Synnärillä piipahdus, lääkäri ja neuvola.

Siinä tulikin tämän hiljaiselon syyt..

Tiistai-iltana käytiin KOLMANNEN kerran synnärillä!
Tuli taas niin kipeitä supistuksia, että kotona ei enää kärsinyt olla.
Noh, täällä kotona taas ollaan, joten ei siitä sitten enempää.
Sen verran ihana kätilö oli tällä kertaa vastassa, että hän ujutti meidät äitiyspoliklinikan lääkärille seuraavaksi päiväksi, joka saisi vähän tutkia tilannetta tarkemmin ja ehkä pistää tippaan.

Lääkärikäynti pisti vaan mielen matalaksi ja meidät passitettiin kotiin. 
Ei mikään kovin iso yllätys..
Neuvolatädin mukaan lääkäritäti oli kirjoittanut tiukkaan sävyyn käynnistämme ja oli todennut kovaan ääneen kohdunsuun tilanteen olevan EPÄKYPSÄ.
Joten ei muuta, kuin edelleen kärsitään supistuksista kotona ja toivotaan pikaista synnytystä.

Pikkuisen painoarvioksi tuli muuten ultran mukaan 3500g!! 
A-P-U-A!
Eihän siis tuo vielä kovin iso ole, mutta auta armias jos vauva viihtyy massussa vielä viikon tai kaksi.. 
Vähän jännittää millainen mötkäle sieltä on tulossa.

Tänään oli TOIVOTTAVASTI viimeinen neuvokäynti äitiyspuolella!
Turvottaa taas niin vietävästi, että joudun kantamaan kihlasormustani ketjussa kuin Frodo Reppuli konsanaan.
Pientä päänsärkyä ja valoherkkyyttä on myös havaittavissa, joten neuvolasta pyydettiin ottamaan oma vointi tarkkaan syyniin ja mittaamaan verenpainetta tarpeen mukaan - raskausmyrkytyksen varalta.
Mulla on paineet normaalisti niin alhaiset, joten 140/90 pistettiin rajaksi, jolloin täytyy heti ottaa yhteyttä synnärille tai neuvolaan.

Jotta saisin lohtua edes jostain, tein meidän poppoolle ihanan kaloripommin - kermaisen tonnikalamakaronilaatikon! Kuvaa en edes uhallani ottanut, mutta ohjeen voin laittaa myöhemmin.
Jopa Ukko, joka ei aina välitä kokkailuistani, tykkäsi tekeleestäni. :-)


Eilen myös päätin tehdä taas mokkapaloja!
Sanoin Ukolle, että jos vauvaa ei kuulu viikonloppuun mennessä, teen jotain hyvää. 
Eilen sitten ratkesin ja namihimo vei voiton kärsivällisyydeltäni ja nyt keittiö kutsuu teelle ja mokkapalalle koko ajan.

Muumitalo hiljenee ja toivottaa hyvää viikonloppua!
Toivottavasti minulla olisi seuraavalla kerralla jo jotain vauvantuoksuista kerrottavaa.

-Pikku-Myy ja Titiuu 39+4



Ihana Ukko!

Kävin tässä miettimään, että miksi ihmeessä valitan niin paljon olostani ja pyörin oman napani ympärillä, vaikka asiat ovat oikeasti aika hyvin.

Nimittäin..
Ukko on ollut aivan mahtava nämä viimeiset pari viikkoa!
Varsinkin tuon viimeisen sairaalareissun jälkeen hän on tarjoutunut hieromaan selkääni, tuomaan voileipiä sänkyyn, sytyttämään häntä inhottavia tuoksukynttilöitä ja hän kysyy minulta heti onko kaikki hyvin ja sattuuko, kun naamani menee ruttuun.
Hän asettelee minut mukavasti sängylle makaamaan, tuo vettä ja särkylääkettä ja muutaman kerran hän on jopa peitellyt minut!

Silti jaksan valittaa ja puhista, vaikka minulla on ympärilläni ihminen, joka on valmis hoitamaan ja huolehtimaan minusta.
Nyt hieman nolottaa itsekäs käyttäytymiseni.

Ukko on itsekin myöntänyt, että hän on perus mies, joka ei osaa näyttää tunteitaan niin hyvin, kuin haluaisin. Tai että hän ei osaa lukea ajatuksiani ja toiveitani, vaikka kuinka yrittäisin vinkata, että nyt olisi sopiva hetki vähän silittää.
Nämä viime päivät Ukko on tehnyt kaikkensa, että minulla olisi hyvä olo.
Miksiköhän minulla kesti näinkin kauan tajuta se?
Aivan kuin olisin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä.. 

Olen kiitollinen miehestäni, joka jaksaa kuunnella puhinaani ja voivotteluani joka päivä!
Minä, joka inhoan alati itsestään puhuvia ja olostaan valittavia ihmisiä, olen muuttunut juuri sellaiseksi ihmiseksi, joka en ikinä haluaisi olla. Silti rakas kumppanini kuuntelee minua pyörittelemättä silmiään tai sanomatta mitään valittamiseni määrästä.

Eiköhän nämä viimeiset päivät raskaana mene vaikka päällä seisoen, sillä minulla on (minun mielestäni) maailman paras mies rinnallani!
Enempää en voisi ikimaailmassa pyytää.
 
