Sananen unikoulun jälkeisestä elämästä

Täällä ollaan nukuttu taas jo yhden tunnin ja kolmenkymmenen minuutin verran. Poika on nyt posottanut öisin noin 12 tuntia unta palloon. Iltapuuro syödään klo 17.00 ja nukkumaan käydään klo 17.30. Aamulla noustaan klo 06.00, joka on voitto verrattuna niihin kello viiden aamuihin. Vain kerran on täytynyt käydä rauhoittamassa itkuista miestä, mutta muuten huoneessa ollaan osattu rauhoittua itsekseen. Itku laantuu muutamassa sekunnissa tai parissa minuutissa. Mitään hätää toisella ei siellä ole, joten tällöin täytyykin antaa pojan rauhoittua ihan itse.

Ruoka maistuu jäpikälle paljon paremmin kuin ennen unikoulua. Maidon suurkulutus tuttipullosta on vähentynyt ainakin puoleen. Enää ei välttämättä edes haluta "päivämaitoa". Iltamaito on enää sen desin verran kuin ennen se oli yli kaksi kertaa enemmän. Tässä samalla kokeillaan pojalle maidotonta ruokavaliota, joka on selvästi muuttanut kakkavaipan koostumuksen normaaliksi. Itkuiset yöt voivat kai siis johtua ihan myös siitä lehmänmaidosta(?). Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla pieniä määriä laktoositonta maitoa, jospa siinä olisi ratkaisu meidän masupulmiin. Mitään maatamullistavaa ei uusi neuvolatäti sanonut, oli ehkä vähän nihkeän oloinen, kun kerroin huolenaiheeni. Omalla mututuntumalla on siis mentävä.

Päivisin poika ei vieläkään nuku, vaikka toinen onkin ihan väsynyt. Tänään ukkeli veti pienet aamu-unet isin kainalossa, itki monta tuntia sen jälkeen väsymystään ja suostui päivällä nukkumaan vielä puolen tunnin ajan. Selvästi univajetta on, vaikka öisin nukutaan paljon enemmän kuin koskaan ennen! Kunhan saadaan päivärytmi kondikseen, niin alkaa elämä tuntumaan siedettävältä.

Minulla on jotenkin levollinen olo, kun edessäni on mustaa valkoisella kirjoitettuna unikoulun säännöt. Olisipa tuo isompi mieskin voinut olla siellä unikoulussa mukana, sillä ikuinen skeptikko ja mörökölli päästää suustaan välillä sammakoita pojan uniin ja nukutukseen liittyen. Jos kerran ammatti-ihminen on nämä tietyt kellonajat ja säännöt todennut meille (ja kaikille muille) hyviksi, niin miksi vängätä vastaan? Kukaan ei ärsyttääkseen itke tai halua ärsyttääkseen itkettää ketään. Itse sain ainakin sellaista puhtia ja itseluottamusta unikoulusta, etten päästä poikaa enää vähällä öisin. Takaisin siihen entiseen helvettiin en palaa. Tuossa aamulla meinasi palata eli oikeasti paloi käpy totaallisesti Herra Kaikkitietävään, ja uhkasinkin vääntää sormuksestani jonkun kiinalaisen taisteluvälineen, jolla huitelisin herraa persiille, jos se asenne ei muutu. (Huomenna huolestuneet sukulaiset tarkistavat Ukon ilmettä, kun hän käy istumaan, että onkohan meillä oikeasti tapahtunut perheväkivaltaa).

Tänään piti vielä kaiken nukkumattomuuden ja verenpaineen nostatuksen lomassa leipoa huomisiin yksveepippaloihin (ei ole varmaan edes oikea sana toi?) jotain hyvää. En enää edes muista, kuinka paljon meille on vieraita tulossa. Jotain herkkua sain sentään loihdittua uunista ulos, joiden kaveriksi yritän aamupaniikissa leipoa suolaisia. Mokkapaloja on totta vie tarjolla. Löysin aivan ihania turkooseja nompparelleja mokkapalojen päälle! Kokeilin myös uutta muffinireseptiä, joka ei tosin mennyt niin kuin Strömsössä (ärsyttävin hokema ikinä) tai kuin missään muuallakaan. Onneksi pistän muffinien päälle loput kakunkuorrutteet ja jotain muuta sälää. Synttäreiden teemaa en viitsi paljastaa, jotta vieraille jää jotain jännitettävää tai ettei vanhemmat osallistujat saisi slaakia (eli kohtausta, tiedoksenne). Paljastan sen verran, että pikkasen mennään Halloweenin kunniaksi jollain hyvin poikamaisella ja karskilla teemalla. Yar!

