Pässiä narussa

Nyt ihan oikeesti, siis ihan aikuisten oikeesti, voiko tämä olla totta?! Meillä ollaan taas kipeinä. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Meille on kolmessa viikossa ehtinyt kertyä jo ainakin puolen vuoden sairastelusatsi: oksennustautia x2, korvatulehdusta ja nyt tämä. Jokainen viikko koulun alkamisen jälkeen meillä ollaan sairasteltu. Tällä kertaa kyseessä on nuha-kuume-yskä-kombinaatio. Uhrina meidän tyttö.

Ihan hitusen ottaa päähän tämä huono tuuri, sillä minulla menee hukkaan jälleen kerran itsenäistä opiskeluaikaa koululla. Tietenkin minulla on ensimmäinen labra, jonne on mentävä vaikka mikä olisi. Sinne olen menossakin, mutta iltapäivään varatut neljä tuntia opiskeluaikaa menee pikaiseen ruokailuun ja takaisin kotiin paluuseen. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta.

Minulla menee jo kolmas tärkeä hetki lukea ja syventyä asioihin kaikkeen muuhun. Meillä ollaan oltu sairaita, minä olen istunut aivan väärässä bussissa ja koulumatkaan onkin mennyt 2,5 tuntia tai sitten minun on pitänyt antaa miehen tehdä tärkeät työjutut, jotta olemme voineet vaihtaa vahtivuoroa lennosta, että ehdin edes luennoille.

Osasin varautua siihen, että koulun aloittaminen vo olla vaikeaa perheelliselle. En nyt ihan tälläistä osannut odottaa. En enää yhtään ihmettele perheitä, joissa toinen on monta vuotta kotona hoitamassa lapsia. Eihän tälläisestä pyörityksestä selviä erkkikään. Eilen tuli tarhasta kaiken kukkuraksi lappu, jossa ilmoitettiin yhdessä ryhmässä sikiävistä päätäistä. Saisinkohan ensi maanantaiksi jo vaihdettua perhepäivähoitoon?

10 kommenttia

  1. Jaksamisia sinne! Meillä se eka syksy oli pahin kun esikoinen aloitti hoidon. Joulun jälkeen sitten helpottui ja tokana vuonna taisi tulla alle 5 sairaslomapäivää. Kauhulla odotan syksyä kun niitä on kaksi hoidossa ja mun pitäisi olla töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä aika seikkailu. Onneksi on viikonloppu! Jos ensi viikosta tulisi kokonainen tarhaviikko? :-)

      Poista
  2. Ounou.. Kylläpä teitä nyt koetellaan :( Toivottavasti täit ei ole seuraavana listalla :S! Mitä olen kuunnellut juttuja niin valitettavasti noi taudit tuppaa kiertämään aikamoisessa tahdissa lapsilla kun menevät tarhaan jossa bakteerit jyllää jatkuvasti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä erotellaan nyt jyvät akanoista! :-D

      Poista
  3. Äh, kovasti tsemppiä! Tammikuu on kyllä sellaista tautien ilotulitusta että..

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti teidän taudit olisi nyt vähäksi aikaa sairastettu. Tulee itselle ihan mieleen viime kevät, kun Ainon lenssuputki kesti 12 viikkoa, joista yhdeksään viikkoon en itsekään käynyt roskakatosta kauempana. Tsemppiä ja prinsessalle pikaista paranemista! Kiertäkööt pääöttiäiset teidät kaukaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää jatkuva kierre vähän tylsää, vaikka aikaa on kulunut vasta kolme viikkoa. 12 viikkoa olisi minulle aivan liikaa!

      Kiitos tsempeistä. :-)

      Poista
  5. Huh, huh. Tosi kurjaa :( Pitää nyt mennä ihan rankimman kautta. Toivottavasti nää sairastelut tämän jälkeen jo riittäisi! paranemisia <3

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!