomaksi. Lapsen kasvatuksen kolme kultaista sääntöä: lahjonta, uhkailu ja kiristys. Hehe..

Kovastihan Mimmi vielä puhuu, että kun vauva syntyy, hän antaa vauvalle tuttipullosta maitoa ja pitää häntä sylissään. Välillä hän tuo omista leluistaan jonkun näytille ja kertoo, että tämän hän antaa vauvalle, kun vauva on syntynyt. Eräänä yönä Mimmi kömpi viereemme, mutta vein hänet pienen itkun saattelemana takaisin omaan sänkyyn. Kerroin hänelle, että vauvakaan ei nuku äidin ja isin vieressä, vaan vauva nukkuu omassa sängyssä. Mimmi sitten tokaisi siihen, että vauvahan voi nukkua hänen viekussa ja Mimmin oma nukkevauva voi nukkua toisella puolella.
Voi, kuinka minä voinkaan jakaa itseni kolmeen yhtäsuureen palaan, kun Titiuu on syntynyt. Niin kovasti haluaisin, ettei Mimmi tuntisi itseään ulkopuoliseksi vauvan syntymän jälkeen, ja että hän tuntisi itsensä yhtä tärkeäksi ja rakastetuksi, kuin aikaisemminkin. Mitä jos Mimmi satuttaa itsensä leikkiessään ja minulla on vauva juuri syömässä tissillä? Miten minä voin rientää hänen luokseen, halita ja suukotella tyttöäni, kun tississä on samalla kiinni avuton ja nälkäinen vauva, jonka kärsivällisyys on yhtä pitkä kuin nuppineulanpää. Tulee ihan kyyneleet silmiin, kun ajattelen kuinka Mimmi saattaa tuntea itsensä syrjäytetyksi tai surulliseksi. Mahtuuko minun syliini samaan aikaan kaksi lasta, ja riittääkö sylini heille, vaikka he joutuvat sen jakamaan? Uskon, että nämä kysymykset saavat vastauksensa, kun aika kuluu eteenpäin ja perheemme arki alkaa rullaamaan nelihenkisenä. Haluan niin kovasti olla hyvä äiti - maailman paras äiti lapsilleni. Haluan saada heidät tuntemaan olonsa turvalliseksi, rakastetuiksi ja tärkeiksi. Äitiys on varmasti vaativin ja kovin työ, missä olen ikinä ollut. Oma huoli ja murehtiminen ei lopu ikinä. Ajattelen tällaisia asioita, vaikka Mimmille on ihan sama asia, että äidin mahassa on vauva, kuin että postilaatikossa on postia. Ehkä murehdin liikaa. Mutta kuka äiti ei murehtisi?

Lopuksi kuva iltarutiinistani, nimittäin kynttilöiden polttelusta. Olen varsinainen kynttilöiden suurkuluttaja. Heti kun illat alkoivat pimentyä, kaivoin tuikut esiin ja melkein joka ilta kynttilät palavat olohuoneessa. Mikään ei ole nautinnollisempaa, kuin käpertyä peiton alle, juoda kaakaota ja katsella televisiota kynttilöiden palaessa hiljaa. Taidankin sytyttää muutaman kynttilän ja ottaa parasta mahdollista lääkettä liialliseen murehtimiseen - kaakaota ja Frendejä!


Onko teillä jotain omia vakiintuneita iltarutiineita? Tapoja rauhoittua ja rentoutua päivän jälkeen?
Miten te, joilla on useampi lapsi, olette pystyneet raivaamaan sydämeenne tilaa uudelle tulokkaalle? Entä te joilla ei vielä ole lapsia, tai on yksi lapsi- kuinka luulette ajattelevanne tilanteessa, jossa olisi tulossa uusi vauva perheeseenne?
Entä löytyykö teiltä hyviä ideoita joiden luulisitte toimivan mustasukkaisia sisaruksiin, tai käytettyjä ja toimivia keinoja, joilla olette saaneet lievennettyä sisarkateutta?








