Kuka minä?

Jos unohdetaan nyt se äiti ja vaimo, joita olen aina ja ikuisesti, ja keskitytään vain minuun. 
Kuka minä olen. Millainen minä olen. Mistä minä tykkään. Mitä minä kuuntelen. Mitä luen. Millaisille asioille minä nauran

Kuka on Eevi?

Pidän itseäni aika sosiaalisena, spontaanina, impulsiivisena, järjestelmällisen kaoottisena, sählänä, hömppänä, ujona, nauravaisena, vahvana, itsepäisenä, yksinäisenä sutena, suorasanaisena, luotettavana ja rehellisenä. Varmasti aika moni adjektiivi sopii enemmän tai vähemmän minuun, mutta tuossa ehkä niitä tärkeimpiä.

Pienestä pitäen olen ollut sosiaalinen, olen rohkeasti mennyt juttelemaan tuntemattomille lapsille ja saanut näin ystäviä. Jossakin vaiheessa nuoruutta kadotin osan sosiaalisuuttani, johtuen varmaan koulukiusaamisesta ja teiniangstista. Kotiolot vaikuttivat myös minuun paljon teininä ja olinkin aikamoinen kapinoitsia yläasteella. Ammattikoulussa olin jo onneksi rauhoittunut.
Nyt olen saanut takaisin sosiaalisuuttani, mutta olen silti varovainen uusien tuttavuuksien kanssa. Ujous iskee siellä kerhoissa. Blogimaailmassa uskallan ottaa enemmän kontaktia.

Innostun kaikesta uudesta ja haluan jännitystä elämään. Jo pelkkä yllätysvisiitti kaupunkiin jätskille tai kylään ystävälle saavat hyvälle mielelle. Pidän kotoilusta yhtä paljon kuin retkistä perheen kanssa luontopolulle. Olen välillä myös aika seikkailunhaluinen. Lähden mielelläni lasten kanssa kaikille retkille, miehen kanssa kahdestaan piknikille jonnekin rannalle tai ystävien kanssa shoppailemaan toiseen kaupunkiin. Olen niin seikkailunhaluinen, että voisin jopa osallistua Iholla-sarjaan!
Nautin myös yksinäisyydestä - paljon. Nautin siitä, että saan olla aivan rauhassa, syödä mitä ja missä haluan, katsoa suosikkielokuvia, pukea rynttyisimmät TAI kivoimmat vaatteet päälleni, piereskellä ja käydä vessassa ovi auki.

Kerhoissa ujouteni on vahvimmillaan. Ystävien kanssa taas saatan nauraa niin että raikuu. Pidän mustasta huumorista, nauramisesta itselleni tai muille muiden kanssa. Yritän saada iloa irti riidastani Ukon kanssa, seinille hyppivistä kakaroista tai sukulaisten oudoista kommenteista. Riidellesäni Ukon kanssa saatan myös yrittää saada hänet nauramaan. Joskus siinä onnistunkin. Muiden kanssa en muistakkaan paljoa riidelleeni. Hyvä niin.
Ukon kanssa olen itsepäinen, teräväkielinen ja pippurinen. Olen lapsesta asti hoitanut itseäni ja omia asioitani, joten vielä vuosien yhdessäolon jälkeenkin, elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa on joskus minulle vaikeaa. Joskus suutuksissani saatan piikitellä Ukolle, että mitäs olet kasvanut jossakin satulinnassa, kun et edes pyykkiä osaa oikein ripustaa kuivumaan. Kerran ärsyynnyin mieheni ainaisesta negatiivisesta asenteesta ja kehotin häntä kasvattamaan otsaansa erään ulokkeen, jospa se olisi siten isompi kuin mikä ennestään löytyy. (VITSI!!!) Olen ihana, tiedän.

Olen aika jääräpää. Nyt kun vihdoin laadin oman elämäni säännöt, niin taidan olla välillä vähän jukuri. En aina millään ymmärrä muiden ajatusmaailmaa ja saatan harmistua, kun kohtaan vertaiseni. Osaan kuitenkin olla joustava ja antaa tilaa muille ja muiden mielipiteille. Tämä jääräpäisyys tulee esille eniten Ukon kanssa.

Rakastan ystäviäni. Ystävät ovat minulle yksi tärkeimmistä tukipilareista, ja luotan heihin sataprosenttisesti. Koen myös itse olevani ihan hyvä ystävä. Vaikka minulla onkin vain muutama ystävä, niin olen sitä mieltä, että laatu korvaa määrän. Olen aivan otettu, että minulla on niin ihanat ystävät! Myös täällä blogimaailmassa olen tutustunut uusiin tuttavuuksiin. Juuri tämän takia perustin oman blogin - uusien kavereiden takia.
 Epärehellisyys ja epäluotettavuus on katkaissut ystävyyssuhteita. Minulle on todella tärkeää, että voin luottaa ihmisiin. En myöskään tykkää selän takana puhumisesta, vaan varsinkin jo tässä iässä kaikesta on voitava puhua suoraan.

