Jotain minusta

Ajattelin, että voisi olla hauska idea kertoa pieniä asioita itsestäni. Nämä "kysymykset" ovat ihan oman mielikuvituksettoman pääni tuloksia, joten pahoittelen. :-) Arvostaisin todella paljon, jos vastaisitte itse myös muutamaan kysymykseen kommenttiboksiin.


Pinttynein tapani:
Jatkuva käsien pesu. Varsinkin, jos olen juuri koskenut tiskirättiin, minun täytyy pestä käteni. Kannan myös laukussani aina käsidesiä, jota hölvään esim. julkisesta vessasta poistuessani. Joskus saatan lorauttaa siitä muutaman tipan pöntön renkaalle, sillä ties kuka kakkapylly siinä on viimeksi istunut. Enkä ikinä astu eteistä pidemmälle ulkoa tullessani, ennen kuin olen pessyt käteni.

Usein käyttämäni sanat ja lausahdukset:
 Kotiäitinä hoen aika paljon "Mimmiä". Myös päivittäiseen sanavarastooni kuuluuvat: mitä, ei saa, tule tänne, anna hali/pusu, kohta, höpönpöpö, mitä funtsaat, en tiedä, syömään, hyrskynmyrskyn, rakastan sinua, mitä, ei jaksa, hups, oho ja mitä

Ärsyttävin vaiva:
Närästys, päänsärky ja mahakipu. Nyt raskaana olen myös tutustunut seuraavanlaisiin ihanuuksii, kuin pukamat, itsestään paukutteleva takapuoli, happamat röyhtäykset ja hormonitoiminnan kiihdyttävä hikoilu. <3

Kolme asiaa, joista pidän itsestäni, mutta voivat olla myös vaivaksi:
1. Silmät. Jotkut naiset eivät löydä itsestään mitään kaunista ja kaikkea voisi aina parannella ja kohentaa. Minusta silmäni ovat ihan kauniit ja vieläpä kivan vihreät. Huono puoli silmissäni on huono näkö..
2. Peräänantamaton luonne. Kun jotain päätän tehdä, sen myös teen. Nyt äitinä aikataulut voivat pettää, mutta kun saan oikein kunnon vimman ja päähänpinttymän, niin hommat hoituvat nopeasti. Joskus, jos esim kaupasta löydän jotain kivaa ja haluan sen ostaa, niin Ukolla ei usein sananvaltaa asiaan. Tämä voi aiheuttaa pieniä konflikteja.
3. Järjestelmällisyys. Olen todella järjestelmällinen ja asioilla ja tavaroilla on paikkansa. Jos lipsun kaavoistani, tunnen huonoa omaatuntoa. Pierukalsaripäivinä tunnen olevani laiska ja huono ihminen, kun en saanutkaan jotain asiaa tehdyksi ja pyykit odottavat pesijäänsä pyykkikorissa.

Jos olisin luonnonilmiö, olisin..
Tulivuorenpurkaus.
Saatan kyteä pitkänkin aikaa, ennen kuin räjähdän oikein kunnolla. Olen todella ärsyttävä ihminen riidellessäni ja levitän tuhoa jos vain niin haluan. Joskus alennun olemaan pitkävihainen. Yleensä kuitenkin purkaus on vain hetkellinen ja sen jälkeen saatan laukoa suustani pieniä jälkipurkauksia.
Toisaalta, vihanpidon jälkeen haluan sovitella ja ymmärtää myös toista osapuolta (tässä tarkoitan Ukkoa). Riidan jälkeen pyrin saamaan jotain hyvääkin aikaiseksi ja annan uusien kukkien kasvaa menetettyjen tilalla.

