Minä, vauva ja Tula

Vasta toisen lapsemme synnyttyä olen hurahtanut kaikenmuailman Stonz-töppösiin, luonnonkumista tehtyihin leluihin, merkkivaatteisiin (Polarn O Pyret...) ja niin edelleen. You name it - ei siis se vaatemerkki.

Nyt oli Tula-hurahtamisen vuoro.

Jo ennen pojan syntymää haaveilen kantorepusta. Päädyin kuitenkin halvempaan vaihtoehtoon - rengasliinaan. Ajatus kantorepusta sai kyteä rauhassa. Ystävältä sain pojan vauva-aikana lainaan Manducan, mutta siinä ei viihdytty. Vasta muutamien kuukausien pojan syntymän jälkeen otettiin rengasliina käyttöön. Tuntui hyvältä kantaa, kun poika oli jäntevämpi ja vähän isompi. Tula tuli kuitenkin jatkuvasti eteen blogeissa. Viimeinen sysähdys hankkia reppu, oli nyt käynnissä oleva Kantokiertue, Ipanaisen järjestämänä. Minähän tarvitsen myös samanlaisen - nyt heti! Oikeastaan suurin syy Tulan kotiuttamisesta meille oli se, ettei meidän perheessä selvitty ilman kantovälinettä.

Poika herää parhaimmassa tapauksessa jo heti viiden jälkeen aamulla. Jotta tässä perheessä saisivat muut nukkua vähän pidempään, niin lattialla lätsyttelevä ja konttaava/haparoivin askelin etenevä vauva on saatava syliin. Ihan mun käsivoimat eivät riitä kahta tuntia kymmenen kilon kahvakuulan (tai joskus lötkön makkaran) kantamista. Rengasliina alkoi olla jo aika hankala, sillä toispuoleinen kantaminen lisää vain niskakipuja ja päänsärkyä. Tulassa lapsen paino jakautuu tasaisesti. Lapsi voi keikkua joko selässä tai edessä, kasvot aina kantajaansa päin. Aamupuuron keitto menee näin hintsusti helpommin. Pojalla on myös hienoisesti ärsyttävä tapa koluta kaapeista kaikki kovaäänisimmät tavarat, syödä eteisessä pikkukiviä tai lähmätä vaunun renkaita.

Poika on siis jo aikamoinen sähikäinen. Hetkeäkään ei mene, etteikö jostain kuulu pahanteon ääniä ja naurua, kun taas päästiin livahtamaan äidin näköpiiristä. Jossakin vaiheessa loppuu konstit, joten poika vain kantoreppuun. Myös ulkoillessa reppu on kätevä, sillä vaunuissa pyörivä väkkärä tykkää katsoa maisemia selästä käsin rauhallisena.

Reppu on käytössä myös isomman tarhamatkalla, isompi polkee pyörällä ja minä hölkkään perässä vauva repussa. Isona plussana tulee ylimääräisten kilojen kantamisesta tuleva hyötyliikunta. Hyvillä mielin voi kotona sitten mussuttaa pullaa. Kauppareissuilla voi vaihteeksi ottaa lapsen kantoon, sillä aina ei jaksa sitä jatkuvaa ostoskärryjen nuolemista ja ostosten (kananmunien) heittelemistä pitkin käytäviä.

Reppua käytetään myös hätävarana päikkäreiden pitopaikkana. Jos ulos ei pääse (tai sinne ei nukahdeta), eikä oma sänky kelpaa, niin viimeisenä vaihtoehtona voi pojan ottaa nukkumaan reppuun. Siinä täytyy itse vain olla ainaisessa liikkeessä, jottei poika herää ennen aikojaan. Kerran poika otti torkut ulkona, isin reppuselässä.

Hieman oli aluksi hankalaa saada lapsi yksin selkään, mutta kepulikonsteilla sekin onnistui. Välillä vain saattaa hiki pukkaa, jos poika, minä ja reppu ei tulla heti toimeen. Ihan kotirytkyissä lapsen saa helposti selkään laitettua, mutta kaikki ne liukkaat ulkovaatteet lisäävät oman haasteensa hommaan. Kerran meinasi reppu lentää nurkkaan, kun minä etukenossa ja lapsi nauraen selässä ei toiminut alkuunkaan. Pienellä raivolla sekin lopulta onnistui. Eteenhän lapsen saa leikiten laitettua yksin.

Kyllä reppuun saa vähän upotettua pätäkkää, mutta on ollut sen arvoinen! Tietenkin (nykyään) valveutuneena äitinä ostatin mummilla (pojan synttärilahjaksi) Stonz-töppöset, jotka ovat aivan parhaat lapsen kantamiseen. Kuraiset kengät ja kaupunkitakki ei ole kiva yhdistelmä, joten nopeasti puhdistettavissa olevat töpökät ovat mainiot repussa tönöttävälle vauvalle. Pingviinit olivat ne söpöimmät! Jotta töppöset jalassa voi reppuilla kylmemmälläkin säällä, niin samaan syssyyn hankin töppösiin lämmikettä. Talvi saa tulla, sillä me ollaan valmiita!

Vielä on testaamatta kantaminen tuolla Vanhassa Kaupungissa. Sitä(kin) varten reppu on hyvä, jotta minulla on kädet vapaana hipelöimään kaikkia ihania juttuja.





2 kommenttia

  1. Mä yritin kantaa liinalla aluksi. Ei onnistunut. Kiitos hormonien ja kesän 2011 helteiden. Sekä lapsi, että mä olimme likomärkiä hiestä ja tunteet kuohuivat molemmilla. Kun syksy tuli, kannoin enemmän. Tällöin ystäväksi tuli Manduca. Sitten keväällä pamahti välilevy selästä ja nyt olen kantokiellossa. Harmittaa.

    VastaaPoista
  2. No voi harmi! Minulle kantaminen on ollut ihan pop näin viimeisinä viikkoina. Poika on niin kova menemään, että on pakko ottaa rauhoittumaan reppuun.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!