Olen Eevi ja olen diplomaattisesti tossun alla (oikeasti olen marttyyri)

Tiedättekös, minun on tunnustettava yksi asia. Mieheni piloille passattuna olen edelleen se kotiäiti uudesta opiskelijan statuksesta huolimatta. Pesen ja viikkaan perheen pyykin. Kuljetan jopa ne likaiset vaatteet ihan pyykkikoriin asti. Eilenkin noukin likaisen sukkaparin kylpyhuoneen vessapaperirullakorin päältä. Etsin sängyn alle piilotetut t-paidat edelliselta viikolta. Vaihdan puhtaat kylpypyyhkeet naulaan. Korjaan epämääräiseksi möykyksi jätetyn ison talvitakin rattaiden päältä vaatekaappiin. Koulusta kotiin tultaessa löydän myös lasten ulkovaatteet usein märkinä eteisen lattialta tai penkin päältä. Laitan ne nätisti kuivumaan seuraavaa päivää varten.

Iltaisen parisuhdetaistelun jälkeen pistän aamiaispöytään vähän jotain parempaa kuin pelkät murot jogurtilla, jotta koko perhe voisi istua samaan pöytään (yhtä aikaa). Kysyn sohvalla röhnöttävältä mieheltä joko hänen lautasensa ja mukinsa saa viedä astianpesukoneeseen. Laitan lapsille tarha-aamuksi päivävaatteet valmiiksi, hammasharjat odottamaan ja siivoan lelut lattialta. Lapset syötän ja pesen aamulla ennen tarhaa, jotta mies pääsee suihkuun. Koulukirjat kainalossa vedän kaksi topattua pientä ihmistä tarhaan pulkassa. Listaahan voisi jatkaa loputtomasti.


Jos minulla olisi tässä huushollissa jotain valitettavaa, olisi se juuri kotitöistä ja yleisesti tasa-arvosta. Kahden yksitoistatuntisen koulupäivän jälkeen teki jo aika tiukkaa pitää kielenkannattimet kiinni siivotessani vielä iltakympin aikaan. Koko päivän kovettunut ruoka pojan ruokalapussa pisti hikikarpalot otsalle. Haisevat ja likaiset sukat vessapaperien päällä otti aivoon niin jumalattomasti. Pesemätön pyykki, koko päivän kertyneet likaiset astiat ruoka- ja tiskipöydällä. Tyhjä jääkaappi. Pesemätön antibioottiruisku. Väsymys oli sanoinkuvaamaton, mutta neuroottisen luonteen omaavana minun oli pakko siivota edes murto-osa ennen aamua. Monta kertaa suustani sähähti "etkö sinä v*** osaa mitään tehdä itse". Eilinen väsymys kirvoitti mieleeni monia erilaisia voimalauseita, joilla takoisin sohvalla nenää kaivavan miehen kupoliin edes jotain: "tiedätkö mikä tämä on - no se on tiskirätti - sillä voi pyyhkiä nuo kaikki makaronit ennen kuin ne kovettuvat lattialle", "voidaan jäädä odottamaan jospa pyykit kävelisi itse koneeseen pestäväksi, kun ei ne muuten tunnu sieltä pyykkikorista katoavan", "nämä lasten hanskat voisi laittaa kuivumaan nätisti näääin, ellet tahdo että käyn huitomaan sinua näillä" tai "osaathan sinä nyt p****** tehdä jotain kotityötä, osaathan?".


Tästä saisi sen ikuisuusriidan aikaiseksi, jos vaan jaksaisi räyhätä. Ensimmäisenä pitäisi kuitenkin räyhätä omalle peilikuvalle, kun on antanut hiirien juosta pöydällä vähän liikaakin. Lapsesta asti olen hoitanut kotia. Lapsesta asti olen ollut äidin roolissa. Minun ollessani kotona lasten kanssa Ukko tuli kotiin vasta kuuden-kahdeksan välillä illalla, joten mitään tehtävää ei enää ollut jäljellä. Eräs luokkakaverini kutsui luonnettani diplomaattiseksi, ystävälliseksi ja kiltiksi, kun hän oli kuullut osan minun ja Ukon puhelinkeskustelusta, jossa arvoimme kumman täytyy hakea vatsaoireinen poika tarhasta heti aamusta.


