Uusi aikakausi

Kevät kyllä yllättää minut joka kerta. Viikonloppuna se yllätti minut ihka ensimmäisellä maasta nousseella kukallaan, tällä viikolla se päästi yllättämään jokavuotisilla allergiaoireilla, ja tänään se yllätti minut nokkosperhosen muodossa. Kevät tuntuu kaikin puolin aivan uudelta aikakaudelta pitkän talven jälkeen. Sen mukana tulee positiivista energiaa, tahtoa ja voimaa, ja uusia avaimia ratkaista talven pimeässä tulleita ongelmia. Jo pelkkä tarhaan pukeminen tuntuu kevyemmältä, helpommalta. Askeleet bussipysäkille kantavat sujuvammin ilman talvivarusteita ja kenkien alla narskuvaa lunta. Aurinko paistaa vielä koulupäivän jälkeen pitkään, jopa kotiovelle asti, ihan iltapalalle saakka. Vaikka kevät tuo oman jännityksensä uusien töiden muodossa, niin olen onnellinen, että talvi on ohi. Olen onnellisempi.



Olen ollut isojen muutosten keskellä viime syksystä lähtien. Olemme kokeneet suuren muutoksen uudelle paikkakunnalle muuttamisen johdosta. Poikamme täytyi viedä ulkopuoliseen unikouluun asti erittäin rikkonaisten ja stressaavien öiden takia. Uuden arjen pyörittäminen tuntui jääneen minun hartioilleni miehen painaessa töitä. Sitten aloitin tammikuussa koulun toisella paikkakunnalla. Poikamme joutui pahaan korvatulehduskierteeseen, ja on kärsinyt (ja kärsii edelleen) koko talven ihottumista ja ruoka-aineallergioista. Tarhan aloitus tuntui rankalta ja se sisälsi paljon kyyneleitä. Ikävä kaikkia oli raastava. Olemme joutuneet sovitelemaan uutta elämää kaikille osapuolille sopivaksi. Olemme riidelleet, itkeneet, olleet väsyneitä, stressanneet, mököttäneet, puhkuneet ja puhisseet. Kaikki on välillä näyttänyt hyvin mustalta ja epätoivoiselta. Olen joutunut pohtimaan omaa asemaani tässä perheessä paljon. Olen joutunut olemaan myös se itsekäs osapuoli ja taistellut unelmieni puolesta. Talven pimeät päivät eivät ole yhtään helpottaneet asioita.



Kaiken kasassa pitäminen on tuntunut mahdottomalta tehtävältä suorittaa. Elo ilman tukiverkostoa on ollut rankkaa. Yön pimeinä tunteina olisin kaivannut normaalia perhettä, omaa isää ja äitiä, jotka olisivat minua kuunnelleet ja tukeneet. Asioiden sisällä pitäminen on ollut hankalaa. Olen itkenyt monet illat silmäni punaisiksi. Olen joskus jopa katunut päätöstä muuttaa. Entinen elämä tuntui paljon turvallisemmalta vaihtoehdolta. Joskus tuntui, ettei siitä talven pyörityksestä selvitä hengissä.


Mutta sitten tuli kevät. Päivät alkoivat pidetä. Aurinko lämmitti päivisin entistä enemmän ja valoi minuun uskoa ja toivoa. Ongelmiin käytiin etsimään ratkaisuja yhdessä. Ratkaisuja löydettiinkin ja asioille käytiin tekemään aikuisten oikeasti jotain konkreettista. Koulu on helpottunut paljon alun hektisyyden jälkeen. Lapset voivat (pojan sairastelua lukuunottamatta) hyvin. He viihtyvät tarhassa ja ovat onnellisia. Omakin mieli on paljon parempi, jos vertaa aikaa kuukausi sitten. Vaikka kaikki ongelmat eivät ole kadonneet kuin taikaiskusta, niin niiden ratkaiseminen tuntuu hyvältä tukehduttavan pakkopullan sijaan. Enää ei tule halua heittää pyyhettä kehään ja jättää rikkinäiset palaset levälleen. Minulla vahva luottamus siihen, että vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi. Uskon vahvasti itseeni, uskon perheeseeni. Osaan nyt vaatia, olla itsekäs, mutta myös katsoa itseäni kriittisesti ja myös antaa toiselle osapuolelle. Tietoisesti lähden avaamaan solmuja, yksi pieni solmu kerrallaan.



