Pieni mies 5kk!

Ihan älytöntä, meidän poika täyttää tänään 5 kuukautta!! Kaiken kaikkiaan Titiuu on 152 päivää vanha, huh. Meinaa ihan tulla itku. 
Ei enää raskauksia, synnytystä, vastasyntynyttä. Ei enää vauvaa tämän jälkeen. Vaikka eilen kauppakeskuksen hississä eräs ulkomaalainen nainen povasikin minulle vielä kahta lasta lisää, olemme jämptisti Ukon kanssa päättäneet, että tähän tämä meidän suvun jatkaminen saa jäädä. Meillä on kaksi ihanaa, kaunista ja tervettä lasta. Ukko ei jaksa enää valvoa öitä vauvan kanssa (enkä kyllä minäkään tämän jälkeen) ja minulle riitti ne kaksi itkuista vuotta vauvaa yrittäessä. Kaksi lasta on muutenkin aika ihanne - meille. Tästä eteenpäin keskitymme lasten kasvuun ja tulevaisuuteen. Haaveilemme kumpikin siitä omakotitalosta, omasta rauhasta maalla, minä haaveilen kätilön ammatista ja Ukko haaveilee lokoisista, lapsivapaista päivistä, kun olemme 40-vuotiaita. 
Innolla tulevaisuutta odottaen!

Löysin puhelimesta pari kuvaa pienestä herrasta ja ajattelin  laittaa tänne muistoksi yhden.

Tähän asentoon, äidin jalan päälle oli hyvä nukahtaa aivan pienenä.
Meidän herra pyörii lattialla navan ympäri 360-astetta, kääntyy selälätä vatsalleen ja takaisin. 
Ottaa silmälaseista kiinni jos vain ehtii. 
Tutkii innokkaasti leluja ja pitää niistä tiukasti kiinni.
Nauraa räkättää sanoille isi ja tissi.
Syö jo lihaa ja puuroa!
Tykkää kovasti siskostaan ja aina kun Mimmi tulee hänen luokseen, hymy nousee Titiuun huulille.
Älisee ja ölisee vaativasti.
Taitaa tehdä ensimmäisiä hampaitaan - kulmahampaita!
Nappaa varpuleista kiinni.
Tutkii innoissaan omia käsiään.
Nauraa heiluville sormille.
Naputtaa vatsallaan ollessaan vaativasti vasemmalla jalallaan lattiaa.
Tykkää kamalasti laululeikistä Metrolla mummolaan.
Nököttää vaunuissa hieman ylempänä kuin ennen.
Rakastaa äidin syliä.
Hihkuu, kun häntä nuuskutetaan korvan takaa.
Päristelee ja kuolaa.
Rapsuttaa olohuoneen karvamattoa.
Pitää omista nakkisormistaan.
Katsoo hetken sitterissä siskon kanssa lastenohjelmia.
Lempilelu on lentsikkaa lentävä tipu.
Voi uppoutua niin syvästi omiin puuhiinsa, että ihan säpsähtää jos häntä menee häiritsemään.
Nauraa omalle peilikuvalleen.
Istua röhnöttää isin sylissä kuin mikäkin iso mies!
Yrittää nousta konttausasentoon ja näytää siltä, että liikkeelle olisi jo päästävä.
On aivan ihana ja nyt voin sanoa, että kyllä tätä poikaa kannatii odottaa. Titiuu on vain niin ihana, söpö, tuoksuu hyvältä ja niin niin rakas! (Ei unohdeta kuitenkaan Mimmiä tai Ukkoa)




Vaivaako joku?

