Kaksituhattakolmetoista

Vuosi 2013 oli meille kaikille todella rankka. Pakko sanoa, että olen onnellinen sen olevan ohitse. Tämä vuosi on ollut elämäni mullistavin muuttomme jälkeen, jolloin olen joutunut luopumaan yhä enemmän asioista, opetellut olemaan itsekkäämpi, aloittanut opinnot ja huomannut olevani aika hyvä opiskelija, ajautunut jonkinlaiseen parisuhdekriisiin, ollut huolissani sairastavien lasten vuoksi, saanut työpaikan (jonka olen onnistunut säilyttämään), saanut uusia ystäviä, kasvanut henkisesti, itkenyt kaikkein eniten sitten lapsuuteni jälkeen, aloittanut rakkaan teatteriharrastuksen, ihastellut lasten kasvua ja kehitystä, yrittänyt elää ruuhkavuoden hullunmyllyssä hetkessä ja no, onhan tässä tapahtunut vaikka ja mitä.

Sen olen oppinut, että nyt jos koskaan on tehtävä itse itsensä onnelliseksi. Vaikka vuosi on ollut rankka, niin tiedän taas yhä lujemmin, miten haluan elämääni elää. Olen ollut varmasti lyhytpinnainen, kärsimätön ja hankala, mutta vain sen vuoksi, että haluan vain elää ja olla rauhassa, olla onnellinen. Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen, huolehtiva ja empaattinen. Olemme koko perhe joutuneet suuren muutoksen eteen, kun minä aloitin opintoni ja lapset menivät tarhaan. Siinä samalla olemme Ukon kanssa joutuneet opettelemaan elämää niin, että minun roolini kotiäitinä on nyt jotain muuta kuin imurin varressa keittoa keittävä hiirulainen. Olemme kumpikin joutuneet joustamaan ja pitämään oikeuksistamme kiinni - lapsia unohtamatta. Jotenkin me se vuosi kahlattiin läpi, vaikka usko meinasi välillä loppua. Nuori perhe ja aviopari on todenteolla heitetty isojen aikuisten maailmaan, mutta loppujen lopuksi ihan hyvin me pärjättiin.





Kun tammikuussa aloitin kätilöopintoni toisella paikkakunnalla, oli talvi yhtä opettelua. Matkustamiseen opettelu, lasten pitkät tahrapäivät ja ajan puute oli hurjaa. Poika oli vasta muutaman kuukauden yli vuoden ikäinen, ihan vauva vielä, jonka jatkuvan sairauskierteen, ruoka-aineallergioiden ja ihottuman vuoksi olimme tiukilla. Tyttömme on välillä joutunut siinä sivussa pysymään matkassa mukana, tai ainakin se näin äitinä on huonoina hetkinä niin tuntunut. Viime talvi oli aivan kamala. Olen joutunut keskittymään vain opintoihini ja perheeseeni. Olen laiminlyönyt ystäväni ja melkein menettänyt yhden sen takia. Olemme olleet taloudellisesti hyvin tiukilla, parisuhteesta puhumattakaan. Olemme varmasti riidelleet kaikkein eniten koko yhdessäolomme aikana. Olen ollut luovuttamassa varmasti joka toinen viikko. Siinä samalla olen painanut koulua ja menestynyt kiitettävästi. En edes ymmärrä, kuinka se oli mahdollista. Poikamme oli yhteen putkeen puolen vuoden korvatulehtuskierteessä. Jos vain voisin, niin viime talvessa muuttaisin monta asiaa. Mutta se silti opetti meitä kaikkia. Vaikka olen onnellinen, että vuosi on plakkarissa, niin olen onnellisempi, että viime talvi on ohi.





Jotenkin siis siitä talvesta siirryttiin kevääseen. Parasta varmasti keväässä oli se, että poika oli asettunut hienosti tarhaan, tyttö oli pysynyt hienosti uudessa arjessa mukana ja minä sain koko kesäksi töitä. Tein kyllä sen virheen, etten pitänyt päivääkään koulun loputtua lomaa, vaan menin suoraan töihin syksyyn asti. Kesäkuussa olin aivan poikki rankan talvemme takia. Jouduin työpäivän jälkeen käymään ensin kotona hengähtämässä, ennen kuin jaksoin hakea lapset tarhasta. Ensimmäinen kunnon palkkani ja heinäkuu pelastivat. Sain taas energiaa ja olin tyytyväinen itseeni, että pystyin opintotukeni- ja lainani jälkeen osallistumaan perheemme talouteen paljon enemmän. Ensimmäinen työni hoitajana vain puolen vuoden opiskelun jälkeen pelotti aluksi suunnattomasti, mutta aloin saada työstäkin hyvin kiinni. Kesä oli aika mukava ja saimme perheeseemme ystävän tytön tarhakaverista ja hänen perheestään.