Minulle kevät on aina jonkinlainen uuden sivun kääntämisen aikaa. Nyt olen kääntänyt uuden sivun positiivisemmalle elämälle. Aloitan asioita puhtaalta pöydältä. Jaksan hymyillä enemmän. Nauraminen tuntuu sydämen pohjassa asti. Osaan nauttia asioista.

Kevät tekee minulle hyvää. Toivon sen myös vaikuttavan erääseen toiseen henkilöön myönteisesti ja tartuttavan pienen auringonsäteen sydämen sopukkaan.

Kevät on tehty minua varten. Keväällä jaksaa aina odottaa vehreämpiä aikoja, niin luonnolta kuin henkisestikin. Pieni kukka on käynyt nostamaan päätään roudan jälkeen, kohti valoa.  


Viikonlopun aamut

Ajatuksena oli tulla kirjoittamaan sokerinhuurista höttöä meidän viikonlopun aamuista, mutta ennen kello kahdeksaa alkanut sisarusriita samasta autosta sai toisiin aatoksiin. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että viikonloppuisin aamut ovat suht kiireettömiä. Silloin ehtii keittämään puuroa ja jopa kuvaamaan sitä. Pedit voi pedata ilman suurempaa kiirettä. Aamuauringosta ehtii nauttia myös täällä kotona. Yritän ottaa viikonloppuisin    rauhallisesti, enkä hätiköi aamutoimien tai muiden puuhien kanssa. Yöpuvun vaihtamisesta päivävaatteisiin ei ole kiire. Hampaat pestään viiveellä. Lapset saavat olla ja leikkiä. Mies yleensä nukkuu aamut, joten minulla on aikaa ihmetellä aamuisin. Ei sillä, ettenkö haluaisi olla se, joka nukkuu ne viikonlopun aamut, mutta ehdinpä ainakin kuvailla. Koulujuttuja ei ajatella tai tehdä aamuisin. Enemmänkin jännitän töiden alkua! Eihän tässä ole enää kuin kuukausi!! Miltäköhän työssäkäyvän vapaat aamut tuntuvat?

Toivottelen täältä hyvää huomenta kaikille! Tänään me suunnataan taas itään vaihtamaan kesärenkaat! Kunhan aurinko paistaa muutaman viikon, niin ulkonakin alkaa näyttämään enemmän keväältä! Kamera täytyy ottaa kuitenkin mukaan ja mennä ihastelemaan sen kanssa merta!












Pieni sininen kassi täynnä tavaraa



Tämä viikonloppu on mennyt taas samalla nopeudella kuin edeltäjänsäkin, mutta tässä viikonlopussa on ollut myös jotain ylimääräistä hohtoa. Sain perjantaina päähäni, että tänään, lauantaina on käytävä tytön kanssa Ikeassa. Vaikka tuo turmiollinen lompakon sisuksen rohmuava tavaratalohelvetti onkin nykyään lähempänä, niin eipä siellä ole tullut käytyä yhtään sen useammin. Nyt ajattelin, että jo äidin ja tyttären yhteisen ajan takia on käytävä kaksistaan jossain. Ei me mitään kummempaa lähdetty ostamaan, kunhan käytiin katselemassa. Silti tulimme kotiin pieni sininen kassi täynnä kankaita ja hauskat kettu-nokkamukit mukanamme.


 Viekas kiilto silmissäni heilutimme kotiuduttuamme miehelle heipat, joka lähti viettämään iltaa ystävien kanssa. Minulla poltteli jo sormissa makkarien uusien tyynyliinojen teko. Enpä ole tehnyt varmaan koskaan kuutta koristetyynyä yhdessä päivässä. Tämä ompelujuttu oli silloinen kotiäidin harrastus, jota en ole koulun alettua ehtinyt harrastaa. Tänään annoin lasten leikkiä keskenään, piirtää paperille ja vähän pöydällekin, juosta ympäri sohvaa ja painia lattialla.


