Koruja pyöränkumeista 2

Osallistuin tässä taannoin Nousevan myrskyn uusien korvakorujen nimeämiskilpailuun. Ehdotukseni ei poikinut ykköspaikkaa, mutta nimiehdotukseni sai kuitenkin huomiota. Minä ja muutama muu saimme Liisalta korvakorut palkinnoksi kiitoksena hyvistä nimiehdotuksista. Nämäkin korut, kuten kaikki muutkin kyseiseltä taitavalta tekijältä, ovat minun mieleeni ehdottomasti. Nyt minulta löytyy kahdet korvakorut ja yksi rannekoru pyöränkumeista loihdittuina. Eivätkä varmasti jää ainoiksi. ;-)







Taidetehtaalla

Vaikka mie kuinka pidänkin Vanhasta Kaupungista, sen puutaloista, mukulakivikaduista, romanttisesta tyylistä ja vanhasta tunnelmasta, niin kyllä minuun uppoaa myös modernikin arkkitehtuuri. Naapurin kanssa heitetty lenkki oli niinkin tuloksellinen, että törmäsin aika kivaankin rakennukseen, johon oli pakko palata - ja aivan yksin. Joen varrella sijaitsee nimittäin iso rakennus kauppoineen, ravintoloineen ja muine palveluineen. Koska järkkäri jäi visusti kotiin, niin puhelimella en saanut ikuistettua hyvää kuvaa rakennuksen julkisivusta. Vaikka taidetehdas onkin vain suuri kuutio, niin illalla sen sisältä kajastava valo on jotenkin aika lumoava. Enkä suoraan sanottuna kehdannut jäädä puhelimella kuvailemaan pihalla norkoilevien teinien silmien alla. Tuli kameraujous.

Nyt siis mikä olikaan tämän postauksen varsinainen aihe, niin se, että sain pari tuntia omaa aikaa juoda teetä kahvilassa ja päntätä pääsykokeisiin. Aika rattoisasti ilta meni kahvilan nurkkasohvalla, vaimean puheensorinan ja kevyen musiikin tahdissa. Tänne voisikin hyvin palata myöhemmin uudelleen. Uskalsin jopa lähteä matkaan autolla,vaikka paikan varsinainen sijainti oli ensin hakusessa. Onneksi tämä kaupunki on samalla tavalla ajettu läpi kuin edellinenkin kotikaupunki, joten aika nopeasti tuli kyltti oikeaan suuntaan. Sitä ennen piti käväistä postissa - ensin hakusessa sekin paikka - josta noudin pojulle yhdet ihanuudet talveksi. Eiköhän täällä kohta se autolla ajokin ala luonnistua. Varsinkin illan hiljaisessa liikenteessä on hyvä harjoitella. Ennen kahvilaa kävin vaatekaupoilla, josta mukaani tarttui aivan mielettömän upeat housut. Ja kun minä nyt näin hehkutan uusia (edullisiakin) pökiäni, niin tiedän aivan varmasti, ettei Ukko tykkää niistä yhtään. Taidankin pistää ne päälle seuraavalla yhteisellä kauppareissulla, ihan toisen kiusaksi. Nimittäin kuulen jo korvissani kauhistuneen äänen joka sanoo, että meinaatko ihan oikeasti noi pistää jalkaas kun lähdetään ulos! Hah, in your face!





Arki uudella paikkakunnalla

Täällä alkaa arki jo pikku hiljaa rullaamaan ja päivien kulku on jo hyvässä vauhdissa asettumassa omille urillensa. Tyttö viihtyy hyvin tarhassa, kolmesti viikossa, nelisen tuntia. Yhtenä päivänä tyttö jo tokaisi, että hän haluaa jäädä tarhaan asumaan, kun kukaan ei siellä komenna (fine by me, kun oikein ottaa kupoliin tytön uhma!). Olen ollut oikein tyytyväinen tähän ratkaisuun, että haettiin tytölle osa-aikaiseksi tarhapaikka. Tyttö saa leikkikavereita ja purkaa mukamas pahimmat energiansa, joten minulle pitäisi(!!) jäädä aikaa lukea taas niihin pääsykokeisiin sillä välin. Lisäksi tarhatädit ovat oikein mukavia. Se taitaakin olla melkein ainoa aikuiskontakti tällä hetkellä Ukon lisäksi, kun näen vanhempia ja tarhantätejä päivisin. 