Siirappiannos saa riittä tältä erää ja jätän sitä mahdollisesti tuleviin (tämän kaltaisiin) tunteenpurkauksiini. :-)
Saittepahan kerrankin jotain muuta lukemista, kuin sitä marmatusta.

Kaksi karkkia lasketaan kai yhdeksi,
jos ne ovat oikein tiukasti toisissaan kiinni.
-Pikku Myy-
-Tove Jansson -
 
ps. kamera on pakattuna sairaalakassiin, joten uusia kuvia ei tule ennen kuin Titiuu on maailmassa.


Vielä(kin) kasassa!

Fyysisesti vielä kasassa, mutta henkisesti vähän jo repeilen.

Tänään on tasan viikko laskettuun aikaan. 
Viikko on aivan liian pitkä aika, saatikka jos tämä menee vielä yli.
Kovasti kaikki sanovat, ettei se ainakaan yli voi mennä, kun kerran olen 5 cm jo auki ja supistuksia koko ajan. Itse en vain jaksa olla niin positiivisella mielellä. Kovasti yritän, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Lauantaista asti olen supistellut kipeästi, mutta epäsäännöllisesti.
Mimmiä käy sääliksi, sillä hän kysyy minulta koko ajan 
"äiti, sattuuko sinuun?"
"äiti, anna minä talutan sinut sänkyyn"
"äiti, voinko minä hieroa sinua?"
Minun rakas pieni tyttöni! <3

Tulispa multa vaikka ne lapsivedet, niin mua ei voisi enää käännyttää kotiin synnärillä. 
No, kai se pitää vain odottaa kärsivällisesti. Kunhan etsin mun kadonneen kärsivällisyyden jostain.

Mun puheenaiheet loppuu tähän ja toivon, että huomenna pieni imuroimisprojekti ja pyykkäyshommat sais masuun vähän vauhtia. Ja jos ei, niin tuleepa ainakin siistiä vähäksi aikaa. Pieni hopeareunus tälläkin pilvellä.

Pidelkää peukkuja, että seuraavaksi kirjoitan synnytyskertomusta!


Väärä hälytys osa 2

Perjantai- ja lauantaiyö vietettiin taas sairaalassa.
Tällä kertaa olimme jo siinä uskossa, että vauva syntyy ja ihan oikeasti. Mutta ei, kotiuduimme lauantaiaamuna ja siitä asti olen kärvistellyt jatkuvien supistusten kanssa kotona. 

Supistukset alkoivat perjantaina säännöllisen epäsäännöllisesti klo 16 aikoihin.
Ne kipeytyivät kunnolla klo 19 maissa ja päätimme katsoa vielä pari tuntia, ETTEI VAAN TULE TAAS TURHAA REISSUA SAIRAALAAN. Lähdimme sairaalaan vasta klo 21, kun oloni alkoi olla jo aivan liian tukala.

Onneksemme synnärillä oli vastassa sama kätilö, joka meillä oli Mimmin synnytyksessä. 
Sanoimme Ukon kanssa, että nyt me tullaan jäädäksemme ja kätilö lupasi, että vauva syntyy ja varmasti - jos ei luonnollisesti, niin sitten vähän avitetaan lääkkeillä. Emme halunneet taas turhaa käyntiä.
Sairaalaan tullessamme olin 3 cm auki, eli edes vähän edistystä viime viikosta.

Pääsin heti ammeeseen ja siinä viihdyin noin tunnin verran, kunnes supistukset kävivät liian kipeiksi.
Salin puolella sain tuttua päätä turruttavaa kipulääkettä ja käteeni laitettiin tippa, jotta supistukset saisivat vähän lisäpotkua.
Olin aivan innoissani, sillä olin jo kyllästynyt jatkuvaan kipuun ja pidin kätilömme asenteesta! Nyt tämä vauva syntyisi - vihdoin ja viimein!

Kahden aikaan yöllä minulle laitettiin epiduraali ja tippaan pistettiin lisää tehoa. Sitten vain jäimme odottelemaan lisää avautumista - tässä vaiheessa olin jo 5 cm auki! - ja Ukko sai taas vuoteen, jotta voisimme käydä lepäämään.

Noin klo 5 aikaan sain lisää epiduraalia ja malttamattomana odotin Titiuun syntymistä.
Ukon kanssa olimme jo ehtineet pistää pienen vedon ylle, monelta ja millä mitoilla vauva syntyisi. 
Ukko veikkasi pituudeksi 48 cm ja alle 3 kiloa, minun veikkaukseni oli 49 cm ja 3,25 kiloa. Syntymäajaksi uskalsin heittää 05.18.

No, eipä tullut tälläkään kertaa vauvaa, ei.
Vuoro vaihtui klo 7 ja uusi kätilömme oli sitä mieltä, että menkää vaan kotiin ottamaan lisää vauhtia synnytykseen. Kalvoja ei suostunut puhkaisemaan, sillä toimenpide kuulemma enteile toista toimenpidettä. Ja vauvan hyvinvoinnin takia hän ei sitä suositellut.
Peittelin kyyneleitäni ja tyydyin kohtalooni - taas lähdettäisiin kotiin.. 
Vanha kätilömme oli ehtinyt jo kirjata neuvolakorttiin syntymäpäiväksi 22.10.. 
Ukon kanssa olisimme mielellämme kuulleet hänen strategiansa synnytyksen suhteen, ennen kuin hän olisi lähtenyt kotiin.  