Kesä oli siinä suhteessa huoleton, ettei minulla ollut koulujuttuja siinä sivussa. Kesä menikin liian nopeasti ja se päättyi Ukon ja minun sen vuoden toiseen hotellilomaan! Sen, jos minkä, olemme oppineet vuoden aikana, että meidän pitäisi viettää enemmän aikaa kahden ja aivan jossain muualla kuin kotona. Opin myös sen, että ensi kesänä pidän oikeasti kesälomaa töistä! En voi painaa enää hulluna suoraan koulusta töihin. Syksy koulussa olikin taas aika haipakkaa, sillä se sisälsi kaksi harjoittelua ja kävin välillä töissä piipahtamassa. Aloitin oman harrastukseni ja tyttö aloitti tanssinsa. Jouduimme kyllä vääntämään kättä jos toistakin syksyn uusien kuvioiden takia. Jotenkin syksy meni kuitenkin parisuhderintamalla rauhallisemmin, vaikka rankka se oli silti. Olemme menneet yhdessä elämää persus edellä puuhun. Ensin tuli lapset, sitten avioliitto, lopuksi vasta muutto yhteen ja tammikuussa minun aloittaessani opinnot oli meidän kaikkien opeteltava elämää niin, että se olisi mahdollisimman tasavertaista. Häissäni pidin pienen puheen appiukolleni, joka oli kerran minulle kertonut parisuhteen kuin olevan tynnyrillinen kiviä. Tämä tynnyri laitetaan vierimään mäkeä alas, jonka sisällä olevat terävät kivet joko rikkovat koko tynnyrin tai hioutuvat. Ukko onkin sanonut meidän tynnyrin olevan tehty titaanista. Meidän tynnyrissä edelleen kipinöi, mutta terävätkään kivet eivät sitä tynnyriä riko. Näin se on varmasti mennyt vuonna 2013. Tynnyriämme on koeteltu, mutta ehjä se perhana vielä on.




No niin, se saa riittää tynnyreistä. Eipä tämä vuoden 2013 toinen puolikaskaan ole sitä koulua, harrastuksia ja töitä kummempi ollut. Yhtä huono ja laiska ystävä olen ollut edelleen. Varmasti vielä huonompi sukulainen. Hyvin alkanut treenaaminen (ja kaikki muukin elämä) sai lopullisen stoppinsa toisen osastoharjoitteluni aikana, jolloin astmani paheni kuukaudeksi niihin mittoihin, että viimeinen mahdollisuuteni olisi ollut osastohoito. Olen joutunut opettelemaan rauhoittumaan - ihan oikeasti. En koskaan sairasta, joten nyt minun mittakaavassa näin vakava sairastuminen pisti taas arvostamaan itseään ja perheen kanssa vietettyä aikaa yhä enemmän. Rahaa on mennyt lääkkeisiin ja lääkärikuluihin. Myös poika on sairastellut edelleen ja syksyllä laitetut putket kävivät vaivaamaan. Mutta niin se syksykin vain meni menojaan ja joululoma tuli vihdoin! Olen viettänyt eniten lomaa koko vuodessa, vaikka töissäkin olen ollut. Vähän jo kauhulla odotan tulevaa kolmatta lukukauttani, mutta samalla odotan seuraavan harjoitteluni alkua. Töitä tulen varmaan taas vähän tekemään, mutta haaveissa olisi kesätyöt jossain vähän muualla kuin nykyisessä paikassa.



Pysyttekö vielä kärryillä? Mitenkäs minä ja minun kasvuni vuonna 2013? Niin kuin alussa jo sanoin, niin olen joutunut olemaan itsekkäämpi ja vaativampi tänä vuonna. Olen ollut myös hankala. Olen joutunut sanomaan itselleni, että vain minä voin tehdä itseni onnelliseksi, tai siis vain minä voin vaikuttaa niihin olosuhteisiin, jotka minut tekevät onnelliseksi. Tietenkin ne ihanat lapseni tulevat aina olemaan elämäni valoja ja kaikkein tärkeintä, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Minusta on tuntunut, että olen ollut hyvin antisosiaalinen koko vuoden. Olen ikävöinyt ystäviäni aivan kamalasti. Haluaisin olla heidän kanssaan kulkemassa heidänkin elämänsä myrskyissä ja onnenhetkissä. Jotenkin vain energiani on ollut siinä suhteessa matalalla. Olen joutunut pelkäämään, että tulen menettämään minulle kaikki rakkaat ystävät. Ehkä asia ei kuitenkaan ole niin, mutta pelko kytee jossain silti. Olen luonteeltani monta rautaa tulessa. Olen painanut tämän vuoden pää kolmantena jalkana ja selvinnyt sen läpi. Onko liian itserakasta sanoa, että tavalla tai toisella olen vaikean lapsuuteni selvinnyt kunnialla. Tiedän sen takia myös sen, että tulen elämässäni selviämään tavalla tai toisella. Minua ei niin helpolla nujerreta. P*skan määrä on vakio. Minulle on kaikkien huonojen asioiden lisäksi tapahtunut niin monta hyvää asiaa, juuri niin, kuin olen toivonutkin, joten jaksan uskoa, että joissain asioissa minua palkitaan. Ruusuilla tanssimista se elämä ei koskaan ole, mutta tulen nauttimaan jokaisesta hetkestä, enkä annan synkkyyden viedä minua mukanaan. Olen loppujen lopuksi valoisa ja positiivinen ihminen. Jaksan aina uskoa siihen, että asiat selviävät parhain päin. Vuosi 2013, et sinä minua vienyt mukanasi. Minä selvisin sinusta! Antaa tulla vain vuosi 2014, kyllä minä sinutkin selätän!





