Sairasta menoa

Perheellisen arkeen taitaa kuulua vain tietty määrä hyvää. Jokin ihme universumin taho pitää huolen siitä, että tasavertaisuuden nimissä arkea sekoittamaan tulee myös aimo lastillinen realismia. Missä ihmeen vääristyneessä maailmassa lapsi joutuu sairauskierteeseen juuri nyt?! Miksi juuri minun lapseni, joita ei ole vaivannut ne kuuluisat korvatulehduskierteet, krooniset flunssat tai näppylät, sairastuvat juuri tällä hetkellä kaikkeen mahdolliseen? Tarha on ihan tuttu paikka. Lapseni ovat nuolleet sisuksiinsa isoja määriä erilaisia bakteereja, joiden aiheuttamiin sairauksiin olisi ollut aikaa vaikka vielä jouluna. Todella huonoa tuuria, täytyy sanoa.

Ehkä hehkutin liikaa viime viikkoa ja opiskeluintoani. Eilen hymyilin innosta anatomian tunnilla, sillä pääsemme tutkimaan oikeaa sian sydäntä! Intoa kyllä vielä löytyy, mutta aika lähteä koululle suunnitellusti valui käsistäni eilen yöllä. Puoliltaöin möröt kävivät piinaamaa minua tyttömme oksentaessa huoneensa oven eteen (tietty matolle ja oveen tähdäten) ja lopuksi koko kylpyhuoneen lattian täyteen. Jynsäämistä, pesemistä ja järjestelemistä jatkui yli kahteen. Toinen silmä auki nukuin puoli viiteen asti sohvalla käppyrässä, kunnes poika päätti herätä (kouluni aloittamisen jälkeen) tuttuun tapaan huutoitkemään.

Minä olen vasta nyt matkalla kouluun. Aamuinen tekstiviestirumba tuotti luokkalaisille tulosta ja pääsen päiväni ainoan luennon jälkeen työstämään kotiryhmätenttiä. Sinne meni likaviemäriin "ruokaoksennuksen" mukana neljä tunti koululla tarkoitettua itsenäistä opiskelua, mutta jostain se on uhrattava. Mies on parasta aikaa lääkärillä lasten kanssa. Nuha, kärttyisyys ja yöheräily ajoi meidät tarkistuttamaan vihdoin pojun ensimmäisen korvatulehduksen jälkimainingit. Sormet ristissä odotan uutisia. Onneksi Pyörämummi rientää hätiin, jos tulee näyttämään siltä, ettei ilman apuvoimia huomenna kouluun päästä.

Elämä tuntuu joskus surkuhupaisalta komedialta!

2 kommenttia

  1. Tsemppiä, voimia ja pienillekin tervehdyttäviä haleja!

    VastaaPoista
  2. Eeeiih...

    Pikaista paranemista & tsemppiä sairastupaan. Olet saanut myös tunnustuksen!

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!