Kaiken tämän hektisen arjen keskellä on tämä postaustahti huomattavasti hidastunut. Postausaiheita kyllä on, mutta ispiraatiota ja jaksamista tuntuu olevan vähän vähemmin. Pänttäysaikataulu laahaa pahasti perässä, joten on pakko kiriä siinä. PLUS, meille tuli tänään uusi perheenjäsen, Toyota Corolla Verso, jota kaikki niin ihastelevat perheessämme. Ajattelin, että kokeillaan taas tälläistä kysymys-vastaus-postausta. Jotta tästä tulisi mielenkiintoisempaa, niin paras/hauskin/nokkelin/mielenkiintoisin/tyhmin? kysymys palkitaan jollakin pienellä ja herkullisella - Fazerin sinisellä, ehkäpä. Söin ne suklaat, hups. Saa silti kysyä! :-D


Kuulumisia

Pääsin istahtamaan koneelle (suht) rauhassa, kun Mimmi on taas Pyörämummilla yökylässä ja Titiuu tutkii leluja kuola valuen lattialla. Ihanan rauhallista!! 
Meidän neidin uhma - vai mikä lie superhyperkamalatahtokausi - on ihan hirveä. H-I-R-V-E-Ä! Joka kerta, kun olemme ulkona, niin jostain se alkaa marisemaan: on jano, en jaksa kävellä, ei mennä tota reittiä, mennään bussilla, mie jään tähän, nyt mie suutun ja muutan mummille. Joka kerta reissu päättyy itkuun ja mulla on hiki päässä. Ei jaksa. Tekisi joskus itsekin mieli käydä maahan istumaan ja itkemään. Joskus tytön riehuminen jopa naurattaakin, mutta se on harvinaista.

Tänään oltiin kerhokuvauksissa ja aika söpösiä kuvia (toivottavasti) saatiin lapsista. Pakollinen sisaruskuvakin piti ottaa, jossa meidän järkäle nökötti posket pyöreinä siskonsa sylissä. Mimmillä meinasi puskea hiki päälle, kun hän piti veikkaa sylissä. Pojasta tuli myös aika hauskoja yksittäiskuvia, jossa hän istui laatikossa, makasi taljan päällä tai istui taljaa (ja mun kättäni) vasten. Ensi viikolla ei vaan ole harmikseni kerhoa, jotta saisimme kuvat. Kuvaajasetä lupasi kuvat nopeasti, joten toivotaan, että ne ehtii tulla parin viikon päästä, kun on taas kerhoa. Mimminkin kuvista taisi tulla hyviä. kun pistin tytölle ponnarin päähän ja rusettipannan koristeeksi. Takakaljusta ei saa julkisesti muille puhua, sillä se on salaisuus (Mimmin mukaan). En viitsi tyttöä käydä huudattamaan turhan takia, joten salaa jouduin kertomaan kerhotädille, että pidäthän huolen, että tyttö pitää kuvissa pannan päässä. sillä meiltä lähti tukka.

Hieman tulevista pääsykokeista ja pänttäyksestä: vielä olisi Etiikka hoitotyössä-kirjasta jäljellä 50 sivua. Tavoitteeni on lukea kirja lauantaiksi, joten pääsisin ahmimaan toista kirjaa. Yhden sivun mittainen kirjoitustyökin on vielä tekemättä. Onneksi pääsykokeissin on vielä kaksi kuukautta. Multa taisi lipsahtaa aikaisemmin matikkapää harteiltani, kun kerroin, että pääsykokeisiin on aikaa vain kaksi kuukautta. Kolme kuukauttahan niihin kokeisiin oli kaiken kaikkiaan aikaa lukea. Olen 90% varma, että saan kutsun pääsykokeisiin. Maksimipistemäärä, jota voi näin aluksi saada, on 35. Mun laskujen mukaan saan pisteitä 31. Pisteisiin lasketaan siis koulumenestys ja ensimmäisestä hakutoiveesta saa 5 lisäpistettä. Olen aika yllättynyt jos en saa kutsua pääsykokeisiin. Ja siis kätilöhän minusta pitäisi hyvässä lykyssä tulla.

Yksi askel eteenpäin ollaan otettu muuttoa ajatellen - ehkä. Ukko kävi eilen katsomassa potentiaalista autoehdokasta meidän perheelle. Hinta-laatu-suhde on kohdillaan, kunhan Ukko ensin tarkistaa pari juttua. Autohan olisi 06-vuoden Toyota Avensis Verso. Sanooko kyseinen merkki teille mitään? Mulle ei. Kunhan se kulkee ja niin päin pois.

