Kuumehorkasta ja parhaista puolista

Täällä ollaan torstaista asti kärsitty kuumeesta, nuhasta, yskästä, allergiasta, korvatulehduksesta ja ykästä. 

Minä ja Titiuu saimme siitepölyallergian ihanimman oireen, nuhan riesaksemme torstaina. Tämä tuli aivan yllätyksenä, sillä minä en viime keväänä kärsinyt pahoista allergiaoireista nimeksikään. Siitepölyallergia on ollut tosin osa elämääni viitisen-kuutisen vuotta, mutta heti parturi-kampaaja-hommat lopetettuani, olen selvinnyt keväistä suht helpolla. Vastahan tuo anoppi kyseli, onko oireita tullut. Pitikin mennä kehumaan, että ei tietenkään ole. Olisi pitänyt koputtaa puuta, sillä yhdessä yössä minuun iski kamala nuha, kutina ja ahdistus. Nyt samoista oireista kärsii Titiuukin. Lääkärissä jo käytiin, mutta alle vuoden ikäisille ei allergialääkkeitä määrätä. Apteekista onneksi löytyi nenäsumute, jonka pitäisi puhdistaa pienen klyyvari allergeeneista, pölystä, ynnä muusta ikävästä. Sumute sisältää puhdasta ja steriiliä merivettä, ja sitä saa käyttää niin paljon kun sielu sietää! Jotta elämä ei olisi niin helppoa, niin kumpikin sai kevätflunssan riesaksensa. Titiuu yskii ja rohisee pahasti, mutta nyt jo tuntuisi helpottavan. 

*Hakkaa puuta* 

Minä - ja minähän en hevillä sairastu - sain flunssan ja allergian lisäksi myös kuumeen yhdeksi yöksi. Perjantai ja lauantai välisenä yönä heräilin valehtelematta puolen tunnin välein kuumehorkassa. Minulla kestää muutenkin aikani havahtua tähän maailmaan syvän unen jälkeen, joten tähän soppaan kun lisää korkean kuumeen, niin ajatukset laukkaa aivan liian villeinä. Joka kerta, kun heräsin katsomaan kelloa, luulin olevani keskellä jotain tehtävää, jossa en saanut liikkua senttiäkään paikaltani. Kesti aina hetken tajuta, että haloo, herää jo pahvi. Onneksi poika nukkui yönsä hyvin ja minun täytyi herätä syöttämään ehkä kaksi-kolme kertaa. Mahtoi olla kokemus syödä tulikuumaa tissiä. Monesti olen kuumeista vauvaa syöttänyt ja pakko sanoa, että tuntuu aika oudolta, kun toisella on aivan kuuma suu korkeassa kuumeessa. Nyt onneksi olo alkaa jo parantua ja kuumekin kesti sen yhden yön.

Mimmikin sai torstai-iltana kovan kuumeen ja tytteli kärsi siitä pari päivää. Eilen sairastelu sai loisteliaan päätöksensä, kun tyttö oksensi olohuoneen arkulle ja matolle lakusuihkun. ONNEKSI se yksi kerta riitti. Ukko ei kärsi nähdä tai haistaa piiruakaan oksennusta, joten toinen ykäili ja kiroili aikansa siivotessaan. Vähän meinasi mullakin paniikki iskeä, sillä oksennustauti on viimeinen, johon haluaisin sairastua - räkiksessä tai ilman! Mimmi on onneksi niin reipas tytteli, että hän olisi käynyt melkein heti leikkimään laatoittamisen jälkeen. Nythän tuo tuossa sohvalla hyörii ja pyörii. Ei sairastelusta tietoakaan.

Mutta siihen korvatulehdukseen, josta meidän isi kärsii. Hassua, että muissa perheissä joudutaan lasten korvatulehduskierteisiin, kun meillä sen saa iso ja raavas mies! Lääkärissä ei olla käyty, mutta kovasti tuo valitti illalla kipeää korvaa. Viimeksi, kun Ukko oli flunssassa, hän sai korvatulehduksen ja nyt kuulemma tuntui aivan samalta. 
Minun kuumeisen ja katkonaisen yön jälkeen Ukko päätti saada itselleen kuumeen. Sehän nousi huimiin 37,3 lukemiin. Mutta auta armias, kun tuollainen kaksimetrinen ja satakiloinen vauva sairastuu nuhaan ja noinkin korkeaan kuumeeseen, niin on siinä kestämistä. Sairastelu tuo kyllä parhaat pahimmat puolet jokaisessa esille. Mulla oli takana monta yötä valvomista pojun hampaiden takia ja siihen vielä päälle sairastelu, niin johan alkaa napisuttamaan. (Huomatkaa, minäkään en ole täydellinen ja vielä vähemmän sairaana. Etten nyt vain tee Ukosta tämän tarinan pahista, vaikka mieli vähän tekisi.. Olen niin ihana..) Kuumehorkan jälkeen on kiva havahtua siihen, että mies on melkein toimintakyvytön ja hänellä on oikeus nukkua (taas) aamulla. (Tähän lisään, että kävihän tuo sairas mies kaupassa eilen hakemassa lisää nenäliinoja ja pakastepizzaa. Kaikki kunnia Ukolle siitä.<3)

Voi persus sentäs. (Palataan siis siihen mäkätykseen.)

