Onnettaren suosikki

Arvonnan voittaja on nyt selvillä! Kiitos vielä jokaiselle osallistuneelle tasapuolisesti. Palautetta tuli todella mukavasti, ja pelkkää positiivista vielä! Kuinka mahtavaa! :-)) Ison hymyn saitte jokainen huulilleni. Nyt on pakko juosta töihin, mutta paljastan arvonnan voittajan ja palaan kehumaan vielä teitä tänne myöhemmin! Olette ihania, pus!







Onnea, Kaisu! Nyt kävi ystävälläni hyvä onni, kun onnetar oli hänen puolellaan. Eikä tämä ollut mikään järjestetty juttu, vaan ihan aito ja oikea rehellinen voitto. Onnea siis sinulle, isomasuinen ystäväni! Tämän suklaanhan voisi pakata vaikka synnärille mukaan?

Jokainen teistä olisi palkintonsa ansainnut. Olette sen verran ihania lukijoita. Seuraavalla kerralla arvotaan taas jotain tosi kivaa.

Nyt juoksen töihin, moikka!!


Murphyn lakeja ja kaikkea muuta tosi mukavaa

Hei, ja ihanaa, että niin sankoin joukoin olette osallistuneet arvontaan ja antaneet palautetta minusta ja blogista. Olen aivan sanaton! <3 Ja monta sydäntä vielä tähän perään. 
Arvonnan suoritan tässä ihan kohta.. 

..heti, kun meillä ollaan taas elävien kirjoissa. Tietenkin pojan perjantaina alkanut kuume ja flunssa kehittyi korvatulehdukseksi (kumpikin korva tulehtuneina). Onkin vasta viides korvatulehdus tänä vuonna.. Äidinvaisto kyllä jo eilisen sohvan uudelleen kuorruttamisen jälkeen aika kovaa sanoi, että nyt poika on todella kipeä. Taas on uutta antibioottia nassuun. Tällä kierroksella farmakologian tunnilta tuttu vaikuttava aine, joka herkistää ihon palamiselle auringossa. Nyt sopisi sitten sataa pelkkää vettä kuurin ajan. Hip, hei. 

Tänään jäi väliin viimeinen koulupäivä. Luokkalaisten kanssa suunniteltu piknik siinä samalla. Huomenna alkaa työt seiskalta. Itse ajattelin pysyä terveenä. Tästä vielä puuttuisi oma sairastuminen. Tämä viikko (viikonloppu mukaan lukien) on ehtinyt olla jo yhtä haipakkaa, ja tämä ei lopu vielä tähän. Vielä olisi yksi essee kirjoitettavana koulua varten. Sunnuntaina on vasta lepopäivä, mutta seuraavana viikonloppuna ehdin jo vähän hengittämään. Miehen yli viikon mittainen työmatka juuri juhannuksena painaa myös mieltä, sillä itsehän tulen olemaan juuri ne viikonloput töissä. 

Onneksi on ihania lapsenvahteja, jotka tulevat hätiin. Ja salmiakkia, jonka ajattelin syödä tässä märehtiessäni, oli se sitten terveellistä tai ei. Palaan teihin, kun olen saanut taas jonkinlaisen otteen tähän arkeen. Yöllä en varmaan tule nukkumaan räpäystäkään, kun sen verran jännittää. 


Muistutus arvonnasta!!

Äkkiä kaikkinytheti osallistumaan arvontaan, johon on aikaa osallistua vielä huomenna! Siis kaikki, sinä, sinä ja te! Ystävät, sukulaiset, blogiystävät ja uudet tuttavuudet sekä tuntemattomat!

Koska seikkailen juuri puhelimellani, niin en voi arvonnan osoitetta linkittää, vaan ohjaan sinut katsomaan sivun oikeaa laitaa ja klikkaamaan kuvaa tuossa noin, ihan ylhäällä, jossa lukee "mie arvon"!!!



Ma-su pikakelauksena

Se olisi viimeinen sunnuntai vähään aikaa opiskelujen merkeissä. Kulunut viikko oli viimeinen täysi viikko koulua. Enää on jäljellä kaksi päivää, jonka jälkeen hyppään kotihoidon puikkoihin ja olen töissä heinäkuun viimeiseen päivään asti. Töitä tulee olemaan kokonaiset 9 viikkoa, lomaa vain 1,5 viikkoa. Vasrmasti rankka, mutta antoisa kesä tulossa. Olen enemmän kuin innoissani tulevasta kesästä.
Nyt keskitytään vielä kuluneeseen viikkoon, olkaa niin hyvät!