Vähän tuo lähestyvä muutto ja nonstop asunnon etsiminen on alkanut käymään hermoille. Jännittää ihan todella paljon se, että sitten kun se asunto löytyy ja se saadaan, niin kaikki se muuttuu todeksi, että joudun jättämään elämäni täällä. Ystävät ja sukulaiset jäävät tänne. Minä ja perheeni olemme yksin jossain päin Helsinkiä. Ahdistaa koko ajatus siitä ruuhkasta, ihmispaljoudesta, yksinäisyydestä, hektisyydestä, stressistä, avuttomuudesta. Täällä on kaikki niin lähellä. Kerhot, tukiverkosto, kaupat, keskusta, bussit, kaikki. Toisaalta olen onnellinen, kun sopivaa asuntoa ei ole löytynyt. Toisaalta taas kärsin olla erossa Ukosta. Vaikka minulla on täällä kaikki läheiset, olen iltaisin yksinäinen. Vaikka voin soittaa jollekin ja pakata kimpsut ja lapset ja vain lähteä heti matkaan, en halua olla enää hetkeäkään arkiyksinhuoltaja (uusi sana?). Haluan halata miestäni päivän päätteeksi ja tehdä normaaleja perhejuttuja.
Helsinki ei kuitenkaan viehätä minua yhtään! Missä siellä voi edes tehdä jotakin lasten kanssa? Missä on kerhot ja pääseekö niihin helposti? Saanko uusia ystäviä? Eksynkö matkallani kauppaan väärään bussiin ja siitä ties minne? Saavatko lapset uusia ystäviä? Tuleeko kukaan vanha ystävä tai sukulainen meille kylään? Pääsenkö itse usein kylään kotipaikkakunnalle ja miten päätän sen, missä kyläilen milloinkin? Miten lapset sopeutuvat? Pärjäävätkö he? Kuinka paljon joudumme reissaamaan joka päivä? Kuinka paljon lapset joutuvat olemaan erossa meistä? Miksi Pyörämummi ei voisi muuttaa meidän kanssa asumaan? Ja pari ystävää siihen päälle? Miksi tän kaiken täytyy olla niin vaikeeta? 
Ihan oikeasti, mua itkettää koko ajatus aamuseiskalta tarhaan jätetyistä lapsista, jotka ehdimme hakea vasta joskus viideltä. En ehdi pusutella ja sylitellä lapsia tarpeeksi. Sitten kaikki kotityöt, opiskelut..kaikki(!!) siihen päälle. Ei miellityä mua yhtään. Mielummin jäisin kotiin lapsien kanssa ja hemmottelisin ne pilalle. :-)

Nyt vain täytyy nauttia tulevasta keväästä ja tästä hetkestä. Tänne me emme voi kuitenkaan muuton jälkeen  palata, ellei käy joku todella hyvä tuuri. Epäilen. Ukon työ edellyttää asumista muurahaispesän ytimessä ja minun tuleva koulutus edellyttää asumista lähellä keskustaa myös. Argh!

Nyt menen halimaan tuota poikaa ja rutistan sen ihan ruttuun! 
Toivon, että huomenna Mimmi on paremmalla tuulella ja rutistan hänetkin ihan rusinaksi ja annan tooosi ison pusun.

ps. Meillä on löydetty jo muutama viikko sitten varpaat! Ihana Titiuu nappaa varpuleista kiinni ja kierii ympäriinsä kuin pallo. Poika menee navankin ympäri 360-astetta. Meidän iso poika!! Poju osaa myös kääntyä mahalta selälleen. Selältä vatsalleen on osattu jo kääntyä kauan. 
Parin päivän päästä meidän poju on jo 5kk!! Apua!

Titiuu ja varpulit

Mimmi (5kk?) ja "lappaat".



