Haaste

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.

Haasteen minulle heitti Veera Eliisa. Kiitos paljon! :-)


1. Pistää vihaksi, jos vaatteet lojuvat huiskin haiskin ympäri taloa. Niille on kuitenkin oma paikkansa vaatekaapissa tai pyykkikorissa, kiitos.
2. Jos olen päivänkin sisällä, illalla se kostautuu päänsärkynä. Eli ulos mars, mars!
3. Haaveilen punaisesta tuvasta ja omasta kasvimaasta marjapensaineen ja omenapuineen.
4. Voin istuuntua ja rentoutua vasta sitten kun kaikki minua häiritsevät asiat on hoidettu.
5. Varpaat ovat iljettävät ja rumat. Jos kosken varpaisiin, minun täytyy pestä heti sen jälkeen käteni. Poikkeuksen tekee Mimmin varpaat, joita voin koskea ilman vilunväristyksiä.
6. En voi astua ulos kodistani tai käydä nukkumaan ennen kuin olen tarkistanut, että hella on pois päältä, mikään sähtölaite ei voi syttyä palamaan, valot on sammutettuna ja että ulko-ovi on varmasti kiinni.
7. Minua ärsyttää kun Ukko yrittää puolustella kantaansa aina vedoten siihen, että siitä tai tästä asiasta on tehty tutkimus.. "Et sinä voi aina vedota siihen, että olet vihainen vain koska sinulla on kuukautiset. Se on vain naisten keksimää huuhaata. Kyllä minä tiedän, koska..."
8. Jos nauran mielestäni hassusti, toivon voivani pyyhkiä pois sen edellisen naurun ja nauraa uudestaan vähän paremmin.
9. Tämä johtuu varmaan siitä, että mietin liikaa, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat.
10. Minua jännitti aivan mahdottomasti kun matkustin ensi kertaa junalla yksin ja minun piti tehdä matkan aikana kolme vaihtoa. Pystyin olemaan rennosti vasta perillä.
11. Istun bussissa mielummin kupla otassa, kuin että ahtautuisin sinne pieneen haisevaan bussin vessaan.
12. Olen pienestä pitäen haaveillut tulevani isona näyttelijäksi.
13. Ja olen pienestä pitäen vähän pelännyt pimeää ja mahdollisia kummituksia sänkyni alla.
14. Ja vannon vaikka kautta kiven ja kannon, että olen nähnyt lapsena mummolan pihalla kummituksen!
15. Tanssin kerran kesällä Bachataa ja Salsaa, samalla kun ukkonen ja sade piiskasivat paviljongin kattoa. Se oli hieno kokemus! (ps. se oli ensimmäinen kerta ikinä, kun olen tanssinut kyseisiä tansseja)
16. Olen nauranut räkä poskella - kirjaimellisesti.
17. Olen aina ollut ystäväporukkani naurattaja ja "rämäpää", joka on valmis kokeilemaan kaikkea uutta, hieman hölmöä ja kiinnostavaa.
18. Nyt aikuisena olen tullut ujoksi ja hiljaiseksi, mutta lapsuusajan piirteitä on vielä havaittavissa.
19. Olen oppinut nauramaan itselleni. Tästä on syytä olla ylpeä tv. entinen tiukkapipo
20. Jos ostan karkkia, en ehdi syömään niistä kuin muutaman, ennen kuin Ukko on rohmunnut kaikki. Toisaalta hyvä minulle..
21. Lempi bändini on Muse.
22. Lapsena kuuntelin Samuli Edelmania, Jari Sillanpäätä ja Katri Helenaa. Myös Spice Girls, Aqua ja Backstreet boys soivat usein mankassani.
23. Teimme lapsena kavereiden kanssa omia tanssiesityksiä.
24. Tavoittelen pääsyä normaalipainooni ennen häitämme. Kuri tulee olemaan kova, sillä odotan lipsuvani herkutteluun useaan otteeseen.
25. Tyhjensin juuri keskiviikkona ostetun M&M's-pähkinä pussin. Nami nami!


Haastan juuri sinut! :-)






Jotain minusta

Ajattelin, että voisi olla hauska idea kertoa pieniä asioita itsestäni. Nämä "kysymykset" ovat ihan oman mielikuvituksettoman pääni tuloksia, joten pahoittelen. :-) Arvostaisin todella paljon, jos vastaisitte itse myös muutamaan kysymykseen kommenttiboksiin.


Pinttynein tapani:
Jatkuva käsien pesu. Varsinkin, jos olen juuri koskenut tiskirättiin, minun täytyy pestä käteni. Kannan myös laukussani aina käsidesiä, jota hölvään esim. julkisesta vessasta poistuessani. Joskus saatan lorauttaa siitä muutaman tipan pöntön renkaalle, sillä ties kuka kakkapylly siinä on viimeksi istunut. Enkä ikinä astu eteistä pidemmälle ulkoa tullessani, ennen kuin olen pessyt käteni.

Usein käyttämäni sanat ja lausahdukset:
 Kotiäitinä hoen aika paljon "Mimmiä". Myös päivittäiseen sanavarastooni kuuluuvat: mitä, ei saa, tule tänne, anna hali/pusu, kohta, höpönpöpö, mitä funtsaat, en tiedä, syömään, hyrskynmyrskyn, rakastan sinua, mitä, ei jaksa, hups, oho ja mitä

Ärsyttävin vaiva:
Närästys, päänsärky ja mahakipu. Nyt raskaana olen myös tutustunut seuraavanlaisiin ihanuuksii, kuin pukamat, itsestään paukutteleva takapuoli, happamat röyhtäykset ja hormonitoiminnan kiihdyttävä hikoilu. <3

Kolme asiaa, joista pidän itsestäni, mutta voivat olla myös vaivaksi:
1. Silmät. Jotkut naiset eivät löydä itsestään mitään kaunista ja kaikkea voisi aina parannella ja kohentaa. Minusta silmäni ovat ihan kauniit ja vieläpä kivan vihreät. Huono puoli silmissäni on huono näkö..
2. Peräänantamaton luonne. Kun jotain päätän tehdä, sen myös teen. Nyt äitinä aikataulut voivat pettää, mutta kun saan oikein kunnon vimman ja päähänpinttymän, niin hommat hoituvat nopeasti. Joskus, jos esim kaupasta löydän jotain kivaa ja haluan sen ostaa, niin Ukolla ei usein sananvaltaa asiaan. Tämä voi aiheuttaa pieniä konflikteja.
3. Järjestelmällisyys. Olen todella järjestelmällinen ja asioilla ja tavaroilla on paikkansa. Jos lipsun kaavoistani, tunnen huonoa omaatuntoa. Pierukalsaripäivinä tunnen olevani laiska ja huono ihminen, kun en saanutkaan jotain asiaa tehdyksi ja pyykit odottavat pesijäänsä pyykkikorissa.

Jos olisin luonnonilmiö, olisin..
Tulivuorenpurkaus.
Saatan kyteä pitkänkin aikaa, ennen kuin räjähdän oikein kunnolla. Olen todella ärsyttävä ihminen riidellessäni ja levitän tuhoa jos vain niin haluan. Joskus alennun olemaan pitkävihainen. Yleensä kuitenkin purkaus on vain hetkellinen ja sen jälkeen saatan laukoa suustani pieniä jälkipurkauksia.
Toisaalta, vihanpidon jälkeen haluan sovitella ja ymmärtää myös toista osapuolta (tässä tarkoitan Ukkoa). Riidan jälkeen pyrin saamaan jotain hyvääkin aikaiseksi ja annan uusien kukkien kasvaa menetettyjen tilalla.

Parasta äitinä olossa:
Lapsen nauru ja ilo. Myös Mimmin spontaanit halaukset ja poskipusut tuntuvat ihanilta. Haluan olla lapsilleni maailman paras äiti ja antaa heille parhaita muistoja. Myönnän olevani tiukka äiti, mutta olen sitä mieltä, että rajat ovat rakkautta. Tahdon, että lapsemme omaksuvat Ukon ja minun arvoni ja kasvavat vastuullisiksi ja fiksuiksi aikuisiksi ja toivon saavani kiitosta heiltä, kun he ovat vanhempia.
Mimmin kanssa tehdyt retket, piknikit ja leikit ovat parasta arjessamme. Joskus iltaisin juttelemme Ukon kanssa Mimmistä ja summaamme yhteen päivän tai viimeisen vuoden virstanpylväitä. On ihanaa huomata saaneensa jotain hyvää aikaiseksi ja saan voimaa Ukolta jaksaa myös sen arjen aiheuttaman väsymyksen ja (täytyy myöntää) ketutuksen.

Lempiruokani:
Ehdottomasti tonnikalapasta. Nyt viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin vähentänyt rajusti tonnikalan käyttöä ja ihan eettisistä syistä. Minuun uppoaa hyvin myös itsetehdyt hampparit, mozzarella missä ruoassa vain, lämpöiset voileivät ja salaatit. Jos olen syönyt omasta mielestäni paljon roskaruokaa, kehoni oikein kiljuu terveellistä ruokaa.