 Yllättävän rentouttavaa tuo ompelu. Jutun juju on varmaan vaan siinä, että saa tehdä jotain omaa, arjesta poikkeavaa. Nyt on hermot taas latautuneet ja vanhojen tyynyjen päällä on uudet kuosit. Lapsetkin olivat yllättävänä nätisti keskenään, vaikka varmaan huutelivatkin niin kovaa, että kuului naapuriin saakka.. Onneksi mies tulee niin myöhään kotiin, ettei ehdi näkemään mitä tämä tehokas vaimo on saanut aikaan.


 Tunnustan, että nukkekodin lisäksi tyynyt ovat heikkouteni! Minulla on kuitenkin hyvä mieli tehokkaasta päivästä! Ja ainiin, ostin minä uudet verhotkin makkariin.. Eihän nuo miehet huomaa mitään tuollaisia yksityiskohtia, eihän?



Edes jossain on siistiä

Jos perjantaiaamuna meillä oli kodissa pahimman luokan kaaos, niin nukkekodissa oltiin oltu ahkeria ja siistejä. Kävimme pitkästä aikaa tällä viikolla keskustassa. Tietenkin täytyi poiketa lempparipuodissa, josta olen hankkinut nukkekotiin suurimman osan pienemmistä tavaroista. Mukaan tarttui lava Coca-Colaa, maissi, kukkakaali, voipaketti, keppihevonen, päärynöitä ja vati. Eihän näitä pienempiä tavaroita edes huomaa leikkien lomassa, mutta lavastettuihin tilanteisiin ne saa hauskasti esille. Tytöllä on selvästi oma järjestys nukkekodissa, joka eroaa jo aika paljon äidin kuvaushetkien järjestyksestä. Tältä nukkekodissa näyttää ainakin tämän päivän ajan. Jos muut äidit ovat intopinkeenä välikausihaalareista ja splits, splats, splots-kumppareista, niin mun juttu on vapaa-ajalla tämä nukkekoti!

Mitä te tykkäätte tästä nukkekodista? Oliko teillä lapsena oma nukkekoti?












Kulisseissa

Tältä näytti perjantaiaamuna meidän kotona. Kulissit kaatuu, kun tämä pienoinen kaaos ikuistui kameralle. Kaiken lisäksi ajattelin jakaa kaiken teidän kanssanne. Vertaistukea, please! Blogeissa on monesti näkynyt näitä alastomia totuuksia joko bloggaajien meikittömillä kasvoilla tai kodin sekamelskalla varustettuna. Koska periaatteeni on olla järkyttämättä lukijoita meikittömällä ja hivenen sairaan näköisellä naamavärkilläni, niin voin sentäs näyttää, miltä meillä näyttää ennen viikonloppua. Minun täytyy jatkaa nyt kouluhommia mikrobilsan parissa. Alkuviikko meni pojan kuumeilun parissa, joten tämä päivä pitäisi olla pelkkää työtä lasten vielä ollessa tarhassa.









Onneksi pakastimessa oli lempparijäätelöä! Tämän avulla kestän kaiken maailman kaaokset kotona ja tenttiin lukemiset!




Tsau!


Kotipäivä

Sateista huomenta kaikille!

