Kaksituhattakaksitoista

Minua jäi harmittamaan, kun viime vuonna en jostain syystä ehtinyt tehdä blogeissa paljon ilmaantuvia menneen vuoden muisteloita. Nyt sen teen! Pistetään siis vuosi 2012 pakettiin ja muistoksi tänne blogiin.

Aivan ensimmäisenä menneestä vuodesta tulee mieleeni meidän häät. Häät vietettiin vuoden ensimmäisenä päivänä, poikamme ristiäisten ohella. Olimme pitäneet sukulaisilta salassa koko naimisiinmenon, ja vasta minun astellessani kastehuoneeseen hääpuvussa, paljastimme aikeemme. On aivan uskomatonta ajatella, että olemme olleet ihan kohta vuoden naimisissa. Onnellinen olen aviomiehestäni ja siitä, mitä elämä on minulle antanut, vaikka rankkahan koko vuosi on ollutkin. Avioliitto ja riidat sen mukana ovat saaneet aivan uuden merkityksen. Vuoden vaihtuessa uusiin kuvioihin ja edellisestä vuodesta oppineena voin sanoa, että aika vankoin askelin astelemme mieheni kanssa kohti uusia haasteita.



Viime talven pakkasten paukkuessa meillä kärsittiin pojan vatsaongelmista ja tolkuttoman huonoista öistä. Yritimme hoitaa poikaa vyöhyketerapian avulla. Minäkin olin maidottomalla linjalla yli kolme kuukautta. Olin todella väsynyt koko ajan. Miehellä oli taas toisella paikkakunnalla meneillään gradun teko ja pitkät työpäivät. Vielä tällöin ei ollut tietoakaan uudesta asunnosta tai minun opiskeluista. Kävin myös valmistautumaan kätilökoulun pääsykokeisiin näillä main. On pakko tunnustaa, että onneksi se rankka vauvavuosi on ohi. Poika oli aivan mielettömän ihana vauva, mutta kyllä oli ihan pirun rankkaa. Pitkälle venyneet illat, sängyssä tai tissillä venkoileva vauva ja huolestuttavan usein (ja paljon) puklaileva pienokainen toi joskus kyyneleetkin silmäkulmiin. Aamun lastenohjelmat ja kello viiden Pikku Kakkonen oli pelastukseni isomman lapsen kohdalla. Jälkeenpäin ajateltuna koen suurta syyllisyyden tunnetta siitä, kuinka huono ja väsynyt äiti olin tytölle. Kun pojan sai edes hetkeksi nukkumaan, oli minunkin pakko levähtää. Odotin perjantaita kuin kuuta nousevaa, sillä silloin isi tuli kotiin, lähteäkseen taas maanantaiaamuna takaisin töihin.





Koko viime kevät meni jossain sumussa, niin kuin talvikin. Luin pääsykokeisiin, yritin selvitä nukumattoman vauvan ja uhmakkaan neidin kanssa. Etsimme asuntoa, ostimme auton, vaihdoimme nukkumisjärjestelyjä kaksiossamme. Kerroin muutamalle ystävälleni ja sukulaiselleni blogistani. Tein myös uuden ja rakkaan ystävyyssuhteen. Loppujen lopuksi keväästä löytyy niitä valitusta täynnä olevia postauksia aika runsaasti. Olin kai tammikuussa päättänyt, että kesäksi  me varmasti jo muutetaan asumaan yhteen. Kun asuntorintamalla näytti huonolta, niin pudota mätkähdin pilvistä kovaan maahan. Jouduin selviämään ja hoitamaan lapseperheen arkea yksin vielä määrittelemättönä ajan. Kuitenkin siitäkin jotenkin selvittiin. Imetyshormonit ja ystävien seura pitivät minut vauhdissa mukana. Kaikki kunnia ihanille ystävilleni ja Pyörämummille, joka hoiti meidän neitiä paljon!