Paras juhlapyhä:
No tietenkin JOULU! Mulla on ollut kauan takaraivossa halu tehdä joulupipareita! Ra-kas-tan joulua. Ja tietysti osaan nauttia ja rentoutua vasta sitten, kun kaikki kiireet ovat ohi ja voin istuuntua joulupöytään syömään pitkään ja hartaasti. Kylmät ja pimeät illat tuntuvat todella nautinnollisilta glögin ja joulutortun seurassa, eikä unohdeta niitä kynttilöitä.
Joulukuusi koristellaan meillä aatonaatona ja se pidetään uuteenvuoteen saakka. Oikeata kuusta meillä ei voi miehen allergian takia olla (tai sitten tämä on vain hämäystä). Tänä vuonna olen päättänyt Mimmin kanssa askarrella kuuseen omia koristeita. Saa nähdä, kuinka tyttöjen käy.

Mikä saa minut hyvälle tuulelle:
Jos perhettä, lähimmäisiä ja ystäviä ei lasketa, niin hymyilemään minut saa ystävällisyys, kohteliaisuus, avuliaisuus, yhdessäolo, hyvä ruoka, pitkät yöunet (huoh, näitä tulen kaipaamaan.. tai kaipaan jo nyt..), teatteri, kierrättäminen (varsinkin silloin, kun itse löydän kirpparilta jotain ihanaa), Arnoldsin donitsit, hieronta, hyvä elokuva/sarja (esim. Volver, Taru sormusten herrasta, Täydelliset naiset, Pokka pitää, Conan O'Brien, Uutisvuoto..)

Kauneimmat ja rumimmat suomenkielen sanat:
-Runo, lumi, hattara, romanssi..
-Räkä, uloste, v***u, vero..

Inhokki tv-ohjelmat:
Salatut elämät (seuraan sitä silti joskus sivusilmällä), Big Brother, Teletapit, Kauniit ja rohkeat, Dr. Phil..

Ihanne aamiainen:
 Tuorepuristettua appelsiinimehua, vihreää teetä, luonnojogurttia, kotimaisia omenoita, croisantteja, kaurapuuroa, mansikoita.

 Taito, jonka haluaisin omata:
Tällä hetkellä haluaisin osata tehdä vaatteita. Aikaa ja kärsivällisyyttä ei ole juuri nyt tarpeeksi harjoitella tai lähteä millekkään kurssille. Mutta kyllä minä joskus vielä osaan.
Haaveilen myös osaavani tehdä upeita ja kauniita kakkuja plus muita kivoja leivonnaisia. Vanhojen tavaroiden tuunauskaan ei olisi hassumpi taito.
Ja ei kun itseään kehittämään..

Kertokaahan tekin jotain itsestänne. Saa myös keksiä omia tunnustuksia. :-)
Kommenttinne ilahduttaisi minua todella paljon!

Ps. Mitä mieltä olette tästä postauksesta? Näitä kenties lisää?
Entä kolahtaako teihin noi arvonnat? Olisiko minun blogin lukijoissa ketään, ketkä haluaisivat kenties osallistua arvontaan?



Elämää Lampilassa arpoo!

Nämä voivat olla sinun. :-)

Käykäähän osallistumassa Elämää Lampilassa-blogin järjestämään arvontaan. Aikaa osallistua on 6.10.2011 klo 21.00 asti!
Arpaonnea kaikille! ;-)


Omaa aikaa, polttarit ja lääkärintarkastus

Tuossa otsikossahan se kaikki oleellinen jo tulikin. 

Ukko vei Mimmin vanhempiensa kanssa mökille viikonlopuksi ja minä itkin perjantaina tien varressa, kun vilkutin rakkailleni heipat. Olo oli aivan kamala, joten jouduin hakemaan lohdutusta lähikaupasta. Täytin tyhjiön juustonaksuilla ja dipillä, M&M's-karkeilla ja limpparilla. Ihme ettei painoni noussut mässäilyjeni johdosta sen kummemmin, kun eilen astelin taas neuvolassa vaa'alle. Siitä lisää myöhemmin

Perjantai meni sitten sellaisella ihme pöhnässä, että mitenköhän tämän oman ajan voisi oikein käyttää. En viitsinyt edes tietokonetta avata tai paneutua projektien pariin, vaan katsoin hömppää telkkarista. Olin suunnitellut tekeväni viikonloppuna paljon postauksia, väkertäväni nukkekodin parissa ja keksiväni lisää ompeluprojekteja. Mutta ehkä olikin ihan hyvä pitää vapaata kaikesta ja keskittyä omaan napaan. :-)

Lauantaina oli yllätyspolttarini. Minut haettiin aamulla kotoa ja lähdin kolmen hyvän ystäväni kanssa ajamaan kohti tuntematonta määränpäätä. Minua oli ohjastettu aikaisemmin vain varustautumaan säänmukaisesti ja laittamaan päälleni kaupunkivaatteet, joiden kanssa on helppo olla sisällä ja ulkona. Mukaan piti varata myös rennot vaatteet. Rahaa en kuulemma tarvinnut, paitsi jos kohtaisin kiusauksia.

Tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme toiseen kaupunkiin. Nimeä en viitsi paljastaa ;-) Perillä minulle puettiin otsalamppu ja iso paita, jossa luki tuleva hääpäivämme. Käteeni sain kartan ja osoitteita, joiden avulla minun täytyi löytää kauppoja, joiden nimet sopisivat saamaani ristikkoon. Sain myös tehtäväkseni kysyä vastaantulijoilta neuvoja avioliiton kriisejä varten, jotka sitten kirjasin ylös erillisille lapuille.
Siinä sitten suunnistimme ympäri kaupunkia, haimme välillä herkkuja reitiltämme ja shoppailimme ihanissa kaupoissa. Juuri sopivaa ajanvietettä minulle!

Sain mm seuraavanlaisia neuvoja vastaantulijoilta:
-Muista huumori
-Älä ole aina ymmärtävänäsi kaikkea
-Rakentakaa koti yhdessä
-Hyvä ruoka, parempi mieli

Suunnistuksen lomassa ehdimme haukata myös kunnon ruokaa. Annos ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta tämä oli todella hyvää!
Mukaan kaupoista lähti hääpöytäämme kaksi ihanaa valkoista kynttilää, jossa on hopeakoristetta, ruusuteetä ja punainen vanhanaikainen teepurkki, kaksi keittiöpyyhettä, 100% kaakaojauhetta ja Mimmille kaksi pientä lahjaa. Olikohan siinä kaikki.. Kukkaroni ei laihtunut kuin vain 30€, joten aika halvaksi reissu tuli. Ja se yhdessäolohan oli se kaikkein tärkein. ;-)

Teehetki ennen kotiinlähtöä
Kun pääsimme takaisin kotipuoleen, menimme toisen kaasoni luokse saunomaa ja syömään vähän lisää. Saunassa teimme kasvonaamioita ja kuorimme ihomme päästä varpaisiin. Olin esittänyt kaasoilleni toiveen, että haluan polttareistani rennot, jossa saa hyvää syötävää ja mukavaa yhdessäoloa. Nämä ylittivät odotukseni ja nautin päivästäni! :-) Kuvia tuli otettua paljon ja osa niistä päätyy sitten hääalbumiimme, joka on näytillä häissämme.

En malttanut käymään lauantaina aikaisin nukkumaan vaan kotona vielä katselin sohvalla röhnöttäen telkkaria. Olihan minulla seuraava päivä aikaa nukkua. Ja sunnuntaihan menikin löhöillessä, enkä jaksanut hössöttää imurin varressa tai pestä pyykkiä. Ne ehtii myöhemminkin. Ja jotenkin juuri silloin tulee tehtyä niitä kotitöitä, kun Mimmi tai Ukko on jotain vailla. Osaan ajoittaa töiden teon juuri oikeaan aikaan. ;-) Onko muilla samoja taipumuksia?

Illalla oli ihana nähdä Mimmi, jolla selvästi oli ollut minua myös ikävä. Sylittelimme illan sohvalla ja annoimme tytön valvoa vähän pidempää, jotta saisin rutistettua Mimmiä tarpeeksi. Arki kun jo palasi taas maanantaina.
Viikonloppu meni aivan liian nopeasti, mutta arkeen ja touhuun palaaminen tuntuu taas astetta kivemmalta oman ajan jälkeen. Ja jotta en ihan pääsisi kuluttamaan itseäni loppuun kotiäitinä, varasimme kaasoni kanssa liput teatteriin perjantaiksi. Ja tytöthän lähtevät tarpeeksi ajoissa kaupungille, jotta ehdimme nauttia herkuista ja teestä ennen näytelmää.
Meillä on toisen kaasoni kanssa samana vuonna syntyneet tytöt ja ai kun tuntuukin ihanalta purata toiselle niitä kotiäidin iloja ja suoloja. Ja yleensähän me purataan niitä negatiivisia tuntoja. Kumma juttu..
Ukot saavat hoitaa kotona rauhassa lapsia, kun me vähän päästään tuulettumaan. Kohta kun olen kiinni kotona maitobaarissa ja yhden Vaahteranmäen "Eemelin" kanssa. :-)

Nyt siihen lääkärintarkastukseen.
Titiuu on viihtynyt tähän asti pää alaspäin ja nytkin toinen lepäili samassa tutussa asennossa. Ihan vielä pää ei ole kiinnittynyt, sillä vähän se siellä heilui. Pään asennon takia lääkäri ei osannut sanoa onko kohdunsuuta enää jäljellä. Titiuu on muutenkin alkanut valmistautua tulevaan synnytykseen, sillä kohdunsuu merkittiin pehmeäksi. Paikat ovat onneksi vielä kiinni, sillä huomenna olisi tarkoitus viedä Mimmi uimaan.
Vielä on varaa saada muutama kilo, jotta mahdollisuudet palautua omaan nahkaan olisivat kohtalaiset ennen häitä. Verenpainekin oli yllättäen korkeampi, kuin viimeksi. Ja kohdunpohjankorkeudeksi saatiin 30cm. Mitta menee alakäyrää hipoen, mutta lääkäri ei ollut siitä huolissaan. Mimmikin oli syntyessään 3140g (ja 48cm), joten tästäkin ennustetaan pientä ja siroa. Eikä Titiuu kuulemma viihdy massussa ainakaan lasketun ajan yli. Mutta en vielä luota siihen sinisilmäisesti, että vauva syntyisi ennen laskettua. Jos tuudittaudun siihen tietoon turhaudun aivan varmasti, jos joudunkin odottamaan muutaman päivän lasketun ajan yli.

