Ensimmäisen viikon tilinpäätös

Täällä ollaan jälleen, ensimmäisen kouluviikon tunnelmia päivittämässä. Pakko sanoa, että tällä viikolla riitti ohjelmaa vaikka koko kuukaudeksi. Ihan pelkällä kotirintamalla on sattunut ja tapahtunut vaikka ja mitä. Ihan juuri tällä sekunnilla kuuntelen vatsaani, jossa muhii luultavimmin (vatsasta kantautuvista äänistä päätellen) meidän tytön tarhasta tuoma noro. Eilen sain siivota likan sängystä päivän menun. Kauhulla ja tuskanhiki otsalla odotan, koska käyn taas itse jättämässä kaksi kiloa vessanpönttöön. Edellisestä vatsataudista on niin lyhyt aika, ettei paino ole vieläkään palautunut entiselleen - eikä kantti riittäisi uuteen viiden päivän krooniseen pahoinvointiin..

Jos palataan eriteasioista alkuviikkoon, jolloin aloitin opiskeluni kätilöksi. Aika paljon ensimmäiset tunnit olivat sitä perehtymistä koulun käytäntöihin ja orientoitumista amk-opiskeluihin. Paljon uusia ihmisiä, esittäytymisiä ja informaatioähkyä. Luokkalaiset vaikuttavat todella mukavilta. Vähän voin samaistua yhteen luokkakaveriini, joka jännitti opiskeluja pelkän akkavallan kanssa. Onneksi jokainen tuntui tulevan hyvin toimeen keskenään. Rahaakin on palanut ennätystahtia opiskelijakortteihin, ruokalippuihin, bussikorttiin, labra-asuun ja mihin vielä. Silti olen intoa täynnä kuin ilmapallo. Tuntuu käsittämättömältä olla koulussa, unelmieni alalla!

Lapsetkin ovat ottaneet uudet tuulet vastaan kohtalaisen hyvin. Tyttö ei vieläkään lähtisi tarhan alueelta kulumallakaan. Poitsun lohduttomista itkuista huolimatta tarhassa ollaan viihdytty - pupu kainalossa. Aika hyvin olen selvinnyt koulumatkasta, vaikka taakseni on jäänytkin itkemään minun pieni kultani. Yksi viikko tarhassa on ikävästä huolimatta koulinut kasvattanut henkisesti itsenäisesti syövän, ilman maitopulloa nukahtavan ja ulkona tepsuttelevan ison pojan. Kotona harrastetaan kaikkea muuta samaa, paitsi nukkumaan ei mennä ilman maitoa. Muutoksista johtuen olemme palanneet kello viiden herätyksiin, jolloin makkarista kuuluu vaativaa itkua. Muuten olen todella tyytyväinen valintaani vaihtaa kotiäidin verkkarit ja tumppuhanskat vanhaan hienoon laukkuuni ja ulkonäköön paneutumiseen. Tietenkin opiskelu tulee ensimmäisenä.

Tällä viikolla vietettiin koruttomasti korvapuusteilla minun synttäreitäni. Mies osti jopa minulle lahjan: uuden putken kameraan!!! Syntymäpäivillä koin myös hiukan murheita, sillä minulla todettiin keskivoimakas astma. Ei tullut yllätyksenä, eikä tämä ole mikään maata mullistava asia, mutta vaatii hoitoa aamuin ja illoin. Elämääni tämä ei rajoita mitenkään, paitsi keventää hieman kukkaroani kerran kuussa. Hopeinen pilvenreunus tälläkin, sillä sama lääkäri pistää minut luultavasti siedätyshoitoon siitepölyallergiani takia. Olisi ihanaa olla yli viiteen vuoteen kesällä ilman sitä kamalaa nuhaa, kutinaa ja ahdistusta! Ihan loistojuttu, vaikka siedätyshoito onkin pitkä prosessi.