Kesäkuussa kävin ensimmäisen kerran pääsykokeissa. Tykkäsin kesästä sen vuoksi todella paljon, koska lasten kanssa oli heti helpompi lähteä ulos. Viime kesä oli aika viileä, mutta kotona ei ahdistanut olla läheskään niin paljon, koska ulkona oli helpompi olla. Myös ne hirvittävät kauppareissut toppapuvussa huutavan vauvan kanssa olivat historiaa. Kesällä jouduin vieläkin juoksemaan kaupan läpi, sillä herra oli aina kovin tyytymätön, mutta sentään sain syödä jätskiä joka kerta, kun kaupasta ulos päästiin.



Kesällä kävin toisen kerran elämässäni Porvoossa. Ei ollut tällä tytöllä hajua edelleenkään, että samoilla nurkilla tulisin kävelemään syksyllä useasti. Kesällä meillä ei enää ollut sitterissä tuhisevaa vauvaa, vaan pojasta alkoi kuoriutua aikamoinen menijä. Lattialla tutki innostunut ja kovaan ääneen huuteleva vauva, joka tahtoi tankata äidin läheisyyttä usein. Vietimme kesällä myös tyttömme 4-vuotissyntymäpäiviä! Mies otti tytön mukaan kesällä mökille, jona aikana nautin suunnattomasti omasta jylhästä yksinäisyydestäni kaksin pojan kanssa.



Miehen viettäessä viimeisiä lomapäiviään, kävimme katsomassa nykyistä asuntoamme. Muutkin olivat kovin kiinnostuneita asunnosta ja murheen murtamina ajoimme takaisin kotiin. Päätin kuitenkin yrittää ja lähetin välittäjälle sähköpostilla lyhyen esitelmän perheestämme, joka osoittautui nappivalinnaksi. Saimme myöhemmin kuulla, että meistä oltiin todella kiinnostuneita ja saimme kuin saimmekin haluamme asunnon. Siitä ne pyörät lähtivätkin rytinällä pyörimään eteenpäin. Vietimme syksyn korvalla tunteikkaat läksiäiset, jotka koskettavat minua vieläkin. Ystävieni jättäminen kilometrien taakse tuntui murtavan minut täysin. En osannut sopeutua ajatukseen yhtään. Masennuin jopa hieman. Vasta nyt muutaman kuukauden jälkeen pystyn nielemään totuuden, etten näe ystäviäni enää läheskään niin paljon kuin ennen.



Kuljimme muuton jälkeen kerran viikossa entiselle paikkakunnallemme. En halunnut päästää irti entisestä elämästäni, mutta en tuntenut enää kuuluvani entiseen ympäristöön. En liioin tuntenut kuuluvani Porvooseenkaan. Itkin useita kertoja viikossa ikävääni. Kerran mieheni haki minut lastenhuoneen teltasta itkemästä. Samalla luin toisen kerran pääsykokeisiin. Pojan nukkuminen uudessa kodissa oli entistä järkyttävämpää. Omat voimani olivat aivan lopussa. Mieskään ei vaikuttanut miltään enkeliltä. Entisen doulani ottaessa muissa asioissa yhteyttä sain varattua poitsulle ajan unikouluun. Se oli parhain päätös ikinä!



Ei mennyt aikaakaan, kun tapasin läheisessä perhekerhossa naapurini. Naapurini, josta tuli heti minulle kovin läheinen. Hän oli linkki entiseen elämääni. Siihen elämään, jossa tapasin ystäviäni joka päivä. Olen kovin onnellinen, kun sain itselleni uuden ystävän. Vaalin tätä(kin) ystävyyttä varmasti paljon, vaikka elämä viekin minua taas eteenpäin koulumaailmaan.


Elämä uudella paikkakunnalla jatkoi kulkuaan. Hain hävyttömästi isommalle tytölle paikan osa-aikaiseen hoitoon. Kävimme paljon kävelyillä Vanhassa Kaupungissa. Tutustuimme lisää uuden ystäväni kanssa. Haimme seuraa ja vertaistukea perhekahvilasta. Välillä saimme iloksemme ystäviä kylään tai kyläilimme vuorostamme heidän luonaan. Elimme elämäänne niin hyvin kuin vain voimme. Mieskin ehti tuossa jossain välissä valmistua koulustaan ja hakea jatko-opiskelijaksi.