Jouduttiin vielä samantien hakemaan kokopäiväpaikkaa kummallekin lapselle tammikuun alusta, jos tällä kertaa pääsen pääsykokeista läpi ja saan koulupaikan. Se, että olen jo nyt paniikissa, kun joudun jättämään pojan vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä tarhaan ei tunnu läheskään niin pahalta kuin se, ettemme välttämättä saa paikkaa tytön nykyisestä tarhasta. Olen vieläkin aika hukassa uudella paikkakunnalla, joten tytön tarhasta on kahdessa viikossa tullut minulle tärkeä paikka. En millään haluaisi laittaa lapsia muuhun tarhaan hoitoon, tai mitä pahinta, laittaa heidät eri paikkoihin hoitoon! Tätä asiaa on vielä turha murehtia, mennään ne pääsykokeet ensin läpi. Aina voi lykätä koulun aloittamista syksyyn, joka on ehdoton takarajani kotiäitinä olemisessa.


Samassa tarhassa pyörii kerran viikossa perhekahvila. Olen löytänyt sieltä yhden kaverin, jonka kanssa vaihdettiin puhelinnumeroita, käytiin jo kerran lenkillä ja sovittiin pullakahvitreffit ensi viikolle. Mieletön tunne, kun löysin kyseisen sosiaalisen kontaktin meidän omasta taloyhtiöistä, mutta törmättiinkin siellä kerhossa. Meidän tyttö tykkää leikkiä uuden kaverin kanssa, vaikka perhe onkin kaksikielinen, eikä tytöt oikein ymmärrä toisiaan. Leikit ovat silti kerhossa sujuneet ilman puhetta. Tänään harjoiteltiin ruokapöydässä Ukon kanssa vähän ruotsia (sitä vähäistä, mitä me osataan) ja Mimmi jo siihen väliin huusi, ettei saa puhua mitään ruotsia, puhukaa suomea.


Eilen olin elämäni ensimmäistä kertaa vanhempainillassa! Minä olisin aina lapsena halunnut tietään, että mitä ne aikuiset siellä oikein juttelevat. Tunsin itseni kyllä niin aikuiseksi että! Tämä taisi olla yksi äitiyteni virstapylväs. Kummasti sitä ilahtuu pienistä asioista. Pääsin siis aivan yksin käymään tytön tarhalla kuuntelemassa ja tutustumiskierroksella. Lapset vaihdettiin Ukon kanssa lennossa tarhan portilla, Ukko tietenkin viisi minuuttia myöhässä ja minä uloke otsalla, hiki päässä jouduin juoksemaan jo alkaneeseen iltaan. Inhoan myöhästymistä, mutta ihana "oma aika" pienellä penkillä istuen laannutti mieleni. Kyyneleet kyllä meinasivat hiipiä silmäkulmiini, kun tutustumiskierroksella kävimme myös aivan pienten puolella. Tännekö minun pitäisi minun vauvani jättää. En taatusti jätä!



Nyt kun muutostamme on kohta jo kolme viikkoa, niin pahin pöly alkaa tasaantumaan kotona. Ensimmäinen viikko oli todella raskas. Minä itkin ikävääni, Ukko oli ihan sormi suussa, kun ei herra enää päässytkään töiden jälkeen enää omaan jylhään yksinäisyyteensä, Mimmin uhma senkus paheni ja poika oli vähän hoomoilasena, että mitä nyt tapahtuu. Pitkiä päiviähän tuo mies on tehnyt, joten välillä olenkin heittäytynyt vähän marttyyriksi, että tätäkö tämä minun uusi elämäni on: siivoamista, pyykkäämistä, niistämistä, paijaamista ja niiaamista ja iltaisin BB:tä. Ennen elämääni rytmitti ystävät. Heitä pystyi kutsumaan kylään. Lenkille pääsi nopeasti hyvässä seurassa. Kerhoissa oli tuttuja. Lohduttava olkapää oli vain puhelun päässä. Vieläkin puhelimet toimivat, mutta kärsin väistämättäkin eroahdistuksesta - vieläkin.