Parasta äitinä olossa:
Lapsen nauru ja ilo. Myös Mimmin spontaanit halaukset ja poskipusut tuntuvat ihanilta. Haluan olla lapsilleni maailman paras äiti ja antaa heille parhaita muistoja. Myönnän olevani tiukka äiti, mutta olen sitä mieltä, että rajat ovat rakkautta. Tahdon, että lapsemme omaksuvat Ukon ja minun arvoni ja kasvavat vastuullisiksi ja fiksuiksi aikuisiksi ja toivon saavani kiitosta heiltä, kun he ovat vanhempia.
Mimmin kanssa tehdyt retket, piknikit ja leikit ovat parasta arjessamme. Joskus iltaisin juttelemme Ukon kanssa Mimmistä ja summaamme yhteen päivän tai viimeisen vuoden virstanpylväitä. On ihanaa huomata saaneensa jotain hyvää aikaiseksi ja saan voimaa Ukolta jaksaa myös sen arjen aiheuttaman väsymyksen ja (täytyy myöntää) ketutuksen.

Lempiruokani:
Ehdottomasti tonnikalapasta. Nyt viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin vähentänyt rajusti tonnikalan käyttöä ja ihan eettisistä syistä. Minuun uppoaa hyvin myös itsetehdyt hampparit, mozzarella missä ruoassa vain, lämpöiset voileivät ja salaatit. Jos olen syönyt omasta mielestäni paljon roskaruokaa, kehoni oikein kiljuu terveellistä ruokaa.

Paras juhlapyhä:
No tietenkin JOULU! Mulla on ollut kauan takaraivossa halu tehdä joulupipareita! Ra-kas-tan joulua. Ja tietysti osaan nauttia ja rentoutua vasta sitten, kun kaikki kiireet ovat ohi ja voin istuuntua joulupöytään syömään pitkään ja hartaasti. Kylmät ja pimeät illat tuntuvat todella nautinnollisilta glögin ja joulutortun seurassa, eikä unohdeta niitä kynttilöitä.
Joulukuusi koristellaan meillä aatonaatona ja se pidetään uuteenvuoteen saakka. Oikeata kuusta meillä ei voi miehen allergian takia olla (tai sitten tämä on vain hämäystä). Tänä vuonna olen päättänyt Mimmin kanssa askarrella kuuseen omia koristeita. Saa nähdä, kuinka tyttöjen käy.

Mikä saa minut hyvälle tuulelle:
Jos perhettä, lähimmäisiä ja ystäviä ei lasketa, niin hymyilemään minut saa ystävällisyys, kohteliaisuus, avuliaisuus, yhdessäolo, hyvä ruoka, pitkät yöunet (huoh, näitä tulen kaipaamaan.. tai kaipaan jo nyt..), teatteri, kierrättäminen (varsinkin silloin, kun itse löydän kirpparilta jotain ihanaa), Arnoldsin donitsit, hieronta, hyvä elokuva/sarja (esim. Volver, Taru sormusten herrasta, Täydelliset naiset, Pokka pitää, Conan O'Brien, Uutisvuoto..)

Kauneimmat ja rumimmat suomenkielen sanat:
-Runo, lumi, hattara, romanssi..
-Räkä, uloste, v***u, vero..

Inhokki tv-ohjelmat:
Salatut elämät (seuraan sitä silti joskus sivusilmällä), Big Brother, Teletapit, Kauniit ja rohkeat, Dr. Phil..

Ihanne aamiainen:
 Tuorepuristettua appelsiinimehua, vihreää teetä, luonnojogurttia, kotimaisia omenoita, croisantteja, kaurapuuroa, mansikoita.

 Taito, jonka haluaisin omata:
Tällä hetkellä haluaisin osata tehdä vaatteita. Aikaa ja kärsivällisyyttä ei ole juuri nyt tarpeeksi harjoitella tai lähteä millekkään kurssille. Mutta kyllä minä joskus vielä osaan.
Haaveilen myös osaavani tehdä upeita ja kauniita kakkuja plus muita kivoja leivonnaisia. Vanhojen tavaroiden tuunauskaan ei olisi hassumpi taito.
Ja ei kun itseään kehittämään..

Kertokaahan tekin jotain itsestänne. Saa myös keksiä omia tunnustuksia. :-)
Kommenttinne ilahduttaisi minua todella paljon!

Ps. Mitä mieltä olette tästä postauksesta? Näitä kenties lisää?
Entä kolahtaako teihin noi arvonnat? Olisiko minun blogin lukijoissa ketään, ketkä haluaisivat kenties osallistua arvontaan?



1 kommentti

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!