Kotiparturi

Mimmi ei nähtävästikään luota äidin ammattitaitoon parturi-kampaajana, joten tyttö otti sakset omiin käsiinsä ja päätti vähän tasata latvoja. Ja juuri sopivasti tiistain kerhokuvauksiin.
Onhan tuo tyttö marmattanut, ettei hän tykkää pitkästä tukasta, mutta silti hänen täytyisi saada yhtä hieno ponnari kuin äidillä. Ota siitä nyt selvää.
Mimminhän piti siis olla huoneessaan leikkaamassa ympyröitä. Minä kävelin muina naisina vessaan ja Ukon kanssa huomasimme hiuskiehkuran eteisen lattialla. Kenen tukkaa? Ei mun tai sun, eikä varsinkaan Titiuun.
Voi ei! Mimmin!
Okei, ei paniikkia, tässä on vain pieni kiehkura. Todellisuus odotti lastenhuoneessa. Aluksi tilanne ei näyttänyt niin pahalta, sillä näytti siltä, että tyttö oli leikannut vain palasen takaraivosta. Kylpyhuoneessa kävin harjaamaan tytön hiuksia ja voi että millaisia tuppoja sieltä lähti. Mimmillä on niin ihanat ja paksut kiharat, ja nyt ne ovat muodikkaasti toispuoleiset! Mimmiä itketti, Ukkoa harmitti ja minua harmitti ja itketti.





Eihän näille kommelluksille mitään voi. Lapset ovat lapsia. Hiuksethan kasvavat kyllä takaisin. Tyttö ei sentään tullut kotiin iso, väärin kirjoitettu ja vieläpä englanninkielinen tatuointi selässään! Onneksi neiti on perinnyt Ukon suvun vahvan ja paksun tukan, ja takakaljun saa piiloon ponnarilla.Yritin kysellä syytä tähän episodiin ja Mimmin ainoa selitys oli, että hän halusi olla Muumipeikko. Mitähän tästäkin pitäisi ajatella..
Kuva piti ottaa todisteeksi, jotta tällekin voisi nauraa vähän myöhemmin. Nyt ei pahemmin naurata.. Ehkä vähän.. Mimmiä itketti illalla, sillä hän oli huolissaan saako hän jouluna lahjoja, koska leikkasi hiuksiansa. Höpsö tyttö.
Saksia en kyllä enää anna Mimmille omaan huoneeseen yksin käytettäväksi.
Kohta tohon toiselle puolelle päätä tarttuu purkka kiinni ja siinähän sitten ollaan. (vitsi vitsi)



Päivä kuvina

Torstaina tartuin heti aamusta kameraan ja päätin tallentaa päivän tapahtumia taas tälläiseen päivä kuvina-postaukseen. Räpsin kuvia ajattelematta sen kummemmin kuvien kauneuta tahi sitä, onko jossakin pölyä tai muuta sotkua. Luvassa siis ihan rehellistä todistusaineistoa meidän päivästä.

Aamu alkoi siitä, kun pieni käsi nappasi minua taas nenästä klo 06.30. Titiuu oli nukkunut vieressäni taas puolet yöstä - syystä tai toisesta - joten pieni tuhisija päätti herättää äidin kerrankin ilman itkua, ja vaan ölisi ja naureskeli nenäni tiukasti hänen kädessään.
Mimmi heräsi minuutin tarkasti viisi minuuttia sen jälkeen, kun me olimme avanneet silmämme pojan kanssa.
"Joko tulee lastenohjelmia? Haluan katsoa jotakin."
Kun vanha tuttu Pikku kakkonen kävi pyörimään televisiossa, äiti karkasi suihkuun - tai pitäisikö sanoa pikaiseen tukan pesemiseen ja hätäiseen kuivaamiseen? Ehdin minä jopa toimittamaan vähän naisellisia toimenpiteitäkin, jotta en vahingossakaan luulisi peiton alla olevaa Ukon jalkaa omakseni.
Ennen aamupalaa kaikkien pedit olivat pedattuna, pyykit pyörimässä, lasten päivävaatteet valittuina (se on joskus vaikeaa ja aikaa vievää) ja lapset katsoivat tyytyväisinä lastenohjelmia. 
Kello on vasta 07.45. Mukava aloitus päivään.