Kotiutumisestamme asti on supistellut, epiduraalin pistokohta on arka ja väsymys aivan selittämätön. Eilisen vain ähisin ja puhisin ja välillä nukuin. 
Tänään näytti jo lupaavalta ja supistuksia tuli 1,5 tunnin ajan viiden minuutin välein. Ja yllätys yllätys, loppuivat kun lähdimme ulos hakemaan niihin lisäpotkua.

Nyt supistelee taas kipeästi ja pitkään, mutta väli on yli 10 minuuttia.

Tiedän, että kyllä se sieltä tulee, mutta miksi kukaan ei kertonut loppuraskauden voivan olla näinkin voimia vievää ja kipeää?

Marina loppuu nyt ja jään odottamaan parempaa päivää.




Korttiaskartelua

Synttärikorttiaskartelua


Anoppi päätti ryhtyä hurjaksi ja täytti pyöreitä vuosia!
Tykkään aivan hirveästi askarrella kortteja, mutta kovasti saan vielä työtä tehdä, että niistä tulisi sellaisia huippuhienoja. :-)
Onneksi ajatus itsetehdyssä kortissa on aina tärkeintä - ainakin silloin kun sen kortin tekee pieni lapsi..

Anopin synttärikortti
Leikkasin kartongista korttipohjat ja skräppäyspaperista liimasin korttiin taustan.
Kortit koristelin napeilla, nauhalla, haaraniiteillä ja puukuvioilla.
Ihan simppeliä näin vasta-alkajalle. :-)

Ukon synttärikortti
Ukolla ja appiukolla lähestyy myös syntymäpäivät. Tässähän saa lihotettua itsensä oikein kunnolla talveksi!
Saa nähdä, kuka heistä saa itselleen toisenlaisen syntymäpäivälahjan. Siis sen pienen nyytin. :-)

Appiukon synttärikortti

Mulla odottaa nettikaupassa uusi askartelutarviketilaus. Jospa tästä kehittäisi itseään pikkuhiljaa askartelun saralla. Ja niistä tarvikkeistahan tää puuhastelu on oikeastaan kiinni.
Ja ei kun askartelulaatikkoa täyttämään.


Yksi vauva, kiitos!

Mulla on jostain kumman syystä puheenaiheet aika vähissä tässä vaiheessa raskautta (tänään 38+3, joka ei ole edes vielä paljoa!!).
Mistään muusta ei oikein osaa puhua, kuin tästä mahasta ja toivottavasti IhanJustKohta tulevasta synnytyksestä. En vain jaksa enää odottaa! 

Kärsivällisyyteni on tällä hetkellä samaa luokkaa kuin Mimmillä, eli aika huono. Kiva sitten jälkeenpäin ajatella, että no joo, eihän siinä mikää kiire oikeasti ollut ja voi kun minä olinkaan niin kärsimätön. Ennalta havaittua jälkiviisautta?

Ukko yrittää lohduttaa, että kyllä se sieltä tulee. No tulee tulee, mutta kun voisi tulla nyt HETI! Minulla olisi yksi hyvä ehdotus miten synnytyksen saisi käyntiin, mutta iso olemukseni enemmänkin tuntuu karkottavan mieheni pois pedistä, kuin että se vetäisi puoleensa. Ihana mieheni!

Mulla on ihan koko ajan sellainen olo, kuin olisin syönyt yhden lautasellisen liikaa ruokaa. 
Heti kun supistaa vähänkin kipeästi, niin havahdun vilkuilemaan kelloa ja jään odottamaan lisää supistuksia. Tässä koneella istuessani supistuksia on tullut jotain neljä, mutta eivät tarpeeksi napakoita. 

En usko, että olisin nyt näin kärsimätön ilman sitä väärää hälytystä. 
Vai olenkohan yksinkertaisesti taantunut uhmaikäisen tasolle, joka haluaa kaiken nyt ja heti, ja ilman vastalauseita?!

Toivottavasti saisin tämän päähänpinttymän vaihtumaan johonkin muuhun. Ihan hyvältä näyttää sen suhteen, sillä iltaisin mieleni tekee NIIN PALJON suklaata, että siinä mussuttaessa saan hetkeksi ajatukset muualle

Taidankin lääkitä itseäni tänään jollain hömpällä ja suklaalla, jotta varmasti naamani kukkii siellä synnärillä ja näytän aivan rupisammakolta. :-))

Onneksi etupiha on taas lakaistu lehdistä ja kanervat näyttävät vielä elinvoimaisilta. Jospa ne selviävät hengissä sinne jouluun asti.


Ps. Aina kun mulla supistaa, niin mun maha muuttuu pyöreästä neliskulmaiseksi. Tuohon keskellä mahaa jää vielä sellainen hassu kuoppa. Kerroinkohan tämän jo?
Ukon kanssa naureskeltiin, että Titiuu tulee varmasti tämän perusteella vanhempiinsa ja on kiinnostunut fysiikasta, matematiikasta ja geometriasta ynnä muusta. (On meillä ja huvit..)

Pps. Seuraavan postauksen lupaan olevan marmatus-vapaa!


Ja arvonnan voittaja on..

Yllätyin positiivisesti arvonnan osallistujamäärästä! :-) Minulle se oli paljon, sillä odotin ehkä yhden tai kahden osallistuvan arvontaan. 