Pidän järjestyksestä, mutta harvoin se ulottuu kaappeihin asti. Kaappini ovat kuitenkin omassa kaaoottisessa järjestyksessä ja tiedän, mistä mikäkin tavara löytyy. Tavarat saattavat vaihdella paikkaa, jos ja kun innostun siivoamaan kaappeja. Ukko ei taas koskaan löydä mitään mistään, vaikka se kaivattu asia olisikin aivan nenän edessä. Se jos mikä on rasittavaa.
Ennen jokaista reissua varten laadin listan tavaroista, jotka otetaan mukaan. Laukut pakataan huolella, mutta niiden purkaminen taas kotona on tylsintä, mitä tiedän.
Tavarat tippuvat käsistäni päivittäin. Ukkoa oikein ketuttaa, kun melkein aina joku tippuu kädestäni. Minulla on myös taito tiputtaa joku tavara koskematta siihen. Saatan avata jonkun kaapin oven ja humps vaan, tavaraa lentää syliini! Ukkoa tämä ärsyttää niin paljon, mutta minua vain naurattaa. Itseni kolhiminen on myös aika tavallista. Yleensä lyön pääni autoon, kun laitan lapsia turvaistuimiin. Otsani onkin "viiden sormen otsa", joten se tuntuu vetävän kaikkea kovaa ja sattuvaa puoleensa.

Minun tekisi monesti mieli sanoa suorat sanat joillekin ihmisille. Käynkin välillä omaa monologia päässäni, että mitä nyt oikein sanoisin, jos vain uskaltaisin. Välillä minä uskallankin. Joskus olenkin lipsauttanut anopin puuronkeiton lomassa, ettei siitä tarvitse mitään suolalitkua tehdä. Pyörämummille en taas uskalla sanoa mitään, sillä hän on henkilö, jonka mahdollista loukkaamista haluan välttää. Välillä niinkin on käynyt, kun vahingossa Ukolle tarkoitettu marmatustekstiviesti onkin lähtenyt itse marmatuksen kohteelle, hups! Onneksi osaan pyytää anteeksi ja selittää, mistä onkaan ollut kyse. Ukolle taas saatan puhua liiankin usein suuni puhtaaksi. Joskus purkauksen syy saattaa olla tuleva ahdistus kesän mökkireissuista ja paskanhajuisesta huussista, itikoista ja pienestä mökistä, jossa ei jaksaisi pyöriä koko suvun kanssa yhtä ja samaa ympyrää. Olen kai vain mukavuudenhaluinen ämmä vaimo, joka jäisi mielummin kotiin telkkarin ja suihkun lähelle. Joskus sen purkauksen taas aiheuttaa ne perkuleen sukat ja ralliraitakalsarit, joita lojuu pitkin asuntoa. Kyllä minä sinne mökille lähden loppujen lopuksi, ja jopa nautin ajastani siellä. Pyykitkin siivoan nätisti lattialta.

Telkkari, nauhoittava digiboksi ja pieni kokoelma DVD:eitä ovat iltojen pelastus! Nauhoitan kaikki raskauteen ja synnytykseen liittyvät ohjelmat, mielenkiintoiset dokumentit tai mahdollisimman paljon aivosoluja tappavia hömppäohjelmia. Leffakokoelmastani löytyy Taru sormusten herrasta-trilogiaa (paras ikinä, myös kirjana!!), zombiepätkiä, Miyazakia. En edes kaikkia leffoja kehtaa paljastaa. No okei, voin paljastaa.. Titiuuta odottaessani kävimme ystäväni kanssa katsomassa niin viimeisimmän Harry Potterin kuin vampyyrileffojen vampyyrileffanleffan - Twilightin. Olen vielä niin nuori, että saan innostua niistäkin pätkistä. Kaikki elokuvagenret, paitsi sotaelokuvat taitavat upota minuun. Sarjoista parhaimpia ovat Täydelliset naiset, Sinkkuelämää, Frendit, Pokka pitää, The Walking Dead ja sitten ne älyvapaat tositeeveehömpät.