Summa summarun.. Vieläkö kukaan jaksaa lukea? Vuosi 2013, sieltä se tuli ja tonne se meni. Käteen jäi taisteluhenkeä, pää pystyssä kulkeva nainen, äiti ja vaimo, joka lupaa olla 2014 parempi ystävä, empaattisempi vaimo ja maailman paras äiti. Tietenkin ihan hiton hyvä opiskelija ja toivottavasti vähän vähemmän pa. Nytpä teen niin, etten jaksa enää oikolukea koko tekstiä. Siinä se nyt on, rykäistynä ja päästetty ulos systeemistä. Ihan hyvä vuosi tämä oli, sillä siihen on mahtunut monta ilonhetkeä ja hyviä asioita - ei pelkkää masistelua. ;-)


Blogiyhteistyö

Toiset minua paljon kirjallisesti taitavammat ja ajatuksenjuoksultaan lahjakkaammat ovat jo kertoneet oman näkemyksensä blogiyhteistyöstä. En kuitenkaan malttanut olla postaamatta edes jotain asiasta, sillä harmillisen usein törmään yhteistyön aiheuttamaan sanasotaan suosikkiblogieni kommenttiosiossa. Minulla ei ole blogiyhteistyöstä vielä sen suurempia kokemuksia, enkä tiedä, tuleeko koskaan mitään isompaa olemaakaan. Onko se sitten hyvä vai paha asia, en tiedä sitäkään. Enkä myöskään tiedä, rikonko jotain blogiyhteistyösääntöä tässä, kun kerron omat kokemukseni, mutta kerron kuitenkin.

Sen kyllä olen huomannut, että toisissa blogeissa yhteistyö, sen kautta saadut tavarat ja bloggaajan periaatteet kuohuttavat ja lukijat leiriytyvät juuri niihin ääripäihin. On naurettavaa ajatella, että bloggaajan kuuluisi olla se hyvä ja kaunis ihminen, joka aina miellyttää kaikkia. Asioista ei saa olla mitään mieltä ja samalla pitää olla. Omia rehellisiä tuntojaan ei saa jakaa, mutta silti ne pitää tulla ilmi. Jokaista saamaansa krääsää pitäisi arvostella, mutta toisilla jo sanat toteutettu yhteistyössä saavat näkemään punaista. Mitään ei saisi "kerjätä", kaikesta pitäisi olla niin nöyrä ja kiitollinen tai sitten mitään ei saisi ottaa vastaan myymättä sieluaan.  Pahinta tässä koko blogiyhteistyöjupakassa on se, että asiat nähdään niin mustavalkoisina. Hyvänä esimerkkinä voin antaa lapikkaista noussut kohu ja sen jälkipyykki. Muistan myös hyvin vielä Lähiömutsin kapselikonepyörityksen.

Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama, saako bloggaaja blogistaan rahaa tai tavaroita. Jokainen itsenäinen bloggaaja on vastuussa omasta tontistaan, jossa saa viljellä mainoksia, saamiansa tavaroitaan, mielipiteitänsä ja yhteistyössä toteutettuja postauksiaan. En tiedä, miten asiat menevät portaalien alla, mutta itsenäisenä bloggaajana omahan on bloginsa. Mitään blogia ei ole pakko lukea. Lukijat valikoituvat omien mieltymystensä mukaan lukemaan juuri sellaisia blogeja, joka palvelee häntä kaikkein eniten. Blogit kehittyvät, ehkä kasvavat ja muuttuvat. Jokainen meistä on vain ihminen, joista joku meistä vain sattuu kirjoittamaan julkisesti ajatuksiaan. Prinsessatkin käyvät p*skalla. Bloggaajakin on vain erehtyväinen ihminen.

Mutta entä mie ja minun blogini tässä yhteistyön ihmeellisessä maailmassa?

Viimeisin ja ehkä isoin juttu blogiyhteistyönä minulle oli arvonta Salmiakki Manifeston kanssa. Löysin heidät Facebookista, ostin heiltä korvikset ja kysyin, ovatko he tehneet koskaan yhteistyötä bloggaajien kanssa. Eivät olleet, mutta saimme kuitenkin pystyyn arvonnan. Koska tämä oli uutta meille kaikille, niin usean viestin jälkeen saimme kasaan kaikkia miellyttävän tekstin. Parasta minusta koko jutussa on se, että olin heidän asiakkaansa, joka sai jollekkin lukijalleen arvontaan kaksi kotimaisen käsityön tuloksessa syntynyttä korua! Ajattelin, että jos saisin heidän korunsa edes muutaman uuden ihmisen tietoon, niin olisin onnellinen. Minulle nimittäin kotimaisuus, korut ja itse tehdyt käsityöt ovat suuressa arvossa. Ostin heiltä itselleni korvikset, joista pidän suunnattomasti! Eihän minulla muita koruja usein olekaan käytössä kuin Elvaria, Nousevaa Myrskyä tai Kalevalaa - ja nyt Salmiakki Manifestoa.


