Hyväntahtoinen hengähdystauko

Minulla on ollut toisaalta todella rankka, mutta myös todella antoisa viikko. Tutorleiri oli suurmenestys, ja nyt olen koulumme yksi tutori! Kouluni on antanut minulle paljon, enemmän kuin osasin uneksia - ihan oikeasti! Tutuistuin leirillä samanhenkisiin ihmisiin, joiden seurassa oli mukava olla ja vähän leikkiä. Äitiys tai ikä ei ollut este suorittaessamme yhdessä rasteja ja ratkaistaessamme tutoreille tyypillisiä murheita. Minäkin jaksoin valvoa yli puolen yön yhdessä muiden kanssa - tietenkin leikkien! Vatsalihakset ovat saaneet kyytiä nauruterapian ansiosta, mutta leirin perimmäinen tarkoitus kasvaa hyväksi vertaistutoriksi onnistui.

Olen tyytyväinen valintaani jättää kotiäitinä oleminen muille hommasta paremmin selviytyville. Olen onnellinen opiskelevana äitini, vaikka joinakin päivinä toivoisin yhtä lisäpäivää, jona saisin jäädä kotiin pieruverkkailemaan lapsien kanssa. Yhteinen aika miehen kanssa on kortilla, mutta siksi pitääkin tehdä asialle jotakin ja parantaa parisuhteen laatua erinäisin tavoin. Tietenkin lapsia on iso ikävä arkisin, mutta onnistunut sulautuminen tarhamaailmaan on ollut iso tekijä päätöksessäni jatkaa opintoja. Vaikka numeroilla ei ole väliä koulutodistuksessa, vaan sillä, että pääsee eteenpäin opinnoissa, niin neloset ja vitoset ovat tuoneet itseluottamusta opiskeluun. Tuntuu, että alkukankeudesta ja epävarmuudesta olen päässyt hurjasti eteenpäin. Ammattikorkeakouluopiskelu muiden aikuisten kanssa on juuri sitä, mitä olen tästä opiskelusta toivonutkin. Taloudellisesti on tiukkaa, mutta koko kesän töitä puurtavana olen toiveikas.

Olen löytänyt elämässäni suunnan. Päämääräni on selkeä. Minulla on tavoitteita. Vielä kymmenisen vuotta sitten elämäni oli epävarmaa. Olin hukassa. Minulla oli katto pään päällä, mutta rakkautta ja huolenpitoa ei. Elämääni väritti minulle läheisten aikuisten ongelmat päihteiden kanssa ja mielenterveysongelmat. Olen tullut pitkälle niistä ajoista. Olen nyt turvassa, elän juuri sitä elämää, mitä haluankin. Osaan myös vaatia ja älähdän, jos minua kohtaan käyttäydytään väärin. Turvallisuuden tunne ja rakkaus ovat todella tärkeässä asemassa kasvattaessani omia lapsiani.

Perimmäisin tarkoitus tällä paasauksella on se, että järjestelmällisyydestä, vastuuntunnosta, innostuksesta ja selkeistä tavoitteista huolimatta kaikki ei aina välity tänne. Minulla on kattila, josta ammentaa, mutta kauha on välillä hukassa. Blogi on silmääni välillä pelkkää sillisalaattia omissa silmissäni. Olen usein miettinyt mikä suunta tällä blogilla on. Mistä haluan oikeasti kirjoittaa ja mitä te noin sata lukijaa haluatte lukea. Opin leirillä (tosin jo aiemminkin elämässäni), että virheet tekevät ihmisestä mielenkiintoisen. Täydellisyys on tylsää. Silti on kiva olla ihan hyvä tekemissään asioissa.

Kepulainen äiti kirjoitti ennen Äidinmaitoa-blogissaan seuraavanlaisesta käsitteestä kuin blogiriippuvuus. Harmikseni kyseistä tekstiä ei taida enää olla saatavilla. Yhden, kahden tai kolmen lukijan lähteminen pistää mietityttämään bloggaajaa. Joltain osin vaihtuva lukijakunta on yleisempää jo isommassa blogissa. Se on ihan selvää. Tänään lemppariblogini on huomisen "ei tänään kiinnosta"-blogi. Tilastojen seuraaminen, kommenttien odottaminen, huono omatunto hidastuneesta postaustahdista ja eräänlainen huomionhakuisuus on tyypillistä. Näitä asioita pohtii ihan varmasti kaikki bloggaajat. Tietenkin lukijan lähteminen mietityttää, mutta niin minäkin teen joskus. Olisi ihanaa, että blogini palvelisi monta eri lukijatyyppiä. Pääasiassa olen kirjoittanut itselleni, mutta vuoropuhelun takia haluan tavoittaa ja kiinnostaa uusiakin lukijoita. Kyllä tämä bloggailu on sitä vertaistuen hakemista muista ihmisistä. Ei tätä pelkästään itselleen tehdä. Jos tahtoisin tosissani kirjoittaa vain itselleni, niin kirjoittaisin päiväkirjaa.

Ihan hyvässä hengessä jään pohtimaan agendojani blogissani. Tähän ei liity mitään dramatiikkaa. Samoja asioita olen jo pohtinut aiemmin, tämä ei ole siis mitään uutta. En pidä mitään taukoa, sillä se jos mikä käy ärsyttämään minua lukijana. Haluan kaiken tämän arjen keskellä miettiä, mitä tästä haluan. En voisi vielä kuvitella lopettavani, mutta ehkä suuntaviivat etsiminen ei olisi pahitteeksi. Voi olla, ettei kukaan muu ole tämmöisiä asioita huomannut lukijana. Ja ps. yksikään anonyymikommentti ei voisi koskaan masentaa minua, enemmänkin se naurattaa. Kunhan nyt tahdon saada itselleni selkeyttä bloggaajana.

Ei kommentteja

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!