Tuittupäät perheleirillä

Juhannusviikolla yövyimme yhden yön seurakunnan järjestämällä perheleirillä. Olimme minulle hyvinkin tutussa leirikeskuksessa, jossa olen ollut rippileirillä, isosena, tutorleirillä ja joskus nuorempana lastenleireillä. Paikka tuo siis mieleeni paljon hyviä muistoja lapsuudestani. Itseasiassa, parhaimmat muistoni lapsuudesta ja nuoruudestani ovat juuri leireiltä. 

Leirikirkon päätteeksi lapset pääsivät piirtämään katuliiduilla jonkun luomiskertomuksen päivän. Mimmi piirsi Aatamin ja Eevan. Tosin, tyttö ei ehkä ihan ymmärtänyt mikä oli tehtävän pointti. Kiva tästä kuitenkin tuli. :-)

Mimmin askarteluja luonnon antimista.

Äiti askarteli oksan, jonne tulen ripustamaan kävyistä tekemäni pöllöt. Pöllöt oksineen odottavat vielä eteisessä.. Kaikki aikanaan.

Nyt siis odotin kärsimättömänä, että pääsisin taas syömään maailman parasta ruokaa ja nauttimaan luonnosta. Tämä leirikeskus on varmaan se ykköspaikka, jossa olen parhaimmat ateriani koskaan syönyt! Vaikka ruoka on ihan tavallista kotiruokaa salaatteineen ja jälkiruokineen, niin ai että, minä syön siellä aina hyvin!!

Ulkona leikittiin vaikka millaisia leikkejä.

Aurinko paistoi leiriläisten iloksi.


Sunnuntaina alkoi jo pakkaaminen, sillä hyödynsin häikäilemättä Ukon lastenhoitoavun. Mukaan oli lähdössä taas puolet omaisuudestamme. Ihan käsittämätöntä, kuinka paljon tavaraa voikaan tarvita yhdeksi yöksi. Minun ja pojun vaatteita ja tavaroita taisi olla suurin osa. Mimmin kamppeet mahtuivat yhteen pieneen reppuun. kröhöm..
Auto oli jo pakattuna maanantaina. Tiistaina olisi aikasin aamulla lähtö, eikä silloin viitsi enää hikoilla pakkaamisen ja lastaamisen kanssa.


Minä pääsin nostamaan lipun ensimmäistä kertaa elämässäni.


 Ensimmäinen kupru matkaan oli Mimmin maanantai-iltainen oksentaminen. Iltapuurosta tuli puolet ulos (onneksi vessanpönttöön) ihan yllättäen. Minä sitten iso kysymysmerkki pääni päällä pähkäilin, että mistäs nyt tuulee. Siis tietenkin lapsi sairastuu, kun luvassa olisi todella kivaa ohjelmaa. Vähän kävi myös ärsyttämään. Tyttö ei ollut oksentamisen jälkeen moksiskaan. Kiven kovaan hän väitti, että tuli vain syötyä liikaa.. Toinen vain jatkoi leikkejään pienen episodin jälkeen. Varsinaisia sissejä nuo lapset. Illalla rukoilin hiljaa mielessäni, että älkää antako leirin mennä mönkään.

Maanantai aamulla kaikki olivat kunnossa. Tyttö oli ihan oma itsensä, joten päätin, että nyt kyllä lähdetään sinne leirille. Yksi pieni puklu ei tule pilaamaan minulta (tai lapsilta) tätä iloa. Ja matkaan siis lähdettiin!


Mimmin löytämät aarteet.

Leiri alkoi lipunnostolla ja leirikirkolla. Leirin ohjaajina toimivat meille hyvin tutut tädit perhekerhosta. Ystäväni lapsineen oli myös leirillä. Yksinään ei ainakaan tarvitsisi olla. Mimmi oli ihan into pinkeenä, kun hänen paras kaveri Minttu oli myös leirillä. Mimmi ja Minttu ovat kyllä sellainen kauhukaksikko, että eiköhän luvassa ollut taas ilon ja surun kyyneleitä - puolin ja toisin. Viimeksi yhteisellä retkellä tyttöjen ystävyyteen tuli särö, mutta riidat olivat unohtuneet sekunnin murto-osassa, ja tytöt hipsivät leirikeskuksen pihalla kädet kädessä.