Sitten pääsen siihen osaan, josta olin aluksi hyvinkin hämmentynyt. Nimittäin Instagramin puolella kerran kiitin kuvan kera Valiota. Siis Valio otti minuun(kin) yhteyttä, tarjosi pientä jouluherkkupakettia ja jatkossa lupasivat lähettää meille muutaman kerran vuodessa uutuuksiaan. No, mikäs siinä. Minun ei tarvinnut kirjoittaa saamistani tuotteista mitään, ellen oikeasti olisi tahtonut ja silloinkin minun olisi pitänyt kertoa suoraan, että olen saanut tuotteet heiltä. Yksi juttu, mikä minua sitten siinä koko jutussa kävi askarruttamaan oli se, että meillä bloggaajilla on mahdollisuus heidän kanssaan isompaakin yhteistyöhön. Sähköpostin jatkeena oli sähköpostiosoite, johon sai laittaa viestiä, jos tahtoi yhtään suurempaa yhteistyötä tehdä heidän kanssaan. Yhtenä iltana sokerihumalapäissäni sitten ajattelin, että koska tyttöjen ilta/synttärini on lähestymässä, niin mitäpä jos Valio sponssaisi niitä vaikka jätskipaketilla. Laitoin kysymyksen tästä syvemmästä yhteistyöstä osoitteeseen, josta ei vielä tänäkään päivänä ole minulle vastattu. Joko viestini on mennyt suoraan johonkin bittiavaruuteen tai sitten siihen ei vain haluttu vastata. Mene ja tiedä.


Onhan toki minuakin lähestytty yhdellä hullunkurisella yhteistyöpyynnöllä. Joku luksuslaukku tahtoi kertoa, kuinka he olivat pitäneet blogistani ja huomanneet minun pitävän kaikesta kauniista (ja kalliista). Siksi olinkin oikea ihminen linkittämään heidän sivuillaan olevan arvonnan, josta voi voittaa kalliin laukun. Minullakin olisi kait käynyt tsäkä, jos lukijani olisi heiltä jotain voittanut. Juu, ei kiitos!

Mutta, miehän olen myös osaltani korruptoitunut. Sieltä Indiedaysin kekkereistä tulin kotiin mukanani kassillinen täynnä leipää. Ehtona tälle leivälle oli, että postaisin reseptin liittyen heidän yhteen uutuustuotteeseen. Joo, joo, tottakai postaan. Sitten, viimeisenä päivänä, jolloin se helkutin postaus piti julkaista, häärin hiki hatussa keittiössä sormi suussa, että en osaa tehdä muuta pitsaa kuin kylmäsavulohipitsaa. Kaduin koko juttua heti, ehkä vain sen vuoksi, koska olin niin lahjakkaasti sysännyt koko postauksen tekemisen hamaan tulevaisuuteen. Se tulevaisuus tulikin vastaan vähän nopeammin. Leipä oli hyvää ja postaus tuli viimeisellä hetkellä ulos. Mitään muuta en siitä saanut leivän lisäksi, mutta hälläväliä, vaikka koko juttuun lupautuminen pistikin muutaman hikikarpalon otsalle ja ärräpään lentämään. Pitsa oli ainakin hyvää! ;-)



Minut on myös kutsuttu ihan paikan päälle ihastelemaan tuotteita. Showroomista lähdinkin sitten mukanani kassi täynnä tavaraa. Ihan outoa oli astua sisään notkuvan pöydän ääreen oman bloginsa nimellä, olla "paapottavana" ja hypistellä kaikkia niitä tavaroita. Olin missannut edelliset kekkerit saman tahon osalta aikaisemmin, joten nyt he lupasivat lähettää minulle ne samat tuotteet, joita silloin juhlittiin. Laitoin kaksikin kertaa viestiä osoitteeni kera heille, mutta vieläkin odotan tuotepakettia kotiini. Olisin kovin mielelläni halunnut juuri kyseiset suomalaisen tuotteet saada testiin, koska meillä olisi ollut kotona oikea kohdehenkilö tuotteiden testaamiseen. No, kiva päivä minulla kuitenkin oli, jos ei muuta! Sen verran "vaikutusvaltaa" taitaa bloggaajilla olla, että sain vaihdettua kassissani olevan tuotteen toiseen, koska niin kovasti sitä halusin. Ehkä syy radiohiljaisuuteen olikin siinä, hah.


Tälläisiä kokemuksia minulla on. En ole blogiyhteistyötä vastaan, mutta en näin keltanokkana osaa sanoa mitään neuvoja muillekaan. Tiedän vain sen, että mihin lähtisin itse mukaan, sen, että aina voi pettyä ja blogiani en tule täyttämään tehty yhteistyössä naukun ja haukun kanssa alvariinsa. Minusta postiini kolahtaneet kutsut ovat olleet tosi kivoja yllätyksiä, mutta sen vuoksi en blogia pidä. Jos kuitenkin saisin kutsun vaikka johonkin blogiportaaliin, jossa täytyy olla mainosmyönteinen, niin ehkä ahneuspäissäni siihen lähtisinkin mukaan. Vaikea sanoa. Mutta jos tätä lukee esim. Marimekko, niin melkein 10 vuotta vanha olkalaukkuni teiltä alkaa olla hajoamispisteessä. Voisitteko lähettää mulle uuden? Myös lompakkoni on ollut rikki jo kauan, joten uusi sellainen olisi kiva. Sellainen muotibloggarien rannekello tulisi myös käyttöön. Niin, ja ne yli 200€ huopalapikkaat, kiitos! Lapsille vaatteita, pojalle Autot-elokuvan Make-lelu ja tytölle se robottikoira - ja miehelle korvatulpat. Toimiiko tää näin?