Jotta tämä ei menisi pelkäksi sairauskertomukseksi, niin palataan tämän viikon hienoihin asioihin. On aivan mahtavaa olla opiskelija! Tänään tuli jopa hieman eroahdistusta, kun en sairastuvalta päässyt kouluun asti. Kuulostaa ihan hullulta, mutta toivon saavani vatsataudin itselleni juuri tänään, jotta olisin iskukunnossa maanantaina ensimmäiselle tärkeälle luennolle. Aivan mieletöntä intoa ja motivaatioa puhkuen tein tänään vapaaehtoisia tehtäviä, sillä kevään tulevat tentit ovat aivan eri maata lukion kokeisiin verraten. Äitiyslomalla pölyttyneet aivosoluni oikein huutavat pääsevänsä takaisin töihin. Palava halu on taas loistaa, tai kunhan en ole ihan häntäpäässä. Varmasti kuukauden päästä saan huomata millaista opiskeluelämän ja perheen pyörittämisen yhdistäminen oikeasti merkitsee. Nyt vain sinisilmäisesti odotan kieli pitkällä sairastumista viikonloppuna, jotta arkena taas olisi terveenä.

En vaihtaisi elämääni juuri tällä hetkellä mihinkään, en edes loton jättipottiin. Olen onnellinen kaikesta tässä ja nyt. Pitäisi ihan taputtaa itseään olalle ja sanoa hyvä minä. Vaikka ajan myötä voi tulla vastoinkäymisiä, niin myöhemmin voin kiittää itseäni. Kunhan mikään ei ota tätä minulta pois. Pidän kiinni unelmistani ja niiden toteuttamisesta kynsin ja hampain. Olen tämän ansainnut! Mieletön fiilis, sanoinko sen jo?


20 kommenttia

  1. Jee! Hienoa! Mä olen muuten opiskellut viimeisen vuoteni amk:ssa siinä samassa talossa.

    Toivottavasti mahatauti kiertää sinut kaukaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan kiva talo, eikä ole loppujen lopuksi liian iso, että sinne eksyisi. Vähän on kylmä ja kuulemma kesää kohti taas liian kylmä, kun ei löydy ilmastointi. :-D

      Mahatauti taisi sittenkin jättää minut rauhaa. Koputtaa puuta!

      Poista
  2. Mainiota, että lopulta kaiken huolen ja jännittämisen jälkeen viikosta jäikin positiivinen ja energinen fiilis. Ja useinhan lapset. - omakin itkee ja suree vain sen aikaa kun äiti on näkyvissä, vaikka muuten viihtyisivätkin hoidossa varsin hyvin.

    Tsemppiä koko perheelle tulevalle keväälle ja toivottavasti tuo sama ihailtava into säilyy koko opiskeluajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin toivon, että intoa riittää vielä niinäkin päivinä, kun aamu alkaa puoli ysiltä ja jatkuu iltaluennoile asti. :-)

      Tarhasta on vielä hyvät fiilikset, joten ehkä tästä hyvä juttu tulee, vaikka äitiä joskus surettaakin lasten takia.

      Poista
  3. Fantsua, että kaikki palaset loksahtelevat kohdilleen! Tekstisi huokuu niin paljon iloa, onnea ja innostusta, että suupielet alkavat väistämättä hakeutua kohti korvia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se pätee minuunkin, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita.

      Haleja, ihana Elli! <3

      Poista
  4. Ihanaa lukea noin innostuneen ihmisen juttuja! Toivottavasti noro ei vie jalkoja alta, ja pääset ensi viikolla jatkamaan hienosti alkanutta opiskelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä teidän kommenteista vasta hyvä mieli tulikin! kiitos! :-)

      Poista
  5. Kurjaa, tuo sairastaminen - mutta ihanaa, että uusi aika on alkanut noin hienosti!

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä uusi aika vasta ihanalta tuntuukin, vaikka ikävä onkin lapsia päivisin. :-))

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ehkä törmäillään joskus pk-seudulla, ihan toisia tunnistamatta. ;-)

      Poista
    2. Totta tosiaan :D! Mutta jos mä sut joskus jossain ohimennen tunnistan, niin lupaan tulla moikkaamaan :D

      Poista
  7. Kiva kuulla että ensimmäinen viikko on mennyt noinkin hyvin! Siitä se uuden arjen opettelu sitten lähtee. Töissä käydessä/ opiskellessa päivän pahin hetki on lapsen jättäminen hoitoon ja paras se pois hakeminen. Ihaninta kuitenkin on aika tuossa välissä, se on täysin omaa ja itseä varten (ainakin oman kokemukseni mukaan) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin samaistua kommenttisi täysin! Kiitos haasteesta, yritän saada sen tehtyä tähän heti perään. :-)

      Poista
  8. Sinulle on blogi haaste :) http://pikkuinenpesa.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Upsishan se siinä, kesti hetki tajuta. Kiitos haasteesta! :-)

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!