Tähtenä taivaalla

Mammalle, joka on nyt tähtenä taivaalla.

Aurinko nousee kirkkaana ja lämpimänä puiden takaa. Auringonsäteet leikkivät hippaa keltaisen omakotitalon pihalla, omenapuun oksilla. Säteet juoksevat kostealla nurmikolla kohti pientä kasvimaata. Pilvetön taivas lupaa lämmintä kesäpäivää. Auringonsäteet herättävät lopulta minutkin. Nukun kerrossängyn yläpedissä. Lakanat ovat hieman kuluneet ja pehmentyneet. ne tuoksuvat aivan mamman kodilta. Kerrossängyn edessä on kukkaverhot, jotka vedän unisena sivuun. Pitkitän nousemistani, vaikka olenkin jo ihan virkeä. Yöllä olimme jutelleet pitkään Johannan kanssa, kirjoitimme toistemme päiväkirjoihin terkkusivuja, katsoimme televisiota, pelasimme korttia ja vain olimme. Johanna on äitini serkku, vain muutaman vuoden minua vanhempi. Hänen äitinsä on minun iso-tätini. Johanna tulee usein mamman luokse lomailemaan. Minusta se on tosi kivaa. Tulemme hyvin toimeen Johannan kanssa. Johannan veli taas on meitä kumpaakin vanhempi ja joskus kiusaa meitä. Mehän emme lannistu.
Kesälomalla saa valvoa myöhään ja nukkua pitkään aamuun. Kun saan silmäni auki, nälkä kävi kurnimaan vatsaani. Mamma tekee alakerrassa jo ihan varmasti puuroa. Hyppään ketterästi alas yläpediltä ja herätän Johannan. Johanna tahtoi vielä vähän aikaa nukkua, joten minä lähden kohti alakertaa. 

Mamman talon porraskäytävä on täysin sininen. Seinät ja portaat läikehtelivät kuin meri aamuauringon valossa. Alakerran radiosta kantautuu korviini sunnuntain messu. Toivotan hyvät huomenet mammalle, joka häärää keittiössä. Aamupalaksi syödään aina puuroa ja omenahilloa. Joskus mamma laittaa leipägrilliin muutaman leipäviipaleen. Mamma taisi jo valmistella lounasta: lihapullia ja perunamuussia. Johanna saisi taas lohta, sillä hän on kasvissyöjä. Portaista kuulen Johannan askeleet ja hetkessä hän jo istuuntuu viereeni pöytään. Pöytä on maalattu samalla sinisellä kuin porraskäytäväkin. Pöydän takana seisoo vankasti sininen kaappi, jossa mamma säilyttää astioitaan ja aikuisten tärkeitä tavaroita. Minä olen vasta pieni lapsi, joten en jaksa välittää muusta kuin mamman kaapista löytyvistä pullista. Katson ulos ikkunasta, jossa aurinko hyväilee nurmikkoa ja muutamaa puuta, jotka kasvavat pihan reunalla. Mamman vihreät ulkokalusteet kutsuvat istumaan. Perhonen lentää ikkunan ohi.

Puuron jälkeen menemme Johannan kanssa takaisin yläkertaan. Minnekään ei ole kiire. Pukeutumisen jälkeen lähdemme varmasti ulos leikkimään ja pelaamaan. Mamman kellaristakin voisi löytyä jotain mielenkiintoista. Illalla kellarikerroksessa lämpiää sauna. Meitä kutsutaan Johannan kanssa yöksi ja päiväksi. Johannalla on tummat pitkät hiukset ja oliivinvärinen iho. Minä olen todella vaalea. Olen aina kadehtinut Johannan kauneutta ja luonnetta. Hän on jotenkin vain niin mielenkiintoinen persoona. Mamma on Johannan äidin äiti ja minun äidin äidin äitini. Mamma on meille kummallekin todella tärkeä. Yläkerran seinällä roikkuu taulu, jossa on Johannan keksimä runo. Mamma sai taulun syntymäpäivälahjaksi. Minusta runo on hieno.

Päivällä kävelemme läheiselle kioskille ostamaan karkkia. Törmäämme taas tuttuun kissaan, jolle annoimme aikaisemmin nimen Bisbis. Jäämme leikkimään hetkeksi heinänkorsilla kissan kanssa. Nautin olostani mamman luona. Täällä saan olla tavallinen lapsi, ilman murheita tai kodin ongelmia. Minun ei tarvitse kertoa kotona tapahtuvista asioista kenellekkään, kukaan ei kysele. Haluan kerrankin vain ollaj a tehdä niitä asioita, joita lapset tekevät. En edes ajattele äitiäni täällä ollessani. Pitkitän oloani täällä, sillä en halua palata kotiin. Murehdin sitä myöhemmin. Nyt haluan vain syömään mamman maailman parhaita lihapullia.

Lounaan jälkeen istumme olohuoneessa. Olohuoneen seinällä on iso peili. Peiliä vastapäätä tikittää vanha kello, joka kumauttaa aina tasatunnein. Kellon ja peilin luona on suuri ja kookas pöytä, ja kolme muhkeaa tuolia. En ole nähnyt kenenkään ikinä istuvan pöydän ääressä. Ne ovat niin suuriakin. Me istumme olohuoneen toisella puolella vanhalla sohvalla. Sohvan vieressä seisoo vanha televisio, jonka takana on niin iso kirjahylly, etten ole löytänyt sille vertaistaan, paitsi kirjastosta. Kirjahyllyn päällä on mamman keräämiä koristenukkeja. Nuket ovat matkamuistoja reissuilta. Johannalle on luvattu kaunis tanssijanukke. Kohta juotaisiin jo päiväkahvit ulkona.

---

Meidän kodista löytyy pala mamman kotia. Keittiöstäni löytyy se sama purkki, josta kävimme hakemassa mamman luota pullaa. Mamman peilistä olettekin nähneet kuvia, sillä minä halusin välttämättä sen itselleni. Kirjahyllyllä komeilee muutama mamman nukeista.
Nämä eivät kuitenkaan tuo mammaa takaisin. Nyt mamma tarkkailee meitä televisopöydällä kuvassa, jossa me kaikki viisi sukupolvea olemme survoutuneet sohvalle. Mamma ei kuvaushetkellä muista meitä kuin muutaman hetken. Tytärtäni hän ei muista millään kerralla, kun näimme. Halusin aina uskoa, että kyllä hän minut muistaa. Vaikka jouduinkin kertomaan hänelle samat asiat moneen kertaan, niin se ei minua haitannut. Nyt jonkun pitäisi kertoa minulle monta kertaa, mitä on tapahtunut. En jaksa uskoa sitä vieläkään. Sisäiset muurini pitävät kyyneleet loitolla. Kuolema on ahdistavaa. Läheisen menettäminen ahdistaa. Voin lohduttautua nyt sillä, että mamma sai elää pitkän ja hyvän elämän. Nyt hänellä on parempi olla. Mamma saa olla rakkaitensa luona, hän saa olla Jumalan luona. Mammalla on nyt hyvä olla.







3 kommenttia

  1. Voi ei, tippa tuli linssiin :( Mutta hyvin oot kyllä kirjoittanut, mukava muistelo.. Jaksamisia teille <3

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka kaunis tarina! Omat muistot tulivat mieleen.
    Helli

    VastaaPoista
  3. Kauniisti kirjoitit, voimia sinulle !

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!