Korkeasaari talvella

Näin ulkohelsinkiläisenä en osannut arvata, että Korkeasaari on auki myös talvella. Ystäväni kysyi minua ja Mimmiä heidän mukaansa katsomaan Korkeasaaren meininkiä talvella, joten ehdottomasti lähdettiin mukaan - ai, se on auki muulloinkin. Hieman ehkä skeptisenä olin aluksi, sillä luulin meidän saavan eiootta esimerkiksi kissaeläinten osalta. Olimme myös kaikki odottaneet näin talvella Korkeasaaren hautautuneen kauniiseen puuterilumeen, mutta saimmekin niskaan vesisadetta. Emme kuitenkaan heittäneet aivan turhaa reissua.





Talvella Korkeasaaressa on tonttupolku, jonka varrella oli tontun koti, paja ja sauna (varmaan jotain muitakin). Me ei ihan noudatettua kyseistä reittiä, vaan suuntasimme heti sisälle katsomaan mangustien ruokintaa. Siinä sitten kolmessa tunnissa uhmasimme sadetta, lämmittelimme evästilassa, piipahdimme jurtassa, katsoimme silmästä silmään lumileopardia, kauhistelimme kotkia, ihmettelimme milua, "juoksimme" vaanivaa Ilvestä pakoon, yökimme torakoille ja kaipasimme sitä puuterilunta. Kaipasin kyllä myös matkan varrella olevaa kahvikioskia tai sämpyläpaikkaa. Omat eväät ovat kyllä kultaa Korkeasaaressa ja talvisin niitä saa nauttia evästilassa ihan omassa rauhassa. Muutenkin ulkona oli hiljaista, muutamaa turistiporukkaa lukuunottamatta. Ilman vesisadetta olisimme viihtyneet ulkona pidempäänkin. Nopeasti se kylmä kuitenkin tuli, varsinkin koska minut on tehty sokerista. Korkeasaari on talvellakin näkemisen arvoinen. Pitää vain osata varustautua hyvin ja lämpimillä varpailla!








Aluksi olin kaavaillut meidän huristavan paikan päälle autolla, mutta pelko parkkipaikattomuudesta (joka osoittautui turhaksi) ja pitkän päivän jälkeen väsyneenä ajamisesta ajoi meidät bussin kyytiin. Viisivuotiaan kanssa on mukava matkustaa pidempiäkin matkoja bussilla, saatikka se, että HSL ei veloita mitään alle 7-vuotiaista matkustajista. Meille kävi menomatkalla Helsinkiin vielä niin hyvä tuuri, että "tuttu" bussikuski antoi tytön matkustaa ihan ilmaiseksi. Se on iso voitto se, näin opiskelijalle. Rautatientorilta lähtee taas tunnin sisällä kolmesti (jos en väärin muista) nro. 16, joka vie kyytiläiset ihan Korkeasaaren porteille saakka. Vaikka omistankin HSL:n kortin, niin nyt lomalla ei sitä tule ladattua turhaan. Lippuautomaateista saa kuitenkin hieman halvemmalla tunnin voimassa olevan lipun, jolla pääsimme määränpäähän. Itse maksu Korkeasaareen oli edullinen sekin, sillä opiskelijana koko komeus maksoi 7€, kun tyttö pääsi taas ilmaiseksi.

Hyvä reissu, joka kruunattiin vuohenjuustohampparilla ja 15€ alelöydöillä! Minulla häämöttää synttärihipat tyttöjen illan merkeissä ihan nurkan takana, joten edullisesti kotiutettu paita korviksineen oli iloinen yllätys. Viisivuotiaan kanssa alennusmyynneissä onkin tarina erikseen, joka kannattaisi suorittaa  ehkä vain yksin tai sitten erillisenä reissuna. Tai sitten mukaan olisi pitänyt ottaa jotain rauhoittavaa yskänlääkettä. Väsyneinä ja onnellisina me kuitenkin päästiin kotiin. Tyttö kävi heti piirtämään (väsymysitkujen jälkeen) ilvestä isille ja poika tarrautui äidin kaulaan loppuillaksi.

ps. Muistakaa osallistua arvontaan!


Tie sydämeen käy jouluruoan kautta

Niinhän siinä kävi, että mässättyä tuli. Iski pieni paniikki, kun mies tokaisi jääkaappia katsoessa, että tämän joulun mässäilyt taisi olla tässä. Olin aikaisemmin päivällä itse ajatellut, että jos olisi pakko valita viimeinen ateria ennen kuolemaa, niin se olisi notkuva joulupöytä. En tiedä, onko se juuri ne laatikot ja rosolli, vai johtuuko se siitä, että kerrankin tulee panostettua ja satsattua jopa kolmas lautasellinen. Siis mistä mie nyt puhun. Odottakaas hetki..

Meillä meni tämä joulu nyt (joulu)pipariksi hehheh lasten kuumeen vuoksi. Tänään pojan lämpö ylettyi vain 37, kun tytöllä pikkasen sen yli. Koko loma tähän asti ollaan vietetty neljän seinän sisällä. Tunnustettava se on, että koska ei olla päästy kukaa roskista pidemmälle ulos, niin vähitellen käy toisten naama ärsyttämään. Haluan ehdottomasti varata ajan sille pariskunnalle, joka pystyy olemaan kipeiden lasten kanssa sulassa solussa monta päivää keskenään. Olin eilen jo ihan valmis lähtemään vaikka yksin leffaan.


