Äärirajoilla

Olen äärirajoilla. Minun täytyy sanoa se ääneen, myöntää se itselleni. Olen väsynyt. Tietyssä elämänalueellani olen vailla punaista lankaa. Me on ollut minä ja sinä jonkin aikaa, vaikka sen pitäisi olla me. Haluan sen olevan me. Yhdistelmä me vain sisältää kaksi hyvin kovaa vastusta, joka saa titaanista tehdyn tynnyrin rakoilemaan ja lyömään isoa kipinää.

Olen yleisesti ottaen elämässä optimisti, nauravainen, onnellinen, rempseä, suorasanainen, kiltti, ystävällinen, jokseenkin itsepäinen ja tulinen, mutta positiivinen. Osaan esittää olevani tyytyväinen ja nauran vaikeuksilleni.
Itsepäinen luonteeni takia olen tässä tilanteessa. Olen surkea valehtelija, jos jatkan blogiani hyvän päivän liirumlaarumina. Täytyy olla jokin paikka, jossa voin saada pääni tyhjennettyä - on se sitten hyvä asia tai ei.

Tunnen siitä suurta syyllisyyttä, etten ole pitänyt itsestäni parempaa huolta. Tapanani on hoitaa yksin kaikki asiat, ottaa toisen paha olo harteilleni, syyttää toisen pahasta olosta itseäni, olla liian näkymätön ja jättää itseni huomioiminen viimeiseksi. Tiettyyn pisteeseen asti voin yrittää kantaa koko maailman ongelmat harteillani, mutta siinä samalla vajoan itse vain syvemmälle.

En halua syyttää ketään. En enää tiedä kuka on syyllinen ja mihin. En edes jaksa etsiä syyllistä, vaan kaipaan ratkaisua. Minun kipurajani tuli vastaan viikonloppuna, enkä enää jaksa hymyillä. Lapset ja koulu ovat pakotieni, joihin turvaudun. Edesmennyt viikonloppu sai lopulta ääneni kuuluviin. Tarvitsen sinua enemmän kuin koskaan, kantautui toivottavasti lopulta perille asti. Määrittelemättömän ajan kestänyt yksipuolinen suhde, jossa vain toisella on ollut mahdollisuus päästää pahaa oloaan ulos on kaatanut minut maahan. Minun täytyy täältä nousta, mutta en jaksa nousta sieltä ilman, että kädestäni pidetään kiinni. Pelko toisen jaksamisen lopullisesta loppumisesta on saanut minut huolesta sekaisin. Erinäiset tavat lievittää stressiä on tuonut minulle pahaa oloa ja ahdistuneisuutta.

Minun täytyy nyt pitää itsestäni huolta. En voi olla yhdessä me, jos minä olen riekaleina. Aikaisemmin näistä samoista asioista puhuminen ei ole tuonut sitä ratkaisua lähimaillekaan, vaikka niin olen ensin luullut. Nyt minulle on luvattu muutosta. Ihan konkreettista sellaista. Jotta saamme yhdessä pidettyä koko paketista huolta, täytyy tukea saada ulkopuolelta. Tänään elämä näyttää astetta valoisammalta, mutta henkisessä kuopan pohjassa käyminen on tuonut varauksellisuutta. Ulkopuolisen näkökulman tuominen suhteeseen toivotaan tarjoavan uusia työkaluja rakkaudesta huolehtimiseen. Ihan rehellinen vapaa kahdestaan ei tekisi ollenkaan pahaa, ajatellen sitä, että viimeksi vietetty yö kahdestaan oli synnytyssairaalassa. 


Mielestäni perheen vastoinkäymisistä puhutaan liian vähän. Niitä ei saisi hävetä, vaan niistä pitäisi puhua ääneen, jotta muut samassa tilanteessa olevat saisivat vertaistukea. Siinä samalla saisi tietenkin itsekin pientä terapeuttista vertaistukea. Jonkinlainen burn out oli herätys minulle. En enää voi olla hiljaa ja jättää oma hyvinvointini huomioimatta. Toista on vaikea ymmärtää ja huomioida, jos itse sulkeutuu ja väsyy. Rakkautta on, mutta sitä on kohdeltu kaltoin - sen perimmäisin tarkoitus on unohdettu. Minua nauratti eräs toteama, johon törmäsin tänään: paskan määrä on vakio. Sopii hyvin omaan olooni ja moneen päässäni pyörineeseen ajatukseen. Se tuo samalla toivoa, sillä enää ei voi tulla enempää paskaa, vaan suunta on vain ylöspäin. Se, kuinka nopeasti sieltä noustaan on sitten eri asia.


12 kommenttia

  1. Me on saatu sitä ulkopuolista apua. Rehellisesti sanoen se ei ollut meille ratkaisu vaan sitten miehen pitkä sairasloma (joka liittyi työvammaan, joka ei estänyt normaalia elämää vaan pelkästään työnteon... eli silleen ihan kiva sairasloma, jos nyt näin voi sanoa) jonka aikana ehdittiin viettää aikaa perheenä, yhdessä ja erikseen, ja molemmat sai omaa aikaa. Mies joutui myös kantamaan enemmän vastuuta kodista ja se tasapainotti tilannetta.

    Mä toivon kauheesti tohon elämänvaiheeseen ja tilanteeseen voimia. Mä uskon että pitkälle pääsee jos vaan on tahtoa tehdä asioille jotain, mutta sitä on lupa vaatia myös toiselta osapuolelta. Kuulostaa, että sä olet tässä jo muutaman vuoden joustanut ja jaksanut ja nyt kun sullakin on "tarpeita" ja "menoja", niin ne onkin liikaa - vaikka niin ei pitäisi olla.