Kaivoin pakkasesta juuri yhden maidon ja ajattelin ryhtyä leipomispuuhiin. Pakastin oikein huutaa korvapuusteja ja tiikerikakkua. Minulla on vielä tummaa suklaata jäljellä kaurakeksien jäljiltä, josta ajattelin rouhia tiikerikakun sekaan jokusen hipun. Joskus myös laitan kanelin puutteessa korvapuustien väliin kaakaojauhetta ja sokeria. Se on ihan hyvää. Kannattaa kokeilla.

Tästä voisinkin lähteä lainaamaan munia naapurista tai sitten teemme pienen kävelyretken Mimmin kanssa lähikauppaan. Pistän sitten todistusaineistoa tänne, kunhan olen saanut kaikki herkut leivottua. :-)






Kun pullantuoksuinen elämä haisee palaneelta

Osa on varmasti jo ns. rekisteröinytkin tiedon, että Titiuun yrittäminen kesti meillä tovin (tovi on tässä tapauksessa kaksi vuotta) ja syynä siihen on lapsettomuus. Meidän kohdalla se syy on sekundäärinen lapsettomuus - sen enempää ongelmiamme valoittamatta.

Olen kuitenkin ongelmastamme huolimatta maailman onnellisin ihminen, sillä olemme saanet molemmat lapsemme luomusti. Rankkoja hoitoja tai monien vuosien odottelua ja rahan menoa meillä ei ole ollut. Luojan kiitos!

Tieto siitä, että raskautuminen ei ole meille yksinkertaista on jättänyt varsinkin minuun haavansa. Vaikka olemmekin päättäneet, että meidän lapsiluku on Titiuun syntymän jälkeen täynnä, sydäntäni kalvaa pieni musta ajanjakso, jonka jouduin käymään läpi raskautumista yrittäessämme.

Päädyin blogien maailmaan löytäessäni erään teiniäidin (en tykkää sanasta teiniäiti, mutta menköön) blogin netissä surfatessani. Huom! Tämän postauksen tarkoitus EI OLE hyökätä ketään vastaan, varsinkaan nuoria äitejä vastaan, mutta se mitä seuraavilla riveillä lukee, on ihan puhtaasti minun rehellisiä tuntojani, kun kamppailimme raskautumisen kanssa! Minä en ole mikään sanomaan, kuka ansaitsee lapsen tai kuinka hyvä äiti kukakin on. :-)


Voin ihan rehellisesti sanoa, että löytäessäni niitä nuorien äitien blogeja ja kirjoituksia, minuun kuohui surun, vihan ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet. Miksi meille, joilla on antaa lapselle kaikki, ei suoda enempää lapsia. Olinhan onnellisessa parisuhteessa, meillä oli yksi kaunis tyttö, hyvä koti ja turvallinen ympäristö. Mitä olinkaan tehnyt elämässäni väärin, ettei meille suoda toista lasta.
Olin tietysti kiitollinen yhdestä lapsesta, mutta perheeni ei tuntunut vielä ns. kokonaiselta.
Sinä aikana, jona yritimme Titiuuta, en voinut kuin vain tuntea vihaa niitä lapsia kohtaan, jotka tekivät lapsia. Ja minun mielestäni alle 18-vuotias on vielä lapsi.
Minusta tuntui järjettömältä, että miten lapsi voi huolehtia lapsesta. Ns teinikihlatkin tuntuvat mielestäni vähän lapsellisilta ja niinhän ne ovatkin. Ei niitä voi oikeasti ottaakkaan todesta. (toivottavasti en pahoita kovin monen mieltä näillä kirjoituksillani).

Silti minä kidutin itseäni lukemalla niitä blogeja. Olisin ihan hyvin voinut sulkea ne mielestäni ja lukea vaikka muiden lapsettomuudesta kärsivien blogeja. Mutta ei.. Minun vain täytyi ruoskia itseäni lisää. Aika säälittävää oikeastaan. Eikö aikuinen ihminen voisi nostaa itseään niskasta ja ajatella asioita vähän kypsemmin?

Tiesin myös tapauksia omalta paikkakunnaltani, jossa minua vanhemmilta äideiltä oli otettu lapsi huostaan, tai joku teki lisää lapsia, mutta isä oli eri, kuin esikoisen. Joskus myös isä oli tuntematon. Enää en rasita päätäni muiden asioilla, mutta vielä vuosi sitten kirosin hiljaa mielessäni ne ihmiset. Miten ne muiden asiat ja epäonnistumiset vanhempina kohauttivatkin minua silloin. Miksi minun täytyi uhrata edes pientä ajatustakaan sellaisia asioita kohtaan. Miksi en vain voinut nauttia siitä, mitä minulla jo oli. Jälkiviisaus on ehkä maailman ärsyttävintä. Jos olisin saanut kurkata johonkin kristallipalloon, jossa olisin nähnyt, että kyllä ne asiat meilläkin vielä järjestyvät, olisin ottanut ihan erilaisen otteen elämään.

Lapsettomuus on tehnyt kolauksen minuun ihmisenä - naisena. En pysty antamaan miehelleni lapsia samaa tahtia kuin muut. Tähän ehkä hitusen auttaa se, että meissä molemmissa on vikaa. Mutta ikinä en ole syyttänyt Ukkoa lapsettomuudesta. Tunnen silti, että syy on vain ja ainoastaan minun. Tunnen itseni jotenkin epäonnistuneeksi, vajaavaiseksi. Vaikka elämässä on muutakin kuin perhe, mikään muu ei ole minulle niin tärkeää kuin oma mies ja lapset.

Olihan raskautumisyritysten aikana niitä hyviäkin jaksoja, jolloin en miettinyt syitä, miksi vauvaa ei alkanut kuulumaan. Pidin itseni kiireisenä päivällä ja keskityin hetekkahommissa siihen, että osoitan tässä rakkautta Ukkoa kohtaan, en hankkiudu raskaaksi. Lapsettomuus kun on väistämättä pieni kolaus parisuhteeseen, enkä tahtonut luoda meille yhtään enempää paineita.

Ne tunteet, joita kävin läpi, tuntuvat tällä hetkellä jopa vähän itsekkäiltä, lapsellisilta, mutta silti vaikeilta. Itsekkäiltä ja lapsellisilta sen takia, että miksi en vain olisi iloinnut siitä yhdestä lapsesta, joka oli meille suotu. Miksi en vain voinut hymyillä ja onnitella aidosti niitä muita äitejä, jotka olivat tulleet raskaaksi. Miksi juuri se meidän tilanteemme tuntui niin ylitsepääsemättömältä. Olihan minulla hyvä ystävä, joka ei voinut saada luomusti lapsia. Hänen tilanteensahan oli meidän tilanteeseemme verrattuna todella vaikea, ja minun tunteeni tuntuivat mitättömiltä siihen verrattuna, mitä hän oli joutunut käymään läpi.

Kun vihdoin raskauduimme, tajusin, että nyt olen saanut kaiken, mitä olin toivonutkin. Samalla ymmärsin, että voin menettää tämän kaiken. Se, että minulla oli se mitä halusinkin, pelotti minua samalla suunnattomasti. Alkuraskauden aikana en uskaltanut iloita sisälläni kasvavasta lapsesta. Pelkäsin, että menetämme tämän lapsen aivan varmasti. Myös Ukon ja Mimmin menettäminen moninkertaistui raskautuessani. Ihan rehellisesti voin sanoa, että nyt vasta uskallan uskoa, että saamme vauvan. Pelkään silti vieläkin Titiuun menettämistä. Jos joskus suutun Mimmille, koen suunnatonta häpeää ja itseinhoa, sillä koen, ettei minun pidä olla vihainen lapsilleni. Olen niitä niin kovasti halunnut, joten ne kielletyt tunteet ovat minulle ehdottoman kiellettyjä. Joskus jostain vauvalehdestä luinkin lapsettomuudesta kärsineen äidin haastattelun, jossa hän tunsi huonoa omaatuntoa, jos tunsi itsensä väsyneeksi tai lapsenhoito kävi ärsyttämään. Nyt vasta ymmärrän hänen tunteensa.

