Myrskyn jälkeen

No niin, eihän tuo minun kohta 8 vuotta sitten hankittu tietokone omista niin hienoa ominaisuutta kuin langattoman netin vastaanotinta, joten on pakko vielä tyytyä bloggaamaan puhelimella. Olo on orpo, sillä koneeni sai kuolemantuomion Ukolta. Miten saan kaikki kuvat koneelle ja vielä blogiin näytille. Blondille vähän pähkäiltävää. Tämä nyt on onneksi ainoa tällä hetkellä oleva päänvaiva.

Ihan ensimmäiseksi haluan toivottaa uudet lukijat tervetulleeksi. Kiva, kun olette löytäneet tästä "vähän sitä sun tätä"-blogista itsellenne jotain mieleistä. :-)

Tänään ystävät kotinurkilta tulivat piristämään mieltäni. Eilen illalla sovittiin yllättäen, että pistetään huomenna Borgå-treffit pystyyn. Ja ihanaa oli saada pala vanhaa kotia tänne meille. Uuniin pistettiin vähän kotiruokaa (ranskalaisia ja kalapuikkoja) ja muffinseja tulemaan. Läheisellä leikkikentälläkin pyörähdettiin. Tuntui tosi kivalta, kun eilen yhdessä perhekahvilassa tapaamani äiti morjesti leikkikentälle tullessani.

Eilen siellä perhekahvilassa tutustuin samassa taloyhtiössä asuvaa äitiin. Iso kivi lähti sydämeltä, kun tapasin niin mukavan naapurin. Mimmi leikki hyvin yhdessä uuden naapurin kanssa, vaikka perhe olikin kaksikielinen, eikä tyttö ymmärtänyt kovin hyvin Mimmin jutustelua. Leikki sujui kielimuurista huolimatta. Kahvilassa oli todella ystävällistä porukkaa. Sain ihan kädestä pitäen nopean reitin Vanhaan kaupunkiin, vinkkejä leikkipuistoista, neuvolasta ja kaupoista. Koti-ikävä hälveni nopeasti. Eli innokkaille kavereille ja sukulaisille tiedoksi, että meiltä pääsee ihan hetkessä Vanhaan kaupunkiin!

Eilen vielä tehtiin perheen kesken iltalenkki vanhan rautatieaseman ohi. Kameran olisi pitänyt olla mukana! Vanhat matkustajavaunut, sammaleiset kiskot ja makasiinit saivat minut aivan hurmioon. Joku kerta lähden aivan kahdestaan kameran kanssa iltalenkille. Minua kiehtoo kaikki vanha: talot, esineet, kirjat, ihmiset(!!), valokuvat.. Niistä jotenkin huokuu muistot ja sisältävät usein mielenkiintoisia tarinoita. Rautatieaseman ohi kävellessäni mietin keitä ihmisiä sielläkin on ennen kulkenut, minkä näköisiä, miksi ja mikä on ollut heidän tarinansa. Unelmani olisi asua jossain vanhassa talossa, täynnä muistoja.

Vielä eilisestä kahvilareissusta puhuakseni haluan päivitellä meidän 10kk poikaa. Nimittäin eilen poika sai ensimmäiset raivarinsa! Se oli oikeaa berserkkiraivoa! Voisi ehkä kutsua esiuhmaksi, jos sellaista on noilla melkein taaperoilla olemassa. Homma lähti siitä, kun kaikki ensin kehuivat meidän poikaa hymypojaksi. No, minä ylpeänä äitinä ajattelin kokeilla miten jäbä ja taaperokärryt sopivat yhteen - ihana ilmestys kun se poika oli. Eiköhän kärrit olleetkin liian nopeita meidän pojan jalkoihin verrattuna. Äiti ei saanut koskea kärryihin, vaan mielipide ilmaistiin järkyttävällä pää punaisena-huudolla. Oli siinä näky.

Nyt jatketaan isin odotusta. Tänään pitäisi vihdoin kotiutua vaatekaappi meidän huoneeseen. Vaatteet ovat vielä siististi jätesäkeissä. Siististi tarkoitan tietenkin, että päin ..lattiaa.

Paremmalla mielellä eteenpäin!



1 kommentti

  1. Itselläkin on parempi mieli, kun ei se matka sinne teille ollutkaan niin pitkä, kuin miltä aluksi vaikutti.

    Jossain vaiheessa otetaan uusiksi ja toivotaan, että pienet nukkuisivat pidempään.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!