Maanantai.
Viikon ensimmäinen päivä sujui koulun ja lukemisen merkeissä. Tulossa oli toiseksi viimenen tentti, farmakologiaa, joka pelotti melkein yhtä paljon kuin hammaslääkärissä käynti. Ilmassa oli pienen haikeuden tuntua, sillä koulua olisi enää kahdeksan päivää jäljellä..


Tiistai.
Päivä, joka meni tauotta lukemisen parissa, mutta silti tentti tuntui ihan heprealta. Ensimmäistä kertaa minulla oli todella epävarma olo siitä, tulisinko läpäisemään koko koetta. Hylätty tentti nelosten ja vitosten suoritusten jälkeen olisi aika riipaisevaa. En ole koskaan toivonut pääseväni vain läpi jostain kokeesta. Nyt toivon sitä enemmän kuin koskaan.

Keskiviikko.
Koko päivä meni koulussa monikulttuurisuuden merkeissä. Istuimme auditoriossa kuunnellen naisten ympärileikkauksesta, kunniaväkivallasta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja maahanmuuttajana Suomessa. Oli todella mielenkiintoinen päivä. Illalla oli luvassa kuitenkin jotain muuta mielenkiintoisempaa, nimittäin lasten ekat kevätjuhlat! Ihan ei tullut tippa linssiin, vaikka olinkin liikuttunut lasten taidenäyttelystä. Etsin innoissani kummankin lapseni tekemiä töitä. Oli todella ihana ilta!! Meillä on varmasti paras tarha. Enempää en voisi toivoa. Kaikki olivat panostaneet hurjasti ohjelmaan. On mielentöntä nähdä ihmisiä, jotka selvästi nauttivat työstään. Vaikka kevätjuhlat oli vasta kuudelta, niin pojukin jaksoi kiertää "metsäpolun" alusta loppuun asti. Hunaja-piste taisi olla lemppari, sillä pienen maistiaisen jälkeen kuului "lisää"!




Torstai.
Minun ja tytön jännittävä päivä. Otin nimittäin tytön mukaan kouluun! Ratikka-ajelu oli ihan parasta. Ikkunoista oli kiva katsella ympärilleen. Ihmispaljouttakin tuli vähän kummasteltua ja koulun suuruutta ihmeteltyä. Tyttö istui niin nätisti aamupäivän kätilötyön perustan tunnilla ja portfolio seminaarissa. Tyttö sai kehuja niin opettajilta kuin luokkalaisiltanikin. Olin todella iloinen onnistuneesta reissustamme. Myös isi sai osansa meidän retkestä, kun kävimme katsomassa isin työpaikkaa ennen kotiinlähtöä. 


Perjantai.
Perjantai piti sisällään esimiehen tapaamisen ja pienen työhön orientoitumisen. Ohjelmassa piti olla myös patofysiologiaan lukemista, kunnes tarhasta tuli soitto, että pieni herra on kuumeessa. Siinähän se päivä sitten menikin. Ihan plörinäksi lukemisen osalta, mutta onneksi päivän pelasti minun ja naapurini tyttöjen ilta. Pitkästä aikaa pääsin ulos niin sanotusti tuulettumaan. Tämä ilta oli myös vasta toinen iltani uudella paikkakunnalla tälläisissä merkeissä. Viimeksi kävimme Ukon kanssa viettämässä hääpäivää jossain oudossa tanssipaikassa, mutta nyt pääsin syömään hyvin ja katsastamaan jokirannan terasseja. Ihan ajoissa olin kotona, mutta ilta oli silti antoisa. Kotiin mentäessä tuuli vain soi korvissa, kun pyöräilimme keskellä katuja.





Launtai ja sunnuntai.
Tässähän tämä. Poju on vielä kipeänä, nuhakuumeessa, vaikka ulkona on niin ihana ilma. Tänään piti käydä yhden ison mahan ja yhden pojun tyttöystävän luona vierailulla, mutta tämä päivä menee sitten kotona lukien huomiseen tenttiin. Lauantaina kuitenkin saimme onneksi nauttia ulkoilmasta, sillä teimme tytön kanssa hommia puutarhapalstallani (siitä lisää myöhemmin). Meillä kävi eilen myös vauvavieras, ihana hymypoika, joka tapitti silmiini aivan kuin porautuen pintaa syvemmälle. Tämän ihanuuden lisäksi piti hoitaa käytännön asioita, kuten tehdä ruokaa pakkaseen työpäiviä varten. Illalla lasten käytyä nukkumaan pistimme ulkokalusteita kuntoon ja öljysimme neljä tuolia ja yhden ison pöydän. Enää on luvassa pation kunnostus ja sävyttäminen + puutarhapalstan laitto, niin pihakausi voi alkaa. 