Joulukuussa sain lopulta tietää pääseväni opiskelemaan. Tässä vaiheessa viimeistään elämä muuttui todenteolla. Alun innostuksen, pelkotilojen ja riitojen jälkeen olemme hyvällä mallilla uuden elämän vastaanottamisen kanssa. Bussikortistakaan ei enää tarvitse riidellä, sillä saankin aivan saman kortin kuin mieheni - joka siis oli riidassamme iso tekijä ennen huojentavaa tietoa. Sain hyväksymiskirjeen mukana kasan läksyjä, joita olen miehen loman aikana yrittänyt tehdä. Viikko on enää aikaa levätä laakereilla ja hoitaa viimeiset asiat kuntoon ennen koulun alkua.


 Vuosi 2012 oli paljon muutoksia täynnä. Olen taas kasvanut hieman ihmisenä. Välimatka ystäviini on kieltämättä muuttanut minua hiukan. Olen entistä kiitollisempi tukiverkostostani, mutta samalla vähän kapinahenkinen, sillä tyylillä, että yksinhän täällä on nökötettävä. Sain vuonna 2012 paljon, mutta jouduin myös luopumaan paljosta. En ehkä koskaan siitä palaudu, mutta kulunut viikko miehen ollessa kotona on todistanut minulle, että osaame olla keskenämme stressin alla aika siivosti. Perjantainen kahdenkeskinen ilta ravintolassa ja tanssilattialla lähensi meitä kummasti. Ihanan sielunsiskon vierailu todisti minulle, että uusia ystäviä löytyy myös toiselta puolelta Porvoota. Vaikka tulen viettämään suurimman osan viikoistani aivan toisessa kaupungissa, niin luotan vahvasti siihen, että ystäviä löytyy sieltäkin.

Kuluneesta vuodesta jää ilmoille kolme avainsanaa: perhe, avioliitto ja ystävät. Kaikki ovat olleet koetuksella. Uusia väyliä ja mahdollisuuksia on ilmaantunut. Uusia tapoja selvitä asioista. Uutta puhtia ja innostusta. Olen valmis vastaanottamaan vuoden 2013!


14 kommenttia

  1. Paljon sellaista, mihin haluaisi kommentoida jossain määrin samaistuen, mutta vaikeaa liikoja avautumatta :) Joten tyytynen sanomaan, että urhea ihminen taidat olla ja kovasti jaksamista ja tsemppiä uusiin koitoksiin, sitä positiivista asennetta kun vaan muistaisi (itsekin) viljellä niin asiat sitten kuitenkin aina järjestyy aivan hyvin! Hyvää tulevaa vuotta siis ja todellakin, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, jo tieto siitä, että muutkin kamppailevat samojen asioiden kanssa, lohduttaa paljon. Vaikka tietenkään kenenkään ei toivoisi joutuvan elämässä liikaa vaikeampia asioita kohtaamaan.
      Hyvää alkavaa vuotta myös sinulle! Toivottavasti sinulle tulee ikimuistoinen vuosi. :-)

      Poista
  2. Huh, Eevi, sinulla on todella ollut rankka vuosi. Upeasti kuitenkin olet nyt siinä selvinneenä ja paljon hyvää edessäsi. Vaikutat sitkeältä tyypiltä.
    Hyvää pian alkavaa vuotta ja hurjasti tsemppiä sinulle ja perheellesi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Kamomilla! <3 Sinun kommenttisi ovat olleet yhdet tämän blogivuoteni kohokohtia. Osaat valita aina oikeat sanat! Kiitos sinulle kovasti siitä! <3

      Poista
  3. Taisi olla aika ikimuistoinen vuosi! Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen, olkoon se armollisempi ja tuokoon tullessaan kaikkea mukavaa edellisvuoden vastapainoksi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli, täynnä iloa ja surua vaikka millä mitalla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, taas yhtä vuotta rikkaampana ja viisaampana. Kiitos! <3

      Poista
  4. No just tällaisen syvällisemmän pohdinnan kauniilla kuvilla mäkin olisin halunnut kirjoittaa! :) Ihania kuvia ja tosi fiksuja aatoksia. Ja onneksi ne rankat ajat unohtuu, tai ainakin muuttuu ajan kanssa mielessä vähän vähemmän rankoiksi. Klassinen "aika kultaa muistot"-efekti. Hienosti olet jaksanut, ja hyviä vuosia varmasti luvassa.

