Pause-nappulaa etsimässä

Mikä siinä on ettei voi mennä sellaisella sopivalla tahdilla, esimerkiksi kolmosvaihteella 40km/h eteenpäin? Miksi on kokoajan pakko touhottaa ja mennä tuhatta ja sataa siihen asti, kunnes ihan oikeasti väsymys käy ylivoimaiseksi ja kaupan päälle käy supistamaan ja/tai koskemaan selkää? Tai vastapainoksi päivä menee tekemättä mitään ja poden huonoa omaatuntoa siitä.

Tänään olen puuhaillut muutaman joulukortin parissa, mutta saa nähdä päätyvätkö mokomat kaatopaikalle. Sitten oli pakko vielä ruoanlaiton jälkeen tehdä pasteijoita, jotka tietysti meni ihan persiilleen, kun täytteestä tuli hiukan löysää ja se valui mukavasti tekeleistäni pihalle. Maku on hyvä, mutta eihä niitä kehtaa millään tarjota vieraille. Tuli tunne, että pitäsköhän tehdä vaikka sämpylöitä tai olisikohan sittenkin pitänyt tehdä sellaisia pitsakiekkoja.. Jos edes joku juttu onnistuisi.

Mulla on huono tapa pitää monta rautaa tulessa samaan aikaan ja sitten ihmetellä illalla, että miksi olen niin väsynyt ja kärttyinen. Ja kehen se sitten purkautuu. Kohta on pakko hidastaa tahtia, mutta en tiedä miten kestän olla tekemättä niitä juttuja, joita olen tottunut tekemään omaan vauhdikkaaseen tahtiini. Meneehän se vauva kantoliinaan ja sitten vain touhottamaan. Ihan hyvä idea teoriassa. Mimmin vauva-aikana olin todella väsynyt, joten odotan vastaavaa aneemista olotilaa vauvan synnyttyä.

Stressiä lisää Mimmin syömättämyyskausi, joka johtuu osin allergiaihottumasta, joka on vuoden tauon jälkeen palannut kiusaamaan pientä neitiä. Kaikki ruoka käyvät kirvelemään ja naama lehahtaa ihan tulipunaiseksi välittömästi. Sydän särkyy, kun joudun rasvaamaan naamaa ja aiheutan sillä hetkeksi lisää kirvelyä. Kumpa voisin ottaa sen ihottuman itselleni.
Mimmin allergiatesteissä mitään ei löytynyt, mutta olemme huomanneet mm. kissan- ja koirankarvan, tomaatin, perunan, porkkanan, sitrushedelmien, herneen, omenan ja päärynän aiheuttavan ihottumaa. Lääkärit vain ovat sanoneet, että tarkkailkaa tilannetta.. Hmm..
Ehdimme viime talvena jo huokaista helpotuksesta, kun oireet tuntuivat häviävän pikkuhiljaa ja tänä kesänä Mimmi oppi syömään tomaattia! No, nyt ei enää uskalla antaa edes ketsuppia. Tästä vielä puuttuisi Mimmin astman paluu.

Tänään sain neidille syötettyä tonnikalapastaa ja Mimmi söi koko lautasellisen reippaasti! Olemme taistelleet monta päivää syömisen kanssa ja itkun ja ärtymyksen sekaiset tunteet ovat ilmestyneet toisen syömättömyyden takia. Ymmärrän, ettei hänen tee mieli syödä siitä aiheutuvan kivun takia, mutta ei toinen pelkällä tahdonvoimalla kovin pitkälle jaksa.
Kerran en jaksanut tapella syömisen kanssa ja annoin Mimmin päättää koska hän haluaa syödä seuraavaksi aamupalan jälkeen. Tyttö söi seuraavalla kerralla vasta iltakuudelta!!
Jos ehdotan, että lähdetäänpä syömään, vastaus on tuttu: "ei ole nälkä"

Vai teenköhän minä vain pahaa ruokaa?

Ps. Olen viikossa turvonnut aivan mielettömästä, mutta onneksi raskausmyrkytyksestä ei ole kyse. Kihlasormuskin juuttui ikävästi sormeeni, kun yritin ottaa sen pois. Syntyisipä pienokainen jo! Eikä vain sen takia, että pääsisin palautumaan omaan kehooni, vaan sen takia, että odotan malttamattomana näkeväni pikkuisemme. Mimmikin kovasti juttelee ja paijaa masua ja odottaa innolla vauvan syntymää. En kyllä usko, että into säilyy meidän kotiuduttua sairaalasta. ;-D


4 kommenttia

  1. Moi Mimmukkaa.. :/

    Myöskin sun blogin ulkoasuun kommenttia :D

    Ei näy toi teksti ton ruusutaustan päällä.. Ainakin mun koneella on näin :D

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi! Mulla toi ruusutausta on vain hiukan tossa reunassa ja teksti näkyy vaivattomasti. :-D Täytyy laittaa joku toinen tausta.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä teille syömisjuttuihin ym.!!! Mä en muuten tajua, miks se mun Varjoista valoon -teksti ei aukee sulla.. Outoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Lotta!
    Onneksi se tonnikalapasta edes upposi neidille. Ja ihmettelen kovasti, miten se ruoka maistuu aina mummolassa?! Alan jo epäillä kokkaustaitojani. :-D

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!