Huh, siinä se viikko olikin. Millainen oli teidän viikko?

ps. Meidän tytöllä heiluu eka maitohammas!! <3


Ihana, pelottava pääkaupunki

Tammikuu. Ihan pirun kylmää, lunta ja tuiskua. Lapset pitää jättää toiselle paikkakunnalle tarhaan, kun itse on hypättävä vieraaseen bussiin. Itkemäänhän se pienempi lapsi aina jää, jonka vuoksi matkalla kohti koulua on vaikea pidätellä omia kyyneleitä. Ensimmäiset matkat koululle jännittää. Päässä pyörii kaikki kauhuskenaariot koululla alkavasta vatsataudista aina hätäpuheluun tarhasta - välimatka koulun ja kodin välillä on hirvittävän pitkä. Lapset kyllä sairastavat, ihan urakalla, eikä iso ja vieras paikkakunta houkuttele yhtään takaisin. Vilkas liikenne, tuntemattomat kasvot jalkakäytävillä ja muurahaispesään verrattavissa oleva Kamppi on yhtä helvettiä tälläiselle pikkukaupungin tytölle. Ainoa asia, joka pitää minut innokkaana matkustamaan on koulu. 

Helmikuu. Vieläkin ahdistaa ajatus pääkaupungin sykkeestä. Jo oikean bussin pysäyttäminen tuottaa vaikeuksia varsinaisella paikkakunnallani, ja hyppäänkin kerran ihan väärään bussiin! Bussimatkojen jälkeen mahassa velloo vielä ratikassakin. Edelleen on kylmä ja kaduilla ei näy puhdasta lunta. Lapset sentään ovat pikkuhiljaa alkaneet sopeutumaan tarhaan. Koulupäivän päätteeksi en voisi kuvitellakaan kulkevani lasten kanssa siinä ruuhkassa. Liikenne ja melu vihloo korvia. En osaa sopeutua. Vietän yli puolet päivistäni Helsingissä, kun kotona käyn melkein vain kääntymässä - ehkä ehdin nukkuakin. Kokoajan on pimeää. En ehdi nähdä aurinkoa koko päivänä. Edes Linnanmäen ohittaminen päivittäin ei saa mieltä pirteäksi. 



Maaliskuu. Alan jo vähän tuntemaan suorimpia ja turvallisimpia reittejä koululle ja sieltä keskustaan (ja Kampin kautta kotibussiin). Uskallan jo tehdä iskuja uusille kaduille ja kaupoille. Kuljen kartta kädessä ympäri katuja. Tiedän, etten kuulu pääkaupunkiin, mutta siellä vietän suurimman osan päivästäni. En oikein kuulu nykyiselle paikkakunnallekaan, sillä iltaluentojen takia teen pitkää päivää koulussa. Risteilen kahden paikkakunnan väliä, mutta se ei ahdista enää niin paljoa. Tammikuussa vallinnut pimeys alkaa jo vähän helpottamaan, enkä enää näe näitä katuja katuvalojen palaessa, vaan joskus voi nähdä auringon. 



Huhtikuu. Valoa ja kevään merkkejä! Ihanaa! Tiedän, ettei koulua ole enää tuhottamasti jäljellä, ja että pääsen tutustumaan työni kautta kesällä Porvoon kesäisiin katuihin ja ympäristöön. Lapsia hakiessa ei ole enää edes pimeä! Oma mieli ja synkkyys on jäänyt tammi-helmikuulle. Nautin ratikassa istumisesta ja Kampin sykkeestä. Ei tämä niin paha paikka olekaan. 

Toukokuu. Siis toukokuu! Jäljellä on enää tämä kuukausi Helsinkiä ja koulua. Alan jo ikävöimään juuri kukkaan puhkeavaa kaupunkiani. Matkoja koululle. Kukkia tienvarressa. Helsingin aurinkoa. Tiedän jo aika hyvin missä päin sisäistä karttaani kuljen ratikassa istuessani, jos jatkan koulumatkaani autokyydin jälkeen miehen työmatkalta, tai aivan uudelle alueelle. On ihana oivaltaa, että tuon ja tämän korttelin toisella puolen kuljen bussilla matkalla kotiin, tai tuolla on se paikka tai kahvila. Tykkään seurata ihmisiä kaduilla. Vaikka Helsingissä näen ihmisiä aivan jokaista sorttia, alan tottumaan siihen, eikä jokainen kerjäläinen tai laitapuolenkulkija aiheuta sisälläni tunnekuohuja. Enkä enää luule, että tämä melusaaste ja ihmispaljous voisi vahingoittaa meidänkään lapsia, sillä hyvin nuo muutkin tuntuvat pärjäävän. Siksi aionkin voittaa pelkoni ja otan tytön mukaan torstaina kouluun! Kuinka jännä päivä meille onkaan tulossa!