Kiitos teille siitä!
Toivottavasti viihdytte Muumitalon matkassa jatkossakin. 

Arvonnan palkintonahan oli tämä hemmottelupaketti pimeneviin iltoihin!
Höyryävästä kupista teetä, kynttilöiden tuoksusta, kasvonaamion tuomasta ihanasta tunteesta ja suklaasta pääsee nauttimaan...


Annika!!
Onnea voittajalle! :-))

Tässä vielä Annikan vastaukset:

1. Blogisi vaikuttaa mielenkiintoiselta jo heti sinne saapuessa
2. Veikkaisin iäksesi 26 :)
3. Minä tykkään myös kokkailusta

ja olen sinun lukijasi
T:Annika 
 
Voittajaa pyydetään laittamaan sähköpostiini osoitetietonsa viikon sisällä!  
Jos voittaja ei ota minuun yhteyttä viikon sisällä, suoritetaan arvonta uudelleen.
Kuulostaako reilulta? :-) 

Minut tavoittaa osoitteesta:
muumitalossa@hotmail.fi



"Äiti.."

Tässä jotain Mimmin suusta, joka on ihan normaalia arkea tässä huushollissa. Rakastan tyttöäni yli kaiken, mutta välillä toivoisin omistavani nauhurin, josta saisin valmiit vastaukset Mimmin kysymyksiin. Iso maha, huusholli, joka ei pyöri itsestään ja kolmevuotiaan loputtomat kysymykset ja tahtohetket ovat välillä vähän väsyttäviä.. 
Äitiyden suola ja sokeri. :--)

Tulossa vielä niitä hauskoja juttuja Mimmin suusta. Vaikka voivathan nämäkin olla niitä. Itse en vaan aina sitä tajua..

Tapahtui tänään Muumitalossa..

klo 06.40
"Mimmi, miksi sinä äidin ja isin sängyssä olet? Sinun pitäisi nukkua omassa sängyssä"
"Minä en saanut unta. Minulla oli hirveän kylmä ja ötökät häiritsivät minu."
"Mutta rakas, äiti ei saa unta jos sinä pyörit siinä ja viet minun tyynyn"
"Tiedän.. Äiti, haluan katsoa lastenohjelmii.."
"Nyt nukutaan!"

klo 07.50
"Äiti, ota kainaloon"
"Tule vai."
"Äiti, lue minulle kirjaa"
"..joo"
"Äiti, mitä tänään tehdään?"
"Öh.. Ei äiti vielä tiedä"
"Äiti, lähdetäänkö jonnekkin?"
"Äitiä väsyttää" 

klo 09.15
"Haluan Hello Kitty-sukat"
"No laita"
"En halua tätä paitaa. Haluan olla näin"
"Sinulle tulee kylmä"
"Äiti, mitä tänään tehdään?"

klo 10.17
"Haluan vauvan sängystä foffun (norsun) ja kissan"
"Ne on vauvalle. Ja sinähän laitoit ne itse sinne vauvaa varten"
"Minä haluan ne"
"Sinulla on paljon muita leluja"
"Haluan!" 

Tapahtuu joka päivä Muumitalossa ajasta riippumatta..

"Äiti, oletko vessassa? Minä tulen mukaan. Laitetaan ovi kiinni, ettei hajut mene"
"Aha.. Kiva"

"Äiti, mitä sinä teet?"
 
Ä: "Hyh hyh. Kuka pieraisi?"
M: "Hehe. Se olin minä. Haista!"
Ä: "Juu kiitos, en halua"

"Äiti, missä reunassa vauva on?"
 
"Mimmi, mitä sinä pyörit? Onko vessahätä?"
"Ei ole.."
"Kulta, mennään nyt vaan sinne vessaan"
"Ei ole kakkahätä.. On kakkahätä"

"Äiti, en halua syödä. Minulla ei ole nälkä"
"Mutta kulta, nyt on jo iltapäivä ja sinä olet syönnyt viimeksi aamulla"
"Ei ole nälkä.."

"Äiti, miksi vauva ei ole vielä syntynyt. Haluan sen syliin"
"Niin minäkin"

"Äiti, haluan olla niiskuneiti. Haluan otsatukan"

"Äiti, mikä päivä tänään on? Mikä päivä huomenna on?"

"Äiti, mistä tämä paita on ostettu?"
"Ei äiti muista"
"Ehkä isi tietäisi"

"Äiti.."
"Kysy isiltä.."

"Äiti, mitä sinulla on suussa? Minäkin haluan!"

"Äiti, koska isi tulee?"

"Äiti, minä tulen sinun kanssa suihkuun"
"Äiti haluaisi mennä nyt yksin"
"Minä tulen mukaan"   

"Äiti, haluan kattoo muumii"

"Mutta kun isi sanoi.."
"Teet kulta niin kun itse parhaaksi näet. Ei äiti tai isi tiedä aina kaikkea"
"Mutta kun isi sano"


Vauhdikasta päivää!

