Viimeinen viikonloppu

Nyt on jo haikea mieli. Jopa surullinen. Huominen muuttaa kaiken elämässäni. Odotan huomista innolla ja pelolla. Innokkaasti aloitan uuden koulun - koulun, josta olen aina haaveillut. Peloissani jätän pienen vauvani tarhaan. Tätä pelkoa ei yhtään helpota se, että meidän poitsu on tänään ollut kovin itkuinen. Osaako hän aavistaa tulevat muutokset vai olisiko se korvatulehdus tehnyt paluun. Tässä tilanteessa toivon vain itkun aiheutuvan muutoksista, sillä millään en haluaisi pyytää mummia meille heti ekalla viikolla lapsenvahdiksi, vaikka se vaihtoehto tuntuisikin helpommalta. Enkä edes tiedä, missä vaiheessa sitä poikaa käyttäisin lääkärissä.


Pieni on tämä murhe, sillä sisälläni käyn kovaa taistelua kyyneliä vastaan. Koko viikonloppu meni täydessä sumussa. Minuakin on kaksi viimeistä päivää stressannut niin paljon, että jotkut lauseet tuli tiuskaistua, eikä sanottua nätisti. Onneksi edes toinen lapsista on reipas, sillä en kestäisi jättää kahta itkevää lasta taakseni. Minun on yritettävä kerättävä rohkeutta. Viikonloppuna teimme kaikkea kivaa. Oikeastaan söimme kaikkea kivaa. Eilen teimme itse hampurilaisia ja (kaupan) ranskalaisia. Illalla nautittiin miehen kanssa vähän viiniä ja komedioita. Tänään lettuja kermavaahdolla ja marjoilla, lastenelokuva salmiakkikarkeilla. Eivät ne kuitenkaan vie sitä ikävää ja haikeutta minusta pois.


Minun pieni hikivarpaani jää huomenna pupu kainalossa seiskalta tarhaan. Pienen pieni poikani, josta kauan haaveilin ja jota kauan yritettiin. Pieni poikani, ihana naantalin aurinko, joka halatessaan minua sanoo ooooi. Pieni pellavapääni, joka rakastaa vedettäviä leluja. Osaako kukaan muu hoitaa häntä oikein. Tietävätkö he, mikä itku tarkoittaa mitäkin. Meidän reipas tyttö osaa puhua ja selittää, jos joku on vikana. Meidän pieni poika ei. Pikkuinen vauvani, joka iltaisin vaatii päästä unipussiin ja isin vatsan päälle nauttimaan vauvamisesti iltamaidon. Ihana  Titiuu, jota niin paljon rakastan.


Ihana on myös Mimmi, iso ja reipas mielikuvituksellinen tyttö, jolla on aina sana hallussa. Ei tämä tuntunut silloin niin pahalta, kun tyttö piirun yli vuoden vanhana jäi mummin hoteisiin minun aloittaessani iltakoulun. Silloin se irroittatuminen sujui huomaamatta, turvallisesti. Nyt tuntuu kuin minulta revittäisiin sydän juurineen rinnasta. Miten voin ikävöidä lapsiani jo nyt, tässä vaiheessa, vaikka he nukkuvat ihan tuossa seinän takana.


Huominen tulee kovaa vauhtia. Aamulla on oltava rohkea! Olen kuitenkin pirun ylpeä siitä, että elämäni on kulkenut viimeiset kuusi vuotta aina vain parempaan suuntaan. Tämä opiskelupaikka oli kyllä viimeinen silaus tässä kaikessa! Todellakin myös hyvällä tavalla.


Nyt on yöpuku jo päällä, hampaat pestynä (ja silti syön niitä salkkareita), kaikki suht koht valmiina huomiseksi. Kello herättää 05.30. Sydän pamppaa ja vatsassa kurisee. Ensimmäinen askel on vaikein.


Kyllä minä pärjää..


7 kommenttia

  1. Tulee varmaan olemaan raskaita ekat päivät itse kullekin. Tsemppiä paljon ja tulehan kertomaan miten on mennyt!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Tulen varmasti kertomaan, kuinka kaikki ovat selvinneet ekan viikon. Bussissa on myös hyvä postailla puhelimen välityksellä. ;-)

      Poista
  2. Te kaikki pärjäätte <3

    Iso muutos, mutta ihan tosi hieno asia - teille kaikille, pitkällä tähtäimellä.

    Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Pitää tosiaan ajatella siltä kannalta, että tämä on meidän yhteisen tulevaisuuden hyväksi. :-)

      Poista
  3. Pärjäät kyllä ja lapsetkin pärjää...
    ...oikeesti varmaan lapsille lopulta hienoa, että menevät päivähoitoon ja saavat uusia kavereita sieltä...ja kunhan tämä uusi muuttuu arjeksi on varmasti teille kaikille muutos ihan positiivinen asia.
    Uuteen oppiminen on tietysti vaikeaa, mutta kyllä te pärjäätte - tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Tekstisi sai palaamaan tunteissa viime elokuulle, jolloin vein Ainon hoitoon ja palasin itse töihin.

    Tulevaisuuteen satsaaminen kannattaa, se on hyväksi kaikille ja kantaa pitkällä tähtäimellä hedelmää (jota ei välttämättä nyt pysty näkemään). Tsemppiä ja voimia tätäkin kautta!

    VastaaPoista
  5. Hienosti varmasti kaikki menee, kun porukka tottuu muutoksiin. Tsemppiä siis uusiin tuuliin ja muutoksiin! Mun tytön isä sanoi, että usko huvikses, kyllä sen kanssa ehtii sitten vielä olemaan ihan tarpeeksi päivähoitopäivän päätteksikin plus viikonloput päälle.. En sitten tiedä. Mutta suuri muutos kotiäitiyteen omistautuneelle, ja uskon itsellänikin olevan sitten kun työelämään palaan.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!