Tänään vietetään lasten kanssa vapaapäivää tarhasta ja koulusta. Jotenkin oli arvattavissa, että juuri silloin, kun ei tarvitse asentaa puhelimen herätyskelloa soimaan, niin meidän oma herätyskello päättää aloittaa päivän kello 5.30. Oli mulla jotain muutakin valitettavaa, mutta minähän lupasin pitää murinat mahassa tämän kuukauden. Sanotaan nyt vain näin, että aika tyypillinen kotiäidin aamu on ollut tässä huushollissa. Onneksi löysin täältä luonnoksista värikkäitä kuvia tytön huoneesta, jotka saavat luvan tuoda edes hiukan aurinkoa  muuten synkähköön päivään. Blogger muuten päätti käydä vinoilemaan sen anonyymien namiskan kanssa. Kokeilumielessä yritin lisätä itseni anonyymiksi lukijaksi kahdella eri koneella, mutta kysely päätti vain herjata ja poistaa jo olemassaolevia lukijoita. Poistin sen nyt kokonaan tuosta sivubannerista, mutta ehkä pärjään taas hetken ilmankin. Tänään olisi luvassa vaikka ja mitä ohjelmaa, kunhan saan itseni liikkeelle. Olen mukana tänäkin vuonna Ipanaisen emännöimässä Sinulle on postia-blogitempauksessa, jossa lähetetään kaksi kertaa salaiselle blogiystävällä oma voimapaketti. Taidankin tänään käydä kaupungilla ja etsiä sopivia aineksia ensimmäiseen pakettiin. Luvassa olisi myös ihanan tyttökaksikon vierailu, jota olen odottanut ties jo kuinka kauan! Eiköhän tämä tahmea aamu tästä taas iloksi muutu.

ps. en päässyt puusta pitkälle pohdintojeni kanssa. Aiheutan siis jatkossakin itselleni päänvaivaa bloggaamalla juuri sellaisista asioista, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat sen arvoisilta.







Onnea on oma huone!


Hyväntahtoinen hengähdystauko

Minulla on ollut toisaalta todella rankka, mutta myös todella antoisa viikko. Tutorleiri oli suurmenestys, ja nyt olen koulumme yksi tutori! Kouluni on antanut minulle paljon, enemmän kuin osasin uneksia - ihan oikeasti! Tutuistuin leirillä samanhenkisiin ihmisiin, joiden seurassa oli mukava olla ja vähän leikkiä. Äitiys tai ikä ei ollut este suorittaessamme yhdessä rasteja ja ratkaistaessamme tutoreille tyypillisiä murheita. Minäkin jaksoin valvoa yli puolen yön yhdessä muiden kanssa - tietenkin leikkien! Vatsalihakset ovat saaneet kyytiä nauruterapian ansiosta, mutta leirin perimmäinen tarkoitus kasvaa hyväksi vertaistutoriksi onnistui.

Olen tyytyväinen valintaani jättää kotiäitinä oleminen muille hommasta paremmin selviytyville. Olen onnellinen opiskelevana äitini, vaikka joinakin päivinä toivoisin yhtä lisäpäivää, jona saisin jäädä kotiin pieruverkkailemaan lapsien kanssa. Yhteinen aika miehen kanssa on kortilla, mutta siksi pitääkin tehdä asialle jotakin ja parantaa parisuhteen laatua erinäisin tavoin. Tietenkin lapsia on iso ikävä arkisin, mutta onnistunut sulautuminen tarhamaailmaan on ollut iso tekijä päätöksessäni jatkaa opintoja. Vaikka numeroilla ei ole väliä koulutodistuksessa, vaan sillä, että pääsee eteenpäin opinnoissa, niin neloset ja vitoset ovat tuoneet itseluottamusta opiskeluun. Tuntuu, että alkukankeudesta ja epävarmuudesta olen päässyt hurjasti eteenpäin. Ammattikorkeakouluopiskelu muiden aikuisten kanssa on juuri sitä, mitä olen tästä opiskelusta toivonutkin. Taloudellisesti on tiukkaa, mutta koko kesän töitä puurtavana olen toiveikas.

Olen löytänyt elämässäni suunnan. Päämääräni on selkeä. Minulla on tavoitteita. Vielä kymmenisen vuotta sitten elämäni oli epävarmaa. Olin hukassa. Minulla oli katto pään päällä, mutta rakkautta ja huolenpitoa ei. Elämääni väritti minulle läheisten aikuisten ongelmat päihteiden kanssa ja mielenterveysongelmat. Olen tullut pitkälle niistä ajoista. Olen nyt turvassa, elän juuri sitä elämää, mitä haluankin. Osaan myös vaatia ja älähdän, jos minua kohtaan käyttäydytään väärin. Turvallisuuden tunne ja rakkaus ovat todella tärkeässä asemassa kasvattaessani omia lapsiani.