Siksi kai tämä huushollin ylläpitäminen ja lapsien ainainen kaitsiminen on tuntunut raskaalta. Olenkin täällä jo monet illat papattanut, että kyllä minäkin sain kaiken tehtyä ennen yksin ja korjaa nyt perk*le sukkasi lattialta, heti, missä on minun oma aikani ja missä on kiitos. Siis tyypillistä naisnalkutusta. Vaikka kyllä ne miehetkin osaavat nalkuttaa. Ehkei me sentään siihen nalkutukseen kuolla. Ja tämä viikko on jo onneksi sujunut leppoisammin. Ehkä me löydetään se yhteinen rytmi tähän arkeen. Tänään tuntui todella ihanalta, kun heti kotiin tultuaan Ukko suuntasi lasten kanssa leikkimään. Jotain lupauksia omasta ajasta elokuvissa on myös heitetty ilmoille.



Pojalla meni muuton yhteydessä unet aivan sekaisin. Taas heräillään puolen tunnin välein. Mikään muu ei kelpaa lohdutukseksi kuin tissi, ja minä alan olla jo vähän naatti. Kun sitä pänttäämistäkin pitäisi tehdä. Siksi teinkin ratkaisun ja varasin meille ajan unikouluun. Poika viettää sitten ekat synttärinsä unikoulussa. Olen valmis jättämään hänet kolmeksi yöksi toisen hoteisiin, jotta tästä hikikarpaloita ja silmäpusseja kasvattavista öistä päästäisiin eroon. Johan tässä alkaa parisuhdekin rakoilla, kun poika huutaa mammaa harvase hetki.


Nyt kyllä jonkun ihmeen kaupalla edellinen yö meni aika kivasti. Saisi mennä paremminkin, sillä en ole nukkunut omassa sängyssä kertaakaan muuton jälkeen. Lisäksi herra nopea konttaaja on aivan mahdoton menijä täällä kämpässä. Milloin on pikkukiviä suussa, milloin on sormet (taas) keittiönlaatikoiden välissä, milloin on kakkaa lattialla ja matolla, milloin nukutaan vaan ne puolen tunnin päikkärit ja milloin mitäkin. Pakko sanoa, että joskus kaipaan sitä lahnana lattialla makaavaa vauvaa. Kun tuo retale tietää satavarmasti, että minne ei saa mennä. Kun hän huomaa minun lähestyvän, niin vauhti senkun kiihtyy ja naurunräkätys kovenee. Mahtaa poika perinyt äidinsä luonteen, kun tällä tavalla koettelee.



Eipä tuo isompikaan mikään prinsessa ole ollut nämä viimeiset kolme viikkoa. Yksikin pyöräretki päättyi siihen, kun toinen kävi keskellä suojatietä kiljumaan suoraa huutoa, pyörä jäi siihen ja mulle tuli hätä käteen, kun vaunut oli toisessa handussa ja toinen käsi yritti pelastaa lapsen ja pyörän lähestyviltä autoilta. Hitonmoinen otsalohkoja jyskyttävä itku on herkässä koko ajan, vänkäämistä ja raivoamista on havaittavissa melkein joka tunti. Onneksi myös Ukko on saanut tuta tytön temperamentin, jotta minä olen saanut kiherrellä toisessa huoneessa toisen yrittäessä selvitä tilanteesta. Olenkin nimennyt tyttömme pikkuteiniksi, sillä sellaista on meno täällä tällä hetkellä. Osaa se ihan kivakin olla, paitsi silloin, kun se häviää Afrikan tähdessä. Siinä suhteessa syytän Ukon geenejä, sillä hän on ollut huonoin häviäjä lapsena ikinä!


Kova ikävä on kotiin ja ystävien luo, mutta ehkä tämän kaiken saa hoidettua mallikkaasti. Onhan pari ystävää jo käynyt täälläkin päässä. Unikouluaikana minua on kutsuttu eri paikkoihin yöksi. Meillekin on kaavailtu yökyläilyjä. Mimmi käy melkein joka viikko Pyörämummilla yökylässä, joten vanhoihin kuvioihin pääsee suht usein. Kunhan näistä pääsykokeista päästään kunnialla läpi, niin voi keskittyä itsensä ulkoistamiseen täältä ehtymättömien kotitöiden valtakunnasta. Talveakin jo odotellaan, kun olen hamstrannut talvivarustusta pojalle. Tytölle menee vielä viime vuotiset, luojan kiitos, sillä kahden lapsen varusteiden hankkiminen voi käydä pikkasen pussin päälle. Kantamisestakin olen nyt sen verran innostunut, että meille on kotiutumassa yksi ihanuus, josta yritän saada oman erillisen postauksensa. Monissa blogeissa varmasti tullaan talvivaatteista puhumaakin, mutta pistän kyllä korteni kekoon. Jos pääsit lukemisessasi tänne asti, niin onnittelen! Minä käperryn viltin alle ja käyn rouskuttamaan hapankorppuja. 