Kovasti olen tässä yrittänyt "jumpata" ja touhuta, että Titiuu lähtisi syntymään.
Ihan pieniä supistuksia olen saanut aikaiseksi, mutta mitään synnytyksen viittaavia merkkejä ei ole muuten ollut. Pöh!
Viime yönä heräsin 03.30 koviin supistuksiin ja yhden Panadolin jälkeen ne hellittivät heti. 
Siinä sitten vuoteessa makasin valveilla ja odotin uusia supistuksia tai unta, mutta eei. Ja nyt tietenkin väsyttää..
Tur-haut-ta-vaa!! :-)

Jotta jotain saisin Titiuun odottelun lomassa aikaiseksi, tänään olen puuhastellut imurin, tiskarin ja pyykkikoneen parissa. Lakanatkin tuli vaihdettua. Ruoan tein ihan salaatin kera. Leikkipuistossa leikittiin Mimmin kaverin kanssa ja ulkoilun päätteeksi juotiin teet ja nautittiin pullaa. Mimmin kanssa leivottiin illalla sämpylää ja iltapalalle tehtiin rahkaa.
Huh..
Tulos: ei vauvaa, mutta väsynyt ja ehkä hieman kärttyinen äiti, johon auttaa Fazerin hasselpähkinäsuklaa, rahka ja tänään tauolta palaava Täykkärit!!

Masu viime viikolla!
37+3
Onhan tämä pikku massu ihana ja sitä on Ukon kanssa varsinkin kiva silitellä ja lörpötellä. Mielummin kuitenkin silittelisin pientä Titiuuta sylissäni. 
Miten voikaan asiat mennä ihan päinvastoin, kuin mitä raskauden alkumetreillä ajatteli? Olin ihan valmis kantamaan pientä vauvaa mahassani vaikka päivän, viikon, kaksi viikkoa yli lasketun ajan, kunhan saisin nauttia mahdollisimman pitkään mahasta. Nyt olen niin malttamaton ja kärsimätön, että näkisin vauvamme. 
Tuttu virsi tässä blogissa? :-)

Nyt teen jotain ennennäkemätöntä ja julkaisen kuvan itsestäni. Tai tarkoitushan tietenkin on, ettei minua pysty tunnistamaan. ;-)

 Nyt tämä rouva rauhoittuu ja odottaa seuraavaa päivää. Tai ensiksi keskityn tähän iltaan herkkujen ja telkkarin parissa.
Hiivaleipä- ja täysjyväjauhoista tehdyt sämpylät.
Iltapalaa.
Iltapalalla nautittiin jälkkäriksi vaniljarahkaa banaanin ja mansikoiden kera.
 Ei tässä oikeastaan muuta. Sen verran paljon väsyttää ja pää lyö tyhjää, ettei sen kummempia jaksa lörpötellä.
 Hyvää yötä supistusten toivossa! :-)


Väärä hälytys

Tänään aamulla kotiuduimme Ukon kanssa sairaalasta.  
Kyseessä oli hukkareissu..
Ehdimme jo eilen innostua, että vihdoin Titiuu syntyy. Varsinkin minä ehdin innostua viimekertaisen valituspostauksen jälkeen, jossa valitin kärsivällisyyteni loppuvan.

Eilinen aamu alkoi ihan normaaleissa merkeissä: Mimmi leikkikerhoon, minä neuvolaan ja sen jälkeen asioille. Tarkoituksena oli Ukon tehdessä kotona etätöitä tehdä pitsaa: minulle ja Mimmille pikkupitsoja ja Ukolle ihan tavallinen iso läpyskä. Olin jo suunnitellut hiljaa mielessäni, että minun pestopohjaisesta mozzarellapitsasta saisi tännekin muutaman kivan kuvan ja ohjeen laitettua.

Pitsataikinan sain juuri uuniin kohoamaan, kun yhtäkkiä klo 13 jälkeen todella kipeät supistukset alkoivat ihan puun takaa ja muutaman minuutin välein. 
Siinä sitten makoilin sängyssä kauratyyny alavatsalla ja Panadolia elimistössä. Ajattelin, että kyllä nämä tästä menevät ohi nopeasti ja kohta pääsen takaisin keittiöön hääräilemään. 
Juu, eivät menneet..

Ukkoa ohjastin sängystä käsin pitsojen teossa. Väilllä hän kiikutti luokseni pitsan näytille, että kelpaako tämä ja onko tarpeeksi täytettä. Supistusten aikana minua ei kiinnostanut tippaakaan miltä pitsani tulisi näyttämään, kunhan se maistuisi hyvälle. Minuun koski ja samalla oli nälkä. Ei mikään hyvä yhdistelmä.

Supistusten välillä alavatsaa jomotti niin paljon, etten aina tiennyt, missä kohtaa entinen supistus loppuu ja uusi alkaa. 
Hissukseen pakkailin sairaalakassia - ihan varmuuden vuoksi - ja soitin mummolaan, että kohta käydään synnärillä näytillä. Synnärillä näytettiin vihreää valoa tulollemme.

Joskus klo 16 aikoihin päästiin synnärille. 
Kassit ja pitsanpalat, jotka pakattiin evääksi, jätettiin vielä kotiin, sillä kumpikaan meistä ei vielä uskonut, että meidät otettaisiin sisään. Kunhan haluttiin varmistaa mikä on tilanne.
Makoilin käyrällä jokusen aikaa ja supistuksia tuli sarjatulena. 
Tilanne kohdunsuulla oli vielä epäkypsä, mutta olin auki 2cm.

