Muistoja laatikossa

Meidän perheen ja oman pollani polttavin puheenaihe on lähestyvä muutto, mitään muuta ei tällä hetkellä elämään mahdu kuin stressi ja jännitys tulevasta. Tänään on tasan kaksi viikkoa aikaa, kun tavarat vaihtuvat uuteen osoitteeseen, ja elämä alkaa täysin uudella ja vieraalla paikkakunnalla. Innostus, jännitys ja kireys on käsin kosketeltavaa. Suurimman jännityksen minun ja Ukon välille muodostaa tavaran määrä. Ensimmäistä kertaa me muutamme yhteiseen asuntoomme, jonne mieskin saapuu aina töiden jälkeen. Ukon opiskelijakämpän muutamat laatikot yhdistetään minun kauan hankittuihin ja tarkoin vaalimiin tavaroihin. Riita voi syntyä jopa sisustustyynyjen määrästä. Olen kyllä yrittänyt joustaakin.

Tyynyjen lisäksi olen käynyt elämääni läpi vanhoja tavaroita siivotessani. Paljon on nyt heitetty pois, mutta tärkeimpiä on jätetty äitiyspakkauksen laatikkoon muistoiksi. Löysin kaksi jäljellä olevaa päiväkirjaa lapsuudestani, valokuvia, tilpehööriä, festarirannekkeita, isoseksi "opiskellessani" jäänyttä materiaalia, lautapelejä, Aku Ankkoja - paljon muille turhalta tuntuvia tavaroita, mutta minulle tärkeitä. Lapsuudessani minulla ei ollut oikeastaan mitään, vain välttämättömimmät. Ajatus siitä, että minun täytyisi jotain heittää pois, tuntuu vaikealta. Vanha Kimble voi tuntua kovin rakkaalta, perhekuva lapsuuteni suht seesteisestä vaiheesta tuo hymyn korville, vanhat Aku Ankat muistaa heti jo pelkästä kannesta, nuhruinen pieni nalle muistuttaa minua pehmoleluja täynnä olevasta omasta vuoteesta - turvapaikasta. Vaikka lapsena toivoinkin saavani mielummin rakkautta kuin tavaroita, niin nyt vanhat tavarat ovat tärkeitä.

Kun kaksi (jääräpäistä) aikuista ihmistä yhdistävät vihdoin voimansa, heikompaa hirvittää. Vaikeinta on varmasti minulla. Olen ala-asteelta asti hoitanut itseäni ja äitiäni. Olen löytänyt itselleni parhaimmat tavat toimia. Elämä on ollut vaikeaa, mutta siitä on selvitty - omalla tavallani. Miehen visio tulevasta kodista ja sen varustuksesta eroaa himpun verran omastani. Vanhat tavarat muistuttavat minua siitä, mistä olen tullut ja missä elämäni on nyt. Perustelen hinkuani säilyttää itse ommeltuja tyynyjä sillä, että ennen ei näin ollut. Nyt minä kerrankin osaan. Takerrun vanhaan nalleeni, sillä menneisyydestäni ei ole ihmistä, johon takertua ja turvautua.

Jotta tästä muutosta selvitään kunnialla, niin pitää itsekin osata joustaa. Kovasti olen Ukon kauhukuvaa tupaten täyteen ahdetusta kodista silmällä pitäen käynyt läpi aarteitani. Jos vanhat ihmiset eivät suostu luopumaan tavaroistaan vedoten pula-aikaan ja köyhyyteen, niin kyllä minullakin on ollut omanlaiseni pula-aika. Ehkä nyt ymmärrän sukulaisten hinkua säästää kaikki tavarat, jotka vain kaappiinsa saavat mahtumaan. Yhteisen hyvinvoinnin ja mukavuuden vuoksi vastaan on tultava. Kaikista tärkeimmistä muistoistani en kuitenkaan luovu. Toivon, että kunhan tämäkin rupeama on saatu päätökseensä, niin asiat (ja tavarat) loksahtavat paikoilleen. Nalle ja tyynytkin saivat vielä lisäaikaa mieheltäni.





2 kommenttia

  1. Onnea uudesta kodista <3 Laitathan kuvia uudesta kämpästä, kunhan pääsette sinne asettumaan sitten kunnolla?

    Olen tosi onnellinen teidän puolesta, ihan mahtava juttu, että asunto löytyi.

    Tuntuu varmasti tosi jännältä vaihtaa paikkakuntaa, mutta kyllä se varmasti hyvin menee ja totutte uuteen ympäriistöön hyvin :)

    Mitäs Mimmmi on muutosta tuumannut? :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Äpyli! <3 Kyllä tätä on jo odotettukin - ja kauan!

    Kuvia laitan heti, kun koti alkaa saamaan muotonsa ja kaikki löytävät paikkansa.

    Tyttö ei ole varmaan oikein vielä ymmärtänyt, että me muutetaan kauas. Katsotaan, mitä tuleman pitää. :-)

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!