Taidan jättää tästä asiasta jauhamisen ja keskityn tähän hetkeen. Iloitsen Mimmin kanssa nauramisesta, Ukon seurasta ja Titiuun potkuista. Hormonimyrskyn keskellä olen maailman onnellisin ihminen ja pyrin nyt jättämään menneen ajan taakseni, sillä kaatuneelle maidolle ei voi enää mitään. Voimavarat on keskitettävä tulevaan. Kaikista vaivoistani raskauteni aikana huolimatta olen nauttinut tästä ajasta täysin siemauksin, vaikka raskaudesta nauttiminen tuntuu unohtuvan kun oikein kunnolla närästää tai selkään koskeen. On myös joitain vaivoja, joita en ikimaailmassa tahdo enää synnytyksen jälkeen. Tämä raskaus nyt vain on tälläinen, joten niistä viis. Pienellä valittamisen oikeudella kuitenkin.


Kuva täältä


Taas kohti uutta viikkoa

Viikonloppu taas tuli ja meni. Viikonloppuumme mahtui supistuksia, flunssaista oloa, leipomista, ulkoilua ja Mimmin ja äidin yhteinen elokuvareissu.

Mimmi pääsi eilen ensimmäistä kertaa elokuviin ja kruunasimme reissumme tekemällä evääksi suklaakaurakeksejä. Elokuva oli tarpeeksi lyhyt, 45 minuuttia, ja tyttö jaksoi oikein kivasti katsoa koko elokuvan. Selkänikin antoi minun nauttia elokuvasta jotenkin. Vähän piti etsiä hyvää asentoa, mutta Mimmin takia päätin olla välittämättä kivusta. Kohta kuviomme kuitenkin muuttuvat ja äidissä on kiinni joku ihme otus, joka haluaa tissiä ja huolenpitoa ja varmasti juuri silloin, kun Mimmi tahtoisi leikkiä kanssani.

Kuva täältä
Kaurakeksien ohjeen löysin netistä ja löydät sen taas tutulta sivulta. Suosittelen näitä lämpimästi. 
Suklaakaurakeksejä tehtiin evääksi elokuviin.
Leipäsatsi nro 2 tuli tehtyä myös ja tällä kertaa kokeilin yhteen leipään täytteeksi omenaraastetta. Suosittelen!! Kaksi muuta leipää olivat ihan perus hiipajauholeipiä, joista 2dl oli korvattu täysjyväjauhoilla. Yritän vielä etsiä meidän perheen suuhun sopivaa leipää ja kokeilen erilaisia versioita, joista sitten muotoutuisi se "meidän perheessä tehdään aina tälläistä"-leipä.
Kiitos Äpylille rohkaisusta kokeilla tehdä itse leipää! ;-)
Omenaleipä.


Simpukkaleipä.. ainakin Mimmin mielestä. :-)

Vähän yritin saada jotain näköä leipiin letittämällä taikinan ja laittamalla ympyräksi. Suorana se ei olisi mahtunut pellille. ;-D
Raskausviikko 35 pamahti myös tänään mittariin. Viikon päästä alkaa äitiysloma ja sitten vain odotellaan, koska Titiuu syntyy. Vielä haaveilen rengasliinan hankinnasta. Muuten kaikki alkavat olla valmista vauvaa varten. Vaippapaketti kyllä täytyy vielä ostaa ja muutama muu pieni hankinta on tehtävä. Kohta alkaa jo pikkaisen jännittämään.
Sain ystävältäni lainaksi äitiyspakkauksen, jossa on patja ja ihana (yllätys yllätys) Marimekon kangas laatikon päällä. Kangas antaa kivasti näköä vauvan ensimmäiseen vuoteeseen. Laitan kuvaa, kunhan olen sijannut vuoteen.

Rengasliinan voi tilata täältä, hintaan 42€
Viikonloppuna oli "pitkästä aikaa" kivuliaita supistuksia. Nämä olivat kovempia, kuin aikaisemmat, mutta Panadol onneksi vei lopulta kivun pois. Ukolle ärähdin, että etkös sinä nyt näe, että nyt sattuu ja kovasti. Toinen vain tapitti televisiota, mutta havahtui hieromaan ja tuomaan kivunlievitystä, kun päästin muutaman ärräpään. Mimmi oli jo sikeässä unessa silloin. Jos minua supistaa ja hän on näkemässä, hänelle tulee pieni hätä. Toivonkin, ettei synnytys käynnisty Mimmin läsnäollessa. Toiveenani olisikin päästä sairaalaan tai saada Mimmi muualle, kun kärsin niistä KOVISTA supistuksista.

Onneksi tämä raskaus yllätti minut tänä viikonloppuna myös iloisesti. Kaikki asiat ovat tuntuneet naurattavan enemmän kuin ennen. Yksi sattumus, jolle nauroin vedet silmissä kymmenen minuuttia, sattui eilen. Laitoin rauhassa pyykkiä ja Ukko jutteli minulle oven raosta. Mimmiä tietysti kiinnosti myös askareemme ja hänkin käväisi ovella. Siinä sitten Mimmi talloi vahingossa Ukon varpaille. Ukkoa sattui (tai esitti, että häntä sattui) ja hän sanoi Mimmille, että tuletko käymään, isiä sattui varpaaseen kun astuit sen päälle. Mimmi vain käveli kohti huonettaan ja hoki "Miau, miau, miau.."
Tämä ei ole yhtään niin hauskaa kirjoitettuna, mutta minua nauratti aivan mahdottomasti! 
Sanoinkin Ukolle, että oletko huomannut minun nauraneen varmasti eniten tänä viikonloppuna, kuin koskaan aiemmin raskauden aikana.
Ihanat kamalat hormonit.

Ensi viikonloppuna Ukko vie Mimmin vanhempiensa kanssa mökille ja nämä hormonit (tai sitten se olen vain minä) saavat minut pelkäämään kaikkea, mitä mökillä voisi mennä vikaan. Vaahtosin Ukolle viikonloppuna, että mitä jos Mimmille sattuu näin, tai teille matkalla noin ja ja.. Tämä asia olisi jo oma lukunsa erikseen. Onneksi minulla on ne polttarit lauantaina, jotka kestävät koko päivän ja vievät TOIVOTTAVASTI ajatukseni muualle. Viikonloppu yksin kotona olisi myös minun ensimmäiseni. Kuinkahan siitä selviän.. Ehkä tulen vuodattamaan ikävääni ja kauhukuviani sitten tänne. Jos joku vaikka lohduttaisi. :-)

Onko muita hormonien armoilla olevia?

Se olisikin jo välipalan ja leikkikentän aika!



Inspiraatiota etsimässä

Kaivelin ja siistin vähän ompelu- ja nukkekotitavaralaatikkoa. Kovasti olisi mistä tehdä ja väkertää, mutta tällä hetkellä aika tuntuu menevän ihan kaikkeen muuhun. Inspiraatio on kadoksissa, mutta ehkä se on välillä ihan hyvä. Eilen illalla kävin jo kymmeneltä unille ja ai että sitä tunnetta aamu seiskalta, kun jaksoin ihan hyvin nousta Mimmin kanssa vessaan. Yleensä laahustan silmät sirillään ja kankeana, jos minun täytyy nousta "aikaisin". Oma vikahan se on, jos valvoo. Onko kukaan muu huomannut, ettei malttaisi käydä nukkumaan? Johtuukohan tämä vain tästä raskaudesta ja siitä ns. pesänrakennusvietistä? :-)

Tänään hain vihdoin vihkisormukseni kotiin lipastonlaatikkoon kuumottamaan. Kävelin hetken ympäri taloa molemmat sormukset sormessani. Onneksi kukaan ei nähnyt haahuiluani. Olisin ollut varmasti aika huvittava näky, kun kävelin katse vasemmassa kädessäni ja käteni heilui vieressäni kuin milläkin prinsessalla. :-D Luultavasti vihkisormuksen ensihuuma kaikkoa nopeasti vihkimisen jälkeen, mutta onhan sitä kiva vielä ihastella, kun se on vielä niin uutta ja ihanaa.
Kävin myös otattamassa itsestäni uuden kuvan ajokorttiin, sillä otan Ukon sukunimen, joten täytyy uusia noita kortteja ensi vuoden alussa. Miten ne passikuvat näyttävätkin niin tylsiltä. Jos niissä saisi edes vähän hymyillä, niin kiva olisi. Toisaalta, eihän sitä ajokorttia onneksi ole tarkoitus esitellä jokaiselle vastaantulijalle. 

Vielä saan olla 1,5 tuntia yksin kotona, kun Ukko on töissä ja Mimmi hoidossa. Taidan tästä kohta hakea jääkaapista vähän itse tehtyjä pinaattilettuja ja kaivaudun sohvalle jonkun hömppäohjelman seuraan.

Ennen sitä jaan muutaman kuvan laatikoiden kätköistä.

Nukkekodin keittiöön tavaroita

Nukkekodin ulkopuolelle tulee näillä näkymin ikuinen syksy. Minusta syksyn värit ovat ihania! Toinen suunnitelmani on sellainen, jossa nukkokodin ulkoseinää pitkin vaihtuu liukuvasti kevät-syksy-talvi-kevät.

Potentiaalisia seinäkoristeita nukkekotiin. Ainakin tuo pieni liitutaulu tulee seinälle ja nuo pienet "peilit". Muut ovat vielä harkinnan alla.