Minut otettiin synnytyssaliin ja Ukko lähti viemään Mimmin yökyläkassin mummolaan ja samalla hän haki minun sairaalakassini ja eväät. 
Odottelin ammeessa sen aikaa ja voi kun se tuntuikin hyvältä. 
Itsekseni hymähtelin ammeessa, kun vatsani muoto muuttui supistusten aikana pyöreästä kulmikkaaksi. Tai siis irvistin ja hymähtelin.. :-)

Kun Ukko vihdoin saapui takaisin (käskin hänen käydä ostamassa itselleen korvatulpat ja pullon ediä takaisintulomatkalla..), menimme takaisin käyrille salin puolelle. Lupaa ammeeseen ei enää tullut, sillä vauvan sydänäänet olivat välillä niin korkeat.  
Sitten vain odoteltiin, että lähteekö synnytys todella käyntiin.

Illan aikana sain kaksi kipulääkettä ja Panadolin.  
Tilanne kohdunsuulla pysyi samana. Supistukset tulivat välillä tiheämpää ja voimakkaimpina ja välillä taukoa oli jopa 15 minuutti ja ne eivät tuntuneet niin kivuliailta. 

Kello 23 paikkeilla sain reiteeni piikin (en ole ihan varma mihin tarkoitukseen, sillä aiemmin saamani kipulääke pisti pääni aika tokkuralle) ja taas odottelimme. Ukko joutui välillä tulkkaamaan minulle kätilön puheet jälkeenpäin, sillä minulta meni melkein joka toinen sana ohi korvien. 
Lupaa ei tullut lähteä kotiin, joten Ukko sai oman vuoteen ja yritimme käydä nukkumaan.

 Supistukset häiritsivät untani, joten klo 02 sain käsivarteen supistustenestolääkkeen, joka lopettaisi supistukset, mutta ei oikeita synnytyssupistuksia.
Jossakin vaiheessa uni tuli, mutta heräilin koko ajan joko ovikelloon, kutsunappulan ääneen tai pienen vastasyntyneen ensimmäiseen itkuun.

Pitkän yön jälkeen aamulla kello 07 herätin Ukon ja sanoin, että nyt haluan jo kotiin. 
Kovasti vielä supistuksia yritti tulla, mutta vatsani tuntui aivan kuin väsyneeltä.
Minut laitettiin käyrälle vielä ennen lähtöäni ja saimme aamupalaa. 
Olin koko edellisen päivän aikana sairaalassa ollessamme syönyt vain yhden pitsanpalan. Tee maistui yllättävän hyvältä pitkän yön jälkeen!

Lähdimme sairaalasta kävelemään autolla päin kauniin auringonnousun saattelemana. Puiden lehdet aivan kuin värjäsi taivaan oranssiksi. 
Olin aika pettynyt reissuumme, sillä odotin niin kovasti näkeväni pienen Titiuun.
Tulipahan nyt kuitenkin käytyä.

Jos nyt ei enää kauaa - eihän??




Odotusta ja kolotusta

Minun piti ensin kirjoittaa hyvin henkevää ja syvällistä - osastoa "voi, kuinka jaan rakkauteni kahdelle lapselle ja saanko olla koskaan vihainen.." - mutta ns mahaketutus vei voiton. Ja tänä iltana tuhoamani suklaalevy oli viimeinen pisara.

Laskettu aika on noin kahden ja puolen viikon kuluttua ja oloni ei ole ollenkaan sellainen, että kohta synnyttäisin. Tänään kaasoni kävi kyläilemässä ja hän kertoi tutustaan, joka kuulemma osasi tarkkaan lukea kehonsa merkkejä, että koska se vauva oikein sieltä putkahtaa. No kiva juttu! Voisko joku kertoa mulle, että missä vaiheessa meillä mennään?! Eikä vielä olla lähellekkään yli lasketun ajan ja silti olo alkaa olla vähän kärsimätön. Mitenköhän kärsivällisyyttäni koetellaan kahden viikon päästä..

Yöt alkavat olla jo aika ärsyttäviä, sillä selkään koskee tai pissattaa tai ei saa hyvää asentoa tai uni ei tule tai vauva potkii tai viereeni kömpii pieni tyttö, joka tunkee varpaansa mukavasti kylkeni alle ja vie puolet tyynystäni.
Enää ei edes uskalla aivastaa ilman, että istuisin vessanpöntöllä ja kauppareissulla pitäisi olla paperipussi mukana, sillä koskaan ei tiedä milloin vauva päättää potkaista suoliston tyhjäksi kaikesta ilmasta. Tämä vauva tulee selvästi isäänsä ja hän haluaa nähtävästi myös minutkin kerhoon, jossa päästellään ajasta ja paikasta riippumatta. Kovasti yritän pitää positiivisen asenteen yllä ja naureskelen kaikelle tälle ja suurelle ja kömpelölle ulkomuodolleni, mutta tulee myös niitä hetkiä, kun tahtoisin olla ihan rauhassa ja ähistä ja puhista jossakin painottomassa tilassa.

Muut päivittelevät, että voi kun sinulla on niin pieni maha ja eihän sinussa näy missään mitkään raskauskilot. Olen niin turvonnut, että hemoglobiinini näytti neuvolassa viime viikolla 79!! Kihlasormus jättää lähtemättömän jäljen nimettömääni (kohta en tarvitse sormusta, sillä punainen rengas sormessani kyllä kertoo siviilisäätyni) ja voisin kulkea kotona ilman rihman kiertämään ja silti voisi luulla, että päälläni on ihonväriset alushousut.