Perimmäisin tarkoitus tällä paasauksella on se, että järjestelmällisyydestä, vastuuntunnosta, innostuksesta ja selkeistä tavoitteista huolimatta kaikki ei aina välity tänne. Minulla on kattila, josta ammentaa, mutta kauha on välillä hukassa. Blogi on silmääni välillä pelkkää sillisalaattia omissa silmissäni. Olen usein miettinyt mikä suunta tällä blogilla on. Mistä haluan oikeasti kirjoittaa ja mitä te noin sata lukijaa haluatte lukea. Opin leirillä (tosin jo aiemminkin elämässäni), että virheet tekevät ihmisestä mielenkiintoisen. Täydellisyys on tylsää. Silti on kiva olla ihan hyvä tekemissään asioissa.

Kepulainen äiti kirjoitti ennen Äidinmaitoa-blogissaan seuraavanlaisesta käsitteestä kuin blogiriippuvuus. Harmikseni kyseistä tekstiä ei taida enää olla saatavilla. Yhden, kahden tai kolmen lukijan lähteminen pistää mietityttämään bloggaajaa. Joltain osin vaihtuva lukijakunta on yleisempää jo isommassa blogissa. Se on ihan selvää. Tänään lemppariblogini on huomisen "ei tänään kiinnosta"-blogi. Tilastojen seuraaminen, kommenttien odottaminen, huono omatunto hidastuneesta postaustahdista ja eräänlainen huomionhakuisuus on tyypillistä. Näitä asioita pohtii ihan varmasti kaikki bloggaajat. Tietenkin lukijan lähteminen mietityttää, mutta niin minäkin teen joskus. Olisi ihanaa, että blogini palvelisi monta eri lukijatyyppiä. Pääasiassa olen kirjoittanut itselleni, mutta vuoropuhelun takia haluan tavoittaa ja kiinnostaa uusiakin lukijoita. Kyllä tämä bloggailu on sitä vertaistuen hakemista muista ihmisistä. Ei tätä pelkästään itselleen tehdä. Jos tahtoisin tosissani kirjoittaa vain itselleni, niin kirjoittaisin päiväkirjaa.

Ihan hyvässä hengessä jään pohtimaan agendojani blogissani. Tähän ei liity mitään dramatiikkaa. Samoja asioita olen jo pohtinut aiemmin, tämä ei ole siis mitään uutta. En pidä mitään taukoa, sillä se jos mikä käy ärsyttämään minua lukijana. Haluan kaiken tämän arjen keskellä miettiä, mitä tästä haluan. En voisi vielä kuvitella lopettavani, mutta ehkä suuntaviivat etsiminen ei olisi pahitteeksi. Voi olla, ettei kukaan muu ole tämmöisiä asioita huomannut lukijana. Ja ps. yksikään anonyymikommentti ei voisi koskaan masentaa minua, enemmänkin se naurattaa. Kunhan nyt tahdon saada itselleni selkeyttä bloggaajana.

Kohti loppuviikon huipennusta

Tämän viikon "lusiminen" koulussa on suoritettu. Oli harvinaisen rankat neljä päivää, kun siihen sisältyi koulutusta ja luentoa luennon perään. Kotona olen ollut yhdeksältä illalla ja aamulla on pitänyt nousta taas aikaisin bussiin. Nyt istun bussissa matkalla kotiin vierelläni leirievästä. Vaikka ikävä lapsia kohtaan on suuri, niin silti lähden huomenna vielä yön yli leirille, jotta tutorkoulutukseni saadaan alkuosin päätökseen. Olen innoissani, sillä pääsen vastaanottamaan parini kanssa syksyllä uudet kätilöopiskelijat!

En ole tuntenut itseäni kovin äidilliseksi kuluvan viikon aikana, mutta tulevat löysät viikot huojentavat. Olen joutunut pohtimaan poissaoloni vaikutusta aamulla kiukkuilevaan poikaani tai kiharapäiseen papupataani, joka ei ehdi kertoa kuulumisiaan äidin ollessa vielä koulussa. Onneksi lasten päiväkoti on ihana paikka, jossa ainakin näkemäni perusteella välitetään lapsista. Toisin voisi myös olla. Jokainen täti kehuu poikaamme hymypojaksi, joka ei koskaan lakkaa hymyilemästä. Tyttö on taas reipas ja päättäväinen, oikea touhun tyttö!