Titiuun odotusta.

Ajattelin tehdä pienen katsauksen toisen lapsemme odotukseen ja lisätä kylkiäisiksi muutaman kuvan matkan varrelta. Kuvat ovat hieman huonompi laatuisia, mutta toivottavasti saatte edes jonkinlaisen käsityksen mahan koosta ja kasvusta.

Titiuun LA on lokakuun 31. päivänä. Odotimme (minun mielestäni varsinkin) kauan ja hartaasti tätä raskautta, ja matkallamme raskauteen selvisi, että raskautuminen ei ole meille aivan itsestäänselvyys. Tämä tuli meille pienoisena shokkina, sillä Mimmi oli meille (iloinen ja hyvin rakas) yllätys. Aika ennen raskaaksi tuloa oli varsinkin minulle hyvin raskas ja välillä tuntui, että menen pitkin pohjamutia. Petipuuhista katosi välillä hohto vaikka yritimme, ettei siitä tulisi pelkkää suorittamista. Raskaana olevia naisia tuntui pomppivan tielleni milloin mistäkin ja minun oli vaikea nyökkäillä iloisesti ja hymyillä raskautuneille onnentoivotuksia. Olin tietysti ikionnellinen, että meillä oli jo yksi terve lapsi. Ja vaikka emme enää raskaaksi olisi tulleetkaan, Mimmi olisi kelvannut meille vallanmainiosti. Nyt jälkikäteen huomaan, kuinka vihaisia, synkkiä ja joskus jopa lapsellisia ajatukseni ovat olleet. Koin varsinkin suurta inhoa niitä alle 18-vuotiaita kohtaan, jotka tulivat pelkästä ajatuksesta raskaaksi. Nyt kaikeksi onnekseni olen unohtanut nämä ajatukset ja olen hyvin kiitollinen tilanteestani. 

Raskauden alussa kävimme yksityisellä lääkärillä varhaisraskauden ultrassa (raskausviikolla 8), jotta saisimme todisteet, että kyllä sieltä ihan oikeasti tulee vauva. Ultrassa käynti oli minulle helpottava kokemus ja pystyin nauttimaan raskaudestani hieman enemmän. Menettämisen pelko kuitenkin siivitti ensimmäisiä viikkoja ja on läsnä vielä tänäkin päivänä pilkahduksina. Kaikenlaisia alkuraskauden oireita ja pahoinvointia oli hyvin selvästi havaittavissa. Aamusta iltaan konttasin huonovointisena jääkaapilta sohvalle, jonka jälkeen kurvasin vessaan. Joskus sain itseni raahattua talviseen ulkoilmaan tai kerhoihin Mimmin kanssa. Mimmi ja Ukko suhtautuivat todella hyvin (pieniä marinoita lukuunottamatta) muuttuneeseen olotilaani ja valitukseen. Yöt sain kaikkien iloksi levättyä, sillä pahoinvointi hävisi aina yöksi. Kumma juttu! :-)


Titiuun odotus on ollut kaikin puolin erilainen, kuin Mimmiä odottaessani. Pahoinvointi on ollut jokapäiväistä ja kokopäiväistä. Mimmin odotuksen aikana lysähdin kellon tarkasti viideltä sohvalle voimaan pahoin, ja puoli kahdeksalta olin jo nukkumassa. Mimmin odotuksessa koin ensimmäiset supistukset sinä päivänä kun matkani äidiksi alkoi synnärillä ja lapsivuodeosastolla. Titiuun odotuksessa ensimmäiset supistukset tulivat jo raskausviikolla 13. Mimmiä ei tuntunut häiritsevän kovat ponnistelut, ainoa harmi oli kova selkäkipu, joka vaikeutti jo työtänikin. Tässä raskaudessa liian rasittavat ja pitkät reissut kostautuvat heti seuraavana yönä verenvuotona ja supistuksina. Olen soittanut enemmän neuvolaan hätäpäissäni kuin koskaan ennen. Onneksi kaikki on tähän asti sujunut hyvin- ylimääräisistä sydämentykytyksistä huolimatta.