Aamulla kun herään, heti supistaa. Illat ovat pahimpia ja juuri silloin, kun tarvitsisin Ukon hellää hoivaa, niin toinen makaa käsi housuissa sohvalla. Tämä on nyt hieman dramatisoitua. ;-)
Silti - kaipaisin isoa kättä hieromaan kipeää selkääni ja turvonneita jalkojani. Kysyn vähintään kerran viikossa, että näytänkö vielä hyvältä. Vastaus on se ja sama: kyllä. Kyllähän vartaloni näyttää ison massun kanssa oikein kivalta, eikä jenkkakahvoista oikein saa kiinni - vielä! Peiliin ei voi enää katsoa ilman, että huokailen ja näen kauhukuvia tulevasta lössykkämahastani ja suklaan lihottamista poskista. "Kyllä ne kilot imettämällä lähtee ennen kuin huomaatkaan". Urbaanilegenda!!

Sukkien ja kenkien laitto jalkaan nostattaa hien pintaan. Ulkoilutakki ei enää mahdu kiinni ja kaiken maailman huiviviritelmiä pitää keksiä, ettei mahani jäädy ulkona. Ainoa mukava asu, jonka kaapistani löydän, on pieruverkkarit ja mahdollisimman löysä paita. Itseasiassa vaatteita ei enää tekisi mieli edes pukea päälle, vaan olen vahvasti takaisin luontoon-ajattelun kannalla.

Nämä viimeiset päivät raskaana vietän ristiriitaisin tuntein. Haluan vielä nauttia elämäni viimeisistä päivistä raskaana, mutta niin kovasti tahdon jo nyyttimme syliini ja keskittyä olemaan räihnäinen kotiäiti, jonka paita on alati puklussa tai maitotahroissa ja joka lenkkeilee lasten kanssa hiki hatussa kauppaan ja takaisin kotiin tekemään ruokaa perheelleen. No okei. Tahdon kuitenkin pysyä minuna kahdesta ja puolesta (puolikas on Ukko) lapsesta huolimatta ja keskittyä pitämään huolta myös itsestäni. Ja ehkä joskus laittamaan vähän ripsiväriä.
Minä vaan niin kovasti haluaisin ottaa kainalooni kaksi lastani ja elää elämäämme nelihenkisenä perheenä.

Ei enää kauaa - eihän?


Operaatio pukinkontin päivitystä

Pitkästä aikaa paneuduin yhden illan ajaksi nukkekodin remonttiin ja sain jotain pientä aikaiseksi. Tämän parissa väkertely on aikaa vievää puuhaa ja olenkin ihan tarkoituksella pitänyt tästä taukoa. Yritän kyllä ahkerasti saada isoimmat jutut tehtyä ennen Titiuun syntymää. :-)

Operaatio pukinkontti-sivu nyt on myös päivitetty. Sieltä löytyy nämä samat kuvat ja tietysti ne ennen-kuvat.

Keittiön ja eteisen pientä tuunausta

Kukat esittävät kaapinoven kahvoja.
Keittiön kaapit. Napit esittävät tietenkin lautasia. Nämä kaikki on liimattu kaappeihin kiinni, joten ne tulevat olemaan vain koristeina. Mimmille ostetaan tietenkin oma astiasto, joilla voi järjestää kutsuja nukkekodissa.

Eteinen sai seinilleen peilit ja tervetuloa-kyltin.





Yksi ulkoseinistä valmiina.
Syksy.



Jaksaisikohan tällä viikolla tehdä vielä yhden ulkoseinän valmiiksi. Aion tehdä ulkoseiniin suunnitelman B, eli kaikki vuodenajat. Isoon takaseinään tulee talvi ja kevät ja toiseen päätyseinään kesä.


Luontopolulla

Perheemme yhteinen harrastus on käydä luontopoluilla. 
Noin viikko sitten huomasin, etten enää mitenkään pysty polkemaan pyörällä ja viime sunnuntain luontoretken päätteksi totesin, että seuraavalla kerralla lähden maaston vasta kun kantoliinassa/repussa/jossakin nököttää pieni paketti. 
Parin-kolmen kilometrin lenkin jälkeen lonkat, nivelet, selkä ja maha olivat hellinä. Onneksi ulkona oli niin hyvä ilma, että ulkona olo tuntui vallan ihanalta kaikesta särystä huolimatta. 
Rankan patikkareissun jälkeen maistuikin sitten sauna!













Muumitalon arvonta!!

Muumitalo arpoo 10.10.11-18.10.11 klo 21.00

Seuraavanlaisilla säännöillä arvotaan:

Yhden arvan saat kun vastaat seuraaviin kysymyksiin
1. Mikä tässä blogissa kiehtoo ja/tai inhottaa?
2. Heitä villi veikkaus iästäni (tässä ei todellakaan tarvitse osua oikeaan)
3. Mitä yhteistä sinulla ja minulla on?

Kaksi arpaa saat kun vastaat edellä oleviin kysymyksiin JA olet lukijani

Kolme arpaa saat kun vastaat edellä oleviin kysymyksiin, olet lukijani JA linkität tämän arvonnan blogiisi.

