Valoa kohti

Jaa, se ois huomenna sitten jouluaatto. Ei kyllä tunnu yhtään joululta. Minä, joka olen joka ikinen vuosi odottanut aattoa kuin kuuta nousevaa, on nyt ihan muissa maailmoissa. Onnea, jännitystä, innostusta, ahdistusta, eripuraa ja haikeutta. Pieneen ihmiseen mahtuu tavattoman paljon tunteita. Joulu on ollut viimeisenä mielessä, sillä ajatukset liitävät jo muutaman viikon päästä alkavassa koulussa.

Minulla oli tässä jo kilometrin mittainen postaus siitä, kuinka minun ja miehen välejä raastaa isot muutokset. Sen verran terapeuttista taisi luonnoksiin jäänyt kirjoitus olla, että siitä aiheutuvan tunteenpurkauksen johdosta puhdistimme miehen kanssa ilmaa sängyssä maaten. Ensin tuli itku, sitten muutama lohtuttava sana, iso halaus ja kauan kaivatut kolme sanaa. Juuri ennen päivän vaihtumista jouluaattoon, olemme taas ystäviä.


Meidän perheen keskinäisiä liitoksia on siis koetellut tulevat muutokset. Jos olisin antanut paukkua vapaasti hetki sitten pinnalla olevat fiilikseni, niin siinä olisi mennyt ne viimeisetkin jouluiset tunnelmat kaikilta. Plus vielä se, että täällä käy lukemassa jo yksi sun toinen tuttu (anoppi sun muut) tai tuntemattomana pysyttelevät lukijat, että en edes voi (vaikka haluaisinkin) päästää kaikkea ulos. Eikä ehkä miehen julkinen kivittäminen toisi loppujen lopuksi minulle suurta mielihyvää.




Pääpiirteittäin jokainen parisuhteessa oleva voi seuraavista avainsanoista päätellä, että mistä se kenkä puristaa. Kuvitelkaa nämä seuraavat asiat tulevan hyvin itsepäisen, itsekkään ja inhottavan pippurisen avioparin suusta.

Ensimmäistä riidan aiheuttajaa ei tarvitse kauaa miettiä. Tiddididiididii: RAHA! Kuinka se elämä olisikin helpompaa lottovoittajana. Tai edes muutaman satasen enemmän tienaavana perheenä. Mikään muu ei ole ongelmana tämän hetken suunnitelmissa, kuin matkustamiseen kuluvat kustannukset. Mie kyllä kohta vaikka kävelen täältä Helsinkiin, jos ei tähän keksitä mitään muuta ratkaisua. Ongelma on seuraava: ostanko bussikortin koko kuukaudelle ja maksan parin-kolmen viikon ruokarahoilla mokoman läpyskän. VAI ehkäkö sittenkin kaksi viikkoa kestävän kortin (siis 20 matkaa), joka on vähän siedettävämmässä hintaluokassa ja kuljetaan muut matkat autolla. Vielä päälle se, että Hesan päässä on kuljettava julkisilla koululle. Autolla ei kuulemma voi kauheasti matkustaa, sillä auton ylläpito ei kuulemma ole halpaa. Suprise, suprise! Imagine my astonishment. Tätä kamalaa hässäkkää huojentaa tieto siitä, että minulla on aika paljon opiskelujaksoja työharjoitteluna, jotka voin vain onnen niin suodessa suorittaa lähimaastossa.




Matkustamiseen kuluu sitten sitä aikaa. Jokainen taitaisi haluta päiviin edes muutaman tunnin enemmän. Niin minäkin. Jo muutenkin ajatus lasten lykkäämisestä tarhaan ahdistaa, niin entäs sitten se, kun vanhemmat lähtevät melkein koko päiväksi toiselle paikkakunnalle. Siihen ratkaisuun jo päädyttiin, että lapset viedään vasta seiskaksi tarhaan, haetaan viimeistään puoli viisi. Ihan hiton pitkä päivä. Meidän pieni poika kyllä kostaa nuo tunnit meille kotona. Tyttö jo pärjäisi tarhassa vaikka kuudesta kuuteen, mutta tuo mammanpoika on eri maata. Eiköhän tänään miehen kanssa käytykin hieman äänekäs keskustelu siitä, että kuka vie ja hakee  lapset - kenen työ tai opiskelu on tässä asiassa etusijalla.