Väsymys on ollut iso myös perheen isommalla koko viikon ja nostan hattua, että hän on jaksanut hoitaa lapsia ja kotia tämän viikon. Ainahan se väsymys myös purkautuu erinäisin tavoin toiseen osapuoleen, mutta en valita lupaukseni takia. Odotan toiveet katossa ensi viikkoa, jolloin voimme istua alas sen 90 minuutin ajan ja keskittyä vain toisiimme.

Viikonlopun ainoa vapaapäivä meneekin synttärikemuilla, joten takki on ihan varmasti tyhjä sunnuntai-illalla. Tämä nyt on vain tämä viikko. Väsymyksen lomassa muistelen kuinka kovasti kouluun halusin alunperin, se antaa voimaa! Päivää on ehdottomasti piristynyt yhtä numeroa vaille erinomaisesti mennyt tentti, jota jännitin todella paljon! Ensi viikolla saamme vieraita ja kalenteriin on merkitty muitakin treffejä ystävien kanssa. Raastava ikävä on kaikkia läheisiä! Yritän puristaa nämä viimeiset viikot koulussa, sillä lumen sulamisesta päätellen kevät ja työkuviot lähestyvät väistämättä.

Elämä on ihan mukavaa sen hektisyydestä huolimatta! Olen vielä nuori, minulla on perhe ja kaksi tervettä lasta, olen matkalla kohti unelmieni ammattia ja jaksan nousta jaloilleni vastoinkäymisistä huolimatta. En jaksa joka päivä märehtiä niiden asioiden takia, jotka saavat mielen matalaksi. Joskus on hyvä lakaista asioita maton alle ja tarkastella niitä myöhemmin turvallisessa ympäristössä. Huominen on totinen irtiotto arjesta, kun yli sata amkkilaista kokoontuu koulutukseen. Huomenna olen vain Eevi, kätilöopiskelija. Aamulla otan kuitenkin kaiken irti pienistä nupuista ÄITINÄ!



Ajatuksia linja-autossa

Ajatuksia termaripuuron lomassa. Viimeaikaisten pinnallisten höttöpostausten kaveriksi vähän jotain syvällisempää. Jos viime viikolla onnea oli siisti koti tai hauska puinen lelu, niin tällä viikolla onnea on ne muutamat tunnit, joina saan viettää aikaa lasten kanssa. Muu aika meneekin koulussa.

Olen matkalla kello 7.15 linja-autolla sorvin ääreen. Kaksi tuntia ennen bussiin nousua oli herätys. Kuudelta piti herättää lapset ja viettää vaivainen alle tunti yhdessä. Eilen illalla sain vain nähdä nukkuvia lapsia, silittää pehmeitä poskia, silkkisiä hiuksia ja suukottaa unisia käsiä. Tämä viikko on ainoa laatuaan tässä kategoriassa, tämä ei ole sitä normaaleinta arkea. Vaikka minussa piileekin sisälläni pieni uraäiti, joka nauttii hetkestä, niin mikään ei ole niin tärkeää, kuin olla lapsen kanssa sylikkäin, käsi kädessä ja nuuhkia pörröisiä hiuksia. Edes se kahden päivän poissaoloni aikana ilmestynyt kaaos kotona ei ole niin tärkeää siivota kuin se, että saa nähdä lapsensa hymyn nähdessään sinut.

En voi käsittää, kuinka mies tämän teki, kun tilanne oli päinvastoin. Välillä meni kaksikin viikkoa, että hän näki meitä. Pakostihan meissä kummassakin on joku geeni, joka vetää myös omaan uraan päin ja itsensä toteuttamiseen. Syyllisyyden keskellä yritän ajatella, että investoin tulevaisuuteemme. Poissaoloni näkyy aivan varmasti lapsissa, miehessä ja kotiin ilmestyneissä vaatekasoissa tai keittiönpöydän kadonneessa työtasossa. Tämä ei ole ikuista.