Jos osallistut arvontaan anonyyminä, liitä loppuun nimimerkkisi ja lähetä vastauksesi myös sähköpostiini. Osoite tuolla oikealla.

Muistathan mainita kuinka monella arvalla olet mukana.

Ja lopuksi se tärkein - itse palkinto!
Hemmottelupaketti!
 
-Fazerin maitosuklaalevy
-Montagne jennesse: White chocolate ultra deep cleasing masque - ihoa puhdistava maitosuklaanaamio
-Montage jennesse: Chocolate masque - suklainen savinaamio
-Neljä Partyliten tuikkivaa. Tuoksuina Ginger lemongrass - inkivääri sitruunaruoho, Acai berry mist - acai-hedelmä, Cranberry delight - karpalo ja Lavender&Rosemary - laventeli&rosmariini
-Viisi eri teemakua: Lemon - sitruuna, Four red fruits - neljä punaista hedelmää, Vanilla - vanilja, Apple, cinnamon & raisin - omena, kaneli & rusina ja Blackcurrant - mustaherukka

Mulla on se laskettu aika tästä maanantaista tasan kolmen viikon kuluttua, joten pienellä varauksella ollaan arvonnan suorittamisen ja palkinnon lähettämisen kanssa. :-)

 Kaikille onnea tasapuolisesti arvontaan!! :-)


Kurkistus "Muumitaloon"

EN ole mikään sisutaja, mutta olen joten kuten saanut kivoja ja omaa silmää miellyttäviä yksityiskohtia kotiimme, jotka ajattelin nyt jakaa täälläkin. Noita sisustusblogeja katson vihreänä kateudesta ja toivon hiljaa mielessäni, että vielä joskus meilläkin näyttää tuolta. Kunhan Ukko ensin hankkisi meille verstaan, jossa voisi ahertaa kaikkien kivojen löytöjen parissa. Ja kunhan lapset kasvaisivat tarpeeksi isoiksi ja koti pysyisi siistinä suurimman osan päivästä. Ja kunhan olisi rahaa ja silmää sisustaa.. Tyydyn tällä hetkellä omaan yksinkertaisesta värimaailmasta koostuvaan yksinkertaiseen, mutta toimivaan kotiimme. Kirjoitin aluksi, että kotiini.. Jotenkin lipsui mielestäni, että täällähän asustaa muutama muukin henkilö. Äitiysdementiaa pahimmillaan?

Tästä täytyy kai tehdä joskus ehkä hamassa tulevaisuudessa osa 2, sillä yhtään kuvaa ei nähtävästi ole keittiön puolelta. Ei sillä, että siinä olisi jotain vikaa, mutta en oikein osannut päättää, että otanko tosta puuropurkista vai jauhopussista kuvan. Pihaltakaan ei ole todistusaineistoa, mutta siellä näyttääkin joko koko ajan märältä ja sotkuiselta, tai sitten en vain saa aikaiseksi ottaa hyvällä säällä kauniiden lehtien maatessa nurmella kuvaa. Se osa 2 jää vielä mietintämyssyyn hautumaan. Ehkä sitten joskus.

Hope you like it! :-)

Eteisessä minulla on oltava muistitaulu, johon yleensä merkkaan kuukauden tärkeimmät menot. Tämän lisäksi minulla on muistutukset puhelimessa, pöytäkalenterissa ja seinäkalenterissa. Tämä kertoo kai jotain muististani..

Liitutaulun enkelit.

Olohuoneen kirjahyllyllä nököttää kolme nukkea, jotka ovat äitini äitini äidin "perintöä". Hän on siis vielä elossa, mutta vanhainkodissa.

Lisää kirjahyllyn täytettä. Tulevan kaasoni/Titiuun syli-kummin Saksan tuliainen Mimmille. Tästä peltihyrrästä lähtee niin kova meteli, ettei sitä viitsi millään kuunnella. Hyi äiti ja isi..

Olohuoneen televisiotasolla kynttilälyhty on saanut uuden viran. Laitoin lyhdyn sisälle ulkovalosarjan, joka tuo kivasti pientä valoa iltoihin.

Olohuoneen nurkassa nököttää seinähyllyt, jotka eivät ole vieläkään päätyneet seinälle. Nyt ne ovat nurkassa johtoviidakkoa peittämässä.

Rakastan tätä arkkua ja sen sisältöä. Täällä nimittäin säilytän kaikki hääkoristeet. Ei ole ehkä maailman paras idea tuoda tähän pöydälle mitään juomia..

Olohuoneen lamppu, jota parimetrinen Ukko vihaa, sillä hänellä kolisee pää tähän jos ei osaa varoa. Itse pääsen tämän alta leikiten. Lyhyyden hyviä puolia.

Toinen esine, josta Ukko ei välitä, on Partyliten IHANA kynttilä"vaasi". Tuikkukipoksikaan tätä ei voi enää koonsa puolesta kutsua.

Lempi"nurkkaus" olohuoneessa.

Mimmin huoneen seinää koristaa sisustustarrat.

Yksityiskohta Mimmin huoneesta.


Mimmin leluarkku.

Tämän Mimmi ryösti minulta ja nyt hän säilyttää tässä pehmolelujansa.

Minun koru- ja rojurasiani. Hintava oli, mutta kun oli pakko saada.

Ukon ja minun sängyn päätyä koristaa tälläiset sisustustarrat.