Oma loma kuvina

Pitkästä aikaa sain aikaa istahtaa sängyn reunalle ja päivittää blogia pöytäkoneella. Luvassa olisi kuvapläjäys meidän lomasta! Pelko lasten yllättävästä sairastumisesta johonkin maailman pahimpaan vatsatautiin osoittautui vääräksi, kun meidän poika jäi ensimmäistä kertaa ever yökylään - hymyillen. Tyttö jäi toiseen mummilaan tuttuun tapaansa iloisin mielin, ja aamulla valitettiin, kun tulimme hakemaan kuulemma liian aikaisin. Kaikki meni siis hyvin, ellei loistavasti kaikilla osapuolilla. Lyhyesti ja ytimekkäästi loma oli parasta laatuaan. Aiemmin päivittelinkin puhelimella meidän yllätyshuoneesta, kun saimmekin "keskiluokkalaisten" huoneen sijaan ihan sviitin hotellin ylimmästä kerroksesta. Oleskelu rajoittui isoista huoneista huolimatta maailman pehmeimpään sänkyyn, johon olisi ihan hyvin voinut jäädä loikoilemaan television ääreen tunneiksi. Lupa lähteä uudemman kerran kaksistaan lomailemaan tuli iloisena yllätyksenä. Avioliiton koneiston huolto on aloitettu mallikkaasti hyvän ruoan, saunomisen, yltiöpäisen löhöilyn ison hotellihuoneen pehmeällä sängyllä, stand upin ja maailman parhaan aamupalan voimin! Kyllä aamulla pakkauspuuhien lomassa jäätiin kaipaamaan toista yötä pois arjesta, mutta tästä yhdestä yöstä on hyvä aloittaa!

















2 kommenttia

  1. Hot mama <3

    Jäi kysymättä, ketä standuppaajaa olitte seuraamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Niitä oli kolme, Arimo ja Andreas + joku aloitteleva? Mun täytyy tarkistaa sulle. :-)

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!