Jos vielä hetki sitten hypin ja pompin ilosta uuden koulupaikkani johdosta, niin nyt enemmän ahdistaa - tai näin minusta äsken tuntui. Kouluun kyllä menen ja syön vaikka kynsiä, jos niikseen tulee. Eniten minua vaivaa se, että nämä asiat ovat olleet tiedossa meillä jo kauan. Tämä asunto ja paikkakunta valittiin juuri moottoritien läheisyyden takia. Meiltä kuluisi jopa pidempi aika kulkea töihin ja kouluun, vaikka asuisimme mukamas lähempänä pääkaupunkia. Asuntojen hinnat ovat sitä järkyttävämpiä, mitä lähemmäs keskustaa mennään. Minä olen oikein tyytyväinen nykyiseen asuntoon ja miljööseen. Yhdessä me kaikki päätökset olemme tehneet. Siksi me muutettiin tähän, sillä menot olisivat isot vaikka asuisimme missä.



Muistan elävästi miehen lupaukset ja vakuuttelut vuosi sitten siitä, että hyvin me pärjätään, kun minä aloitan koulun. Aina keksitään joku ratkaisu, mies lupasi silloin. Tuntuu jotenkin siltä, että olisin tehnyt jotain väärin, kun pääsenkin toteuttamaan unelmaani. Olisiko vain ollut parempi, että jäisin tänne siivoamaan jotain vessoja tai paistamaan hamppareita.. Jos tarpeeksi kauan tämä kädenvääntö olisi jatkunut, niin minulta olisi päässyt suustani sammakko tai toinen. Ihan heti herättyäni en jaksaisi kuulla siitä, kuinka mikään ei ole hyvin. Pidän itseäni aika positiivisena ihmisenä. Sellaisena, joka ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat, vaikka vähän niistä valittaisikin. Mies on taas pessimisti realisti. Ei oikein sovi yhteen. Luulin ensin, että isommat kamppailut käyn surun kanssa, kun joudun lapseni jättämään tarhaan. Olin väärässä. Isoin vastustajani olikin oma mieheni. Vaikka kuinka asioita pitääkin katsoa realistisesti, niin kyllä joskus voisi tulla vastaan ja pistää omalta osaltaan hommat pyörimään. En haluaisi mennä sille tielle, jossa minusta tulee marttyyri, joka heittää naamalle viimeiset viisi vuotta. Ne viisi vuotta, jotka annoin miehen opiskella toisella paikkakunnalla rauhassa, jotta hän valmistuisi ennätysajassa ja ennätystuloksin! Siihen en halua ryhtyä.



Otsikosta voi kuitenkin päätellä, että ehkä tästä suosta noustaan - voittajina. Kompromisseja on tehtävä. Asiat järjestyvät kyllä aikanaan. Mummikin on lupautunut tulemaan hädän keskellä lastenvahdiksi. Mies yrittää saada lupaa yhteen etäpäivään viikossa. Kunhan arki alkaa rullaamaan, niin sittenhän sen todellisuuden näkee. Kunhan vielä töitä saisin kesäksi, niin kaikki olisi todella hyvin, ellei jopa parhaiten koko maailmassa. Pieni stressi ja realismi on aina hyvästä. Itsekin voisi olla vähemmän sitä sorttia, joka ottaa jokaisen kommentin henkilökohtaisena loukkauksena. Nyt on ihan oikeasti nautittava näistä päivistä lasten kanssa! Minun pienet nuppuni. <3 Huomenna kaivan sitä joulumieltä, vaikka kaivuria käyttäen. Lahjat odottavat tuossa vieressä saajiansa. Ruokaa taitaa olla vielä kaapissa. Vähän namiakin löytyy. Esteet on tehty voitettaviksi.

Myöhemmin voi palata näihin päiviin ja muistella, kuinka ennen kaikki tuntui kovin vaikeilta. Jokaisesta vastoinkäymisestä on opittava. Tästä kun selvitään, niin me kasvetaan mieheni kanssa hurjasti. Oli todella koskettavaa, kun näin äsken miehessäni aivan uudenlaisen puolen. Ihan itku tuli. Vaikka olisinkin tänään halunnut heittää sitä mokomaa lumipallolla naamaan, niin lopulta minä häntä niin kamalasti rakastan. Yritän tehdä tästä joulusta kaikille rauhallisen ja ikimuistoisen.

Hyvää joulua myös jokaiselle lukijalleni! Yritän pitää huomenna kameran koko päivän vierellä, jotta tännekin saataisiin välillä vähän sokerista lärpätystä tästä joulusta. Kuusta meillä ei tosin ole, tonttulakkiakaan ei löydy, mutta torttutaikinaa ja kinkkua sitäkin enemmän!