Luen joskus aivan ahmien myös kirjoja. Kirjahyllystä löytyy Leo Tolstoita, Jane Austinia, Torey Haydenia, J.R.R Tolkienia, C.S. Lewisia ja Stephen Kingia. Nyt viimeisimmät kirjat, joita olen lukenut, ovat pääsykoekirjani. Vielä minä palaan lukemisen ihanaan maailmaan. Parasta on lukea viltin alla, juoda teetä ja syödä karkkia hapankorppuja.
Musiikkimakuani käsittelin yhdessä postauksessa ajassa taaksepäin. Kovin korvieni kuluttaja on ehdottomasti Muse. Musiikki saa jalan vipattamaan ja pepun heilumaan. Kunnon tanssimusiikin tahdissa on aivan loistava pyöräillä! Mutta reggae tai ska tansittavat minua ehkä paremmin kuin ne radion ykköshitit. Musiikki on parhaimmillaan elävänä. Olenkin ehtinyt koluta muutamia festareita ja konsertteja, joten livenä nähtyjä bändejä on kerääntynyt aika liuta. Haluankin lasten kanssa käydä tulevaisuudessa kuuntelemassa musiikkia. 

Olen alkanut kaipaamaan salilla käyntiä, hikistä oloa ja jomottavaa tunnetta vatsalihaksissani ja jaloissa. Ennen olin hyvinkin teräksisessä kunnossa, mutta kaksi raskautta ja neljä vuotta kotiäitinä ovat tehneet tehtävänsä. Vielä ei ole kuitenkaan aika luovuttaa, vaan pyrkimyksenä on päästä takaisin ruotuun.

Kaapistani löytyy aivan mahdottoman ihania korkokenkiä, joitakin hameita, kauniita paitoja ja laukkuja vaikka millä mitalla. Olin nuorempana aikamoinen kassihamstraaja. Kivoja ja kiliseviä korujakin tuli ennen haalittua, mutta nyt niille ei tunnu enää löytyvän aikaa. Missä välissä pitäisin isoja sormuksia tai kaulakoruja, kun elämä on vain tätä perhe-elämää. Nyt pikkuhiljaa olen alkanut saada itseäni takaisin. Uskallan kaunistautua enemmän ja rohkeammin (lue: enemmän meikkiä kuin pelkkää ripsaria). Ukkokin tuossa yhtenä päivänä sanoi, että olet alkanut kiinnittämään huomiota enemmän ulkonäkööni. Taisin silloin lakata kynsiäni, jota en ole tehnyt kovinkaan usein lasten synnyttyä. Haluan kiinnittää ulkonäkööni nyt enemmän huomiota, joka tarkoittaa minulle sitä, etten näytä aivan haudasta nousseelta ja pidän itsestäni huolta. Meikkaaminen ei ole koskaan mikään pakko, vaan voin aivan hyvin lähteä ulos ihan ilman mitään laittautumista. Ennen se olisi ollut minulle aika ylitsepääsemätöntä.

Olen nyt aikuisena innostunut käsitöisyä ja valokuvaamisesta. Koulussa ainoa vahvin alani oli kuvaamataito, musiikki ja köksäntunnit ja myöhemmin aikuislukiossa matematiikka. Siksi onkin ilo huomata, että käsillä tekeminen onnistuu minulta ihan ok. Ammatiltanihan olen parturi-kampaaja, joten käsillä tulee väkerrettyä perheen hiuskuontaloa. Aikamoinen alan vihdos tuleekin tapahtumaan, jos pääsen opiskelemaan itseni kätilöksi.

Viimeisen kuuden vuoden aikana olen alkanut löytämään paikkaani tässä maailmassa. Menneisyyden paino ei enää lyhistä hartioitani, olen hyväksynyt tapahtuneet ja olen hyväksynyt sen, että olen tehnyt paljon virheitä, mutta olen kasvanut ja oppinut niistä. Saatan toisinaan ahdistua, jos ajattelen liikaa tapahtuneita asioita tai olen yhteyksissä menneisyyden henkilöiden kanssa. Se on kuitenkin ohimenevää. En tule koskaan saamaan äitiä, mutta parasta on, että olen nyt itse äiti. Tiedän, kuinka asioita ei tule hoitaa. Koska olen lapsesta asti ollut aikuisen roolissa, niin muiden saamattomuus, huono stressinsietokyky, tärkeiden asioiden vähättely-hoitamattomuus-huomioimattomuus tai henkilön lapsellisuus saattaa ihmetyttää minua. Yritän kuitenkin muistaa, että muidenkin on välillä vaikea ymmärtää minua ja minun ajatusmaailmaani - vaikka kuinka hyvältä ne omat mielipiteet omaan korvaan kuulostavatkin. Minut on kasvatettu kovalla kädellä, joten itkeminenkin on minulle vierasta. Tottakai osaan itkeä, mutta sitä teen todella todella harvoin. En kuitenkaan koe mässäileväni kamalalla lapsuudellani, vaan jos puhun siitä, haluan, että ihmiset näkevät sen mihin olen päätynyt huonoista lähtökohdista huolimatta. Keskittymiseni on tulevaisuudessa ja siinä, että teen elämästäni parasta mahdollista. Vanhempana olisi ihanaa toimia vaikka tukihenkilönä lapsille, joiden kotiolot ovat huonot.

