Sylivauva(t)

Meille on tämän kouluni aloittamisen jälkeen kehittynyt aika vedenpitävät iltarutiinit. Tänäänkin sain huomata tullessani koulusta lasten äänien täyttämään kotiin, että vastaan juoksi tuttuun tapaan hymyilevä ja syliin haluava pieni poika. "Äittii", se pyytää, nostaa kädet ylös, tekee jotain tuiki tuiki tähtönen-liikettä ja pitää komentavaa ääntä. Syliin on päästävä. Äiti saa juuri ja juuri pestyä kädet ja vaihdettua kouluvaatteet yökkäriin. Sitten siinä ollaan tunnin verran. Sylissä nimittäin. Jos on minun vuoroni hakea lapset tarhasta, niin häthätää poika suostuu syömään ruoan, kunnes on päästävä taas syliin. Siskon tai isin ilmestyminen lähimaillekkaan äitiä, saa pojan yllä syttymään paloautoon verrattavissa olevan hätävalon, ja jo on pienet kädet repimässä muita pois äidin luota.




Minua tämä sylittely ei oikeastaan haittaa yhtään. Poika ei yleensä jaksa olla hereillä edes kahta tuntia kotiuduttuamme, joten otan irti kaiken yhteisen ajan hänen kanssaa. Mimmi jaksaa taas odottaa omaa vuoroaan, joka koittaa heti veikan käytyä nukkumaan. Tunnen pistoa rinnassani, kun lapset joutuvat viettämään niin pitkiä päiviä tarhassa päiväkodissa. Nuuskutan, pusutan, halaan ja heijaan pienempää. Silitän, rutistan ja juttelen isomman kanssa. Tieto siitä, ettei kesällä tule olemaan viikkoa pidempää kesälomaa saa piston yltymään. Siksi olen heti koulusta kotiin tultuani valmis jättämään koulukirjat nurkkaan ja lämmin ruoka saa odottaa. Pääasia on, että lapset saavat huomion. Mimmi sai pienempänä enemmän huomiota. Minun opiskellessani oli Pyörämummi illat tytön kanssa. Päiväkoti painii ihan eri sarjassa kotioloihin verrattuna. Vaikka syliä ja huomiota lapset saavat siellä tarhassakin, ei mikään voita kotona äidin (tai isän) jakamatonta syliä. Mikään ei tunnu äidistä paremmalta, kuin syliin kaivautuva pieni pää, johon saa annettua ainakin sata pusua ennen nukkumaanmenoa. Samalla voidaan vähän kutitella, naureskella äidin silmälaseille ja hassuille ilmeille, lauleskella ja katsoa toisiaan.

Bussissa hiipinyt väsymys kaikkoaa, kun vierellä on oma pieni vauva. Toinen isompi vauva on yhtä tärkeä. Näitä tunteita kaipaan näin opiskelijana eniten. Ilon, rakkauden ja silkan onnistumisen tunteita asiasta, joka voi vain tulla siitä, että toinen on onnellisempi kuin koskaan omassa sylissä.


8 kommenttia

  1. Voi olipa koskettava kirjoitus <3!!

    VastaaPoista
  2. Minäkin vallan herkistyin <3 Voi niitä ihania pikku päitä mitä on kiva nuuskutella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä tuoksuu niin hyvälle. Parasta lääkettä alakuloisuuteen. <3

      Poista
  3. Ihana kirjoitus. Ja niin kovin tuttua. :)

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä erossaolossa on kaksi hyvää puolta. Yksi: on joku ihana, jota kaivata. Kaksi: se kotiintulon hetki, kun saa olla rakkaiden kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin totta, että kävi hymyilyttämään korviin asti. <3

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!