13 kommenttia

  1. Ihanaa, kun saitte keskusteltua!
    Kirjoitit, että yrität tehdä joulusta ikimuistoisen. Se varmasti onnistuu, vaikka et mitään yritäkään. Olen huomannut, että itse olen tosi huonolla tuulella, jos odotan jotain liian kovasti ja tapahtumat ei menekään ihan suunnitelmien mukaisesti. Tämä kommentti oli lähinnä itselleni, muista, Riina, hengittää välillä ja muista että suunnitelmat on vain sunnitelmia, ei haittaa vaikka ne ei toteutuisikaan. Meillä on herätyskello soimassa puolen tunnin päästä. Itse heräsin jo, ehkä se tieto herätyskellosta oli takaraivossa. Meidän taapero herää normaalisti kolmen tunnin päästä vasta... Tässä on katastrofin ainekset käsillä, jos yhtään rupean nipottamaan :D

    Äh, menipäs sepusteluksi, pointti oli, että ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua! Ja viimeisiä päiviä ennen koulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hyvin pätevät nuo asiat minuunkin. ;-) Todella hyvää joulua ja paljon tsemppiä teidänkin arkeen. Sinulla taisi olla vielä sitä koulua, vai joko se loppui? :-D

      Ihana päivän piristys oli tämä! Kiitos vielä!

      Poista
  2. Mä kävin vuoden kotipaikkakunnallasi töissä Helsingistä käsin. Siellä sairaalassa. Meillä oli kyllä bussikuljetus "talon" puolesta. Kaikki järjestyy, jollakin tavalla, usko niin. <3 Avoin ja koskettava kirjoitus, kiitos tästä. Rauhallista ja levollista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ajan kanssa asiat loksahtavat paikoilleen. Pitää vain jaksaa uskoa ja toivoa niin. :-)

      Mietin kauan, että en pysty mitään muutakaan tällä hetkellä kirjoittamaan, vaan pakko se on avautua. Kova tarve oli kirjoittaa, mutta kaunistelemaan en halunnut ryhtyä. Mies saisi luvan käydä lukemassa nuo viimeiset sanani hänelle. ;-)

      Hyvää joulua sinulle!!

      Poista
  3. Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Tsemppiä ja joulurauhaa, haleja, naapuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haleja! Keitetään glögiä tällä viikolla. ;-)

      Poista
  4. Voimia. Voimia toivoa, uskoa, alkaa elää uutta elämänvaihetta. Halaukset ja tapaamisiin parin päivän päästä.

    VastaaPoista
  5. Onnea iloisista uutisista! Kokemuksesta tiedän, että kun jotain elämää mullistavaa tapahtuu niin kestää siinä oma aikansa ennenkuin kaikki perheen jäsenet siihen tottuvat. Ja vaikka ajatukseen totutteleekin niin ennenkuin arki lähtee rullaamaan niin kestää siinäkin... Aloitin itse tänä syksynä kokopäiväisenä työskentelemisen osittaisen hoitovapaan jälkeen. Itketti laittaa 2,5 vuotias pitkää päivää tarhaan ja 20 pv kuussa. Itketti, kun illat lasten kanssa lyhenivät kahdella tunnilla. Mutta talous ei enää antanut periksi jatkaa sitä. Nyt, puolen vuoden jälkeen, olen jo itse tottunut tähän arkeen, lapset myös, ja siippäkin, ja siitä vähäisestä yhteisestä ilta-ajasta otetaan sitten kaikki irti olemalla ihan kunnolla yhdessä. Omat menot ja harrastukset on karsittu minimiin, oma aika alkaa sitten vasta kun lapset ovat sängyssä. Joten tsemppiä uuteen elämään!

    Ja nyt on sinun aikasi, mitä olen blogia lukenut niin olet hienosti pärjännyt osittaisena yksinhuoltajana, tukien miestäsi opiskelussa ja työssä. Nyt on perheen aika seistä sinun unelmien takana, ja muista myös vaatia se! Ja tämähän ei ole mikään itsekäs unelma vaan takaa tulevaisuudessa sinulle työn, perheelle paremman taloudellisen tilan.

    Meillä naisilla ja varsinkin äideillä on se paha tapa pistää itsensä viimeiseksi jonoon; kävellä 10 vuotta vanhojen talvikenkien kanssa, kun lapsille pitää ostaa ensin. Niin ja miehelle myös. Nauti opiskelusta, yhdessä saatte kyllä arjen rullaamaan ja pienet solmut selviämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin aivan sanattomaksi kommentistasi! Siis vaude, kiitos kovasti. Jotenkin tuli aivan mielettömän voimaantunut ja hieno olo, kun jaksoit noin pitkän kommentin minulle kirjoittaa. Kiitos paljon! <3 Palaan tähän myöhemmin. Nyt valmistaudun juhlimaan ensimmäistä hääpäivää. ;-)

      Poista
  6. Komppaan edellistä, että muutoksiin liittyy aina kipuilua. Pidä kuitenkin sitkeä ja positiivinen asenteesi, asiat lutviutuu jotenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin teen! Nyt jo olo ja tilanne on paljon valoisampi. :-)

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!