Tossun alla minä olen. Minä palvelen, passaan ja puunaan. Turha se on jupista matkalla astianpesukoneelle, jos kädessä on jo toisen lattialle jätetty likainen lautanen. Kahden kuukauden aikana on tullut väännettyä kättä jo ihan tarpeeksi kaikista asioista, että enää ei jaksa. Se on tyydyttävä kohtaloon 50-luvun vaimona, joka imuroi, tekee ruokaa ja opiskelee samalla. Lapset hoidetaan siinä samalla myös. Olisihan se ihana tulla kotiin edes rahtusen siistimpään kotiin - kuten tänään esimerkiksi. Mies totesi, että eilisestä saamattomuudesta oli otettu hetkellisesti opiksi. Kotona ei siis odottanut nyt ihan niin kamala näky kuin olisi voinut. Sisäsiistiä ei tuosta miehestä kuitenkaan saa. Perheen hyvinvoinnin ja diplomatian nimissä julistaudun tossun alla oleilevaksi, välillä sieltä vähän ärähteleväksi naiseksi, joka haluaa joskus olla se moderni nainen


23 kommenttia

  1. Toivottavasti saatte kotityöt jakautumaan kristillisemmin, taitaa olla varsin yleinen pulma lapsiperheissä :)

    Itse olen niin onnekas, että olen se sotkuinen osapuoli ja mies marmattaa astialäjistä lavuaarissa ;) Tosin kyllä mä nyt kotiäitinä kotihommat hoidan: laitan ruuat, tiskaan, pyykkään ja hoidan viikkosiivoukset. Meillä ei kyllä ole oikein koskaan siistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, välillä niinkin päin. :-D
      Ei meilläkään ole siistiä edes minun toimestani. Olisi kuitenkin ihan perusasiat kiva kunnossa koulupäivienkin jälkeen.

      Poista
  2. Oi miten hyvä teksti!

    Tunnistan paljon itseäni, vaikka ihan noin pitkälti siivoustouhut ei mun vastuulla ole vaan jopa päinvastoin. Mutta mitä tulee lastenhoitoon, yövalvomisiin ja koiriin niin kyllä, olen pesunkestävä marttyyri.

    Tsemppiä emansipoitumiseen!

    VastaaPoista
  3. Hienoa että on edes vähän mennyt oppi perille! Mä olisin varmaan niin julma että jättäisin vain ne miehen pyykit ja astiat pitkin kämppää. Pesisin ne jotka on pyykkikorissa/ tiskipöydällä. Kyllä se siperia opettaa viimeistään kun viimeiset sukat ja kalsarit on käytössä. Hienoa kuitenkin että jaksat yrittää olla diplomaattinen, sillä taitaa kuitenkin päästä hieman pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mie joskus vedän niitä "kilareita", jolloin lentää sukat ja astiat miehen syliin tai aggressiivisesti niille oikeille paikoille. ;-D Mulla on tässä aikaa vielä kouluttaa tätä miestä. Jos se joskus oppisi.

      Poista
  4. Kuulostaa niin tutulta! Tänään olen poissa kotoa ja mies taas tekee töitä kotona. Eikös se sitten soittanut, että missä on ne ja ne paperit ja s****na, kun ei täältä löydä mitään. Juu, mä hoidan ne kaksi pientä lasta kotona, niin ei mulla ole aikaa järjestellä jotain papereita. Ne vaan kulkeutuu yleensä paikasta a paikkaan b, kun ovat joka paikassa tiellä.

    Ihan pelottaa mennä töihin kesäkuussa.

    Tsemppiä sinne, toivottavasti parannusta tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitjat!! Kuulostaa niin tutulta!! Mua vaan naurattaa oma itseni, kun ajattelin olevani ainoa laatuaan, ja että muilta löytyy niitä sankarimiehiä. Ihanaa, kiitos! :-)

      Poista
  5. Kuulostaa niin samalta kuin meidän huushollissa. Meillä minä hoidan kotityöt ja nalkuttamisen lattialla ajelehtivista likaisista sukista ja likaisista astioista, jotka eivät löydä tietään tietokoneelta edes keittiöön asti saati sitten tiskikoneeseen. Itse olen kuulemma opettanut miehen liian hyvälle.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, syytetään vaan itseämme. Ei mutta niinhän se kyllä on. Uskallan sanoa, että ehkä tämä kaikki on alkanut noilla miehillä sieltä omasta lapsuudenkodista. Tämän uskallan sanoa siksi, että tulen varmasti itsekin passaamaan poikani (ja miksi en tyttönikin) uudeksi sukkien ja likaisten astioiden viljelijäksi. ;-)

      Poista
    2. Toi on totta. Tiedän tasantarkkaan että ainakin omalla miehelläni kaikki lähtee lapsuudenkodista. Siellä on passattu ja myönnetty se. Anoppi tuli jopa kerran pyytämään anteeksi multa sitä :D

      Poista
  6. Tämä teksti herätti monenlaisia tunteita. Tunnistin tekstistä sen pikku-Ellin, joka oppi suorittamaan kotona jo pienenä. Ja oli samalla hajuton, mauton ja näkymätön.

    Olen itse tehnyt itseni kanssa viimeisen parin vuoden aikana töitä. Elämäni ei ole enää suorittamista, uskallan puhua (ensimmäistä kertaa elämässäni) myös niistä negatiivisista tunteista ja uskallan myös vaatia.

    Minä en siivoa miehen lautasta pois pöydältä. Mun puolesta saa kuivua siihen. Mies onneksi siivoaa, pyykkää, tiskaa ja silittää oma-aloitteisesti. Osatekijänä saattaa olla tiukka kotikasvatus ja se, että tapasimme vasta yli kolmekymppisinä.