Kouluni aloitus on näkynyt myös muissa asioissa - ihmissuhteissa. Väsyneenä iltayhdeksältä kotiutuessani en edes halua ajatella niitä ihmisiä, joiden kanssa olemisesta olen joutunut luopumaan - ikäväni takia. Kotiäitinä tärkeintä minulle oli lapset, koti, päiväunet ja ystävät. Mies tietenkin myös, mutta olosuhteiden pakosta muita suhteita oli helpompi pitää yllä. Nyt tärkeää on perhe, joskus koti ja listan aika kärjessä koulu. Olen saanut koulusta uusia ystäviä, mutta ne hetket lasten leikkiessä ja ystävän kanssa jutellessa teetä nauttien on kaukainen muisto. Tänään katetroidessa nukkea ensimmäistä kertaa, en varmaan ajattele muuta kuin tulevaa ammattiani. Farmakologian luennolla ei päässäni pyöri kuin ne tenttiin opeteltavat asiat.

Linja-auto on viheliäinen paikka. Kouluun matkustaessani olen aina vain kauempana muuta elämääni ja kotiin mennessäni en ajattele kuin kaipaamiani ihmisiä - perhettä ennen kaikkea. Onnea on tulla kätilöksi, mutta millä hinnalla? Kouluni aloitus on aiheuttanut jo kotioloissa kitkaa, niin miten sitten ne ihmiset, joille olen toivottavasti vielä tärkeä? Ne, jotka ovat paljon kauempana kuin koskaan ennen pyöriessäni suuren kaupungin sykkeessä.



Kätilölehti 1949

Tämä viikko menee 98-prosenttisesti koululle, sillä päiväluentojen lisäksi on tutor-koulutusta ja farmakologian luentoja. Vaikka koulussa pitää olla aamusta iltaan, niin ehtii siellä käydä myös salilla ja levähtää opiskelijoille tarkoitetuissa huoneissa. Tänään juuri tälläisestä huoneesta löytyi hauska opus, jossa oli nivottu yhteen Kätilölehden vuoden 1949 artikkeleita ja mainoksia. Nämä kaksi mainosta on pakko jakaa teidänkin kanssa. Itse istun juuri nyt bussissa ja olen matkalla halaamaan ja pussaamaan pieniä lapsukaisia ja sitä aika kivaa miestä. Nauttikaa näistä 40-luvun hienoista keksinnöistä!






Kukkia, perus viikonloppu ja ihan kiva isi

Isi oli eilen ihan kiva, kun hän toi käskystäni omaasta vapaasta tahdostaan minulle kukkakimpun. Ilta meni muutenkin mukavissa tunnelmissa lasten käytyä nukkumaan. Herkuttelimme patongilla, juustoilla, marmeladilla ja muutamalla lasillisella viiniä ja tietenkin elokuvalla. Kulunut viikko oli koulun kannalta aika säyseä, mutta silti on aika mukavaa käydä taas viikonlopun viettoon. Ensi viikko onkin minulla pelkkää koulussa olemista tutorointien ja iltaluentojen kanssa höystettynä. Ensi viikonloppuna on myös minun tutorleiri, jota odotan innolla. Nyt kuitenkin nautitaan aurinkoisesta säätä ja ulkoilemisesta. Ihan perus viikonloppu on luvassa. Ukon piti lähteä käymään töissä, mutta minä olen tehnyt itselleni hartaan lupauksen pysytellä muutaman kilometrin säteellä omasta kodista. Pienempi nappula kiskoo vaatteitani tässä bloggailun lomassa hyllyiltä alas, mutta saanpahan hetken aikaa olla rauhassa koneella. Kun otin illalla kuvia miehen tuomasta kukkapuskasta, sain ikuistettua kameraan miesten yhteisen oman puuhan. Äitiä vähän hirvittää katsoa tuota jumppailua, mutta perheen miehillä tuntuu olevan hauskaa!

Mukavaa lauantaita kaikille!