Melkein sellainen päivä

Tänään meinasi olla niitä päiviä. Siis niitä päiviä, jolloin pienetkin vastoinkäymiset roskiksen kaatuamisesta lattialle (levittäen sisältönsä siinä samalla) tai tärkeän paperin salapoliisimainen etsiminen aiheuttavat verisuonen tykyttämisen ohimolla. Niitä päiviä, kun pyykit odottavat isona kekomaisena ryöppynä viikkaajaansa, pesukoneessa huutaa märät vaatteet ripustajaansa ja vielä olisi se yksi koneellinen pestävää. Päiviä, jolloi jalkojen alla rapisee pikkukiviä ja edellisviikon riisiä löytyy mitä mielenkiintoisimmista paikoista.


Poju on syönyt taas kerran itse ruokansa, ottanut ison kourallisen tomaattipohjaista pöperöään kauniiseen käteensä ja maalannut sillä puolet ruokapöydästä uuden väriseksi. Paperikasasta löytyy yksi lasku, joka olisi tietenkin pitänyt maksaa jo aikoja sitten. Keuhkoista ei meinaa tulla ilmat ulos, nenässä tuntuu ikävältä ja väsymys on iso. Koulupäivä itsessään oli mitä helpoin. Kotiinkin päästiin hyvissä ajoin ja jääkaapistakin löytyi syötävää. Silti puolessa välissä iltapäivää meinasi tuntua siltä, että jonkinlainen pakoreitti olisi ollut tarpeen. Imuroidessani yritin löytää taikaovea, jonka kautta pääsisi edes hetkeksi levittämään itsensä aivan levyksi ja olla ajattelematta koulujuttuja tai pojan toista allergista reaktiota tarhassa.


Kuitenkin tästäkin ohikiitävästä kauhuhetkestä selvittiin elävänä iltaan. Eilinen kauan himoittu paketti saapui ihan kotiin asti. Tänään kannoin ylpeänä uutta (blogi)pipoani, sitä kuuluisaa Papun rusettipipoa, josta olen haaveillut Lähiömutsin postauksesta lähtien. Ratikkapysäkille pysähtyneessä sporassa vanhempi rouvashenkilö kävi ihan oikeasti nauramaan minut nähdessään. En tosin tiedä, oliko nauru ivallista vai ilosta. Minua ainakin kävi naurattamaan, kun tämä pyylevä nainen katsoi minua hihitellen. Kuviakin piti tietenkin ottaa todisteeksi, kuinka ihana pipo onkaan kyseessä. Koulun jälkeen oli myös pakko lähteä metsästämään uusinta Kaksplus-lehteä, jossa komeilee lyhyt juttu meistä, tai oikeastaan se on lehtijuttu, johon muun muassa minua on haastateltu.



Tänään oli melkein sellainen päivä, jota viimeisenä haluaa, mutta ihan hyvä iltapäivä tästä lopulta kehkeytyikin. Nyt olen sen verran naatti, että kaivan pakkasesta daimmuffinin, vedän itseni sohvalle mukavaksi, teen ehkä muutaman anatomian tehtävän ja tuijotan tappiin asti telkkaria.


2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Heippa!
      Vautsi, kiitos ja anteeksi, kun tämän tunnustuksen rekisteröinnissä omaan kupoliini kesti. ;-)

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!