Peili

Esittelyssä perheemme kaksi pullaa (toisella iho kuin pullataikina ja toinen muuttuu kohta pullaksi herkuttelun takia) ja sitten kaksi ihan oikeaa pullaa.

Pullataikina


Koska en kasvojani blogissani näytä, saatte tyytyä katselemaan käsiäni ja tuota hiuspehkoa.
Meidän olohuoneen seinää vasten nojaa iso-mammani vanha peili. Titiuu katselee siitä ihmeissään omaa kuvajaistaan, tai Mimmukka poseeraa sen edessä kaikissa hauskoissa asennoissa ja mittaa itseään katsellaan peilistä.

Itse en tykkää tällä hetkellä peileistä.
Peilit paljastavat valvottujen öiden varjot silmieni alla, kalpean ihoni höystettynä kaikilla epäpuhtauksilla kasvoissani ja epätoivoisen yritykseni verhota pari kuprua keskivartalollani. Lisäksi peilit paljastavat huonon ryhtini ja notkon selkäni raskauksista (vai liikkumattomuudesta) johtuen. Peilistä näen myös sen äidin, joka sanoi taas vähän liian tiukasti lapselleen. Häpeän.

Ukko sanoo, että kelpaan juuri tälläisenä. Mutta kelpaanko itselleni?
Ennen hyvässä kunnossa oleva vartaloni on nyt kaiken maailman selluliitin, raskausarpien ja lörön peittämä - ihan oikeasti. Tai näin minä näen itseni. Eikö naiset yleensä näe vain ne huonot puolet itsessään?
Asiaanhan on kuitenkin helppo ratkaisu: vähemmän läpinää ja enemmän tekoja, eli nokka kohti spinningiä ja punttisalia. Mistähän revin sen ajan ja itsekurin?

Tällä hetkellä olen 110% paneutunut hoitamaan lapsiani, kotia ja miestä (voi kyllä, miestäkin pitää hoitaa), joten oma hyvinvointi jää viimeiseksi täytyy tehdä-listalla.
Kun illalla kaikki vihdoinkin nukkuvat, koti on suht siisti ja villakoirat piilotettuna sängyn alle, on pakko palkita itsensä jollakin hyvällä. Se joku hyvä merkitsee yleensä suklaata, karkkipussia tai leivonnaista. Päivittäinen nopea verensokerin nostatus on saatava, vaikka siitä seuraakin yleensä morkkis.

Kun on koko päivän kuunnellut itkua ja valitusta milloin mistäkin asiasta, on vain pakko saada nollata. Joillekin se nollaus on lasi viiniä, minulla pussi irttiksiä ja hetki toisen rakkaani, television, kanssa. Yksi käteni ankkuroituu kaukosäätimen ympärille suojatakseen sitä Ukon yritykseltä katsoa jotain typerää talviurheilua. Toinen käteni tekee edestakaisin liikettä karkkipussille ja suuhun.

Tästä ei pitänyt todellakaan tulla tälläinen paasaus, vaan minun vain piti postata nämä kuvat meistä pullamössöistä. Yhdessä blogissa näistä arjen sankareista, työssä käyvistä ja välillä väsyneistä äideistä ja iseistä, vasta puhuttiin.

Itsehän en vielä töissä käy ja pelkkä ajatuskin jo pelottaa. Edessä kun on vielä koulua. Sitä ennen pänttäystä pääsykokeisiin. Tästä saadaan hyvä kierre iltaisia mässäilyrutiineja ajatellen. Aamulla heräät katkonaisen yön jälkeen, näytät entistä väsyneemmältä, hoidat aamutoimet, yrität lukea pari sivua oppikirjasta. Hups, kello näyttääkin jo ruoka-aikaa, pakkaat ruoan jälkeen lapset pihalle, kunnes tulee taas nälkä. Huhkit ja vouhkoat. Oho, onkin jo ilta. Lysähdät pitkän ja kaavamaisen päivän päätteeksi sohvalle, pänttäät ja mässäät, ja inhoat peilikuvaasi entistä enemmän.
En usko zombeihin, vaikka niistä joskus unia näenkin, mutta oma olo ja ulkomuoto ovat verrattavissa jonkin sortin eläväänkuolleeseen.