Tässä nyt vähän jotain minusta. Ei nyt ehkä niitä syvällisimpiä ajatuksia, mutta vähän osviittaa siitä, mikä mimmi täällä kirjoitteleekaan. Kohtahan taitaa olla tämän blogin vuosipäivä, joten ihan hyvä joskus kertoa vähän enemmän itsestänikin.

Toivottavasti tykkäsitte! :-)





12 kommenttia

  1. Nyt ei kerkeä lukea kaikkea, mutta ihanat noi tennarit! Siis aaaaaah <3 Mistä? ;o tuun vielä takasin lukuhommiin, kunhan malttaa! :) <3

    VastaaPoista
  2. Kauniit hiukset sinulla. Olin jotenkin kuvitellut, että hiuksesi ovat polkkapituiset, tiedä mistä niin kuvittelin. ;)

    Kiva oli lukea avointa tekstiäsi. Paljon olet kokenut.

    Se kätilöksi opiskeleminen kuulostaa mielenkiintoiselta. Aika ihanaa, saisi aina olla niin lähellä vastasyntyneitä ja niitä ainutlaatuisia hetkiä ihmisten elämässä.

    VastaaPoista
  3. Hui, kuulostaa tietyltä osin niin meikäläiseltä! Ehkä samantapaisella menneisyydellä voi olla osuutta asiaan, mene ja tiedä... välillä vaan toisen ihmisen kanssa eläminen voi olla niin pirun vaikeaa!

    VastaaPoista
  4. Veera: kengät ovat Vagabondin. Ja aivan ihanat!! <3

    Kamomilla: kiitos. Kauan on tätä tukkaa kasvatettu. Vielä neljä vuotta sitten minulla oli polkkapituiset hiukset. :-) Se on hauska, kun tulee itselleen ihan omanlaisensa kuva kirjoittajasta, jos kuvaa ei ole näkyvissä.
    Synnytyksistä ja vastasyntyneistä ei vaan saa tarpeeksi. Se on jotenkin niin kiehtovaa.

    Upsis: sillä menneisyydellä voi olla suurikin vaikutus siihen mitä nyt on, vaikka sitä ei aina haluaisi myötääkään. Mutta avioliitto on toinen kova työ lastenkasvatuksen ohella. Ainakin juuri tämä minun. Mutta ehkä me sitten vanhoina olemme jo toisiimme niin juurtuneita, ettei piikittely enää tunnu missään. :-)

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus :) Täytyy jatkaa jossain vaiheessa aikaisempien postauksien lukemista, kun on jäänyt rästiin.. Nyt vaan hakemaan siihen iholla ohjelmaan, eikös ne hae uusia tyyppejä? Päästään sitten seuraamaan Eevin elämää vielä tv:stä :D

    VastaaPoista
  6. Kiitti, Triine. Ja kiva kuulla taas sinustakin!! :-))
    Ukko ei ikinä suostuisi, että sellaiseen ohjelmaan lähtisin. Hänestä se on aivan skeidaa. Kuulemma pelkkää ihmisten tirkistelyä koko touhu. ;-) Enkä tiedä, riittäisikö rahkeet ihan oikeasti sellaiseen.

    VastaaPoista
  7. Moni asia kirjoituksessa kuulosti kuin omalta näppikseltä. Pitäisi tehdä vastaava postaus jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
  8. Tee ihmeessä, Elli! Olisi todella kiva lukea tälläisiä "tunnustuksia" kaikista kenen blogeja luen.

    Kauan mietin kehtaanko itse tehdä tätä, mutta aika hyvän vastaanoton tämä postaus taisi saada. Kiva, kun kaikki tykkäsivät! Täytyy miettiä jatko-osaa. ;-)

    VastaaPoista
  9. Kiva oli lukea, tosin multakin jäi kommentointi vähän nyt myöhäiseksi, kun oli niin pitkä enkä ehtinyt lukea koko juttua saati kommentoida. Mutta kiva oli lukea ja voi miten hyvä ja kaunis iho sinulla on! Olet onnekas siinäkin suhteessa;) Samaistuin myös joihinkin kohtiin;)

    VastaaPoista
  10. Kiva kun sinäkin tykkäsit! :-) Tee ihmeessä sinäkin samantyyppinen postaus.
    Kuvat kyllä nyt vähän valehtelevat, sillä minulla on sellainen pintakuiva rasvainen/näppyläinen iho. Meikillä tosin saa kriittisimmät paikat piiloon. :-)

    VastaaPoista
  11. Minäkin tykkään Kaisu sinusta! <3

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!