Tukka putkella

Ihana fiilis!

Energiaa on riittänyt vielä tällekin päivälle ja äiti on saanut (Ukon avustuksella) aikaiseksi sitä sun tätä.
Ukon kanssa haettin Titiuun vaunut ja olen pitkin iltaa käynyt ihastelemassa niitä eteisessä. Mimmin vauva-ajan vaunuja ei enää ole, sillä saimme ne käytettyinä ja ne osoittautuivat ihan susiksi. Ostimme Mimmille reilu kaksi vuotta sitten Emmaljungan Scooter-rattaat, mutta koska ne eivät mene täyteen makuuasentoon ja soveltuvat vasta 6kk+ vauvalle, päätimme laittaa Mimmin rattaat myyntiin ja ostaa suosiolla uudet. Titiuu pääsee Emmaljunga Classic Sport-rattaiden kyytiin. Ostimme lisäksi kantokassin ja jalkapeitteen ja näillä eväillä selvitään vauvasta isompaan "vauvaan". Onko muilla kokemuksia edellä mainituista rattaista? Vihaatko/rakastatko Emmaljungaa?

Vaunun haun jälkeen kävimme pitkästä aikaa Ukon kanssa kahdestaan syömässä. Mimmi oli leikkikerhossa ja olimme sopineet isoäidin kanssa, että hän hakee Mimmin kerhosta luoksensa leikkimään. Oli ihanaa olla kaksin liikenteessä. Vaikka ei kolmestaankaan ole sen hassumpi liikkua. Mutta kahdenkeskiset hetket ravintolassa tai asioilla tuntuvat äkkiä pieneltä lomalta. Titiuun syntymäkin tuntui lähentyvän ihan urakalla, kun haimme vaunut kotiin. Vastahan minä makasin sohvalla naama vihreänä ja vatsani oli vain peruspömpöllä. Alkuraskauden ajat tuntuvat jo sumuisilta. Monen viikon pahoinvoinnin jälkeen vannoin, etten enää ikinä halua tulla raskaaksi, jos se tietää tälläistä määrää pahoinvointia. Nyt kuukausien jälkeen ajatus totaalisesta kieltäytymisestä tuntuu oudon kaukaiselta. Vielä kaukaisemmalta tuntuu aika ennen toista raskautta. Kahden vuoden piina ei tunnu enää niin kipeältä, kuin puoli vuotta sitten. Aika kultaa muistot. Ne huonotkin.

Kun Ukko lähti tekemään töitä, minä hoidin tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita kaupungilla. Vein Ukon sormuksen kaiverrukseen ja maksoin vihkisormukseni. Kohta laatikossa kuumottaa maailman ihanin sormus, joka kertoo koko maailmalle, että minusta on vihdoin tullut Rouva Ukko! Olen muuten huomannut itsestäni hassun ja hieman ärsyttävän uuden tavan. Äiti-lapsikerhoissa, bussissa, missä vaan, kurkin salaa toisten naisten vasempaa nimetöntä kartottaakseni, kuka on naimisissa ja kuka ei. Ja tämä johtuu ihan vain omista tulevista häistäni. En ole normaalisti millään muotoa utelias ihminen. En ole.. ;-) Samanlaisen tavan huomasin raskauduttuani, joka pilkistää esiin vieläkin. Katselen syrjäsilmällä muiden naisten vatsanseutua. Ja jos bongaan raskaana olevan, minun tekisi hirveästi mieli verrata, että millä viikoilla mennään ja millainen raskaus on ollut, ja kenellä on isompi/pienempi vauvamaha. Eiköhän nämä uteliaisuus-puuskani laannu hormonien laannuttua - ehkä. Tunnustaako kukaan omaavan samankaltaisia piirteitä? Vai olenko ainut tässä Omituisten otusten-kerhossa?

Kaupungilta lähti myös mukaan alekankaita ja Mimmin nukkekotiin pientä krääsää. Nääntyvä herkkumahanikin sai tyydytyksen - pehmiksen suklaakastikkeella. Eikä ollut kuin vasta toinen mokoma tällä viikolla. Mimmin kanssa kävimme alkuviikosta lietsussa ja mukavan päivän päätteeksi tytöt kävivät jäätelöllä.
Ukko tuossa huomautti, että poskeni ovat pyöristyneet ja reiteni ovat saaneet täytettä. Pitäisiköhän vähän rajoittaa herkuttelua? Ei ikinä! Postauksen lopussa löydätte yhden syyn pyöristyneisiin poskiini.

Mimmin vanha turvakaukalokin haettiin viime viikolla varastosta. Turvakaukalo on Akta Graco Logico s. Kankaat laitoin pesuun ja pari päivää niitä kuivattelin. Tänään sitten pistin turvakaukalon lähtövalmiiksi ja voi herranjumala kuinka pieniä vauvat ovat!! Yli kolme vuotta olen tätä nykyistä vauvaani hoitanut ja vieläkin Mimmi tuntuu niin pieneltä tytöltä. Edes vauvanvaatteiden hypistely ei ole palauttanut mieleeni, kuinka pieniä ja heiveröisiä vauvat oikeasti ovat. Pala kurkussa ihmettelin Ukolle ja Mimmille ääneen tätä ihmeellistä huomiotani. Mitenköhän käy, kun ostamme vaippoja?! :-)

Olen jo aivan valmis lähtemään sairaalaan saamaan oman nyyttini syliini. Odotan kärsimättömästi, että kolmesta tulee neljä! Raskaudesta kuuluisi nauttia - ja nautinhan minä. Mutta.. Uusia vaivoja tuntuu putkahtelevan ovista ja ikkunoista ja jo kenkien laittaminen jalkaan nostattaa tuskanhien pintaan. Yöllä herään joko vessaan, närästykseen tai suonenvetoon. Tänäänkin oikea pohkeeni on ollut koko päivän kipeä, sillä yöllä jouduin heräämään "muutaman" kerran venyttämään jalkaani. Sain myös eräänä yönä haavan vatsaani, kun sokeana ja unisena suunnistin vessaan ja matkallani vessaan mahani törmäsin oveen.. Miten tämä on mahdollista? :-D Napani yli menee noin viisi senttiä pitkä haava. Onneksi se on vain pintanaarmu..
Onhan raskaana olemisessa hyvätkin puolensa. Vatsaa ei tarvitse vetää ruokailun jälkeen sisään, vaan kaiken voi antaa pullottaa. Mielitekojaan ja tunteitaan ei tarvitse sen kummemmin selitellä, vaan kaiken voi sysätä raskauden piikkiin. Painonnousukin johtuu vain siitä raskaudesta ja elelen pilvilinnoissa, jossa kaikki raskauden aikana saamani kilot tippuvat heti sairaalasta kotiuduttuani. Ensi viikolla katson taas tiukemmin, mitä suuhuni laitan. Lupaan! Mutta lupaan tämän vain itselleni, jotta kaikki eivät joudu heti pettymään. :-)

Viikonlopun kunniaksi laitetaan vielä "suut makiaksi" ja kerätään vähän rasvavarastoa talvea ajatellen.



Ei kommentteja

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!