Aamulla.
 Kesken aamupalaa Titiuu päätti käydä känisemään, joten päätin kuskata herran kylpyyn. Se on aina ennenkin ollut rauhoittava paikka ja poju vaan hymyilee kylvyssä. Nappasin sitterissä rätisevän pojan kainalooni ja toiseen käteeni otin teekupposen. Kylpy rauhoitti pojan ja minä sain samalla juoda teeni. Mimmi jo huutelee keittiöstä, onko kohta hänen vuoronsa päästä kylpyyn.
Minäkin sain lopulta aamupalan syötyä, keittiön laitettua ruoanlaittoa varten kuntoon (lue: ruokatarpeet esillä pöydällä odottamassa, muuten hirveä sotku), puhtaat pyykit viikattua, pojan aamutoimet tehtyä ja Mimmin vuorostaan kylpemään. Poika alkaa olla ennen klo 09 jo ihan väsynyt. Otan pikkuisen "jälkkärille".
Aamun puuhia.
 Sain kuin sainkin pojan nukahtamaan ja pystyimme Mimmin kanssa kahdestaan tekemään hänen aamutoimet. Äitikin pystyi hetken hengähtämään, ennen kuin poika taas herää.
Rauhallinen hetki.
 Titiuun herättyä laitoimme minulle ruoan uuniin, pesimme lisää pyykkiä ja sain jops laitettua ne heti kuivumaan,  imuroimme olohuoneen hiustenkerääjämaton (Titiuu kun tutkiskelee meidän olkkarin mattoa, minun hiuksiani löytyy tupoittain hänen käsistään ja varpaistaan) ja ennen ruokailua pystyin hetken pänttäämään. Tiskikone hurisi hiljaa keittiössä. Tänään en tekisi enää yhtään kotitöitä!
Hektistä arkea.
 Mimmi haluasi kovasti päästä valokuvattavaksi, joten otimme yhdessä vähän kuvia. Meidän neiti on varsinainen linssilude. Ukko luulee meidän katsoneen yhdessä niitä huippiksia (huippumalli haussa-ohjelmaa), josta hän kuvittelee Mimmin oppineen poseeraamaan kameralle. Minun lapsuusaikoina ei tainnut telkkarista tulla ainuttakaan sellaista ohjelmaa ja silti poseerasin kameralle kuin viimistä päivää.
(Tiedän, tiedän, kaksi samaa kuvaa eri kollaaseissa. Tämä kertoo ehkä vähän mun hatarasta muististani ja laiskuudestani. En millään jaksanut korjata tätä kauheaa virhettä..)
Hetki ennen ruokailua.
 Kun koko perheellä oli vatsat täynnä ruokaa ja Titiuu ei millään suostunut nukahtaa sisälle, päätimme lähteä ulos. Mimmikin kuuntelee vaan joululauluja, joten ehkä ihan hyvä päästä tuulettumaan. Pänttäyksestä ei oikein tullut mitään kiukkuisen nappulan takia. 
Herra oli ihan poikki, mutta ei taaskaan meinannut rauhoittua vaunuihin. Hetken herraa heijasin ulkona vaunuissa, mutta luovutin, kun toinen vaan oli silmät suurina vaunuissa. Pakko oli saada itselleen vaatetta päälle ja sitten lähtisimme lenkille. Luvassa oli vielä kyläilyreissu naapuriin, joten Titiuun oli nukuttava ennen kuin menisimme tapaamaan sussua.
Kun tulin ulos nopean pukemisen jälkeen, Titiuu oli nukahtanut ihan itsekseen! Vaude! Nyt en ainakaan lähtisi lenkille, sillä ihan varmasti herättäisin toisen rymistelemällä tuolla loskassa. Saimme luvan mennä naapuriin teelle. Ei muuta kuin herkuttelemaan.
Ulkoilua.
 Titiuu veteli vaunuissa unta palloon klo 14-16.30. Olisi varmaan nukkunut pidempääkin, mutta ajattelin, että pakko se on sieltä herättää, jotta yölläkin nukuttaisi. Ihanaa oli kuitenkin istua rauhassa teepöydässä ja herkutella. Mimmi ravasi keinuhevosen, ruokapöydän ja pupujen väliä. Tyttö ajatteli olla reipas ja laittoi kaikki pupujen heinät ruokastiaan, joka osoittautukin pupujen vessaksi. Minua hävetti ja Mimmiä itketti. Onneksi emäntä on kuin naantalin aurinko ja vain naureskeli. 
Herkkuja!!
 Ennen kotiinlähtöä sussut pääsivät leikkimään yhdessä ja paistattelemaan salamavalojen välkkeeseen. Mimmikin halusi, että ottaisin hänestä taas kuvia keivuhevosen päällä. Aika ihan lensi naapurilla ja kohta huomasinkin kellon lähestyvän kuutta. Hups.
Kotiinlähtö olikin sitten ihan eri juttu, kun tyttö päätti pistää ranttaliksi. Onneksi selvisin siitäkin tilanteesta suht kunnialla ja naapuri pisti minulle iltapalaksi mukaan mokkapaloja, nam! Enää ei voi äidillä olla paha mieli.
 Kotona pakkasin Mimmille kerhorepun valmiiksi ja suoritimme normaalit iltatoimet. Klo 19 kaikki olivatkin jo ihan väsyneitä ja Mimmiäkin kävi jo narisuttamaan. Salkkareiksi lapset olivat jo nukkumatin mailla. Minä pääsin nauttimaan omasta rauhasta ja hömppäohjelmista. Aivot virransäästötilaan ja mokkapalaa suuhun. Kyllä kelpaa!
Äidin oma hetki!