Tänään aamulla oli pakko tehdä jotain, ennen kuin jonkun suusta olisi löytynyt kourallinen joulupalloja. Puettiin kaikki lämmintä päälle ja käytiin heittämässä melkein tunnin autolenkki. Tuhlausta ja hyvin epäekologista, tiedetään, mutta jos se säästi meidän perheen isolta riidalta, niin onneksi lähdettiin. Koska tyttökin tunnusti, että joulu oli ihan tylsä (ehkä hän vähän dramatisoi) veikan huutamisen, isin nukkumisen ja minun mäkättämisen nukkuvalle isille, niin asialle oli jotain tehtävä. On kyllä itselläkin ollut mälsä olo sen vuoksi, kun olemme joutuneet siirtämään mummolavisiittejä sairastelun vuoksi.


Vaikka aika stressivapaata lorvailua täällä ollaan muuten vietetty, niin isoin pelastus on ollut hyvä ruoka. Kyllä olisi jo paljon aikaisemmin napsahtanut, jos olisi pitänyt syödä hampaat irvessä jotain kuivaa känttyä ja valmisruokaa. Tänään päätin kattaa vielä kunnon tapsanpäivän lounaan kaikille, koska me panostetaan tälläisiin asioihin ihan liian vähän. Vaikka päivät ovat tylsän harmaita, niin tänään oli jotenkin valoisaa ja oli ihana pistää kaikki ruoat eri kippoihin (kiitos tiskikoneelle) ja mässätä rauhassa. Lasten selvät jouluruokainhokit ovat löytyneet päivien aikana, mutta nälkää ei ole kukaan nähnyt. Joulupipareita käydään aina välillä napsimassa ja glögiä keittelemässä. Arkeen palaaminen samalla pelottaa ja huojentaa. Toisaalta nämä päivät keskenään ovat olleet meille kaikille hyväksi, mutta meidän kaikkien pippurisen luonteen vuoksi on hyvä, ettei tarvitse ihan viikkoa "kärsiä". Silloin ei ehkä enää ruokakaan auttaisi. Heh.


Mutta, kiva joulu on ollut kuitenkin, melkein 24h vuorokaudesta. Jääkaapista taitaa löytyä köntti homejuustoa, jonka ajattelin mussuttaa illalla viimeisten joulupiparien kanssa - niiden ohuiden Annas piparkakkujen kanssa.

Oliko se nyt Atria vai mikä, joka päätteli, että hyvä ruoka, parempi mieli!


Niinkin omaperäinen otsikko kuin JOULU



Joulu. Ehkä mielestäni paras pyhä koko vuotena, vaikka ei siihen mitään kummempaa ole koskaan liittynytkään. Lapsesta asti joulu on ollut se aika vuodesta, kun kaikki on ollut hyvin. Eilenkään ei tullut montaa kertaa kiskottua ketään perheenjäsentä joko läppäriltä punkasta tai huoneen nurkasta yhteiseen ilonpitoon. Aatto oli kiva viettää vain kotona, lumiukkoa katsellessa ja sitä ennen varmaan 200 turhaa soittoyritystä joulupukille, muuttuvaa labyrinttiä pelatessa ja valmiiksi pakastettuja laatikoita paistaessa. Keitin itselleni kattilallisen riisipuuroa ykkösmaitoon (nam), koska lasten mielestä sitä on ollut tässä kuussa jo ihan liikaa! Joulussa parasta on myös pullollinen (tai pari) omenalimonadia. Tuhosin myös muutamassa illassa yhden sipsipussin ihan itte (enkelisuklaat odottaa vielä kaapissa). Ja sainhan mie jopa yhden joululahjankin ystävältäni. Se summasi mun joulun.



Jaa, ne lapset.. No, viime perjantaina mies tuli kipeäksi lomansa kunniaksi. Kuume nousi 39, josta seurasi dominoefekti kumpaankin lapseen. Mies ja likka ovat taas omia pippurisia itsejänsä, mutta kolmen päivän kuume ja yksi kuumeeton päivä ei sitten riittänyt meidän pojalle. Räkää täynnä oleva, vettä silmistä vuotava ja taas 39 kuumeessa kärvistelevä pötkylä nukkuu nyt huonoa oloa pois. Huominen piti viettää mummoloissa. Eilen tyttö pisti pystyyn pienet itkupotkuraivarit, kun kuulemma just sitä 100€ rotoottikoiraa ei tullut lahjaksi. Siinä piti sitten maanitella, että nämä kaikki 50€ arvoiset askartelujutut ovat aika hienoja ja sopivat hänen uuteen kirjoituspöytään. Sen vuoksi tontun lahjasäkki (ja notkuvat pöydät) mummilassa olisi ollut kiva käydä purkamassa, jos sieltä olisi löytynyt jotain ekstrakivaa.

Muuten lapsilla on ollut onnistunut joulu. Kumpikin sai leipoa kyllästymiseen asti pipareita, piparkakkutalon katossa on yhden pojan leikkiauton jäljet ja yhden tytön vähän taiteellisempi tulkinta sen seinissä, muovikuusemme designista on vastannut täysin myös meidän likka, eilen korkattiin yhteinen joululahjahitti: Angry Birds-dvd, ruokaa on ollut riittävästi ja se on ollut päällisinpuolin hyvää. Vielä kun pääsisi kunnon pulkkamäkeen. Tai edes ulos tämän kuumeen kourista.