    Jaksamista & valoa. Paskan määrä on vakio, eikä paskasta saa konvehteja, mutta positiivisella asenteella sekin on helpompi kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi. Jotenkin osaat valita aina ne oikeat sanat, jotka ovat täyttä asiaa! :-)
      On huojentavaa kuulla, että muutkin ovat turvautuneet ulkopuolisten apuun. Mielestäni se ei ole todellakaan paha juttu, vaan tarkoittaa sitä, että rakastaa tosta ja on valmis tekemään suhteesta entistä vahvemman! <3

      Poista
  2. Voi Eevi.. Ihana kuinka rehellinen haluat ja uskallat olla. Se on ensimmäinen askel. Sillä ei voita mitään että lakaisee ongelmat maton alle, niitä kun on jokaisessa parisuhteessa ja ne vain on aika ajoin nostettava pöydälle.

    Apua on ja sitä pitää pyytää! Juuri kuulin kuinka neuvolassa oli painotettu sitä että apua pitää pyytää ennen sitä uupumista. Oli se sitten vaikka siitä syystä että haluaa haudata pään tyynyyn koko päiväksi. Omat voimavarat ovat kuitenkin vain rajalliset.

    Tsemppiä sinulle, sinä sisukas tyyppi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet, kiitos sinulle! <3
      Todellakin ajoissa sitä apua pitää pyytää, vaikka ongelma tuntuisikin todella pieneltä. Nyt on onneksi tämäkin ongelma askeleen lähempänä ratkaisua. :-) Tuntuu todella hyvältä, kun minun toiveitani ja voimavarojani on kuunneltu.

      Poista
  3. Rohkea ja vahva - ne sanat tuli ensimmäisenä mieleen kun luin tämän kirjoituksesi.

    Älä kuitenkaan ole liian vahva!

    Toivottavasti saatte asiat selviämään mahdollisimman pian ja vähällä vahingolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :'-)
      Olen vähän liian hyvä peittämään kaiken sisääni, mutta rajansa kaikella. Ihan varmasti tästä noustaan yhdessä!!

      Poista
  4. Kiitos teille! <3 Palaan teihin vielä tänään. :-)

    VastaaPoista
  5. Me olimme samankaltaisessa tilanteessa syksyllä. Tunsin itse olevani loppuunpalanut ja pelkäsin että perhe hajoaa käsiin. Soittelin läpi perheneuvolat ja muut, mutta aikoja ei ollut moneen kuukauteen. Oli pakko selvittää asiat itse. Monta kertaa yritimme puhua asiat selviksi ja laatia pelisääntöjä, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen. Lopulta mieskin ilmeisesti ymmärsi miten vakavan asian äärellä olimme, ja yksi keskustelu pelasti meidät. Nyt olemme jälleen onnellisia ja minän ja sinän sijasta me.

    Toivotan sinulle paljon voimia ja tsemppiä! Toivottavasti saatte asiat taas oikeille raiteille <3

    VastaaPoista
  6. Ihanan tsemppaava tarina! Kiitos! <3

    VastaaPoista
  7. Me käydään tällä hetkellä pariterapiassa. Meillä vaan terapeutti on niin erikoinen tapaus, että mietittiin onko käynneistä mitään hyötyä. Nyt vasta kolmas kerta tuntui olevan hyödyksi.

    Me lähdettiin ihan vain siksi, että saataisiin kommunikaatio pelaamaan paremmin. Ja ohan tää viime vuodet ollu aikamoista haipakkaa, eikä Teen pitkät työpäivät ole auttaneet asiassa. Eli paljon pieniä asioita, jotka kasautuneet, eikä enää itse olla saatu puhutuksi (vaikka ollaan yritetty ja yritetty).

    Ei siitä ainakaan haittaa ole, vaikka ulkopuolista apua hakeekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi! Toivottavasti tämä tuo teillekin eväitä tulevaisuuteen. :-)
      Todellakin meidänkin olisi pitänyt jo aikoja sitten päästä työstämään sitä kommunikaatiota, eikä haudata kaikkea sisäänsä. Nyt siihen saa tulla muutos. :-)

      Poista
  8. Tunnistan tekstistä paljon itseäni ja meitä. Minäkin olen sitä sorttia, jonka kantaa muita viimeiseen voimanrippuseen asti ja venyttää omaa jaksamistaan äärirajoille. Kunnes on pakko pysähtyä, pyytää apua. Sanomaan "mä en jaksa". Sen ääneen sanominen on pirun vaikeaa ja ISO asia(tiedän sen itse), mutta siitä se lähtee. Kun sen ekan kerran sanoo ääneen sillä äänenpainolla, että toinenkin kuuntelee, siitä alkaa se oma(kin) muutos.

    Toivon teille koko sydämestäni voimia! Keskustella, setviä tilannetta. Etsiä uusia tapoja viestiä ja toimia. Piintyneistä tavoista on vaikea päästä eroon (nimimerkki pari vuotta terapiassa näitä työstäneenä), mutta työ sen eteen kannattaa. Ulkopuolisen avun hakeminen ei ole heikkouden merkki, vaan päinvastoin. Kun parisuhde on rakennettu hyvälle, vahvalle kivijalalle (kuten teillä ilmiselvästi on <3), sen kivijalan vahvistaminen on juuri sitä työtä, jota jokaisessa parisuhteessa pitäisi tehdä. Teki sitä työtä omin voimin tai ulkopuolisen avun turvin, ei ole väliä. Pääasia, että perheen peruskivi on ja pysyy vahvana.

    Aurinkoa teille molemmille!

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!