Viikonlopun aamut

Ajatuksena oli tulla kirjoittamaan sokerinhuurista höttöä meidän viikonlopun aamuista, mutta ennen kello kahdeksaa alkanut sisarusriita samasta autosta sai toisiin aatoksiin. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että viikonloppuisin aamut ovat suht kiireettömiä. Silloin ehtii keittämään puuroa ja jopa kuvaamaan sitä. Pedit voi pedata ilman suurempaa kiirettä. Aamuauringosta ehtii nauttia myös täällä kotona. Yritän ottaa viikonloppuisin    rauhallisesti, enkä hätiköi aamutoimien tai muiden puuhien kanssa. Yöpuvun vaihtamisesta päivävaatteisiin ei ole kiire. Hampaat pestään viiveellä. Lapset saavat olla ja leikkiä. Mies yleensä nukkuu aamut, joten minulla on aikaa ihmetellä aamuisin. Ei sillä, ettenkö haluaisi olla se, joka nukkuu ne viikonlopun aamut, mutta ehdinpä ainakin kuvailla. Koulujuttuja ei ajatella tai tehdä aamuisin. Enemmänkin jännitän töiden alkua! Eihän tässä ole enää kuin kuukausi!! Miltäköhän työssäkäyvän vapaat aamut tuntuvat?

Toivottelen täältä hyvää huomenta kaikille! Tänään me suunnataan taas itään vaihtamaan kesärenkaat! Kunhan aurinko paistaa muutaman viikon, niin ulkonakin alkaa näyttämään enemmän keväältä! Kamera täytyy ottaa kuitenkin mukaan ja mennä ihastelemaan sen kanssa merta!












2 kommenttia

  1. Hei. Olit lukijani Onnellinen nyt-blogissa. Blogissa uudet tuulet puhaltaa ja uuden tunnuksen merkeissä elämäämme voi seurata tästä lähtien osoitteessa http://withthefloww.blogspot.fi/ Toivottavasti jatkat lukemista jatkossakin :)

    Noora - http://withthefloww.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Juu, kävinkin kurkkimassa uutta blogiasi. Unohdin lisätä blogisi seurantaan. Teenkin sen tänä iltana. ;-) kiva, että luet minunkin blogia!

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!