Väärä hälytys

Tänään aamulla kotiuduimme Ukon kanssa sairaalasta.  
Kyseessä oli hukkareissu..
Ehdimme jo eilen innostua, että vihdoin Titiuu syntyy. Varsinkin minä ehdin innostua viimekertaisen valituspostauksen jälkeen, jossa valitin kärsivällisyyteni loppuvan.

Eilinen aamu alkoi ihan normaaleissa merkeissä: Mimmi leikkikerhoon, minä neuvolaan ja sen jälkeen asioille. Tarkoituksena oli Ukon tehdessä kotona etätöitä tehdä pitsaa: minulle ja Mimmille pikkupitsoja ja Ukolle ihan tavallinen iso läpyskä. Olin jo suunnitellut hiljaa mielessäni, että minun pestopohjaisesta mozzarellapitsasta saisi tännekin muutaman kivan kuvan ja ohjeen laitettua.

Pitsataikinan sain juuri uuniin kohoamaan, kun yhtäkkiä klo 13 jälkeen todella kipeät supistukset alkoivat ihan puun takaa ja muutaman minuutin välein. 
Siinä sitten makoilin sängyssä kauratyyny alavatsalla ja Panadolia elimistössä. Ajattelin, että kyllä nämä tästä menevät ohi nopeasti ja kohta pääsen takaisin keittiöön hääräilemään. 
Juu, eivät menneet..

Ukkoa ohjastin sängystä käsin pitsojen teossa. Väilllä hän kiikutti luokseni pitsan näytille, että kelpaako tämä ja onko tarpeeksi täytettä. Supistusten aikana minua ei kiinnostanut tippaakaan miltä pitsani tulisi näyttämään, kunhan se maistuisi hyvälle. Minuun koski ja samalla oli nälkä. Ei mikään hyvä yhdistelmä.

Supistusten välillä alavatsaa jomotti niin paljon, etten aina tiennyt, missä kohtaa entinen supistus loppuu ja uusi alkaa. 
Hissukseen pakkailin sairaalakassia - ihan varmuuden vuoksi - ja soitin mummolaan, että kohta käydään synnärillä näytillä. Synnärillä näytettiin vihreää valoa tulollemme.

Joskus klo 16 aikoihin päästiin synnärille. 
Kassit ja pitsanpalat, jotka pakattiin evääksi, jätettiin vielä kotiin, sillä kumpikaan meistä ei vielä uskonut, että meidät otettaisiin sisään. Kunhan haluttiin varmistaa mikä on tilanne.
Makoilin käyrällä jokusen aikaa ja supistuksia tuli sarjatulena. 
Tilanne kohdunsuulla oli vielä epäkypsä, mutta olin auki 2cm.

Minut otettiin synnytyssaliin ja Ukko lähti viemään Mimmin yökyläkassin mummolaan ja samalla hän haki minun sairaalakassini ja eväät. 
Odottelin ammeessa sen aikaa ja voi kun se tuntuikin hyvältä. 
Itsekseni hymähtelin ammeessa, kun vatsani muoto muuttui supistusten aikana pyöreästä kulmikkaaksi. Tai siis irvistin ja hymähtelin.. :-)

Kun Ukko vihdoin saapui takaisin (käskin hänen käydä ostamassa itselleen korvatulpat ja pullon ediä takaisintulomatkalla..), menimme takaisin käyrille salin puolelle. Lupaa ammeeseen ei enää tullut, sillä vauvan sydänäänet olivat välillä niin korkeat.  
Sitten vain odoteltiin, että lähteekö synnytys todella käyntiin.

Illan aikana sain kaksi kipulääkettä ja Panadolin.  
Tilanne kohdunsuulla pysyi samana. Supistukset tulivat välillä tiheämpää ja voimakkaimpina ja välillä taukoa oli jopa 15 minuutti ja ne eivät tuntuneet niin kivuliailta. 

Kello 23 paikkeilla sain reiteeni piikin (en ole ihan varma mihin tarkoitukseen, sillä aiemmin saamani kipulääke pisti pääni aika tokkuralle) ja taas odottelimme. Ukko joutui välillä tulkkaamaan minulle kätilön puheet jälkeenpäin, sillä minulta meni melkein joka toinen sana ohi korvien. 
Lupaa ei tullut lähteä kotiin, joten Ukko sai oman vuoteen ja yritimme käydä nukkumaan.

 Supistukset häiritsivät untani, joten klo 02 sain käsivarteen supistustenestolääkkeen, joka lopettaisi supistukset, mutta ei oikeita synnytyssupistuksia.
Jossakin vaiheessa uni tuli, mutta heräilin koko ajan joko ovikelloon, kutsunappulan ääneen tai pienen vastasyntyneen ensimmäiseen itkuun.

Pitkän yön jälkeen aamulla kello 07 herätin Ukon ja sanoin, että nyt haluan jo kotiin. 
Kovasti vielä supistuksia yritti tulla, mutta vatsani tuntui aivan kuin väsyneeltä.
Minut laitettiin käyrälle vielä ennen lähtöäni ja saimme aamupalaa. 
Olin koko edellisen päivän aikana sairaalassa ollessamme syönyt vain yhden pitsanpalan. Tee maistui yllättävän hyvältä pitkän yön jälkeen!

Lähdimme sairaalasta kävelemään autolla päin kauniin auringonnousun saattelemana. Puiden lehdet aivan kuin värjäsi taivaan oranssiksi. 
Olin aika pettynyt reissuumme, sillä odotin niin kovasti näkeväni pienen Titiuun.
Tulipahan nyt kuitenkin käytyä.

Jos nyt ei enää kauaa - eihän??




2 kommenttia

  1. HÖH!! :-/

    No ei kyllä varmasti enää kauan! :-)

    Mäkin haluisin synnyttämään ja tuntea taas supistukse!! :)
    Tsemppiä!<3

    VastaaPoista
  2. Kiitti Veera!!

    Eilen illalla näytti taas pikkasen synnytykseen viittaavalta toiminnalta, mutta eeeei. Kasassa ollaan. :-)

    Miä niin odotan, että pääsen tositoimiin, vaikka kovasti nuo väärän hälytyksen supistukset sattukin. Ei vaan malttaisi enää odottaa tippaakaan!

    Mimmin synnytyksen jälkeen olin ihan valmis tekemään kaiken heti uudestaan. Hassua. :-)

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!