Olo on edelliseen postaukseen verrattuna aika hyvä. Sain silloin illalla purettua aikamoisen lastin harteiltani Ukolle, joka loppujen lopuksi suostui kuuntelemaan nyyhkytystäni. Eiköhän tämä stressi ja uupumus ala olemaan takanapäin, kun vain jaksan painaa ihan just kohta tulevat pääsykokeet läpi. Niistä aikaisemmin jotain puhuinkin, ja ei, en päässyt sisään viime kerralla (ei ole mikään ihme), mutta nyt on asenne aivan toinen! Tällä viikolla lukeminen on jäänyt, mutta on tässä vielä synttäreiden jälkeen yksi päiv, jolloin kahlataan muistiinpanot lävitte. Toivottavasti olisin tammikuussa uunituore kätilöopiskelija!!!

Mutta hei, palaan astialle juhlien ja pääsykokeiden jälkeen! Pitäkää peukkuja!



4 kommenttia

  1. Onnea pääsykokeisiin!!!
    Kivaa, että siellä on unikoulusta ollut hyötyä:) Kunnon yöunet pelastaa paljon!

    VastaaPoista
  2. Olen ihan pikaisesti tutustunut oikein kivalta näyttävään blogiisi. Unikouluasiat on meilläkin ajankohtaisia. Esikoisen unikoulu ei mennyt erityisen hyvin, ja nyt on osittain sen vuoksi korkea kynnys aloittaa uuden oppilaan kanssa. Lisäksi mietityttää oma jaksaminen, ja jos mies osallistuu valvomiseen, niin hän se vasta onkin todella rasittava ovia paiskova känkkäränkkä yliväsyneenä.

    Tosi rasittavaa, kun pitää oman jaksamisen ja kaikkien lasten asioiden lisäksi vielä stressata siitä, että millainen ärrinmurri miehestä kehkeytyy. :( Korjaa jos olen väärässä, mutta vähän samanlaista pohdintaa / ärsyyntymistä on sullakin?

    Joka tapauksessa oikein paljon tsemppiä unikouluun ja peukkuja hyvin nukutuille öille, ne kyllä voivat muuttaa koko elämän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan naulan kantaan osuit! Mulla on suurin pelko ollut se miehen yöllinen muutos Hulkiksi. (Rakastan silti sinua, rakas. Tiedän, että luet joskus tämän). Siksi me käännyttiin ensi- ja turvakodin järjestämään unikouluun, jotta joku toinen teki sen alun pahimmat yöt meidän puolesta. Nyt suurimmat kompastuskivet on klo 05.30, jolloin poika herää. Säännöissä sanotaan, että unikoulu jatkuu klo 06.00 asti, joten sitten väännetään siihen asti, että mitä tehdään. :-D

      Ja tosi kiva, kun jäit lukijaksi. Sinullakin näytti olevan mielenkiintoinen blogi. Tutustun siihen paremmin ajan kanssa. :-)

      Poista
    2. Minäkin sain konsultointia Ensi- ja turvakotiliitolta, mutta varsinaista unikoulupalvelua he eivät Kuopiossa tarjonneet. Ei olisi varmaan pitänyt laittaa meikkiä tapaamiseen, jostain syystä se saa mut aina näyttämään 1000 kertaa pirteämmältä kuin oikeasti olen. ;)

      Mietin joskus, miten henkilökunta jaksaa karjuvia kakaroita yöstä toiseen. Onko niillä kuulosuojaimet? Toisella kädellä paijaa vauvaa ja toisella surffaa iPadilla facebookissa? Älyttömän arvokasta työtä, nostan hattua! Musta ei ikinä tulisi minkään alan yövuorolaista, saatikka huutavien vauvojen kaitsijaa.

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!