Nälkäähän ei tällä(kään) leirillä tarvinnut nähdä, sillä luvassa oli lounas, päiväjuoma, päivällinen ja iltapala. Ruoka ehti juuri ja juuri laskeutua, kun luvassa oli taas lisää. Koko ajan oli jotain hyvää jälkkäriä tarjolla, joten laihtumaan ei ainakaan päässyt. Kerrankin kasvisruoka oli ihan mahdottoman hyvää. Välillä nimittäin törmään tapahtumiin, jonne olen joutunut pyytämään erikseen kasvusruoan, ja joka on vain vieraillut lautasellani ja päätynyt harakoille. Täällä sitä ongelmaa ei ollut, sillä emännät tekivät aivan käsittämättömän hyvää ruokaa. Jo pelkällä salaatilla ja jälkkärillä olisin pärjännyt.

Surullisen kuuluisa sali,

Leirin alku näytti todella lupaavalta. Mieli oli iloinen, eikä päätä puristanut. Kauaahan se euforinen olotila ei kestänyt, ja iltaa kohden otsaan alkoi kasvamaan eräänlainen uloke. Mimmi ei totellut minua, ei sitten millään. Ruokavirren aikana tyttö pinkaisi karkuun. Minä juoksin toisen perässä ja olin valmis viemään hänet autoon koko leirin ajaksi. Isillä uhkailu tepsi vain hetken. Mimmi ja Minttu riitelivät vähän väliä. Hyvin ärsyttävä kitinä kuului aina jomman kumman suusta. Mimmi ei voinut tehdä mitään ilman, että olin jankuttanut asiasta ties kuinka monta kertaa. Tytöllä alkaa olla aika itsepäinen ja tulinen luonne. Perjantai, että välillä ketutti. Käytävillä piti juosta, joka asiasta piti narista, väkisin täytyi kiivetä kerrossängyn tikkaita pitkin ja jäädä jumiin puoleen väliin, veikkaa kiusattiin, koko ajan piti touhottaa, paikallaan ei pysytty hetkeäkään, sängyssä pompittiin ja äidin hermot katkesivat vähän väliä. Ystäväni kanssa mietittiin, että taisi olla viimeinen reissu ilman isejä. Mimmille jo sanoin, että seuraavalle leirille lähden kahdestaan pojun kanssa. Hittolainen. 



Kaiken kruunasi se, että poju puklaili illalla. Loistavaa. Ukkoa ei millään saanut puhelimen toiseen päähän, joten en päässyt uhkailemaan häntäkään mahdollisella hermoromahduksella. Onneksi viereisessä huoneessa nukkui ystäväni, joka kyllä ymmärtää rasittunutta kotiäitiä. Yhdessä me sitten napistiin laiskoista miehistä ja ärsyttävistä lapsista. On se elämä niin rankkaa. 



Mimmille kelpasi lopulta luolavuode, vaikka ensin tapeltiin siitä saako yläpetiin kiivetä nukkumaan.

Poju pääsi nukkumaan siskon entiseen matkasänkyyn.

Onneksi äiti oli pakannut lempparilelut mukaan.

Noo, olihan reissussa hyvätkin hetkensä. Saimme tytön kanssa askarreltua kahdestaan hetki pojun päikkäreillä. Pojuhan siis nukkui muutamaan otteeseen reilun tunnin päikkäreitä. Muutenhan meillä ei oikein nukuta - vieläkään. Ohjelmassa oli vapaata leikkiä pihalla tai ulkona, aarteenetsintää, saunomista, askartelua, maalaamista. Yökin meni vain kahdella syötöllä. Ihan kivaa oli, ketutuksesta huolimatta. Lähdenkö uudestaan yksin lasten kanssa? Ehkä, mutta otan mukaani siinä tapauksessa kilon karkkia ja varaan itselleni vapaan viikonlopun lapsista.

Lapset eivät ainakaan pääse vanhempina väittämään, ettei äiti ole tehnyt mitään kivaa heidän kanssaan. Kyllä näitä lapsia viedään paikasta toiseen. On ohjelmaa jos millaista, ystäviä ja kivoja mummeja. Ehkä tämä meneminen johtuu osin omasta lapsuudesta, sillä minä en oman äitini kanssa tehnyt oikeastaan mitään yhdessä. Kai minä haluan varmistaa näillä reissuilla, ettei sama virhe toistu omien lasten kanssa. Itse muistan äitini vain makaamassa sohvalla ja kohauttavan olkiaan puheilleni. Minun lapseni saavat kyllästymiseen asti mennä kanssani kaikissa tapahtumissa. Ei tule tylsä lapsuus, ei. 


Ei kommentteja

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!