Pelkoa ja inhoa perjantai-iltana

Ukko ihmettelee usein minun neuroosejani (jäikö ulko-ovi auki, kokeillaan nyt viisi kertaa, varmuuden vuoksi - kädet pestävä HETI ja AINA, jos olen koskenut tiskirättiin - kädet desinfioitava, jos olen koskenut varpaisiin tai edes yhteen varpaaseen..), ehdottomuuttani (hotelli helpotuksessa asioidaan yksin ja vain yksin, aviomieheltä pääsykielletty. Tämähän ihmetyttää Ukkoa kovasti, toinen nimittäin juttelisi vieressä kuin missäkin kahvilassa.) ja varsinkin Ukkoa kummastuttaa pelkoni. Pelkään mm. pimeää, karhuja, hukkumista, korkeita paikkoja, pahoja ihmisiä ja ÖTÖKÖITÄ! 

No, perjantaina olin laittamassa kotia iltakuntoon (valot pois ja sitä rataa) ja saavuin sytyttämään sänkymme luona olevaa pöytälamppua.. 
..mitäs sieltä löytyikään!!

Kauhea miljoonasilmäinen spideri!!

Kuului kova kiljaisu ja juoksuaskeleita, lapset ihmettelivät, että mikä äidille tuli. Juoksin vessasta kädessäni tuppo papereita ja spiderin elämä päättyi siihen. Roskikseenhan en kahdeksan raajaista kaveria voinut heittää, vaan täydellinen eliminointi tapahtui vessanpöntön kautta. Ja hyvä huuhtaisu perään! Terve!
Illalla kerroin miehelleni kauhukokemuksestani, niin Ukko vaan nauroi ivallisesti. Miten kukaan voi pelätä hämähäkkejä? Korjaus, kysymys kuului, miten nainen voi pelätä hämähäkkejä. Ukosta on kiva käyttää tuollaisissa pilkallisissa lauseissa sanaa nainen. Eikö nainen ymmärrä, ja niin edelleen.. Sovinisti?
No, itsehän on Ukko naisensa valinnut ja tämä nainen pelkää hämiksiä, sorry!

Muita jänishousuja?



Kamera matkassa.