Sirkuspöllön huone

No ei, vaan meidän pojan huone!

Kai tässä voisi jotain tarinan tynkääkin pojan huoneen muodostumisesta rustata, kun kerran tälle linjalle lähdettiin. Aika Ikea- ja Marimekkovoittoinen huonehan meidän herralla on, mutta ihan halvaksi ja jopa ekologiseksi tämä huone on edes joiltakin osin meille tullut.

Lähdetään liikkeelle pojan sängyn yläpuolella olevista maalatuista pöllöistä. Hassua, kun en tältä seinältä ottanut kunnon kuvaa, jossa näkyy se sänky pöllöineen. Näkyyhän se aikaisemmassa postauksessa, vähän ajassa taaksepäin.
Pöllöt ideoin minä, googlen kuvahaun avulla. Ystäväni photoshoppasi pöllöt oksalle. Halusin yhden nukkuvan, yhden lutuisen, yhden pöllömystyneen ja yhden iloisen pöllön. Tämä on aika iso, koko seinän levyinen. Olen aivan rakastunut näihin pöllöihin. Kiitos vain, eräälle ihanaiselle ystävälle! <3


Sitten pääsemme ovesta oikealle puolelle, jossa on heti oven takana vaatekaappi. Ei mikään erikoinen, mutta vaatekaapin vieressä ammotti ikävä kolo. Kolon täytti Ikean sirkusteltta! On muuten meidän lasten suosikki tällä hetkellä koko talosta. Aikamoisia apinoita nää meidän lapset joskus on, joten sirkusteema sopii perheeseen kuin nakutettu. Siskon vanha tiikeri vartioi sirkusteltan ovella.


Kuva otettu huoneen ovelta. Oikealla siis se vaatekaappi ja sirkusteltta. Vasemmalla on heti pojan sänky, joka saatiin ilmaiseksi ystävältä. Sängyn vieressä on nukuttajalle (tai rahin työntäjälle taaperokärryjen sijasta) päällystämäni nahkarahi. Lattialla makaa (taas) siskon vanha automatto. Verhot Marimekkoa, mutta kankaat saatu "ilmaiseksi" ihanalta ystävältäni ikuista orjuutta vastaan.


Sirkusteltassa on muuten blogini toisena postauksena koskaan hehkutettu "Mimmin sohva". Vaahtomuovipatjanpalasesta itse tuunattu (Pyörämummin avustuksella) ja päällystetty makoilupatja. Settiin kuuluu kolme vanhaa tyynyä, jotka on päällystetty samalla kankaalla - ja taas Marimekkoa nekin. Kankaat ostin joskus alelaarista.


Ikea, Ikea, Ikea.. Hemuli-tädiltä, siis eräältä sukulaiseltani, saatu Ikean lipasto leluille. Free of charge - again. Leluista suurin osa vanhoja ja/tai saatuja. Naulakot kanssa Ikeasta, mutta itse pulitin. Sininen verkkokori on tarkoitettu vaipoille. Karahvikassi on päässyt naulakkoon, sillä on ehkä yksi tyylikkäimmistä kasseista koskaan. Minun vanhat vauvantossut roikkuvat enkelin vieressä pöllönaulakossa. Ruskeassa laatikossa on pojan hoitotarvikkeet: hiusharja, voiteet ja muut tärkeät.


