Mikä yö!


Melkein koko viime yö meni Muumitalossa valvoessa.

Olo on ehkä pikkiriikksen väsynnyt..

Maanantaina heräsin syöttämään Titiuuta aamuyöllä klo 05.00 aikoihin. Ukko heräsin samaan aikaan ja alkoi valmistautumaan töihin lähtöön. Poju sitten päätti syödä parisen tuntia ja nukahti vähän ennen kuin Mimmi heräsi.
Noh, eipä siinä enää viitsinyt käydä nukkumaan, kun suunnitelmissa oli lähteä ensimmäistä kertaa tuttuun seurakunnan perhekerhoon kolmestaan.

Kumma kyllä aikaisesta herätyksestäni huolimatta pääsimme kerhoon ennätysajassa. Kun raskaana ollessani saimme aina juosta kerhoon, niin nyt olimme siellä melkein puoli tuntia etuajassa!! 
 
Mimmi esitteli ylpeänä veikkaansa ja Titiuu sai paljon ihastelevia katseita. 
 Poju oli kuulemma niin pieni ja suloinen.
 Suloinen hän kyllä on, mutta nyt kun toiseen on tottunut parissa viikosa, niin poju ei enää tunnu niin pieneltä, kuin syntyessään. Titiuu tuntuu ihan todella isolta! Kai siihen kokoon on jotenkin tottunut?
Hassua. :-D

Kerhossa meni hyvin ja poju oli koko kerhon ajan hereillä ja yllätys yllästys - tissillä!
No, olipahan päivällä hereillä ja nukkuisi sitten yöllä.

Iltapäivällä sitten vietiin Titiuun kanssa Mimmi yökylään mummilaan. Ukko oli työreissussa, joten meillä olisi pojan kanssa omaa laatuaikaa.
Vielä oli jäljellä kaverin tuomia mokkapaloja, joten ei muuta kun sohvalle löhöilemään ja mässäämään ja nunnuttelemaan pojun kanssa.
 
Rauhallinen ja ihana ilta siis suunnitelmissa..

Minun ja pojan laatuaika tarkoittikin sitten lopulta nonstop imetystä, röyhtäyttelyä, kakkavaipan vaihtoa ja heijaamista klo 22.30-03.30..
Poju saattoi nukahtaa kapalossa syliin ja vaikka kuinka varovasti siirsin toisen nukkumaan omaan sänkyynsä tai sitteriin, niin säännönmukaisesti alle viidessä minuutissa alkoi kuulumaan kitinää.

Että sellainen yö meillä. :-)

Kumma kyllä silmät pysyvät vielä tässä vaiheessa päivää auki ja elättelen toiveita toisesta ulkoilureissusta nappuloiden kanssa.

Ja kyllä pojua nyt sitten nukuttaa vaunuissa..

Saa nähdä, millainen on meidän ensi yö..

Pitäisiköhän raahautua lähikauppaan ja ostaa varuiksi vähän karkkia, niin olisi äidilläkin jotain hyvää syötävää samalla, kun poju syö. :-) 


2 kommenttia

  1. ohohhoh! Tuommosesta en tiedä mitään! :o

    Jaksuja hirveesti! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitti Veera! <3

    Viime yö meni onneksi nukkuessa ja syödessä. :-)
    Vähän kyllä ihmettelen, miten poitsu on syntymästä asti jaksanut olla niin pitkiä pätkiä hereillä.. Ympärillä on kai niin paljon ihmeteltävää.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!