Pientä mielipahaa on Titiuun odotuksessa aiheuttanut myös alhainen verenpaineeni. Paine on ollut alimmillaan 94/58. Neuvolassa naureskeltiin, että huimaako hiukan kun nouset ylös. Ai huimaako?! Välillä tuntuu, että nyt lähtee taju. Onneksi olen kuitenkin suht hyvin pysynyt tolpillani.

Mimmiä odottaessani ylitin ennen 30. raskausviikkoa 12 kilon rajapyykin. Painoa tulikin lopulta yli 17 kiloa! Minulla kesti vuosi, ennen kuin sain ne pirulliset viisi ylimääräistä kiloa karistettua. Olisikohan osasyynä ollut mahdoton karkkinälkä? Nyt kun häät lähestyvät jo 2,5-1,5 kuukautta Titiuun syntymän jälkeen (häät tulossa 01/2012) olen pyrkinyt pitämään näppini erossa karkkipussista ja namijauhopeukaloni irti pullataikinasta. Kiitettävästi olenkin saanut itselleni (vain) 8 lisäkiloa. Eli normaalissa tahdissa mennään.
Viime viikkoina sama ketuttava selkäkipu on palannut ja yöt pyörin sängyssäni toinen silmä auki. Jos vatsaan ei koske, niin sitten selkään. Tai jos selkään ei koske, niin sitten Titiuu pitää minua valveilla aina yön pikkutunneille asti. Olo alkaa pienestä mahasta huolimatta olla jo vähän kömpelö ja anti-seksikäs. Suoliston ilmanvaihtojärjestelmä pelaa aivan itsestään, ja varsinkin silloin kun olisi jotain romanttista tapahtumassa. Kerran jo Ukolle itkin, että kuinka sinä voit haluta vaimoksesi tälläisen valittavan pierutyynyn. Lohduttavasti hän kertoi, että kaikesta huolimatta hän rakastaa minua ja häät ovat tulossa aivan varmasti. Ja jotta en kokisi enää suurempaa mielipahaa, taisi hän romanttisin elein yhtyä kanssani myrkyttämään sänkymme pölypunkkeja. Seurustelun alkuaikojen kainous ja söpistely taitaa olla meidän suhteessa jo historiaa. :-)

Eiköhän tämä ollut tältä osin tässä. Tällä tarinalla luulisi pääsevän hyvin alkuun. 
Herättikö tunteita? Pistäkää rastia ruutuun tai kommenttia tulemaan! :-)


Mimmin kangaskassi

Tässä pikaisesti Mimmin valmis kangaskassi. Tein kassin jämäpalasta, joka jäi jäljelle aiemmista töistä.

Kertokaahan mielipiteenne, kiitos. :-)


Lauantain satoa.

Hei taas!

Kahtena yönä peräkkäin elämäni toinen mies on tehnyt mulle oharit.. nimittäin Nukkumatti! Yötä ovat menneet noin kuuden tunnin hirsien vedolla ja muuten pyörien ja ähisten sängyssä. Yöllä särkee ja kolottaa selkää sekä vatsaa. Eilen marisin Ukolleni, että miten näin pieni vatsa voi aiheuttaa näin paljon kipua. :-D Eihän se tietenkään Titiuun vika ole, että koskee. Vähän vaan vetää mielen matalaksi, kun ennen sammuin vaivatta jo ennen kuin ehdin kymmentä lammasta pidemmälle laskea, mutta nyt täytyy lisätä muutama nolla laskuihin mukaan. Ja se kipu..

