Pieni käsityöpostaus

Jotta tässä blogissa päästään alkuun, niin laitan muutaman kuvan viimeisimmästä ompeluprojektistani. Ja ihan kaikkien tiedoksi, olen vasta-alkaja ompelutöiden saralla, joten nämä tekeleet ovat vielä pitkän pähkäilyn ja hien saattelemia. Apua olen saanut isoäidiltäni ompeluharrastukseni aloitukseen. Olen viimeksi ala-asteella kolmannella luokalla ommellut fleecepipon itselleni ja sen jälkeen kädessäni heilui vasara yläasteelle saakka.

Väkertelin Mimmille vaahtomuovista ja vanhoista tyynyistä tälläisen pienen "sohva". Tässä on hyvä istua viltin alla ja katsella lastenohjelmia. Äitikin on löytänyt tästä hyvän istumapaikan, kun lastenhuoneessa rakennellaan legotaloja.

Patja on vaahtomuovia ja kangas Marimekkoa. Kankaan nimeä en nyt tähän hätään muista, enkä pikaisella googlettamisella sitä heti löytänyt. (Pikainen googlettaminen oli siis alle minuutin pituinen)

Tyynyjä tein yhteensä kolme. Nämä päätyvät usein sohvallemme iltaisin, kun digiboksi pyörittää tallennuksia. Eikä Mimmi osaa näitä kaivata nukkuessaan.. toivottavasti. ;-)

Tässä makaa seuraava projektini. Tarkoituksena olisi vanhoista tyynyliinan palasista taikoa Mimmille, Mimmin vauvalle ja meidän vauvalle kisut. Ihan alkajaisiksi teen näistä vain kisun päät, ompelen viikset ja suut ja napeista tulee silmät ja nenät. Saa nähdä, kuinka projektini käy. Itseluottamus on vielä aika korkealla, sillä tämä vielä vaikuttaisi minun taitojani ajatellen aika helpolta työltä.

Kovasti yritän kitkeä jo nyt syntyvää sisarkateutta ja ajatellin tehdä Mimmille ja Titiuulle omat kisut. Meillä puhutaan äidin vatsassa olevasta vauvasta nimellä Meidän vauva ja Mimmilla on oma nukkevauva, joka on sitten hänen ikioma vauva. Yhdessä kerran päätimme sängyssä loikoilessamme, että levätään samalla tavalla sitten neljästään, kun vauva on syntynyt (eli Mimmi, minä, Titiuu ja Mimmin vauva).


Löytyykö teistä aloittelevia ompelijoita tai jo hyvin harjaantuneita näpertäjiä? Millaisia omia harrastuksia teillä on lastenhoidin tai ihan muuten vain kaiken kiireen keskellä?
Pistäkää mielipiteitänne rohkeasti töistäni. :-)


2 kommenttia

  1. No minähän pistän kommenttini sun väkertelyistä :) Toi pikkuisen oma sohva on hieno ja varmasti siinä on kiva niitä lastenohjelmia kattoa :) Eksyin Veeran blogin kautta tänne (itsekkin oon ihan aloittelija vielä) vaikuttaa ihan kivalta blogilta, ainakin väritys on jees :D heheh, nimimerkillä pinkki on cool ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Anonyymi Kirjoittelija kommentista! :-) Mie oon ennen oman blogin perustamista käynyt kurkkaamassa sun blogia ja kivalta vaikuttaa. Täytyykin taas tulla lukemaan.

    Ja pinkkihän on tosi jees. Kumma vaan, meillä ei ole kotona pinkkiä missään muualla, paitsi Mimmin huoneessa. Enkä taida omistaa yhtään pinkkiä vaatettakaan. :-D Ehkä yritän korvata tämän kauhean erehdyksen pitämällä super-pinkkiä blogia..

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!