Nukkekodin katto maalataan vaaleanpunaiseksi. Kuinka omaperäistä :-)

Tässä on seuraava ompeluprojektini. En tosin vielä tiedä mitä kaikkea tästä kannattaisi ryhtyä tekemään. Kääntökassia olen harkinnut, sillä Mimmi omi pehmoleluillensa sen aiemmin tekememäni ison kääntökassin. Jonkin meikkipussukan tuosta voisi myös tehdä?
Kuosi Teresa Moorhousen suunnittelema Nanuk
Nyt käperryn sohvalle lihottamaan itseäni (neuvolassa ei ihan vielä paukkunut se 12kg raja). Mitä muuten olette mieltä niistä neuvolakuulumisia-postauksista? Turhia? Kivoja? Kannattaako minun sellaisia enää tehdä, vai laitanko kuulumisia tulemaan? :-)

Ps. Tässä on nyt ne minun ihka ensimmäiset leivät!
Mimmi hoiti koristelun ja viimeistelyn. Näköähän näillä ei ole, mutta makua senkin edestä! Näihin leipiin on tehty juuri. Hieman jännitti aluksi, kuinka onnistun, mutta hyvää tuli! :-)
Viikonloppuja!!


Kotipäivä

Kuva täältä

Alkuviikon kahden tohinapäivän jälkeen on hyvä pitää kotona taas se pierukalsari-päivä ja rauhoittua. Huomenna ja perjantaina saa taas juosta neuvolassa ja muualla lietsussa hoidellen asioita.
Tuossa yritin hieman muokata blogiani, mitä muut ovat mieltä lopputuloksesta? Vielä kun hallitsisin jotain kuvankäsittelyohjelmaa, niin tekisin itse blogin otsikon. Ei kukaan haluaisi ilmoittautua vapaaehtoiseksi? :-D

Tänään tein ensimmäistä kertaa ihan itse LEIPÄÄ! Ja hyvää tuli. Tein kolme leipää, joista yhteen lisäsin porkkanaraastetta ja toiseen oliiveja. Pakkaseen jemmasin jokaisesta leivästä palasen ja loput tulee syötyä varmasti perjantaihin mennessä. Mimmi tykkäsi kovasti siitä "tavallisesta" leivästä. Ukolle sanoin, että kyllä sinä minusta saat oikein kunnon vanhanaikaisen vaimon, joka tekee itse leivätkin. Ennen kun olen ollut keittiössä vain tiellä ja Ukko teki alkuaikoinamme ruoan. Kyllä hän muutaman kerran maistoi tekeleitäni, ihan kohteliaisuudestaan, mutta taisi kurvata aina omaan kotiinsa mäkkärin kautta. Nyt Ukko kyllä sanoo, jos joku ei kelpaa. Ne kerrat ovat onneksi jo aika harvassa. 

Tänään kävi eräs ystäväni tyttönsä kanssa kylässä ja hän toi mukanansa harmikseni jäätelöä. Huomenna taitaa neuvolassa paukkua jo se 12kg raja näillä herkutteluilla. Kovasti kyllä yritän pitää itseni aisoissa tuon herkuttelun suhteen, sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että iästäni huolimatta en saa niitä raskauskiloja nopeasti pois. Ystäväni toitotti, että kyllä sulta lähtee helposti ne kilot ja ainakin imettämällä, jos ei muuten. PYH ja PAH! Mimmiä imetin 8,5 kuukautta, mutta kiloja ei lähtenyt rahtuakaan. Päinvastoin. Kamala jatkuva nälkä pisti minut napostelemaan alvariinsa, joten toiveet laihtumisesta sain heittää kankkulan kaivoon. Mimmistä jäi se 5kg ja minulta kesti vuoden palautua vanhaan tuttuun vartalooni. Se siitä imetyksen tohekkuudesta ja nopeasta aineenvaihdunnasta, vai mikä lie se nyt on.

Miten muiden raskauskilot? Lähtivätkö ihan itsekseen? Onko hyviä konsteja, itsekurin lisäksi, joilla kiloista pääsee nopeasti ja pysyvästi pois?

Anoppi toi meille suppilovahveroita ja niitä putsailin tuossa kun Mimmi luki vuoteessaan kirjaa. Äiti on välillä vähän liian väsynyt ja tylsä, ettei pitkän päivän jälkeen jaksa millään paneutua enää satujen maailmaan. Asiaa ehkä auttaisi se, että Mimmi nukkuisi päikkärit.. Neiti päätti keväällä, ettei päivällä enää nukuta, joten tohinaa riittää aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Huh.. Ja kohta on lisää toimintaa ja tekemistä. En valita, paitsi joskus.. ;-) Onneksi on toi Ukko, jonka voi laittaa töihin töiden jälkeen - kohtuullisissa määrin..

Se kohuttu myrsky, jota luvattiin tälle päivälle, oli hirveä pettymys. Pidän syksystä ihan todella paljon ja varsinkin syysmyrskyistä! Ukko on ihan hurahtanut ukkosiin ja minä sellaiseen rankkasateeseen ja tuiverrukseen, kun istun turvallisesti viltin alla kotona. Silloin kun talsin vaunujen kanssa likomärkänä sukkia ja tukkaa myöten, en välitä sateesta, en sitten tippaakaan. Mutta kotona sohvalla kaakaon tai teen kanssa on ihana istua ja kuunnella, kuinka tuuli ja sade käyvät ikkunaan. Kunhan eivät kattoa vie mukanaan. :-)

Löytyykö muita syksy- ja syysmyrskyihmisiä?

Ps. En malta odottaa, että tulee taas JOULU!! Sain eilen jouluisia tuoksukynttilöitä, joita tekisi mieli jo poltella. Minusta joulu kotona perheen kesken on maailman ehkä parhaimpiin hetkiin sijouttuvista. En välitä siitä hulinasta kaupoissa tai siitä stressistä, mutta joulu Ukon, Mimmin ja tänä vuonna myös Titiuun kanssa kaikessa rauhassa on juuri sitä, mitä elämältäni haluan. Lahjoista en niinkään välitä, vaan siitä tunnelmasta, joulupiparien tuoksusta ja täydestä mahasta! Tästä loppuvuodesta ja joulusta ei voi tulla muuta kuin hyvä. :-) (Sormet ristissä.)





Mimmin synnytyskertomus

Titiuu 32+6 ja Mimmi.
Ajattelin jakaa teidän kanssanne Mimmin synnytyskertomuksen. Otteet ovat suoraan Mimmin vauvakirjasta, mitään pois jättämättä tai muuttamatta. Me molemmat Ukon kanssa kirjasimme jotain ylös ja suht sekavan onnellisissa tiloissa. :-)

Minun kirjoittamaa:
"Aika synnytyssalissa meni aluksi hitaasti. Äiti sai aamulla kivunlievitykseen käydä kylvyssä (isä olisi tahtonut mukaan) ja päivällä sain särkylääkkeen, jonka tarkoituksena oli vauhdittaa tai pysäyttää synnytys. Kun sinua ei alkanut kuulumaan, päästiin kotiin, mutta ei mennyt aikaakaan kun päätit, että kohta tullaan.
Illansuussa olimme taas sairaalassa ja äiti sai kivuliaisiin supistuksiin epiduraalia. Sitten jäimme odottelemaan mille päivälle synnyt. Reilun puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen synnyit meidän iloksi. Isän reaktio oli "TYTTÖ!" ja onnellista naurua päälle, johon äiti yhtyi pikimmiten.

Synnytys kellontarkkuudella:
Klo 05.00 äiti heräsi mahakipuun ja klo 07.30 alkoivat supistukset. Klo 09.00-16.30 ensimmäinen sairaalakäynti ja klo 18.00 jälkeen olimme jälleen sairaalassa. 
Lapsivesi meni 23.00 aikoihin ja sinä synnyti 00.35. Lapsivuodeosastolle pääsimme klo 05.00"

Nyt kun muistelen Mimmin synnytystä, muistan vain sumuisia pätkiä sieltä täältä. Kovimmat supistukset tunsin lapsiveden menon jälkeen, mutta sain melkein heti uuden satsin epiduraalia. Ponnistusvaihe meni tunnottomassa tilassa, joten tällä hetkellä jännittää todella paljon Titiuun synnytys. Synnytyssalissa telkkarista tuli Jurassic Park 2. Ei mikään maailman paras elokuva, mutta se on jäänyt mieleeni niin elävästi. Ennen epiduraalia kiikuttelin keinutuolissa, mutta oloni oli siinä vain entistä epämukavampi. Ilokaasuakin kokeilin, mutta yhden kerran jälkeen tuntui aivan samalta kuin baarissa ennen pilkkua, kun mietit otatko sen viimeisen siiderin vai et. Tikkejä tuli ihan tarpeeksi ja niiden sulaminen kesti KAUAN! Muutama päivä kotiutumisen jälkeen sain kohtutulehduksen, joka hoidettiin antibiooteilla. 
Mimmin synnytyksestä jäi ihanat muistot ja voin kai luokitella tämän kokemuksen aika helpoksi. Mutta salama ei iske samaan paikaan kahdesti.. Iik..

Ukon kirjoittamaa:
"Sairaalassa jouduttiin käymään kahteenkin otteeseen, kun supistukset jatkuivat kaksi päivää ennen synnytystä. Molemmat vanhemmat olivat melkoisen hermona, kun riuska otteinen kätilö edisti symmytystä epiduraalilla ja muilla aineilla. Helpotus oli suuri, kun "helpon" synnytyksen jälkeen putkahdit maailmaan terveenä ja hyvässä kunnossa."

