Rakas päiväkirja

Tein jotain uskomatonta ja ostin itselleni päiväkirjan. Olen valehtelematta kirjoittanut päiväkirjaa toiselta luokalta lähtien - välillä tiiviimmin ja toisinaan laiskemmin. Kaikki päiväkirjani on nyt tuhottu, sillä en kestänyt pitää niitä muistoina. Päiväkirjani sisälsi enemmän tai vähemmän rankkoja asioita lapsuudestani, joten koin parhaaksi olla muistelematta niitä aikoja. Yritin neljä vuotta sitten aloittaa uuden päiväkirjan, mutta laihoin tuloksin. Pojun raskauden alusta alkaen kirjoitin tuntojani välillä ylös, mutta sekin innostus lakkasi.


Mietin kirjakaupassa kulkiessani, että onko vähän tyhmää kirjoittaa päiväkirjaa näin "vanhana". Mutta hei, minähän kirjoitan blogia - eräänlaista päiväkirjaa. Sitten mietin, että miksi minun pitäisi jäsentää ajatuksiani paperille, sillä onhan minulla mies kuuntelemassa. No, eihän kaikki voi aina ymmärtää sinua, joten ehkä ihan hyvä pitää jotkut asiat omana tietona. Näin vältytään turhilta konflikteilta.


Minulla on asioita, joita en ikinä voisi paljastaa kenellekkään, ainakaan ilman seurauksia. Enkä nyt tarkoita mitään megaluokan luurankoja kaapissa-tunnustuksia, vaan asioita, joita minulle on käynnyt. Ne voisivat olla liian isoja paloja toisille sulateltaviksi. En halua järkyttää ketään pääkopassani lainehtevilla asioilla, vaan päätin, että jos ne täytyy saada ulos, niin pistetään ne sitten paperille. Jääkööt päiväkirjani muistoksi itselleni, kun olen vanha ja ryppyinen. Ehkä voin sen jättää lapsille luettavaksi, ellen vie sitä hautaani.


Kirjoittaminen on ollut aina minulle terapeuttinen tapa, vaikka en ole loistava kirjailija. Vasta yksi sivu kirjoitettuna, mutta annan itselleni aikaa projektissani, jos nyt päiväkirjan kirjoittamista voi sellaiseksi kutsua. Tämänkin tekstin pääasia oli se, että näytän päiväkirjan tuunatun kannen. Näinkin sivuraiteille voi tässäkin asiassa mennä. Kirjan kannethan olivat pellavaiset, joissa ei ollut mitää koristetta. Onneksi minulta löytyy kokonainen lipasto askartelutarvikkeita.


Minun lapsuudenajan päiväkirjoilla oli nimet. Muistan selvästi, että yhden päiväkirjan nimi oli prinsessa Diana. Kirjoitin myös aina, että rakas päiväkirja, anteeksi, kun en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Välillä sivut täyttyivät sydämistä ja ihastuksen nimistä. Joskus taas manasin entisen ihastuksen kuraisimpaan lätäkköön, kauniisti sanottuna. Teksti ei varmasti ollut kaikkein selvintä ja loogisinta, mutta puhtaasti minua itseäni. Kun vanhat päiväkirjat olivat vielä tallella, niin ihan ihmettelin, että kuinka niinkin pieni lapsi, voi ymmärtää jotain aikuisten asioista. Mutta en aina voinut ymmärtää, kuinka puolustin minua satuttavia ihmisiä. Toisaalta olisi kiva, jos ne olisivat vielä tallella, ihan vain itseäni varten. Mutta mitä sitä vanhoja kaivelemaan, sillä nyt eletään tätä hetkeä, joka on aivan helkutin onnellista!!

Pitäisiköhän nimetä tämä uusi päiväkirjani Sydämen asialla?


5 kommenttia

  1. Ihana Blogi sulla!

    Piipahdin, tulen takaisin.

    VastaaPoista
  2. Täysin samanlaista on ollut mulla päiväkirjojen kanssa! Lapsesta asti kirjoittanut, ja kaikki tuhonnut jossain vaiheessa.

    Appiukolla on päiväkirja, johon hän kirjoittaa rivin päivässä. Hän on pitänyt sitä jo monia vuosia ja täytyy sanoa, että olen kateellinen. Siitä on hauska katsoa, mitä tapahtui vuosi, viisi vuotta tai kymmenen vuotta sitten.

    Harmittaa, kun kaikki asiat unohtuu. Voi olla, että pystyisin tällasta yhen rivin päiväkirjaa pitämään.

    Kauniit kannet!

    VastaaPoista
  3. Home Sweet England, kiitos. Kommenttisi piristi päivääni. Tervetuloa vain uudestaakin piipahtamaan. :-)

    Liisa, tuo onkin hyvä idea pistää rivi päivässä ylös. Jäisi päivistä ainakin joku muisto. En usko, että ehdin joka päivä tai joka viikko kirjoittamaan, mutta jos nyt välillä pääsisi kirjaamaan ajatuksia ylös. Niitä on sitten kiva lukea vuosien päästä. Tätä en aio tuhota. ;-)

    VastaaPoista
  4. Ompa kaunis päiväkirja!
    Ja Eevi, et sä ole yhtään liian vanha pitämään päiväkirjaa, ehkä se ei ole ihan samanlaista kuin silloin ala-asteella kun tuhrittiin sydämmiä ja ihastuksen nimiä sivuille, tuo kun yleensä tulee ekana päiväkirjasta mieleen.. :D Mullakin on päiväkirja, mutta olen valitettavan laiska kirjottamaan sitä :(! Blogiin tulee helpommin kirjotettua sitten jotakin.. Mutta yritän aina kirjotella omaan salaiseen päiväkirjaani jostain tapahtumista jotka haluan muistaa vielä myöhemminkin, tai sitten avaudun joitan ajatuksista, harmi vaan että ne tekstit jää välillä vähän kesken :D mutta hauska niitä on lukea jälkeenpäin, mitä on milloinkin ajattelut :) Seuraavaksi erittäin tyhmä kysymys :D Etkö pelkää yhtään että Ukko löytäisi päiväkirjan ja menisi lukemaan.. :P? Näin sinkkuna sitä on välillä tullut mietittyä niinkin pöhköä asiaa että mihin piilottaa sitten joskus tulevaisuudessa poikaystävältä päiväkirjat hahaha xD ..jonkin sortin luottamus pula :D?

    VastaaPoista
  5. Hehe, mie kyllä luotan sen verran Ukkoon, että uskallan säilyttää sitä suht näkösällä. Ei tuo mies ainakaan pääse suuttumaan siitä, että siellä olisi sydämien sisällä muiden miesten nimiä. ;-) Tai no, ehkä joku Johnny Depp <3. :-D
    Ja jos marmatan hänestä jotain sinne, niin ne asiat tulee kyllä sanottua myös kasvotustenkin - useimmiten.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!