Äitiongelma - ongelmaäiti

Tässä aamupäivän ratoksi puntaroin, kuinka paljon itsestäni blogissa haluan paljastaa. Minulla on nimittäin pieni probleema. Tai ei se ollut ongelma ennen kuin Ukko sanoillansa pisti minut miettimään. Kadun tätä myöhemmin tai en, mutta täältä pesee..

Menneisyyden verhoa hieman raottaakseni voin kertoa minulla olevan kaksi äitiä: biologinen äitini ja äitiniäiti - Pyörämummi. 
Häistämme on nyt jo yli kuukausi. Pidimme siis aivan pienimuotoiset yllätyshäät, joihin halusimme vain lähimmät. Kutsuin myös äitini, Tarjan. Onhan hän sentään äitini, vaikka hän ei lapsena minulle äiti ollutkaan. Kutsu lähti siis Tarjalle Titiuun ristiäisiin/yllätyshäihimme ja pitkään olin siinä uskossa, että hän saapuu paikalle. Sovimme jopa, että Ukko hakee hänet autolla kotiovelta asti. Osasin myös odottaa hänen jättäytyvän näistä juhlista  - Tarja nimittäin jätti tulematta minulle tärkeisiin juhliin tuossa taannoin, ja vain humalan tähden.
No, en yllättynyt, kun juhlapäivän aattona Tarja ilmoittaa hänen olevan mahataudissa. En edes vaivautunut paljastamaan naima-aikeitamme. Tarja sai tietää tekstiviestillä, että poika sai nimen ja menimme samalla naimisiin. Taisin myös kirjoittaa, että harmi, kun et päässyt paikalle.
Seuraavana päivänä sain onnitteluviestin, jossa kyseltiin pojan nimeä.. 

Niin, se ongelma. 
Nyt kun häiden kiitoskorttijutut odottavat postissa, olemme Ukon kanssa laskeneet, että kelle kaikille kortti ja valokuva lähetetään. Pohdin ääneen, että Tarjalle pitäisi myös lähettää. Ukon mielestä taas ei pitäisi. 
"Mutta onhan hän sentään äitini".
"Äiti, joka ei koskaan tule ainoan lapsensa juhliin. Äiti, joka ei välitä ainoasta lapsestaan".

Aikuinen minä haluaa olla kypsä ja lähettää sen pirun kortin. Lapsi minä taas on vihainen, ja lapsellisesti jättäisi kortin lähettämättä. Aikuinen minä ei enää vihaa, ei rakasta, vaan on neutraali - välinpitämätön. Aikuinen minä olisi tahtonut Tarjan tulevan häihin, edes todistaakseen, että Lapsi minä oli väärässä. 

Olen nähnyt Tarjan vain kerran Titiuun synnyttyä. Siitäkin on kolme kuukautta. Keskimäärin näemme ehkä viisi kertaa vuodessa. Joskus useammin, jos Tarja on hyvässä kunnossa.

Enköhän minä sen kortin lähetä, vaikka sitten Ukolta salaa. Osoitan olevani kypsä ja aikuinen, enkä vello menneissä. Mitä se hyödyttää? Pääseepähän Tarja kertomaan, kuinka hänen tyttärensä menikin ristiäisissä yllättäen naimisiin - ja ihan kuvan kera.



8 kommenttia

  1. Voi ompa kinkkinen pulma, ymmärrän molempien näkökannan kortti asiaan.. ja ikävää ettei "äitiäiti" osallistunut juhliin vaikka olisit toivonut :/ ps. nyt toi ylhäällä oleva kuvakollaasi on kiva kun myös teksti on mukana :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tytär olet, kun haluat kuitenkin äidillesi kortin + kuvan lähettää ja näin jälleen antaa hänelle mahdollisuuden olla osana elämääsi. Tällä tavalla toimien ei sinun tarvitse koskaan myöhemmin surra tai katua sitä, että olisit ollut se osapuoli joka tekee yhteydenpidon vaikeaksi. Toisaalta, näin jotkut asiat tulevat sinulle raskaammiksi...esim siten, että 'Ukko' ei toivoisi sinun lähettävän korttia ja joutuisit puuhailemaan selän takana.

    Omassa elämässä olen kokenut läheisen perheenjäsenen alkoholismin (ja raitistumisen) eikä ole lainkaan vaikea ymmärtää sitä, että tunteesi ovat ristiriitaiset.

    Toivottavasti pääsette puolisosi kanssa sopuun lähetettävien korttien määrästä!

    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista, Anonyymi Kirjoittelija ja Katjainkeri. Piristivät mieltä kovasti.

    Kyllä loppujen lopuksi Ukko kortin lähettämisen hyväksyy, vaikka ei pitäisikään ajatuksesta. Ukko haluaa vain suojella minua, sillä hän on nähnyt minun olevan surullinen äitini takia. Loppujen lopuksi ei varmaan koskaan voi kaikkia siteitä omaan vanhempaansa ikinä katkaista. Ehkä tämä kortin lähettäminen on sellainen ele, että joku side meidänkin välillä vielä on - kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  4. Kyllä minustakin on hyvä ajatus, että lähetät kortin. Olisi inhottavaa katua jälkeenpäin ja toivoa, että olisi tehnyt toisin. Vaikka äitisi ei käyttäydy kuten aikuisen, rakastavan ihmisen olettaisi, eihän se tarkoita sitä että sinun pitäisi toimia samoin kuin hän. Äiti on aina kuitenkin äiti, oli hän sitten millainen hyvänsä. Uskon, että hän varmasti tuntee jonkinlaisen piston sydämessään, kun korttisi postiluukusta kolahtaa.

    Ymmärrän myös Ukkoa... Minun ensireaktioni lukiessani oli myös "Mistä hyvästä äitiäsi pitäisi edes kiittää, mielesi pahoittamisestako?!" Mutta tämäkin johtui varmasti siitä, että olet minulle tärkeä, enkä halua että kukaan (edes äitisi) pahoittaa mieltäsi! Olet ihana <3

    p.s. Nyt logo on täydellinen, kivan fontin löysit! :)

    VastaaPoista
  5. Niisk, kiitos, Äpyli! <3

    Ensin epäröin tälläisestä arasta aiheesta blogissa puhua, mutta teidän kommenttien ansiosta en epäröi enää.

    VastaaPoista
  6. Voi, miten surullista :( Ymmärrän täysin ajatuksesi, sillä itselläni on myös läheinen, joka on kärsinyt samasta ongelmasta, mutta nykyään raitistunut, ja muuttunut. Vaikeita asioita, jotka varmasti keräävät vihaa sisälle, mutta vihan kylväminen ei auta pidemmän päälle :(

    Onnittelut kuitenkin teille suloisesta poikavauvastanne, ja onnea avioliiton satamaan <3 Ihanaa, että saat nyt viettää normaalia perhe-elämää, ja olla hyvä äiti omille lapsillesi :)

    VastaaPoista
  7. Eikös kiitoskortin idea ole se, että kiitetään vieraita juhliin osallistumisesta? Entäs jos lähettäisit äidillesi ystävänpäiväkortin ja liittäisit siihen mukaan hääkuvan ja vaikkapa pari kuvaa Titiuusta?

    VastaaPoista
  8. Ano, olet aivan oikeassa! Täytyykin harkita tuota sinun ehdotustasi. Hääkuva täytyy kai kuitenkin postittaa - kortilla tai ilman.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!