Ukon kanssa muistelemme lämmöllä kätilöämme. Muistan niin elävästi, kun kätilömme piteli 48cm pitkää ja 3,140 kiloa painavaa tyttöämme yhdessä kädessä ja nosteli häntä sanoen, että tämä on tälläinen yhden käden vauva. Olemme kauan sen jälkeen nostelleet Mimmiä ja sanoneet, ettei tämä enää ole se "yhden käden vauva". 

Tuossa minun vieressäni tuo meidän vauvamme heittäytyy selkä suorana sängyllemme ja joka kerta äidin on katsottava tuota menoa "vielä yhden kerran". Toinen vain nauraa iloisesti päälle. Halvat on huvit, kun tyttö saa pomppulinnan äidin ja isin sängystä. :-) Minne se aika meni? Taas kerran täytyy sanoa. 


Tukka putkella

Ihana fiilis!

Energiaa on riittänyt vielä tällekin päivälle ja äiti on saanut (Ukon avustuksella) aikaiseksi sitä sun tätä.
Ukon kanssa haettin Titiuun vaunut ja olen pitkin iltaa käynyt ihastelemassa niitä eteisessä. Mimmin vauva-ajan vaunuja ei enää ole, sillä saimme ne käytettyinä ja ne osoittautuivat ihan susiksi. Ostimme Mimmille reilu kaksi vuotta sitten Emmaljungan Scooter-rattaat, mutta koska ne eivät mene täyteen makuuasentoon ja soveltuvat vasta 6kk+ vauvalle, päätimme laittaa Mimmin rattaat myyntiin ja ostaa suosiolla uudet. Titiuu pääsee Emmaljunga Classic Sport-rattaiden kyytiin. Ostimme lisäksi kantokassin ja jalkapeitteen ja näillä eväillä selvitään vauvasta isompaan "vauvaan". Onko muilla kokemuksia edellä mainituista rattaista? Vihaatko/rakastatko Emmaljungaa?

Vaunun haun jälkeen kävimme pitkästä aikaa Ukon kanssa kahdestaan syömässä. Mimmi oli leikkikerhossa ja olimme sopineet isoäidin kanssa, että hän hakee Mimmin kerhosta luoksensa leikkimään. Oli ihanaa olla kaksin liikenteessä. Vaikka ei kolmestaankaan ole sen hassumpi liikkua. Mutta kahdenkeskiset hetket ravintolassa tai asioilla tuntuvat äkkiä pieneltä lomalta. Titiuun syntymäkin tuntui lähentyvän ihan urakalla, kun haimme vaunut kotiin. Vastahan minä makasin sohvalla naama vihreänä ja vatsani oli vain peruspömpöllä. Alkuraskauden ajat tuntuvat jo sumuisilta. Monen viikon pahoinvoinnin jälkeen vannoin, etten enää ikinä halua tulla raskaaksi, jos se tietää tälläistä määrää pahoinvointia. Nyt kuukausien jälkeen ajatus totaalisesta kieltäytymisestä tuntuu oudon kaukaiselta. Vielä kaukaisemmalta tuntuu aika ennen toista raskautta. Kahden vuoden piina ei tunnu enää niin kipeältä, kuin puoli vuotta sitten. Aika kultaa muistot. Ne huonotkin.

Kun Ukko lähti tekemään töitä, minä hoidin tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita kaupungilla. Vein Ukon sormuksen kaiverrukseen ja maksoin vihkisormukseni. Kohta laatikossa kuumottaa maailman ihanin sormus, joka kertoo koko maailmalle, että minusta on vihdoin tullut Rouva Ukko! Olen muuten huomannut itsestäni hassun ja hieman ärsyttävän uuden tavan. Äiti-lapsikerhoissa, bussissa, missä vaan, kurkin salaa toisten naisten vasempaa nimetöntä kartottaakseni, kuka on naimisissa ja kuka ei. Ja tämä johtuu ihan vain omista tulevista häistäni. En ole normaalisti millään muotoa utelias ihminen. En ole.. ;-) Samanlaisen tavan huomasin raskauduttuani, joka pilkistää esiin vieläkin. Katselen syrjäsilmällä muiden naisten vatsanseutua. Ja jos bongaan raskaana olevan, minun tekisi hirveästi mieli verrata, että millä viikoilla mennään ja millainen raskaus on ollut, ja kenellä on isompi/pienempi vauvamaha. Eiköhän nämä uteliaisuus-puuskani laannu hormonien laannuttua - ehkä. Tunnustaako kukaan omaavan samankaltaisia piirteitä? Vai olenko ainut tässä Omituisten otusten-kerhossa?

Kaupungilta lähti myös mukaan alekankaita ja Mimmin nukkekotiin pientä krääsää. Nääntyvä herkkumahanikin sai tyydytyksen - pehmiksen suklaakastikkeella. Eikä ollut kuin vasta toinen mokoma tällä viikolla. Mimmin kanssa kävimme alkuviikosta lietsussa ja mukavan päivän päätteeksi tytöt kävivät jäätelöllä.
Ukko tuossa huomautti, että poskeni ovat pyöristyneet ja reiteni ovat saaneet täytettä. Pitäisiköhän vähän rajoittaa herkuttelua? Ei ikinä! Postauksen lopussa löydätte yhden syyn pyöristyneisiin poskiini.

Mimmin vanha turvakaukalokin haettiin viime viikolla varastosta. Turvakaukalo on Akta Graco Logico s. Kankaat laitoin pesuun ja pari päivää niitä kuivattelin. Tänään sitten pistin turvakaukalon lähtövalmiiksi ja voi herranjumala kuinka pieniä vauvat ovat!! Yli kolme vuotta olen tätä nykyistä vauvaani hoitanut ja vieläkin Mimmi tuntuu niin pieneltä tytöltä. Edes vauvanvaatteiden hypistely ei ole palauttanut mieleeni, kuinka pieniä ja heiveröisiä vauvat oikeasti ovat. Pala kurkussa ihmettelin Ukolle ja Mimmille ääneen tätä ihmeellistä huomiotani. Mitenköhän käy, kun ostamme vaippoja?! :-)

Olen jo aivan valmis lähtemään sairaalaan saamaan oman nyyttini syliini. Odotan kärsimättömästi, että kolmesta tulee neljä! Raskaudesta kuuluisi nauttia - ja nautinhan minä. Mutta.. Uusia vaivoja tuntuu putkahtelevan ovista ja ikkunoista ja jo kenkien laittaminen jalkaan nostattaa tuskanhien pintaan. Yöllä herään joko vessaan, närästykseen tai suonenvetoon. Tänäänkin oikea pohkeeni on ollut koko päivän kipeä, sillä yöllä jouduin heräämään "muutaman" kerran venyttämään jalkaani. Sain myös eräänä yönä haavan vatsaani, kun sokeana ja unisena suunnistin vessaan ja matkallani vessaan mahani törmäsin oveen.. Miten tämä on mahdollista? :-D Napani yli menee noin viisi senttiä pitkä haava. Onneksi se on vain pintanaarmu..
Onhan raskaana olemisessa hyvätkin puolensa. Vatsaa ei tarvitse vetää ruokailun jälkeen sisään, vaan kaiken voi antaa pullottaa. Mielitekojaan ja tunteitaan ei tarvitse sen kummemmin selitellä, vaan kaiken voi sysätä raskauden piikkiin. Painonnousukin johtuu vain siitä raskaudesta ja elelen pilvilinnoissa, jossa kaikki raskauden aikana saamani kilot tippuvat heti sairaalasta kotiuduttuani. Ensi viikolla katson taas tiukemmin, mitä suuhuni laitan. Lupaan! Mutta lupaan tämän vain itselleni, jotta kaikki eivät joudu heti pettymään. :-)

Viikonlopun kunniaksi laitetaan vielä "suut makiaksi" ja kerätään vähän rasvavarastoa talvea ajatellen.



Lorvailun jälkeen..

..äiti on täynnä energiaa!

Tein ihanan löydön eilen kangaskaupassa, josta olen jo ehtinyt väkertää itselleni laukun, rahapussukan ja Mimmin huoneeseen yhden tyynyn. Kangaskaupasta olivat tyynyt loppuneet, joten enempää en ole vielä saanut tehtyä. Pistän tähän laukusta muutaman kuvan ja huomenna yritän laittaa tyynystäkin kuvan. :-) Lisää kuvia kassista laitoin Surrur-sivulle. Aivan mieletön ompeluvimma iski kun lorvailun aikana sain kerättyä itselleni energiaa. Lorvailupäivien jälkeen tuli vain sellainen tunne, että on pakko saada tehdä JOTAIN hyödyllistä - tai vähemmän hyödyllistä.

Minun uusi laukkuni

Rahapussukka. Huom! En ole IKINÄ ennen ommellut vetoketjua tai minkäänlaista rahapussukkaa. Lupa on nauraa tuotokselleni! :-)


Myös nukkekodin olohuone sai uutta pintaa, joten pistän tänne muutaman kuvan. Laitoin Operaatio pukinkontti-sivulle ennen ja jälkeen kuvia. Päivitän aina sitä mukaan jälkeen-kuvia, kun nukkekoti saa kalusteita, verhot ynnä muuta pientä tilpehööriä.