Ja vielä yhteenvetona sen verran, että ihan kiva huone pojalla on, vaikka itse sanonkin. Paljonko maksoi? No, ei paljoa. Kallein juttu koko huoneessa on varmaan ollut pöllöjen maalaus. Aika hyvin saa vanhoista tavaroista kivan huoneen. Ikeaa on tässä huoneessa siksi paljon, koska olen niin tajuttoman laiska surffailemaan missään huutoneteissä, feissarinsivuilla, enkä jaksa juosta monessa eri huonekaluliikkeessä etsien "juuri sitä oikeaa". Ikeassa on halpaa, ideoita on valmiina erilaisissa huoneissa valmiiksi, kaikki saa simppeleissä paketeissa autoon näppärästi, kasaaminen voi vaan olla aika hermoja kiristävää, mutta maksaa vaivan. Olisihan se ihana tuunata vanhoista, puisista (ei mistään lastulevyistä tehdyistä) ja kestävistä huonekaluista meidän lapsille niitä uniikkeja kappaleita. Millä ajalla ja missä, kysyn minä? Ei mun kukkaro ja pitkäjänteisyys riitä moiseen puuhaan. Ehkä sitten, kun lapset lentävät pesästä ja kodissa ei kaiken tarvitse olla yli puolentoistametrin korkeudella jemmassa tuholaisilta.

ps. Tämä teltta on niin ihana. Kun minä olin lapsi (kuulostampa vanhalta), niin me tehtiin pahvilaatikoista, tuoleista ja päiväpeitoista majoja. Nyt niitä tekee luultavasti jotkut poloiset kiinalaislapset ruokapalkalla.. No ei kai, vaan rehdit ruottalaiset koneet surrauttaa nopeasti linjastolla meille laiskoille ja mielikuvituksettomille kuluttajille valmiiksi perheen leikkeihin kaiken mitä tarvitset. Tack!






Minilandiassa - siis nukkekodin päivitystä

Vihdoin ja viimein nukkekoti sai keittiönpöydän ja tuolit. Myöskin viime jouluna piilottamani pikkutilpehöörit kotiutuivat hieman vanhemman neidin leikittäviksi. Ja siis, eiköhän se Riimikko koidukkin mun lompakon surmaksi, sillä sehän sisältää aivan kaikkea ihanaa nukkekotiin!! Jotain lähti mukaani Riimikosta viikonloppuna, kun pojan kanssa päästiin ihan kaksin liikenteeseen.

Tässä vähän tunnelmia nukkekodista. Ei muuten ole koskaan näin siisti. Äidin leikit on hieman hillitymmät kuin Mimmin. Olen jo varannut nukkekodin itselleni jemmaan, kun tyttö ei tällä enää suostu leikkimään. Tästä tuleekin minun oma sisustusprojektini.

Jääkaapista löytyy Riimikosta ostetut Coca-Cola-tölkit ja maitopurkki. Oli aivan pakko saada, vaikka mielummin juonkin Pepsiä kuin kokista.


Riimikosta lähti mukaani myös näkkäripaketti. Siis ihan oikeasti, kaikkea ne keksiikin. Ja mukaan olisi lähtenyt vielä vaikka mitä. Keittiötasolla oleva kaulin on myös edellä mainitusta puodista.



Makkarissa ei ole muuta uutta kuin matto.


Tässä siis meidän uusi keittiönpöytä ja tuolit. Kelpaisi tälläiset ihan isompanakin versiona. Tervetuloa-kyltistä on muuten pyyhkiytynyt "tuloa" pois. Nyt kyltti huikkaa vaan "terve"! Jostain kumman syystä portaiden yläpuolella olleet pienet peilit ovat hävinneet.. Onkohan neidillä ollut osuutta asiaan..


Tämä lipasto lähti vain kahdeksalla eurolla meidän kylpyhuoneeseen. Aika käypä hinta minusta, sillä muut kalusteet olivat jo pikkasen liian kalliita annettavaksi lasten leikkeihin.


Tasapuolisuuden vuoksi kuva olohuoneesta. vaikka tänne ei ole mitään uutta hankittu.


Kuvassa näkyvä vaaleanpunainen tuoli oli ennen..en enää muista minkä värinen.. Pistin nyt kuitenkin pintaan uutta väriä. Olisiko jopa nukkekodin katon kanssa saman värinen. :-)


Viimeiseksi yleiskuva koko huushollista. Sainkin näitä kuvia otellessani uutta puhtia nukkekodin viimeisiä silauksia varten. Pysykää kuulolla!




