Tytöt Titanicilla

Eilen vietin harvinaislaatuista omaa aikaa kokonaiset VIISI tuntia! Kyllä taas äiti jaksaa pakertaa arjessa. Illan ohjelmassa oli nyyhkyleffojen nyyhkyleffa - TITANIC! Seuralaisenani toimi ihana ystäväni, kaasoni ja Titiuun kummi, M. 

Pistin jalkaani ihanimmat korkokenkäni, lempparipaitani (meinasin muuten kirjoittaa PATANI), laiheliinifarkkuni, poskiin punaa ja kirsikkana päälle oikein luomiväriäkin! Olin aivan ekstaasissa koko illan. Nauroin, kikattelin, hypin ja pompin, hölötin ja pölötin, siis olin oma (ärsyttävä?) duracelpupu-itseni!

Minä, jonka päivittäiset vaatteet koostuvat oloasuista, tuulipuvusta ja lenkkareista, olin aivan naama näkkärillä esittelemässä itseäni korkokengissä! Näytin siis ehkä vähän siltä, että tämä täti oli ottanut liikaa sokeria elimistöönsä tai oli muuten vain pöpi, mutta hojo hojo, antaa olla. Eihän minun asuni eronnut mitenkään massasta, vaan sulauduin hyvin joukkoon. Muuten näytät aivan haudasta nousseelta, niin saahan sitä välillä olla vähän nättinäkin. 

Katsoimme leffaa elokuvateatterin parvella erään tyttöporukan vieressä. Tytöt taisivat juuri olla sen ikäisiä, että he pääsivät katsomaan elokuvaa. Kun viimeinen puolituntinen alkoi elokuvasta ja minä kävin nieleskelääm kyyneleitä, kävi tyttölauma vollottomaan ihan kunnolla. Yritin keskittyä elokuvanautintoon, mutta kun sivusilmällä katsoin tyttöjä, niin pärskis, että mua kävi naurattamaan. Yksi tytöistä itki lohduttomasti nenäliinaansa ja hänen vierustoverinsa itki vielä lohduttomammin kädet kietoutuneina kaverin kaulalle. 
Minua jotenkin huvitti ne tytöt. Enkä minä millään pahalla heille nauranut, vaan jotenkin heidän reaktionsa Rosen ja Jackin kohtalosta sai minut kihertämään. 
Joo joo, kamala ämmä! 
Minua itkettää Titanicissa se, että se tapahtui ihan oikeasti ja mietin aina leffan ajan, että mitä jos minä ja perheeni olisi ollut siellä. Nämä vieressä istuvat tyttöset itkivät Leonardon perään, mikä on ihan ymmärrettävää. Niin minäkin itkin, kun olin heidän ikäinen. Kyllähän ne tytötkin lopulta siinä naureskelivat, niin en tuntenut itseäni ihan kamalaksi ja sydämettömäksi. Taisi koko sali vähän nyyhkyttää, minä mukaan lukien.

Elokuvaillan jälkeen lähdimme ystäväni kanssa hakemaan Mimmiä hoidosta. Ukon oli tarkoitus viedä ystäväni kotiin, joten lähdimme ajelemaan kotia kohti. Siinä ajellessamme juttelimme siitä oikeasta Titanicista. Saimme aikaan niin mielenkiintoisen keskustelun, että havahduin melkein kotitielläni, että MIMMI PITI HAKEA!! Olin soittanut elokuvateatterista lastenhoitajalle, että meillä menee kymmenen minuuttia, tulkaa ulos kohta odottamaan. Iski ihan kauhea paniikki, kun tajusin, että me ollaan ihan väärässä suunnassa. Ei muuta kuin auto kohti oikeaa osoitetta, ja saavuimme perille kymmenisen minuuttia myöhässä. Mimmi tuli juosten vastaan ja kysyi, että missä sinä äiti olit. Minua vain nauratti ja kerroin, että äiti vähän eksyi, anteeksi kulta. Sovimme Mimmukan kanssa, että tämä jää meidän salaisuudeksi, eikä kerrota tästä isille. Isi olisi ripittänyt minua varmasti, jos olisin kertonut unohtaneeni, että meillä on toinenkin lapsi! Onneksi pääsimme kotiin onnellisesti, eikä Ukko ihmetellyt yhtään missä viivyimme.

Titiuu oli nukkunut jo puolitoista tuntia, kun tulin kotiin. Hyvin oli poika loppujen lopuksi nukahtanut, eikä Ukko ollut kovinkaan hädissään odottamassa minua. Poika heräsikin vasta lähemmäs kahtatoista syömään, mutta yö menikin vähän rauhattomammin. Taisi toinen ottaa äidin energiavarastosta kaiken irti ja valvoskeli pätkiä pitkin yötä. Uskallan uudestaankin jättää pojat kahdestaan, kun kerran omasta ajasta tulee näin euforinen olo! Sanokoot Ukko mitä hyvänsä, mutta tämä äiti nauttii omasta ajasta jatkossakin. Eikös ne lapset pidäkin hoitaa tasapuolisesti? Näin olen ainakin kuullut.. 


2 kommenttia

  1. Jo vain on äidilläkin oikeus ottaa omaa aikaa ja nauttia siitä. Kyllä ne lapset ja Ukko hyvin pärjää ja onhan se heidän yhteinen, keskinäinen aikansa myös tosi tärkeää.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tekee isille hyvää saada olla ja hoitaa lapsia ihan omalla tavallaan. Aivan liian vähän korostetaan tässä perheessä isän ja lasten yhteistä aikaa. Nyt tosin Ukko otti lapset ja lähti ulkoilemaan, ihanaa! <3

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!