Nukkekoti tällä hetkellä kokonaisuudessaan.

Alakerran eteinen.

Yläkerran olohuone.
Lisäksi laitoin uuden ruokaohjeen Mahan täytettä - ruokaohjeita-sivulle. Sieltä löydät yksinkertaisen, mutta niiiin hyvän lämpöisten voileipien ohjeen. Suosittelen lämpimästi. Sopii myös opiskelijabudjetille! ;-)

Maanantaina oli niin huono olo, kun mitään ei jaksanut tehdä. En ole tottunut pysähtymään, mutta se on pakko myöntää, että loppuraskauden aikana "pikkasen" väsyttää. Huomasin tänään kaupalle kävellessäni, että pienestäkin ylämäestä meinaa hengästyä ja vauhtini on todella olematon. Vatsaan pisti jos vähänkin yritin lisätä tahtia. Kotimatka täytyi taittaa bussilla, sillä millään en olisi jaksanut kävellä takaisin. Onneksi kaupalta kotipysäkille on neljä pysäkinväliä, joten en tuntenut huonoa omaatuntoa pienestä vilungistani. :-)

Kotona sitten odottikin kiva yllätys! Tuhkimo, jos luet tätä, niin hiiri-ystäväsi löytyvät meidän ulkovarastosta. Voisitko ystävällisesti tulla hakemaan ne kotiin?
Me säilytettiin koko kesä Mimmin matkarattaita ulkovarastossa ja kunnon rattaita sisällä. Koska matkarattaat ovat yhteensopivat vauvan turvakaukalon kanssa, käytämme niitä kaupunki- ja kauppareissuilla Titiuun kanssa. Hiiret olivat jättäneet mukavia pikku yllätyksiä ympäri varastoa, joten katsoin parhaaksi pestä matkarattaat ja ottaa ne sisään säilytykseen. Että minua ärsytti! Ukko saa hoitaa varastoon muutaman ansan, jotta näistä viheliäistä viiksivalluista päästäisiin. Seinänaapuri kertoi saaneensa viime vuonna 35 hiirtä ansaan!! Taisi olla viimeinen kerta, kun säilytän nurmikonsiemeniä ulkovarastossa. Joku mukava hiirulainen oli nimittäin nakertanut pussin auki ja päättänyt levittää syötyjä siemeniä ympäriinsä. Naapurin ulkovarastosta hiiret olivat tuoneet auringonkukansiemeniä, joiden kuoret löytyivät vanhojen mattojen välistä ja niistä matkarattaista. Pesin "muutaman" kerran käteni saippuan ja desinfiointiaineen kanssa ulkoa tullessani.

Maanantaina tuli 33. raskausviikko mittariin. Aika menee ihan mielettömän nopeasti. Kohta saamme oman nyytin syliimme! Titiuu on ollut mukavan rauhallinen massussa verrattuna viikonlopun hurjaan melskeeseen. Taitaa häntäkin vähän väsyttää. :-) Potkuja ja lyöntejä tippuu silti tasaiseen tahtiin, ettei äiti huolestu liikaa.
Ukko sai minut viikonloppuna huolestumaan, ja tämä on ennenkuulumatonta. Minä olen se, joka panikoi kaikesta ja Ukko on meistä se rauhallisin. Titiuulla oli illalla kova hikka ja hikan väli oli ihan muutaman sekunnin verran. Ukko tunnusteli vatsaani ja kävi ihmettelemään, että miten vauvalla voi olla noin kova hikka. Eihän normaalisti tuollaisessa hikassa saisi edes henkeä! Katsoin epäileväisesti Ukkoa ja pieni paniikki hiipi takaraivosta. En ole aikaisemmin edes ajatellut koko asiaa. Minusta vauvoilla vain nyt on tuollainen hikka vatsassa ollessaan. Onneksi hikka ei kestänyt kauaa ja pysyin pää viileänä Ukon huomautuksesta huolimatta. Taidan silti ehkä kysyä seuraavalla kerralla neuvolassa tuosta hikasta. Ihan varmuuden vuoksi.

Tämä äiti taitaa nyt kaivautua sohvan kainaloon eväiden kanssa. Huomenna ystäväni tulee kahden lapsensa kanssa kyläilemään ja ajattelin aamulla leipoa valkosipuli - ja porkkanasämpylöitä vieraille. Muutaman sämpylän voisi sujauttaa taas pakkaseen, sillä varasto on taas huvennut huolestuttavasti.

Tuossa muuten yhtenä päivänä pakkailin sairaalakassiani ja uhkaavasti näyttää siltä, että olen muuttamassa sinne sairaalaan synnytyksen jälkeen. Kun viimeksi sairaalakassini oli pieni hoitolaukku, jonne mahtui mukavasti kesävaatteet, niin nyt minulla ISO kassi lähdössä mukaan. Puolet siitä tilasta vie Titiuun talvipuku ja minun evääni. Otin nimittäin opiksi viime kerrasta ja tällä kertaa en tule olemaan nälkäinen synnytyssalissa tai vuodeosastollakaan. Eväihin tietysti kuuluu hyvä määrä suklaata ja muita herkkuja. Suon itselleni mässäilyn sairaalassa ollessani, ja ihan vain ajatellen maidonnousua. ;-)

Nyt en keksi sen kummempaa kysyttävää. Laitan kysymysten sijasta toiveen: laittakaa ihmeessä kommenttia. Muiden kommentit piristävät kummasti ja luo varmuutta, että kyllä täällä joku käy näitä minun kirjoituksiani lukemassa. :-) Ja ajatestenvaihto muiden kanssa oli tämän blogini aloittamisen yksi syy. ;-)


Kun äiti on vähän väsynyt

Kun eilen vielä hehkutin uuden viikon ihanuutta, tänään olo on kuin Karvisella. Maanantai ei tuonut mitään uutta -  ainoastaan kivuliaan leuan reväyttämisen mahdollisuuden. Viime öiset kymmenen tunnin unet olivat nähtävästi virhe, joten taidan palata niihin kuuden tunnin uniin, sillä pitkillä unilla ei nähtävästi yhtään virkeämmäksi tule. Oloa ei auta yhtään se, että olin viikonloppuna kuin liian aikaisian talviuniltaan herätetty emokarhu, jonka havahdutti kauheaan murinaan yksikin väärä katse tai sana. Onneksi tämän vihaisen emokarhun raivoamisen sai niskaansa vain Ukko.

Tällä hetkellä tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi ja kaikki tekemättömät asiat aiheuttavat suunnatonta stressiä. Kaikki muut jaksavat paremmin kuin minä ja kaikkien muiden hiukset ovat juuri pestyt ja hulmuavat kiiltävinä tuulessa. Laiskana pistin aamulla viimeksi lauantaina pestyt hiukseni ponnarille ja raahauduin perhekerhoon kyhnöttämään nurkkaan. Kotona pistin Mimmin takapihalle leikkimään, samalla kun itse tuijotin seinää lasittunut katse naamallani.

Yleensä olen hyvin järjestelmällinen, eteenpäin porskuttava ja jolla on monta rautaa tulessa samaan aikaan. Nyt tuntuu, että ompeluideani ovat olemattomattomissa, ruoka on tylsää, Mimmin nukkekodin olohuoneen seinän tapetointi aiheuttaa suunnatonta kärsimystä ja päänvaivaa, imuroidut lattiat saavat olla sellaisenaan ainakin ensi viikkoon ja sosiaalinen kanssakäyminen on minulle tuntematon käsite.

Huomenna on kuitenkin uusi päivä ja herään horroksestani lopulta - joskus. Olen huomannut, että kaiken touhun keskellä olen aivan liian kriittinen ja vaativa itseäni kohtaan. Kun kaikki hehkuttavat, että kylläpä sinä jaksat kaikkea, samalla minusta tuntuu, etten minä kyllä aina jaksaisikaan. Missä vaiheessa minusta tuli oman itseni pahin arvostelija ja orjapiiskuri? Luulen, että silloin, kun minusta tuli äiti. Ja nyt en todellakaan tarkoita, että äitiys olisi jokin taakkaa. Kun jatkan sunnuntain pierukalsari-meininkiä vielä maanantaina, tunnen huonoa omaatuntoa ja vain siksi, koska en sallisi itselleni pidennettyä lorvimista. Uusi työni, äitiys, herätti sisälläni pienen, mutta pippurisen äänen, joka käskee vain jatkaa eteenpäin. Onhan se totta, että pyykit eivät (ainakaan tietojeni mukaan) osaa kävellä itse pyykkikoneeseen peseytymään, tiskikone ei täyty pelkästä tahdonvoimasta ja villakoirat eivät juokse pihalle, vaikka tarjoaisin niille kaupan parhainta luuta. Onneksi olen keksinyt pieniä ratkaisuja näihin energiattomiin päiviin: pakkasessa lepää perheelle kotiruokaa, jotka olen fiksuna likkana nimikoinut, Mimmin saan tyytyväiseksi tarjoamalla tv-hetkeä Fröbelin palikoiden parissa ja Ukko tyytyy onneksi vähän pölyisempäänkin kotiin ja väsyneeseen vaimokkeeseen, kun olen nimeltä mainitsemattomalla tavalla väsyttänyt hänet viikonloppuna - siis sillä riitelyllä.. ;-)

Muita väsymyksen takia huonoa omaatuntoa potevia? Tai vain muita väsyneitä? Millä teidän väsymyksen saa katoamaan? Hyviä ja piristäviä ideoita lorvaajalle?