Muutenkin meillä mennään niin, että minä herään aamuisin lasten kanssa ja annan Ukon nukkua. No, siinähän se tuli: jos annan toisen nukkua, niin eiköhän toinen siihen totu. Jos ja kun MINÄ haluan nukkua aamulla, niin kaavaa on vaikea rikkoa. Kiroilinkin Ukolle, että vaikka mulla olisi täällä jalka kipsissä, niin se olisi minä, joka tätä huushollia hoitaisi. Ei se kuulemma niin menisi. Olisi ihan eri asia. No, onneksi minä olen meidän perheessä se, joka uskoo lääkkeiden parantavaan voimaan, joten jaksaahan sitä hoitaa lapsia ja itseään, kun ottaa lääkettä. (Hurraa Panadolille!) Ukko taas uskoo siihen, että kuumelääkkeet vain PITKITTÄVÄT sairautta, eikä niitä siksi pitäisi syödä, joten hän haluaa välttämättä kärsiä oireista sängyn 
pohjalla. Ollos hyvä vaan!

Yhteisen sovun vuoksi täytyy vain antaa asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vaikka sairastelu kiristää kaikkien pinnaa, niin täytyy muistaa, ettei kipeänä aina ole oma itsensä. Läpäläpä. Joskus mie vielä olen se, joka makaa tuolla makkarissa nämä aamut - terveenä tai sairaana. Nyt en viitsi kokeilla kuinka pitkälle Ukon pinna venyy. Oma pinnani kun ei jaksa kuunnella ylimääräistä voivottelua. 
Jospa tänään pääsisimme edes hetkeksi ulos, niin pääkin vähän selvenisi.

Vasta sanoin tässä ystävälleni, että ehkä on ihan hyvä, että koko perhe sairastaa samaan aikaan. Tekisi mieli syödä sanani, mutta toisaalta, ehkä se menee näin paremmin. Vähän niin kuin vetäisisi laastain kerralla irti - se kirpaisee sen hetken, mutta onpahan ainakin kerralla ohi.

Huomenna Titiuu täyttää tasan 6kk, joten haluan välttämättä leipoa pienen kakun tämän perhejuhlan kunniaksi. Mimmin puolivuotista emme noteerammeet mitenkään (se tuntui jotenkin niiiiin turhalta), mutta nyt kun kyseessä on viimeiset puolivuotisjuhlat EVER, niin pakkohan niitä on juhlia. Mimmi saa valita veikan kakkuun kakunkoristeen, se on siskon tärkeä tehtävä. Tiistaina juhlittaisiin vuorostaan Mimmin ystäviä (ja minun rakkaan ystäväni lapsia), joten nyt jo näyttää hyvältä, että me pääsisimmekin juhlimaan. Terkkuja vaan sinne Koolle, Eelle ja Aalle ;-)

Täytyy kai käydä hoitamaan noita lapsia. Ukko käy makkarin ovella valittamassa neuroottisena täältä kuuluvasta "melusta", joten laitan nyt nämä pennut aisoihin.. Tuo on yksi Ukon parhaista puolista. Heti, kun joku tippuu maahan tai kolahtaa muuten vain, niin Ukko huutaa: "MIKÄ SE OLI??" 
Mua ärsyttää toi neuroosi, joten huudan aina takaisin : "Sun kiusaksi kolistelen!"
Tasataan sovun nimissä puntit ja paljastan, että Ukkoa ärsyttää mun tapani tarkistaa ennen uloslähtöä jokainen huone, ettei mistään vaan voi syttyä tulipaloa tai ettei valoja jäänyt päälle. Mun täytyy myös olla se, joka lukitsee ulko-oven. Muuten en usko, että se on oikeasti lukossa. Tähän on kyllä syynsä, sillä Ukolta on jäänyt ulko-ovi auki muutamia kertoja, vaikka kovasti hän vakuuttikin, että lukossa on.


2 kommenttia

  1. Voi apua, mua nauratti tää teksti, oot niin hyvin kirjottanu :D Vaikka muuten ei ookkaan mikään naurun aihe.. Toivottavasti teijän porukka on kunnossa ennen vappu pirskeitä :) Ja onnea Titiuu 6kk :)!

    VastaaPoista
  2. Niin se saakin naurattaa. ;-)
    Mie nauran sun mukana heti, kun olo on taas normaali, eikä räkää tule enää keltään tai mistään reiästä.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!