Blogi on ollut tässä kuussa kovin hiljainen. Eipä tuo sateinen ja harmaa sää ole suonut paljoa valoa kameralle, jotta olisi voinut ikuistaa mitään muistiin. Muutenkin koko kouluvuodesta palautuminen on vienyt mielenkiinnon koneella istumisesta. Eikä pojan yöheräilyt ole edesauttanut energiatasojen nostamisessa. Töitäkin olen yrittänyt vähän tehdä, koska harmikseni pelkällä oravannahalla tai hyvillä ajatuksilla ei voi laskuja maksaa. On ollut kiva vain keskittyä lorvimiseen, lapsiin ja tiskirätin takaa miehelle mulkoiluun (se on lemppariharrastus vapaapäivillä). Varmasti olisi ollut paljonkin, mitä kirjoittaa, mutta nyt ei jaksa edes mitään täytepostauksiakaan pieraista ilmoille. Taitaa tämäkin kuulua mappiin Ö laadultaan. Kiitos, anteeksi ja näkemiin! Ja hyvää joulua!

ps. Kiitos sinulle, salainen blogiystävä, joka lähetit minulle joulukortin! Enhän vain ole unohtanut lupautuneeni johonkin joulukorttirinkiin? Korttisi kuitenkin lämmitti mieltä. :-)

Ja muistakaa, että voitte voittaa ihanan salmiakkisia koruja täältä! Olen omin pienin kätösin hankkinut teille kivat palkinnot, joten nyt hophop. ;-)




Salmiakin maailmanvalloitus - ja ARVONTA

Rakastan salmiakkia. Rakastan myös koruja, joiden tekijöiden tiedän tekevän niitä rakkaudella ja joille tiedän voivani lähettää suorat kiitokseni. Myös näissä kahdessa yhdistyy yksi vaikuttava tekijä - kotimaisuus. Minua ei massatuotetut korut hikipajoista enää tässä iässä kiinnosta. Kun salmiakin ja korut yhdistää, syntyy minun mieltäni hivelevä yhdistelmä. Selailin yhtenä päivänä Facebokin etusivua, kunnes mainoksien joukosta hypähti esiin salmiakkia. Klikkauksen takaa löysin Salmiakki Manifeston, kahden pohjoisen naisen salmiakin maailmanvalloituksen kauniiden korujen muodossa. Selailin koruja ja päätin kysyä, miten niitä saa tilattua. Rohkenin myös suoraan kysyä, olisiko mahdollisuutta yhteistyöhön. Lopulta sitten päädyimme viestittelemään yhteistyön merkeissä, joista te saatte nyt nauttia.

Salmiakki Manifeston korujen takana ovat Virpi ja Aija. Virpi on kotoisin Rovaniemeltä ja Aija edustaa Oulua. Toisensa he tapasivat Lapin yliopistolla poikkitieteellisessä koulutusohjelmassa. Virpi opiskeli tuolloin muotoilua ja Aija johtamista. Virpi ja Aija toteavat, että he hoksasivat nopeasti heidän ajatustensa menevän yksiin monessa jutussa ja yhteistyön aloittaminen oli tosi helppoa ja mukavaa.

Salmiakki Manifeston idea on kohta vuoden vanha. Ideaa lähdettiin kehittelemään vuosi sitten joulun välipäivinä hirveässä suklaaähkyssä. Silloin syntyi ajatus, että miksi suomalainen salmiakki ei nauti samanlaista arvostusta kuin esim. Fazerin Sininen. I agree! Virpiä ja Aijaa inspiroi salmiakin kulmikas maku ja muoto. Tietynlainen ristiriita on myös seikka, josta he ovat ammentaneet inspiraatiota. Huumorilla on myös osuutensa asiassa. Naiset eivät ota itseään liian vakavasti, vaikka he ihan vakavissaan hommia tekevätkin. Salmiakki Manifeston tuotteissa on ja tulee aina olemaan pilkettä silmäkulmassa. Ideoita naisilla on plakkarissa vaikka kuinka. Jostain piti kuitenkin aloittaa ja heille aloittaminen oli helpointa koruista. Tulossa on muitakin salmiakkiteemaisia tuotteita. Käsilaukkuja on jo ollutkin myynnissä. Tavoitteena olisikin salmiakin maailmanvalloitus. Toisin sanoen salmiakin tunnettuvuuden lisääminen kansainvälisesti. Siksi esim. kommunikointikieli viestinnässä on englanti.

Salmiakki Manifeston toiminnassa ja maailmanvalloitustyössä suomalainen tuotesuunnittelu saa uusia ulottuvuuksia kotimaisten materiaalien lisäksi myös eksoottisemmista vaihtoehdoista. Salmiakki Manifeston Around the World -mallistot sisältävätkin yllättäviä materiaalivalintoja ja näin tuovat esiin eri puolilla maailmaa toimiven käsityöläisyrittäjien osaamista. Osa Around the World -mallistojen tuotoista ohjataa vähävaraisille alueille pienyrittäjyyden tukemiseen. Around the World -malliston kanssa naisilla on sellainen ajatus, että he laittavat hyvän kiertämään. 10% myynnistä ohjataan pienlainoihin Kiva.org -sivuston kautta. Naiset koettavat etsiä joukosta käsityöalan yrittäjiä ja mielellään myös samasta maasta, josta malliston materiaali on kotoisin.