Illan ohjelma

Illan ohjelmassa on hurjaakin hurjempaa pänttäystä huomiseen tenttiin, joka on varmasti yksi meidän luokan puhutuimmista ja pelonsekaisin tuntein odotetuimmista kokeista. Tämä on sarjassaan toiseksi viimeinen tentti koko keväänä, sillä ensi viikon tiistaina siirrymme jo kesälaitumille viimeisen oppitunnin päätteksi, kukin omalle taholleen. Ensi viikon maanantaina tyhjennämme kaiken ahmitun tiedon patofysiologiasta kevään viimeiseen tenttiin! (Ai niin, olihan vielä se kätilötyön perustan esseekin vielä tekemättä). Minulla alkaa työt heti koulun loputtua, keskiviikkona, jota odotankin ehkä eniten koko kesässä.


Vielä pitäisi jaksaa keskittyä farmakologiaan, aiheeseen, joka tuntuu vetävän yli hilseen vähän jokaisella. Nyt jos koskaan täytyy ottaa kaikki opiskelumetodit käyttöön, käyttää lasten televisiohetkiä ja mieheltä kiristettyä lastenhoitoapua hyväkseen. Olen kirjoittanut luennolla käydyt diat auki koneella itselleni, kahdesti. Olen tulostanut tuotokseni ja käynyt aiheet kirjan kanssa läpi, kirjoittaen paperin reunoille viimeisiä muistiinpanoja. Tänään olen kirjoittanut värikkäille lapuille farmaseuttien antamat tärpit viimeiseksi hätälukemiseksi huomiselle. Muistettavana on todella paljon lääkkeiden vaikuttavia aineita. En valehtele yhtään, kun sanon todella paljon.


Silti minä täällä blogissani roikun. Viime viikkoinen blogihiljaisuus ei saa jatkua samaan tyyliin ihan joka viikko. Jotta opiskeluintoinen pääkoppa pysyy letkeän tasaisena, täytyy hetkeksi käydä täällä tyhjentämässä blogipäätä. Pääni nimittäin kihisee blogi-ideoita ja ajatuksia poikani korvia vihlovasta uhmasta, puolen vuoden ajan nautituista hyvistä unista ja siitä, kuinka siihen pääsisi muutkin lapsiperheet, opiskelun ja äitiyden yhdistämisestä, pojan allergioista ja niiden kuulumisista (sinne rintamalle kuuluu hyvää!), kesän lastenhoitokuvioista ja arkisista kuulumisista. Kunhan tämä ja huominen on mennyt ohitse, niin palaan taas asiaan. Meillä onkin tytön kanssa tiedossa tällä viikolla jännittävä päivä, kun otan miniminäni mukaan kouluun. Eniten tyttö taitaa odottaa ratikka-ajelua! Työläs, mutta kiva viikko on siis tiedossa!


Hyvää alkanutta viikkoa teillekin, ja varsinkin luokkakaverilleni V:lle, joka olet lukenut täällä intopinkeenä mystistä blogiani. ;-)


Lauantai (melkein) tunti tunnilta

Jennijeen kuningasideaa röyhkeästi kopioiden näytän teille meidän eilisen päivän (melkein) tunti tunnilta. Kuvat ovat joko puhelimella tai järkkärillä haparoiden otettuja. Aamulla muistin napata kuvan kerran tunnissa, mutta päivällä pullataikinaa vaivatessani ja yökylävieraita <3 vastaanottaessani tunnit hurahtivat aivan silmissä. Kiva päivä eilinen kuitenkin oli, vaikka vannoinkin, etten taas vähään aikaa touhota uunin ääressä sitä tahtia. Tuli muuten ihan älytön hiki siinä essu päällä heiluessa. Kuvista ei valitettavasti välity teille meidän pojan megalomaaninen uhma, joka alkaa heti aamusta. Isi oli mukavasti koko viikonlopun kestävillä musiikkiriennoillaan, joten sain ainutlaatuista laatuaikaa lasten sekä ystävän kanssa.















Vuosisadan keksintö, Mehujehu!

Oi kyllä, nyt pistän sanani poskeeni ja näytän teille, mitä minä sain tänään postista! Eikä oo maksettu mainos, vaan ihan vapaasta tahdostani kerron ihan loisto-ostoksesta! Tämä on jo varmasti  vanha tuttu monesta blogista. