Kunhan olla möllötetään

Yritin jo eilen saada postausta aikaiseksi, mutta vika ei tällä kertaa ollut omassa jaksamisessa, vaan tässä bittiavaruudessa. Luovutin sii aika nopiaan, ja kävin ahtaamaan sisuksiini lisää Roswellia. Siinähän nämä päivät ovatkin menneet. Jotenkin todella hitaasti, mutta taas sitä huomaakin viikonlopun jo kolkuttelevan ovella.


Me ollaan oltu taas aktiivisia koko viikon. Kaupungilla hengailua pienessä viimassa ja tuiskussa. Ensimmäistä kertaa kävimme myös kirjastolla. Vanhan Kaupungin putiikkien ihastelua (lue: hirrveessä tuskanhiessä yrität katsoa pikaisesti ostettavaa tuleviin pikkujouluihin, kun molemmat lapset pistävät kaupat mataliksi). Saatiin jopa ystäviä kylään vanhalta kotipaikkakunnalta. Alkuviikosta suffeteltiin naapureiden kanssa pariinkiin otteeseen. Sain myös kunniatehtävän tuoda naapurin likan kotiin perhekahvilasta. Oli aikaa jännää toisaalta, sillä likka puhuu heippaa, kiitosta ja näkemisiin (oli niitä joitain muitakin sanoja) lukuunottatta vain ruotsia. Mun ruotsi on yhtä kehno kuin meidän pojalla, jonka sanavarastoon kuuluu vain mamma. Jotain sanoja sieltä täältä jo vähän ymmärrän, mutta kolmevuotiaan ruottia en ihan vielä ymmärrä. Laittoihan tuo likan äiti kerran mulle tekstiviestin ruotsiksi, jonka ihme ja kumma ymmärsin paremmin kuin hyvin! Score! Pienet ovat kotiäidin ilot. Lopulta me siis selvittiin kerholta hyvin kotiin, käsi kädessä. <3


Kuluva viikko on ollut osaltaan jotenkin tuskastuttava, vaikka paikallaan ei olla pysytty. Aamulla sännätään kiireellä tarhaan. Pojan kanssa ei saa kotona sillä aikaa kakkavaipan vaihtoa kummempaa aikaiseksi. Lämmin ruoka on AINA loppu. Iltaisin pitäisi vielä pestä (ja ripustaa) pyykit. Eteisessä on pikkukiviä vaikka hiekkalinnan niistä väsäisi. Mies tekee tolkuttoman pitkää päivää töissä. Eilenkin se perhana tuli vasta puoliltaöin kotiin. Ystävien ikävä on purkautunut pariin otteeseen itkulla. Ärsyttää, kun vessaan mennessä pitää ottaa mukaan hirveä arsenaali leluja pojalle, jotta se ei pistä koko kylppäriä uusiksi. Tänäänkin lapset pyörittelivät palloa kylppärin ja eteisen välillä. Eihän tässä voi muuta kuin nauraa ja alistua kohtaloonsa. Ihan perus lapsiperheen arkeahan tämä vain on.


Lapsetkin ovat tämän viikon aikana jotenkin olleet ihan erilaisia. Tyttö kävi viikonloppuna puhumaan mä ja sä, mien ja sien sijaan. Kuulostaa niin oudolta! Todella nopeasti lapsiin tarttuu uudet murteet, vaikka nyt onkin vain kyse vielä näinkin pienestä asiasta. Poika taas hokee nyt todella selkeästi äiti. Myös ihahhaa, hiiala, mamma ja ti kuuluvat normaaliin sanavarastoon. Vielä minulle ei ole selvinyt mitä tuo ti tarkoittaa, mutta kovasti hän sitä hokee sohvalla tai pupua halaessa. Keskenään nuo pallopäät ovat keksineet peuhaamisen sohvalla, nauramisen yhdessä tai tappelemisen. Kaukana on se aika, kun poitsu oli vielä vauveli. Nyt se on jo juokseva taapero, joka kyllä kiukunpuuskissaan heittäytyy ihan vauveliksi. Moneen otteeseen on raivo räjähtänyt ruokapöydässä, pukiessa tai maitonälässä. Vaikka poika syttyy herkästi, niin on sillä huumorintajuakin! On suloista kuunnella toisen hekottelua sinulle tai omille jutuille. Pieruhuumori varsinkin on pop. Tänään illalla saatiin hyvät naurut pelkästä legojen siivoamisesta.


Mie pakenen viikonlopuksi pää kolmantena jalkana pikkujouluihin. Huomenna uhmaan the lumimyrskyä, ja lähdetään lasten kanssa ajelemaan mummilaan. Mun harvakarvainen tupee pääsee kampaajaystävän käsittelyyn. Iittalassakin olisi ihana käydä vihdoin, sillä meidän tammikuussa vietettyjen häiden yksi häälahja oli juuri lahjakortti Iittalaan. Hups, menee aika vähän tiukille. Oli se kortti vielä onneksi voimassa. Lauantaina taas lämpenee yhden ystävän kotona sauna, tarjolla hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Ehkä lähdetään jopa tanssaamaan illan lopuksi.

Näin ohimennen sanoen haluan vähän avautua. Välillä olen törmännyt äitien Facebook-päivityksiin, joissa on hehkutettu juuri pikkujouluja. Olen huomannut erään ilmiön, joka minua ärsyttää aivan suunnattomasti hieman. Nimittäin se, että melkein jokaisessa statuksessa kanssaäidit hehkuttavat sitä, kuinka se Liisa tai Paula on niiiiin ansainnut vetää illalla nutturan soikeaksi ja silmät ristiin. Vähän ehkä kärjistettyä, mutta ymmärrätte ehkä pointin.
Kun mie nyt lauantaina lähden ystävieni kanssa ilakoimaan, otan ehkä sen kuuluisat kaksi siideriä ja nautin olostani, niin en koe sitä minkäänlaisena "palkintona" tai "ansaittuna hermolomana" kovasta työstä äitinä. Kyllä mulle ainakin ennen lapsia oli yhtä tärkeää olla ystävien kanssa ihan keskenään. Se oli aivan normaalia. En koe, että olisin joutunut uhraamaan ystäväni sillä tavalla äidiksi tullessani, että heidän kanssaan oleminen on joku palkinto. Ystävien kanssa oleminen on minulle ihan perus tarve, kuten vaikka hengittäminen. Elämäni yksi elinehto on, että saan viettää aikaa myös ystävieni kanssa. Sieluni vaatii sitä aivan samalla tavalla, kuten lastenkin kanssa olemista. Ymmärrättekö, mitä ajan takaa?
Jos jotain palkintoa tästä äitiydestä haluan, niin otan sen mieluiten rahana, tai sitten henkisenä mammonana siitä, ettei lapsistani tule teinivanhempia, he saavat hyvän koulutuksen ja ovat terveitä ja onnellisia. Tai sitten pienenä toiveena, että pääsen sinne vessaan yksin ilman lapsia ja kasaa viihdykkeitä.



Anyway. Nyt syön pitkästä aikaa  salmiakkia, hapankorppuja ja teetä, joka muuten on seisonut tuolla keittiössä jo niin kauan, että se on jo kylmää. Mies on olohuoneessa läppärin kimpussa, kun minä nysvään makuuhuoneessa omalla koneella. Täydellinen parisuhde! Eipä tarvi turhaan riidellä. (vitsi vitsi).

ps. Mulla on lievästi jännittynyt olo sen koulun takia. Odotan vain, että joku ratkaisu siihen saataisiin. Pitää vain toivoa itselleen onnea, ja neljälle muulle valitulle epäonnea, jotta mie sinne pääsisin.

Tsau!


2 kommenttia

  1. Jälleen kerran samanlaisissa fiiliksissä on mennyt täälläkin viikko. Hulinaa, vilinää ja huonosti nukuttuja öitä. Parina viikkona on jäänyt mun oma aika käytännössä nollille flunssan ja remonttitsemppauksen vuoksi, ja sen kyllä huomaa. :( On ollut aika epäurheilijamaista käytöstä välillä.

    Huomenna työkavereiden kanssa syömään, ihanaa päästä ihmisten ilmoille! Nauti sinäkin ystävien seurasta ja viikonlopusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinulla oli hyvä ilta! Minäkin aion nauttia olostani, vaikka viikko onkin mennyt välillä kupruillen.

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!