Tämä on tosiaan vaihtuva sarja. Tänä vuonna materiaalivalinta oli helppoa ja luonnollista, koska Aija itse sattui olemaan paikan päällä Tansaniassa. Vuoden 2013 Around the World -materiaaliksi valikoitui ebenpuu. Ebenpuisia osia naiset ovat tilanneet mallin mukaan puunveistäjiltä ihan toreilta. Salmiakin vallankumouksessa heillä on myös ajatuksena kulttuurin vaihto. Tansaniassa Aija maistatti suomalaista salmiakkia ystävillään. Salmiakki Manifeston Facebook-sivuilta löytyy hauskoja kuvia ja ilmeitä salmiakkia ensi kertaa maistavista!

Nyt pääsemme siihen hauskimpaan osaan, nimittäin arvontaan! Koska tykästyin Salmiakki Manifeston tuotteisiin ja näiden kahden upean naisen ajatusmaailmaan salmiakista ja sen ilosanoman viemisestä maailmalle, pyysin saada heiltä jotain arvontaan blogiini. Arvontapalkkiona onkin ebenpuiset salmiakkikorut: kaulakoru ja sormus. Sormus on säädettävä ja metalliosat hopeoituja. Ja tietysti näiden, kuten kaikkien Salmiakki Manifeston tuotteiden, mukana tulee pieni pussi salmiakkia.


Olet mukana arvonnassa, kun käyt tykkäämässä Salmiakki Manifeston Facebook-sivuista!
Voit tuplata mahdollisuutesi olemalla lukijani Bloggerin, Bloglovinin, Blogislistan tai blogini Facebook-sivujen kautta. Myös arvonnan aikana liittyneet lukijat saavat kaksi arpaa. 
Pistäkää mukaanne sähköpostiosoitteenne ja anonyymit jokin tunnistettava nimimerkki. Muistakaa mainita, kuinka monella arvalla olette mukana!

Arvonta kestää perjantaihin 3.1.2014 klo 20.00 asti. Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä (jos taivas ei tipu päälle) ja paketti lähtee matkaan, kunhan osoitetiedot on saatu voittajalta.

Salmiakkista <> onnea jokaiselle tasapuolisesti!

Käykää myös tutustumassa Salmiakki Manifeston nettisivuilla tuotteisiin!


Inspiroiva uutuuspizza

Nyt herkutellaan yhteistyössä Indiedaysin ja VAASANin kanssa. Kampanjan etusivuilta voi tutustua, että mistä on kyse. Kyseessä on siis yhteistyössä toteutettu herkkuhaaste, jossa sain valita Indiedaysin bloggaajatapahtumassa VAASANilta yhden tuotteen, josta toteuttaisin jotain hirveän hyvää ja herkullista. Tarkoituksena on jakaa oma resepti blogissa, jonka jälkeen te ja muut pääsevät tykkäämään lemppariohjeestanne. Kampanjasivun äänestys tapahtuu Facebook-tykkäyksillä. Kaikkien tykkääjien kesken arvotaan Day spa hemmotteluhoito.



Sitten siihen herkutteluun. Pitsa nyt on aina hyvää, varsinkin silloin, kun pizzapohja on valmiina täytettäväksi. Varsinkin näin muka niin kiireisenä opiskelijana ja perheenäitinä herkkuhammasta kolottaa ympäri vuorokauden, mutta aika on kortilla. Tämä pitsa on valmista hetkessä! Pohjana minulla on VAASANin Lapin Rilla -pizzapohja. Toinen hyvä puoli näissä omissa resepteissäni on, että mies ei niistä niin välitä, joten ei ole pelkoa siitä, että tämä katoaisi mystisesti yön aikana mie vaan vähän maistoin -miehen suuhun.

Tykkään nykyään tehdä pitsaa jollain muulla kuin tomaattikastikkeella. Joskus pohjalle laitan pestoa, mutta tällä kertaa laitoin maustettua ranskankermaa. Tykkään kalasta todella paljon, mutta joskus sitä tulee syötyä liian vähän. Ja artisokka vaan nyt on hyvää. Eipä tähän pizzaan tarvita sen enempää, kuin pinnalle ripottelee mozzarellajuustoa. Valmiin tekeleen voi koristella vihreällä ja joulun kunniaksi myös vähän punaisella. On hyvää!

Ohje
Creme bonjour cuisine - sipulisekoitus
Graavilohta
Grillattua artisokkaa öljyssä
Mozzarellaraastetta
Tuoretta basilikaa ja kirsikkatomaatteja koristeeksi valmiin pizzan päälle

Paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia

Pizzanteko välivaiheineen on naurettavan helppoa! 
Levitä ensin pohjalle creme bonjour cuisine. Asettele pohjan päälle lohisiivut. Sen jälkeen artisokka, jonka jälkeen voitkin jo ripotella mozzarellaraasteen. Anna hivenen pinnan ruskistua uunissa ja nosta ihan hetkeksi jäähtymään. Koristele koko komeus basilikalla ja tarjoile pizzan kanssa kirsikkatomaattia.








Äänestäkää mua (tai jotain muuta) ja osallistukaa kampanjasivun kilpailuun!