Kylläpäs tämä teksti rönsyilee.
Oma ajatuksenjuoksuni on melkein samanlaista: olet ajattelemassa jotakin asiaa, aloitat lauseen joka loppuu muminaan. Ei vain yksinkertaisesti voi enää muista, mistä oli puhe.
Sen kyllä tiedän, että peileistä en tykkää. Ne paljastavat liikaa. Kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa.

Minun peilikuvani kertoo väsynyttä, stressaavaa ja katkonaista tarinaa. Mihinkään en kuitenkaan elämääni vaihtaisi. Olisin surullinen yksin.
Ehkä ne väsyneet kasvot peilissä kertovat minulle, että teen kaikkeni perheeni hyvinvoinnin eteen. Kaunis ulkomuoto ei tule hetkessä, mutta sisältä loistan. Vaikka elämä joskus vetääkin minua kuin pässiä narussa, olen saanut sen mitä toivoinkin: oman perheen. Varjot silmieni alla kertovat minulle, että olen valvonut pienen poikani vuoksi. Takkuinen tukka muistuttaa siitä, että olen keskittynyt mielummin hoitamaan ja hellimään tyttöäni. Ukon hellä ja rakastava the katse saa minut punastumaan ja tuntemaan itseni malliksi.

En minä peilejä tarvitse, kun minulla on perheeni näyttämässä minulle, kuka minä oikeasti olen.

..muuttuu kohta pullaksi herkuttelun takia..eiku siis!

Täytyy tähän lopuksi hehkuttaa, että pienen herran unet ovat piiikkasen paremmat. Joskus käy niin onnekkaasti, että herra nukkuu pienet aamu-unet sisällä. Tässä oheisessa kuvassa niitä unia nukutaan lattialla ja herra itse nukahti tähän! 
Us-ko-ma-ton-ta.

Äidin surma!
Tähän pullakuvaan minulla ei ole mitään lisättävää.


4 kommenttia

  1. Kaikella rakkaudella... Ihan vain ohimennen kysyisin, että ethän puhu noita painojuttujasi tyttäresi kuullen? Tuollainen asenne on pirullinen periytymään...

    VastaaPoista
  2. En tietenkään. :-)
    En koskaan haluaisi, että hän tuntisi itseänsä rumaksi millään tavalla - ja varsinkaan minun itsetuntoni takia. Kuten tuosta kuvasta voi päätellä, ei minulla pitäisi olla mitään aihetta tuntea itseäni pyöreäksi tms. Joten nämä ajatukset pidän visusti oman pääni sisällä. Elämässä on kuitenkin paljon tärkeäpiä asioita kuin paino. Silti siitä täytyy nähtävästi välillä paasata - turhamaista.
    Kiitos kuitenkin, kun kysyit.

    VastaaPoista
  3. Olipas "taitavaa" piilov*ttuilua tuo anonyymin kommentti, voi elämän kevät... :D

    Saa sitä mielestäni tiedostaa, että nyt on tullut syötyä hieman "väärin" ja että pitäisi skarpata. Itse totesin saman eilen syötyäni paketillisen dominoita päivän aikana :D Mielummin niin, kun surutta mässää menemään huolehtimatta lopputuloksesta. Terveellinen syöminenhän ei ole vain turhamaista ulkonäköpainetta vaan kyllä syömisiään voi miettiä ihan terveytensäkin kannalta.

    Lastenhan ei tietenkään tällaisesta tarvitse murehtia, mutta et ole missään vaiheessa sanonutkaan, että olisit Mimmille tällaisesta puhunut (josta Anonyymi oli niin kovin "huolestunut") .

    Onkohan Anonyymin oma paino ja ulkonäkö ihan hallinnassa? Olen kamalan huolissani, ja siksi mietin - kaikella rakkaudella...... :D

    VastaaPoista
  4. En itse kauheasti tykkää dominoista, mutta vasta tossa söin kasan pipareita. Sinnehän ne osuu ja uppoaa - jenkkakahvoihin. Ukko eilen sanoi, että naisen täytyy olla pyöreä ja naisellinen. Oikeaan suuntaan ollaan siis menossa.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!