Oman loman viimeiset hetket

Tänään päättyy minun ja pojun hiljaiselo. Ukko ja Mimmi palaavat melkein viikon kestäneeltä mökkireissultaan illalla. Aika on mennyt niin nopeasti, ettei kovin suurta ikävää ole ehtinyt syntyä. Olen ollut niin keskittyneenä tähän meidän omaan harvinaiseen arkeen, etteivät ajatukset ole ehtineet käydä yhtään surullisiksi. Mimmikään ei ole joka kerta ehtinyt puhelimessa kauaan hölpöttää, isoa ikävää ei kuulemma ole, mutta tänään pitää tytön mukaan halia sitten yöhön asti. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun olen erossa tytöstä näin kauan. Neljä vuotta siihen meni. 

Tänään tapahtuu myös jotain muuta historiallista, sillä Pyörämummi tulee hoitamaan minun spinning-tunnin ajaksi pojua. On muuten ensimmäinen kerta, että meidän poikaa hoitaa joku muu kuin oma äiti tai isi. Ja on muuten minun ensimmäinen kerta yli vuoteen, kun pääsen salille! Mimmukka oli jo aivan pienestä vauvasta lähtien toisinaan hoidossa ja kerran pari yökylässäkin vauvavuotenaan. Tulen olemaan niin lähellä, että olen takaisin kotona alta aikayksikön. En pelkää, että kumpikaan menee hoitohetkestä rikki - ei poju tai edes Pyörämummi. Kyllä meidän suvun naiset osaavat lapsia kaitsea.

Arki iskee oikein kunnolla kasvoihin heti huomenna, sillä Ukko karkaa viilaamaan pilkkua töihin. Gradu on tehty ja arvosanaehdotus oli mitä loistavin, joten ehkä hieman kummastelen miehen tarvetta lähteä heti loman alussa takaisin työmaalle. Jotkut kaljat piti kuulemma päästä tarjoamaan porukalle. Huono tekosyy lähteä karkuun meitä.. Vitsi, vitsi. No, minä lähdenkin sitten tiistaina reissuun. Kameran otan aivan varmasti mukaan, joten reissusta pääsette lukemaan myöhemmin tällä viikolla.

Tässä on vielä tunti aikaa, kunnes Mummikka Vadelma saapuu (Mimmin keksimä uusi lempinimi Pyörämummille). Taivaalla jylläävät sadepilvet, mutta se ei menoa haittaa. Otan pyörän alle ja polkaisen spinning-tunnille. Onko muuten hullumpaa kuultu, että pitää pyöräillä liikuntakeskukseen ja maksaa, että pääset pyöräilemään. Mukaan lähtee kaksi ystävääni, joiden kesken meillä on pieni kisa, että kuka mahtaa pyörtyä ensimmäisenä 45 minuutin hikitreenissä. Voi olla mahdollista, että taju saattaa lähteä, jos liikaa pistää vauhtia. Entinen himo-spinnaaja on nyt enää pelkkää hyllyvää. Poju taisi ottaa kaikki minun lihakseni raskausaikana ravinnokseen..

Jos tulta ja nukkuvaa lasta voisi katsoa loputtomiin, niin entäs sitten leikkivää vauvaa? Olen huomannut uppoutuneeni hypnoottisesti seuraamaan pojun leikkimistä. Hauskat ättä, äittä ja ittä hokemat naurattavat aina. Pärinät ja pörinät, konttauksen ääni, käsien tömpsyhtely lattiaan ja nauravainen ilme uppoavat minuun kuin häkä. Pojulla on selvästi ne lempparilelunsa, paikkansa ja kujeensa, joita hän suorittaa päivän mittaan - kerta toisensa jälkeen. Välillä jäädään tutkimaan omia varpaita, joskus kokeillaan kontata salaa lääppimään vaunujen renkaita ja joskus pojun löytää Mimmin loossista tutkimassa duploja tai syömässä keittiötarvikkeita. Ihanaa olla noin suloisen ja maailman parhaan pojan äiti! (Ja Mimmi on se maailman paras tyttö - silloin kun se ei käy uhmallaan hermoille..)







3 kommenttia

  1. Onnittelut gradusta! Teitkö sen tosiaan nyt vauva-vuoden aikana?

    Toivottavasti oli hyvä spinning. Minäkin säntäsin tänään heti aamusta body pumpiin kun yöllä palattiin reissusta. Kyllä se liikunta on ihanaa. Heti päästävä liikkumaan kun vaan pääsee. ;)

    Mukavaa viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Kamomilla, mies sai nyt töiden ja vauvavuoden aikana gradunsa tehtyä. Ehkä kirjoitin hieman epäselvästi. :-) Mutta kerron kyllä onnittelut hänelle. ;-)
    Mulla on tiedossa tällä viikolla vielä zumbaa ja melkein kaksi tuntia spinningiä! Ihanaa!

    Upsis, kyllä nautin ja ihan täysillä!!

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!