    Heitän ilmoille kysymyksen: mitä tapahtuisi, jos jättäisit asioiden olla? Et siivoaisikaan pyykkejä, tiskejä tai muutakaan. Antaisit kodin ns. räjähtää. Tuskin miehesikään kovin pitkään viitsisi katsoa. Toki se vaatii pinnaa, ja epäsiisteyden sietämistä. Mutta kumpi on pahempi pitkässä juoksussa: passata ikuisuuksiin vai että kärsii jonkin aikaa epämukavuutta ja pakottaa miehen (anteeksi sanavalintani) kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan sen vastuun kodinhoidosta, joka hänelle kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras kommentti sinulta ikinä!

      Poista
    2. <3 Feministi joutui vähän sensuroimaan itseään :-D

      Poista
    3. Mutta jos ihan totta puhutaan, niin kyllä minua loppujen lopuksi kyrsii tälläinen tilanne. Mutta kuten sinulle jo sanoinkin, niin nyt ei jaksa yrittää muuttaa tilannetta. Kunhan alan vuolemaan kultaa kesätöillä, niin voin vaatia parempaa kohtelua. ;-)

      Poista
  7. Naurattu, vaikka tiedän, ettei noilla hetkillä naurata!

    VastaaPoista
  8. Olipa hyvä teksti! Minä kyllä olen taas niin kettumainen akka, että jos kahvia halutaan lisää, niin totean, että pannusta sitä saa, minen ole mikään tarjoilija. Lasteni ukki kun kävi raskauteni aikana "apuna" ja mm jätti ruokalautasensa pöytään syömisensä jälkeen, niin silloin huomasin miten paljon näissä asioissa on sukupolvien välisiä eroja. Mutta toki myös nykyisissä perheissä me naiset olemme välillä niin marttyyreita! Annetaanko me isille mahdollisuutta näyttää taitonsa? Ja lisäksi hitsi vie, ei se lattian luutuaminen itsestäkään ole kivaa. Mutta miksi sitä toistakaan puoliskoa pitäisi inhottavilta asioilta suojella? Yhdessä kai sitä tässä elellään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyviä asioita nostit esille. Ja siis, tämä teksti on sitä kärjistämistä ja suurentelua, mutta ei mitään täyttä puppua. Kyllähän tuo mies yllättää välillä ripustettuilla pyykeillä, hyvällä ruoalla (kuten eilen) tai imuroimisella.
      Itsessäänhän se vika on, kun en anna miehelle aikaa reagoida ja tehdä oma-aloitteisesti töitä. Turha minun on sitten valittaa, että tekisit sinäkin jotain, jos olen salamana siivoamassa toisen jälkiä.

      Poista
    2. Joo se nopeus asioissa on niin tuttua "Annahan minä niin tulee nopeammin!" :D! Mutta kun tu-lee!
      Ymmärsin kyllä tekstisi huumoriarvon, siksipä hyvä kärjistys, vaikka usein meillä sarkastisillakin kirjoittajilla taitaa olla totuutta rivien välissä :)!

      Poista
  9. On totta, että monet meistä naisista jää kotitöiden tekijöiksi. Varmaan jo sen koti-äitiyden seurauksena. Itse en jaksa enää marmattaa ja nalkuttaa , inhoan olla negatiivinen nalkuttava vaimo. Olen keksinyt muita tapoja saada sanoman perille ja itseni paremmalle tuulelle.

    Tässä niistä muutama:
    Jos huomaan, että pyykinpesun vastuu on ollut minulla jo monta viikkoa, että märät pyykit odottaa minua koneessa töistä kotiutuessa vaikka mies on ollut kotona koko päivän, alan pestä omia ja lasten vaatteita. Kun puhtaat kalsarit ja paidat alkaa laatikoista loppua niin tulee miehelle hoppu pyykätä itsekin ja samalla huomaa ettei ole tehnyt sitä aikoihin.

    Toinen on jälkeen jätetyt tavarat (vaikka tähän syyllistyn minäkin!). Kun siivoessa huomaa keräilevänsa pelkästään siipan tavaroita lattialta, kerään ne kaikki yhteen kasaan ja sujautan hänen sänkyynsä. Ennen nukkumaan menoa on se sitten siivottava.

    Miehen jättämät käytetyt likaiset asitiat kerään aina yhteen ja kun katan pöydän laitan ne hänen paikalleen ruokapöytään, josta ne on noukittava tiskikoneeseen ennen ruuan syömistä.

    Nämä tietenkin vaatii todella huumorintajuisen miehen, mikä itsellä onneksi on. Ja parasta on, että nämä voi tehdä hymyssä suin ja siitä tulee perheen vitsi jolle kaikki voivat nauraa, myös se siippa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistavia havaintoja - varsinkin tuo astiajuttu! On käynyt mielessä käyttää tuota "jätän sitten pesemättä sun pyykit"-taktiikkaa, mutta en tiedä riittääkö huumori. :-D
      Ihanaa, että teillä toimii!!

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!