Ihan sika hyvä omenapiirakka

Tästä ohjeesta lähtien leivonnaiseni ovat onnistuneet ja uunista on tullut perheelleni (ja vieraille) syömäkelpoisia tuotoksia. Olen ollut monta vuotta aika surkea kokki ja leipuri. Huonohko kokki olen kyllä vieläkin, mutta nyt sentään sämpylät, pullat, mokkapalat(!!) ja muut leivonnaiset ovat onnistuneet minulta ihan kivasti. Muistan vieläkin sen päivän, kun Mimmi oli vielä pieni taapero ja mieheni ystävä (ja samalla tytön kummi) tuli kyläilemään. Huusin onnesta soikeana keittiössä, että nyt pojat tulee sitten ihan tosi hyvää omenapiirakkaa. Uunista leijaili niin hyvä tuoksu, josta tiesin heti onnistuneeni. Ohjekin on niin helppo, että siinä onnistuu kyllä ainakin melkein kaikki!




OMENAPIIRAKKA - uunipellillinen

POHJA
3 munaa
3 dl sokeria
3 dl ruokakermaa
1 dl (100g) voita
6 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta

PÄÄLLE
1½ l omenalohkoja
1 rkl kanelia

MURUSEOS
50g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Sekoita munat ja sokeri keskenään. Lisää vuorotellen taikinaan ruokakermaa, jäähtynyttä voisulaa ja kuivat aineet. Sekoita. Levitä pohja leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä pohjan päälle omenalohkot ja ripottele päälle kanelia. Tee muruseos - sekoita pehmeään voihin muut muruseoksen aineet. Ripottele muruseos piirakan päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.


Ja eikun leipomaan!


Anna hyvän kiertää

Olin rohkea ja otin Nova Melinan haasteen vastaan. Tässä haasteessa annetaan hyvän kiertää käsitöiden muodossa. Kolme ensimmäistä, jotka vastaavat tähän viestiin, ottavat haasteen vastaan. Minä teen näille kolmelle ensimmäiselle jotain pientä itse tehtyä tämän vuoden loppuun mennessä. Haasteen vastaan ottaneet pistävät omaan blogiinsa saman haasteen pystyyn, tehden taas kolmelle uudelle osallistujalle jotain pientä itse.

Kovasti toivon, että sieltä löytyy kolme reipasta ottamaan haasteen vastaan! :-)


Koti kummoinen

Ei se ole kummoinen, mutta koti kuitenkin. Tässä vähän pientä osviittaa meidän suht simppelistä, mutta meille toimivasta ja ihanasta kodista. En omista loistavaa sisustajan silmää tai mielikuvitusta, mutta koti sopii kuitenkin meille kuin nenä päähän. Eipähän ole ainakaan hankala siivota! Kuvissa siis nähdään yhdistetty olohuone ja ruokailutila.















Se johtuu varmasti tästä vedestä

Niin siis se, että meidän pieni vauva, vasta 10 kuukautta vanha, otti tänään kerhossa yllättäen kolme askelta. Lopuksi se vielä vilkutti päikkäreille lähtevälle kaverille. Iltapuuroa syödessä poika vilkutti kaikille naurunremakan saattelemana. Nyt se jo seisoo tomerasti ilman tukea, laskeutuu ja kykkää taas takaisin ylös. Se sanoo pyynnöstä "äittä", eli äiti. Jos torun, että ei saa laittaa sormia kaapin oven väliin, sattuu, ai ai, niin poika käy hokemaan "aijaijaijaijai". Lempileikki on tunkea omaa sormea äidin suuhun - ja sormi on eka käynnyt ties vaikka missä..vaipassakin. Päälle nauretaan räkäisesti. Kotona on jo tuttuja ne kielletyt paikat, joihin on aina hirveän kiva kontata, kun äiti ei näe. Aina aamuisin se tahtoo itse avata huoneensa oven ja suuttuu, jos äiti yhtään auttaa. Pikku Kakkosen "muovailuvahahäiskä", Touhu, on pojan lemppari. Kaukosäätimillä olisi kiva leikkiä. Itkuhälyttimen iltamusiikkia täytyy saada kuunnella päivisinkin. Se on jo niin iso, se meidän poika. Itkua täällä kohta väännän, kun vauvavuosi on ihan kohta ohi. Huomenna tartun kameraan ja ikuistan pojan kehitysharppauksen. Niin ne lapset kasvaa. Kohta olen pulassa, kun joudun juoksemaan päättömän vuosikkaan perässä. Ostan ehkä valjaat ja köytän sen vyöhöni kiinni. Ei saa juosta äitiä karkuun. Tai ei ainakaan saisi kasvaa niin mahdottoman nopeasti. Täällä toi vesi taitaa olla jotenkin erikoista. Puhuuhan se poika jopa ruotsiakin, kun suusta kuuluu "mammamma" ja "pappappa".