    Hyvää Uutta Vuotta siis!

    (Piti sanoa että mä lopetin sen koulun koska se oli tosi haasteellinen silloin kun oli asuntolaina ja vakityö - opiskelu on tosi intensiivistä eikä kovin joustavaa, toisin kuin yliopistolla- ja sen lisäksi mulla oli vähän auktoriteettiongelma, koska opettajat oli hyvin vanhanaikaisia ja asenneilmasto sen mukainen... Enkä ihan rehellisyyden nimissä olisi ehkä kestänyt kaikkia harjoitteluita, esim. vanhainkodissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii tänään tehdä uuden. ;-) Kiva jos tykkäsit tästä. Yritin valikoida noita kuvia niin, että vuoden parhaimmat pääsisi samaan postaukseen. Jos tässä kehittyisi kuvaajana kaiken muun keskellä.

      Hyvää uutta vuotta sinulle. Tosi kiva, kun olet pysynyt matkassa. :-)

      Poista
  5. Olet ollut kovilla tänä vuonna. Mutta olet löytänyt itsestäsi voiman ja keinot aukoa solmuja. Se on arvokas omaisuus, jota ei saa rahalla.

    Tuokoon ensi vuosi polullesi onnistumisen kokemuksia, uuden oppimisen iloa, elämyksiä ja onnea. Etenkin se, että nyt pääset toteuttamaan Omaa Unelmaasi, on iso juttu. Olet kaiken hyvän ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ja rohkaisevia sanoja. Kiitos paljon, rakas Elli!

      Poista
  6. Voi vinde, olipa hyvin ja oikein täydestä sydämestä kirjoitettu teksti! Eniten minua kosketti tuo kohta missä kerroit vauvavuodesta.. Ei varmasti ole ollut helppoa, nostan hattua kuinka olet jaksanut puskea! En tiedä miten itse selviäisin ilman miehen kokopäiväistä tukea..

    Tuntuu että itsellä olisi varmaan enemmän kirjoitettavaa vuoden päästä :) Kulunut vuosi oli jotenkin niin tämän kodin, taaperon ja raskauden täyttämä, ikäänkuin odotusta sinne loppuvuoteen saakka. Vähän jänskättää tuleva vuosi :)

    Oikein ihanaa uutta vuotta 2013 koko perheelle ja kiitos lämminhenkisistä, rehellisistä kirjoituksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ada, kiitos myös sinulle tsemppaavista ja mieltä lämmittävistä kommenteista. ja tietysti iso kiitos sinun blogistasi, on ollut ilo seurata elämäänne. :-)

      Hyvää uutta vuotta myös teille. Kaikkea hyvää ja onnea tuleviin haasteisiin vauva-arjessa. <3

      Poista
  7. Etsiskelin kätilöaiheisia blogeja ja törmäsin sinun omaasi :)

    Olet ilmeisesti aloittamassa opiskelun ensi viikolla Helsingissä Metropoliassa? Jos näin on, olen tuleva luokkakaverisi ;) Oman paikkani sain vuosi sitten varasijalta ja nyt olen ollut kotona 6kk tyttäreni kanssa.

    Ja kotikaupunkisikin on minulle erityisen tuttu, olen asunut Porvoossa melkein 20 vuotta, nykyään asustan Helsingissä.

    Terkuin, Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, menin ihan hämilleni innostuksesta! :-D Tule ihmeessä vetäsemään maanantaina mua hihasta! Ihan tosi kiva juttu. Jes! :-)

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!