Aamulla heräsin jo 6.30. Kuinka ihanaa! Yritin kääntää unettomuuteni voitoksi ja nautin hiljaisen talomme keittiössä teetä ja omenaa. Sain aamulla olla ihan itsekseni jopa kaksi tuntia. Titiuukin tietysti nukkui nätisti, kun minä nautiskelin rauhastani. Tunnin päästä alkoi jo tuntua orvolta, koska yleensä heräämmä Mimmin kanssa samaan aikaan. (Ja Ukkohan vetää unta palloon viikonloppuisin, kun me jo nousemme).


Laitan lisäksi muutaman kuva eilisistä leikeistä. Muutaman tunnin lattia-askartelu kostautui sitten koko loppupäivän (ja yön) kestäväksi selkäkivuksi. Seuraavaksi vuoraan lattialle itselleni pehmeän alustan ja heitän itseni pitkäkseni. :-)


Mimmiä ei kauheasti kiinnosta prinsessaleikit. Mieluiten hän ahertaa legojen tai junaradan kanssa. Mutta kyllä meidän tytöstä löytyy toisinaan se "girlie girl". Esimerkiksi Mimmin vauva on hänelle todella tärkeä ja muutama ponikin löytyy lelulaatikosta, jotka pääsevät välillä haukkaamaan happea.

Jotta tämä postaus olisi mahdollisimman sekava, niin laitan muutaman kuvan tämän päivän ompelutöistä. Joukosta löytyy myös yksi vanha tekele.

Mimmin vauva sai nyt kunnon petivaatteet. Sydänkangas on (arvatenkin) äidin valitsema ja Mimmi halusi välttämättä vauvalla kisutyynyn. Vauvan vieressä makaa kisu(n pää). Kai tunnistitte? :-D


Eli tuossa on patja, peitto ja tyyny vauvansänkyyn.

Tänään aloitin myös tekemään Mimmille omaa kangaskassia. Kassi kaipaa vielä sangat. Vertailukohteeksi otin kuvan omasta kangaskassistani, joka on tehty samoihin aikoihin, kuin se Mimmin sohva ja tyynyt. Ja nyt jopa löysin tuosta kankaasta sen nimenkin.


 Eli kangas on Sanna Annukan vuonna 2008 suunnittelema "Kanteleen kutsu".

Vielä täytyy mainita, että todella kiva huomata blogillani olevan jo NELJÄ lukijaa! Huikeaa! Kiitos paljon. :-) Muutama uusi tuttavuuskin löytyy joukosta, joiden blogeja en ole aiemmin lukenut. Täytyykin tämän postauksen jälkeen tutustua niihin paremmin.

Minkälaisia raskauksia teillä on ollut? Kuinka teillä vietetään viikonloppuja?


Pieni käsityöpostaus

Jotta tässä blogissa päästään alkuun, niin laitan muutaman kuvan viimeisimmästä ompeluprojektistani. Ja ihan kaikkien tiedoksi, olen vasta-alkaja ompelutöiden saralla, joten nämä tekeleet ovat vielä pitkän pähkäilyn ja hien saattelemia. Apua olen saanut isoäidiltäni ompeluharrastukseni aloitukseen. Olen viimeksi ala-asteella kolmannella luokalla ommellut fleecepipon itselleni ja sen jälkeen kädessäni heilui vasara yläasteelle saakka.

Väkertelin Mimmille vaahtomuovista ja vanhoista tyynyistä tälläisen pienen "sohva". Tässä on hyvä istua viltin alla ja katsella lastenohjelmia. Äitikin on löytänyt tästä hyvän istumapaikan, kun lastenhuoneessa rakennellaan legotaloja.