Kantamisen iloa

Olen vasta nyt viimeisten viikkojen aikana oikeasti mieltynyt vauvan kantamiseen liinassa. Ensimmäisen kanssa kantamista kokeiltiin kerran - emme päässyt jyvälle sidottavan kantoliinan tarkoituksesta, joten leikki jäi sikseen. Toisen lapsemme odotusaikana olin varma, että nyt haluan kantaa. Ensimmäisten kuukausien aikana kantaminen oli melko vähäistä, jos sitäkään. Käytössämme oli raskausaikana tilaamani rengasliina. Liinaa piti mielestäni käyttää varsinkin kerhoissa ja kaupoilla. Pyh ja pah. Poikaa ei oikein tuntunut saamaan liinaan minua miellyttävällä tavalla, joten liina jäi kaapin pohjalle. Kyllähän me kerran kävimme liinan kanssa talvisessa metsässä lenkkeilemässä. Muuten rengasliina oli vain hätähätävara, jos muuta ei keksinyt. Poika protestoi muutenkin aika kovaäänisesti pikkuvauva-aikana kantamista. Ystävältäni oli lainassa kerran talvella Manduca, mutta siitähän vasta hikeennyttiinkin. Nyt rengasliina on osoittautunut pelastukseksi. Toiveissa ja haaveissa onkin hankkia liinan kaveriksi kantoreppu, mielellään Tula, jotta isikin voi kantaa poikaa luontopolulla. Minustakin olisi kiva viedä isompi tarhaan vauvan kiikkuessa repussa.

Kantaminen on vasta nyt ajankohtaista meidän perheessä - melkein vauvan ollessa vuoden ikäinen! 

Miksi, 
no siksi, koska: 

jätkä seuraa silmä kovana ympärillä tapahtuvia asioita entistä innokkaammin
poika tykkää olla minun lähelläni
se painaa jo aika pirusti yhdellä kädellä kantaen
 minun kädet tarvitsevat olla vapaina tavaroiden kantamisen takia 
kädet pitää olla vapaina, jotta voi tekstailla tai puhua puhelimessa
pienet julkiset kiukkukohtaukset pitää harhauttaa jotenkin
ylhäältä näkee paremmin
äidin sylissä on kiva tunkea omaa pientä sormea äidin suuhun - vaunuissa se ei onnistu
on yksi tapa enemmän kuljettaa vauvaa
kauppakassit voivat olla vaunuissa, kun vauva on liinassa
äidin korviksia, kaulakorua tai rintsikoita on kiva räplätä 
lelut vaunuissa ovat ihan tyhmiä, äidillä on kivemmat lelut
liinassa voi ottaa päikkärit, kunhan ensin äiti on pomppinut ja chachachaanut ympäri kämppää ja lopuksi hillunut jumppapallon päällä
jos vauva on nukahtanut autoon, se on helpompi siirtää muualle, kun pistää jatkamaan uniaan liinaan
poika käy yleensä (vaate)kaupoilla puntuamaan vaunuissa, joten shoppailusta ei tule mitään!!
ympäri kämppää hilluvan tuholaisen voi ottaa rauhoittumaan liinaan
siskonkaan ei tarvitse hikeentyä koko aikaa leikkejä tuhoavaan veikkaan
äidin tosi kivat (ja kielletyt) lasit ovat liinassa paljon lähempänä
tukkaakin on helpompi repiä ylhäältä käsin
isille voi isotella turvallisesti äidin läheltä
näkee paljon paremmin, mitä kaikkea ruokaa äidin suuhun katoaa - ja voi kerjätä itselleenkin palan tai kaksi
liinasta on kiva katsoa, kun äiti pesee hampaita
äidin stamina ja lihaskunto kasvaa kantaessa - hope so

Siis jo aika monta syytä kantaa meidän "kymmenen kilon kahvakuulaa"!







Onnea, onnea, onnea

Pitkästä aikaa korttiaskartelua. Tässä onnittelukortti ystävälle!


Iltalenkillä