Eilen sain käydä ihan rauhassa pojun kanssa lenkillä. Mimmi oli mummilassa ja Ukko kaupassa. Nappasin kameran mukaani, kun kerran ulkona paistoi aurinko ja muutenkin oli todella kiva olo. Kuvat eivät ole sieltä värikkäimmästä päästä. Täytyy odottaa vielä kuukausi, että saa niitä "kevät on tulossa"-kuvia.
Havahduin kuvaillessani, että muistikortti täyttyi sellaisista tummista ja ei-niin-kauniista otoksista, ja ihan huomaamattani. Eilen nyt vain oli sellainen kuvauspäivä auringosta ja hyvästä fiiliksestä huolimatta. Rosoisemmatkin kuvat voivat kuitenkin olla kauniita. Olen tainnutkin aikaisemmin mainita, että tykkään kovasti mustavalkoisista kuvista.

Tähän on kiva liukastua..

Kaksi matkaajaa.

Metsässä.

"Äiti, mikä toi kivi on?"

Lumen alta.

Heijastus.

Solina.

Palasia.

Vauhdissa.

Ajoneuvo.

Kaikkea sitä tuon sulavan lumen alta löytyykin.

Aurinko.





Lähellä

.Miksi aikaa ei saisi pysähtymään?
Edes hetkeksi.




Kaikki odottavat innolla Ukkoa kotiin, jotta perhe pääsee hiljentymään viikonlopun viettoon.
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tietokoneella istumisen tältä viikolta.

Ihanaa viikonloppua kaikille!!


Amerikkalaiset pannukakut

Tämä ihanainen ohje on ollut yksi minun lemppareistani jo kauan. Ohje on lojunnut kuvan kanssa blogin luonnoksissa yli kuukauden, ja nyt päästän vihdoin vahingon kiertämään.
Voisikin taas tehdä näitä.. vaikka vasta eilen tein suklaalettuja ja keskiviikkona Pyörämummilla syötiin pinaattilettuja. En vain voi itselleni mitään..

Nämä pannukakut maistuvat minulle parhaiten suklaakastikkeen kanssa. Nami!
Hiiteen dieetit! 


Amerikkalaiset pannukakut
(ohje napattu yläasteella enkunkirjasta)
 Ohje

2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 tl sokeria
1 muna
3½ dl maitoa
2 rkl öljyä
1 dl voisulaa

Ainekset vain sekaisin kulhossa ja taikina jääkaappiin turpoamaan noin 30 minuutiksi.


Mutta mitä tapahtui teelle..

Tämä voisi olla sellainen tunti kuvina.

Välillä on vain ihan liikaa meneillään, ja oma nautinnon ja rauhallisuuden hetki teen ääressä menee jo alusta asti mönkään. Siihen sumppuun kun lisää kameran varressa heiluvan, ajantajunsa menettävän ja hieman väsyneen äidin, ei siitä voi muuta seurata kuin lässähtänyt pannukakku. Hyvä ajatus kuvailuhetkestä tallensi karun todellisuuden: tunnin sisään mahtuu vaikka mitä, mutta kaikki ei suju aina ihan mallikkaasti. Onneksi unohdin vain teen liian pitkäksi aikaa ilman huomiotani, enkä esimerkiksi lasta yksin ulos, ruokaa uuniin liian pitkäksi aikaa, jääkaapin ovea auki yöksi tai muuta tyypillistä arjen kommelluksia silloin, kuin aivot ovat jossain ihan muualla.

Tunti alkoi siitä, kun yritin kaiken tämän pänttäyksen, lasten, kodinhoidon ja muun keskellä keittää itselleni teetä. Ensin et meinaa muistaa laittaa levyä päälle. Lopulta unohdat sen levyn päälle ja teevesi kiehuu ärjyen keittiössä. Hups.