Maistiaisia remontin keskeltä

Laitan tänne blogin puolelle muutaman kuvan nukkekodin remontista. Pistäkäähän mielipiteitänne tulemaan, mutta muistakaa kuitenkin, että tämä on vasta alkutekijöissä. :-)

Keittiö.

Keittiön yksityiskohtia.

Makuuhuone.

Makuuhuoneen yksityiskohtia. Tuo tuossa ikkunan vieressä esittää peliä. :-)

Lisää makuuhuoneen yksityiskohtia.

Leikkasin makkarin tapetista ylimääräisiä kukkia, jotka liimasin  jälkikäteen seinälle.

Kylpyhuone.

Tämäkin viikonloppu meni aivan liian nopeasti, arjen ei haluaisi millään tulevan. Parasta tulevassa maanantaissa kuitenkin on kerho ja illalla saan tapattaa aivosolujani Sinkkuelämän parissa. Tänään vielä kuljen kotosalla pierukalsareissani, tukka pystyssä napostellen pitkin päivää. Ihana laiskuus.
Jotain pientä olemme lorvikatariksen aiheuttamasta laiskuudesta huolimatta tehneet Titiuuta varten: toimme sängyn sisälle odottamaan kasaamistaan ja turvakaukalon lähtövalmiiksi komeroon. Ensin minun kuitenkin täytyy hieman siistiä kaukaloa Mimmin jäljiltä. Titiuun vaunutkin haetaan ensi perjantaina! Vauvan tulo on yhä konkreettisempaa, kun vaatteeita ilmestyy hyllylle ja tavaroita nurkkiin odottamaan. Se tietää myös häidemme lähestymistä ja niidenkin asioiden hoitoa vielä ennen kuin kolmesta tulee neljä. :-) Mitenhän saan kaiken valmiiksi, tai ainakin hyvälle mallilleen?

Nyt jatkan sängyssä löhöilyä ja nautin omasta rauhastani, kun Ukko vei Mimmin musisoimaan. Kummatkin saavat purkaa ylimääräistä energiaansa rumpuihin ja kitaran rämpyttämiseen. 

Mikä on teidän sunnuntai-reseptinne?

Aurinkoista päivää kaikille. :-)


Terveisiä neuvolasta ja muita kuulumisia

Kuva täältä


Mulla on käynyt niin hyvä säkä, että oma neuvolatätini on todella mukava. Olihan se edellinenkin, mitä se nyt vähän itki melkein joka väliin, esim. ensimmäisellä neuvolakäynnilläni ja synnytysvalmennuksessa. Tämän kanssa juttu sujuu ja tunnen, että minua ja (joskus vähän turhiakin) huoliani kuunnellaan korva tarkkana. Seuraava käynti on jo kahden viikon päästä, mutta onhan se laskettu aikakin ihan kohta täällä!! Apua! :-)

Tässä pieni kooste raskausviikon 32 neuvolakäynniltä:

Vauva on viihtynyt pää alaspäin melkeimpä alusta asti ja tälläkin kertaa neuvolatädin doppler sai kunnon kumauksia, kun yritimme kuunnella sydänääniä. Sykkeeksi mittari antoi 135-145. Tähän asti sydänäänet ovat olleet 140-150. Neuvolatäti naureskeli villille Titiuulle, kun kantapäät menivät aivan vatsani pintaa pitkin.
Sf-mitta menee kaunisti kerkikäyrällä (sf-mitta 28), kun aiemmin kohdunpohjankorkeus on ollut keskikäyrän ja alakäyrän välimaastossa. Vauva siis kasvaa hyvin ja normaalisti, vaikka kuulen melkein joka päivä pienestä mahastani. Olen jo alkanut epäillä, että onkohan kaikki ok, kun kerran mahani näyttää niin pieneltä, vaikka laskettuun aikaan on himpun alle kaksi kuukautta.
Verenpaineenikin on aika hyvä, verrattuna keskiraskauden aikana mitattuihin 94/58-lukemiin. Nyt mittarissa komeili 101/64. Korkeimmillaan Titiuun raskaudessa verenpaineeni on ollut 116/72.
Hemoglobiini on pysynyt hyvänä, eikä rautatabletteja ole tarvinnut enää popsia. Tällä neuvolakäynnillä jätettiin hemoglobiini mittaamatta. Mimmiä odottaessani hemoglobiini tipahti heti, jos olin ottamatta ylimääräistä rautaa. Tällä hetkellä saan rautaa Raskaus ja imetys monivitamiini-tabletista.
Sitten se pelottavin hetki neuvolakäynnillä: punnitus. raskauviikolla 8, jolloin oli ensimmäinen neuvokäyntini, painoa oli mittarissa 55,7kg. Nyt 32. raskausviikolla paino näyttää 64,5kg, joka tekee +233g/viikko. Mimmin raskaudessa raskauviikolla 32 painoa oli (hurjat!) 68,4kg. Mimmin raskauden viimeisessä neuvolassa paino oli  71,8kg. Toivottavasti tällä kertaa en yllä samoihin lukemiin, vaan painoa saisi tulla mielellään yhteensä sen 12kg. Mutta vauvan terveydellä en ala leikkimään, enkä ryhdy mihinkään radikaaleihin laihdutus-yrityksiin raskaana ollessani, enkä imetyksen aikana. Täytyisi vain vähentää niiden mokkapalojen ja muiden herkkujen syöntiä. Onneksi otin viimeiset mokkapalat pakkasesta, joten en voi enää sortua niiden naposteluun. Karkkipurkinkin voisi täyttää porkkanoillaja omenilla.. Ehkä.. :-)

Mimmin nukkekodin remontti sujuu ihan mukavasti. Keittiön ja makuuhuoneen sain laitettua, kunnes päätinkin repiä tapetit pois ja korvata ne uusilla. Onneksi tein niin! Heti kun saan yhdenkin huoneen valmiiksi (tapetin ja lattian laitettua plus lisättyä seinille vähän rekvisiittaa) pistän kuvia tulemaan. Vielä ei ole löytynyt huonekaluja, mutta onneksi niiden hankkimiseen on aikaa. En meinaa panostaa huonekaluihin suuria summia, sillä nukkekoti tulee 3-vuotiaan leikkeihin - ei äidille. Vaikka kelpaisihan sellainen itsellenikin jonnekin hyllylle näytille laitettavaksi. ;-)

Tänään oli Mimmin ensimmäinen oma kerhopäivä. Jännittyneenä vein Mimmin kerhohuoneeseen ja tyttö asettui heti askartelupöytään tekemään itselleen nimilappua. Seisoskelin vieressä kaiken varalta muutaman minuutin ja lopulta kysyin tytöltä, pärjääkö hän, jos äiti lähtee nyt kotiin. Vastaus oli ison tytön vastaus: "Kyllä minä pärjään, lähde sinä vain jo kotiin!"
Voi kyynel sitä tunnetta. Haikein mielin jätin tyttöni muiden lasten kanssa askartelemaan ja lähdin hitain askelin kohti kotia - jos vaikka he soittavatkin ja Mimmille on tullut joku hätä. Loppujen lopuksi sain olla kotona rauhassa ja puuhailin nukkekodin parissa. Aika meni kuin siivillä ja pian olinkin taas halaamassa reipasta kerholaistani. Ensi viikolla Ukko saa kunnian viedä ison tyttömme kerhoilemaan ja äiti jää pyörittelemään peukaloitaan kotisohvalle.

Rankan viikon päätteeksi äiti on tänään hierottu ja huomenna pääsen kampaajalle. Täytyyhän se tukka laittaa ennen synnytystä. Seuraavaksi istahdan kampaajanpenkille pari päivää ennen häitämme! Jotta palaan mahdollisimman nopeasti maan pinnalle, muistutus kotitöistä makaa lattialle: imurimme odottaa malttamattomana käyttäjäänsä. Kun vielä en kärvistele selkäkipujeni kanssa, hoidan tuon imuroimisen alta pois. Ukko onneksi lupasi leikkiä Tuhkimoa ja pestä lattiat. Meillä lattiat pestään mukavasti rätti kädessä konttausasennossa polvet ruvella.

Löytyykö muilta omaa karkkikätköä? ;-)

Onko muilla kokemusta lahjojen tekemisestä omille lapsille, puolisolle, ystävälle ym? Mitä olette mieltä itse tehdyistä lahjoista? Mikä on itse tehdyn lahjan arvo? Pitääkö lahjojen olla kaupan hyllyltä? Kumpi on arvokkaampi?

Lapsethan tuovat kerhoista ja koululta paljon itse tehtyjä askartelu-, puu- tai ompelutöitä. Missä menee raja mitkä työt säästetään ja mitkä päätyvät lopulta kaatopaikalle? Minusta Mimmin kaikki tekeleet olisivat säästämisen arvoisia, mutta mm. tilan puutteen takia kaikkia ei voi mitenkään säästää. Kuinka pystyt tekemään päätöksen, että säästät ne kaikkein hienoimmat ja arvokkaimmat työt?

Kuva täältä