Patja on vaahtomuovia ja kangas Marimekkoa. Kankaan nimeä en nyt tähän hätään muista, enkä pikaisella googlettamisella sitä heti löytänyt. (Pikainen googlettaminen oli siis alle minuutin pituinen)

Tyynyjä tein yhteensä kolme. Nämä päätyvät usein sohvallemme iltaisin, kun digiboksi pyörittää tallennuksia. Eikä Mimmi osaa näitä kaivata nukkuessaan.. toivottavasti. ;-)

Tässä makaa seuraava projektini. Tarkoituksena olisi vanhoista tyynyliinan palasista taikoa Mimmille, Mimmin vauvalle ja meidän vauvalle kisut. Ihan alkajaisiksi teen näistä vain kisun päät, ompelen viikset ja suut ja napeista tulee silmät ja nenät. Saa nähdä, kuinka projektini käy. Itseluottamus on vielä aika korkealla, sillä tämä vielä vaikuttaisi minun taitojani ajatellen aika helpolta työltä.

Kovasti yritän kitkeä jo nyt syntyvää sisarkateutta ja ajatellin tehdä Mimmille ja Titiuulle omat kisut. Meillä puhutaan äidin vatsassa olevasta vauvasta nimellä Meidän vauva ja Mimmilla on oma nukkevauva, joka on sitten hänen ikioma vauva. Yhdessä kerran päätimme sängyssä loikoilessamme, että levätään samalla tavalla sitten neljästään, kun vauva on syntynyt (eli Mimmi, minä, Titiuu ja Mimmin vauva).


Löytyykö teistä aloittelevia ompelijoita tai jo hyvin harjaantuneita näpertäjiä? Millaisia omia harrastuksia teillä on lastenhoidin tai ihan muuten vain kaiken kiireen keskellä?
Pistäkää mielipiteitänne rohkeasti töistäni. :-)


Alkusanat!

Heippa,

pitkän pohdiskelun ja itsetutkiskelun jälkeen, päätin kokeilla luonnistuisiko minulta blogin kirjoittaminen. Toivon, että tämä projektini saa tuulta alleen, sillä olen itse innokas blogien lukija. Tietysti olisi myös mukavaa jos herättäisin kiinnostusta edes muutamassa lukijassa. :-)

Olen 20+ äiti ja kotirouva. Esikoisemme "Mimmi" on syntynyt vuonna 2008 ja odotamme toista pakettiamme "Titiuuta" syntyväksi Lokakuun lopulla. Kaiken touhun keskellä suunnittelemme samalla häitämme, jotka vietetään uudenvuodenpäivänä. Yhteiseloa mieheni ,"Ukon", kanssa on kertynyt jo/vasta viitisen vuotta.
Iltaisin kulutan aikaani ompelukoneen ääressä, askarrellen (varsinkin nyt häitämme varten), kynttilän valossa istuen kuuman kaakaon kanssa ja elämän menoa ihmetellen. Intohimoihini kuuluu myös ruoanlaitto. Olen perheemme ainut kasvissyöjä (kananmunaa, maitotuotteita ja kalaa nauttiva sellainen), joten kokemusten ja reseptien jakaminen tämänkin saralla olisi kiva lisä.

Tarkoituksenani on purkaa sydäntä, jakaa pieniä väkerryksiäni kanssanne (ompelu- ja askartelutöitä) ja puhua pölpöttää milloin mistäkin. Kuvia olisi myös tarkoitus lisäillä, mutta suojaten mieheni ja lapseni yksityisyyttä. Joten luultavasti keskityn postailemaan kuvia kätteni töistä. (Ehkä jopa saatan innostua laittamaan kuvia pieneksi "haukutusta" vatsastani). Jos joku vaikka lohduttaisi minua ja kertoisi, että se on ihan hyvän kokoinen.

Jättäkää puumerkkinne käynnistänne, kiitos! :-)
Ajatusten jakaminen toisten kanssa on osin tämän projektini tarkoitus. Ja auttakaa ihmeessä miestä mäessä, sillä olen keltanokka tämän bloggailun suhteen. Parantelu ehdotuksia, postausideoita ja risuja ja ruusuja jättäkää kommenttiboksiin.