Yritin napata höyrystä kuvan. Yritin.
 No, ei tässä mitään. Tee vaan hautumaan ja lukemaan siksi aikaa Titiuu kainalossa olohuoneen lattialle. Kohta saa vähän huilata.
Kello viiden tee. Kirjaimellisesti. Kello oli siinä viiden paikkeilla ja teen nimi on Kello viiden tee.
 Eiköhän se tee unohdu sinne keittiöön ja kohta se on jo liian kylmää. Yäk!
Mitäs nyt?
Ei jaksa enää uutta vettä keittää, joten menkööt nyt sitten.
 Siinä samassa huomaat, että murot ovat lopussa. Tästä tulee kyllä itku Mimmille. Osta muroja, kirjoitan kauppalistaan. Jos säästyttäisiin yhdeltä turhalta itkulta, kun kotona on tytön lempparimuroja. Mitäs mie olinkaan tekemässä?
 Hedelmätkin mätänee keittiön pöydälle, niitäkin pitää ostaa taas uusia koristeeksi. Ai, mullahan oli se tee juomatta.
 Ei jaksa hienostella ja laittaa tätä teemunaa (Mimmin mielestä tämä on teemuna) alustan päälle, vaan kylmästi vaan tiskipöydälle, josta sen löytää näppärästi myöhemmin.
 Pöytääkään en ala enää pyyhkimään. Kuivukoot siihen. Nyt juon sitä teetä! Ihan oikeasti.
 Kun levy ei ollut enää poppaa, löysi pieni muurahainen tiensä ihmisten ilmoille. Seuraavassa kuvassa muulahaista ei vielä näy, kunhan nyt yritin napata hienon taiteellisen kuvan. Jos tästä kuvasta ei ole muuta esteettistä hyötyä, niin huomasimpahan ainakin pyyhkiä lieden aivan oikeasti kunnolla. Ja taas liesi on ilo silmälle.
 Arvaa saiko valokuvatähti elää enää tämän kuvan jälkeen?
No sai, sillä pirulainen ehti karkuun mun tappavalta sormelta.
Nyt sinne olkkariin!!
 Teetä ja Titiuuta.
 No, se tee sitten unohtui olohuoneen pöydälle, kun jäin kuvaamaan herran harjoittelua.
 Etsi teemuki.
 Etsi väsynyt äiti.
 Miten niin pienestä pojasta voi jäädä jälkeensä niin iso sotku. Ja tässä vain osa.
 Meidän pojulla on oma Nunnunalle. Tämä kainalossa on kiva köllötellä. Yleensä nalle on saanut totaallisen pesun, kun herra pyörittää tätä suussansa kuin mikäkin pesukone. Nunnunallella ja Titiuulla taisi olla kova paini meneillään, sillä nallukka jäi nurin niskoin olkkarin lattialle.
Tässä vaiheessa tee olikin jo ihan juomakelvotonta. Kylmää teetä juodaan vain kesäisin jääpalojen, auringon ja terassin kera.
Sitten ne kuvat loppuivat. Teekin loppui. Mikä katastrofi.

Ohi aiheesta: pakko oli vielä vähän yrittää päntätä pienen kuvaushetken jälkeen. Vähän mun aikataulu pettää ja olen jäljessä itselleni sovitusta etenemisestä. Täytyy viikonloppuna korjata tämä erhe ja pöllyttää Ukko ulos Mimmin kanssa. Mikäköhän siinä on, kun itselläsi on opiskeltavaa, niin yhtäkkiä Ukolla onkin viidet laskarit ja hänen nyt täytyisi tehdä niitä. Sori vaan, hae ensi keväänä uudestaan kätilöksi.. Vai vasta keväällä 2157? Pirulainen. 
En mie vielä luovuta! Kovaa vauhtia vaan eteenpäin. :-)


Ruutukortti

Onnittelukortti.



Veera pyysi minua tekemään (tai antamaan vinkkejä kortin tekemiseen) hänen miehelleen synttärikortin. Olin tästä pyynnöstä niin häkeltynyt, että suostuin heti.
Veeran miehelle lähti sitten tälläinen kortti.


Veera myös kyseli, olenko ikinä ajatellut tehdä kortteja myyntiin. Rehellisesti sanottuna en ole, mutta on aika houkutteleva ajatus. Paljonko olisit valmis maksamaan itse tehdystä kortista? Ja onko sellainen edes järkevää minun kohdallani - siis ovatko minun korttini myyntimielessä tarpeeksi "hyviä"?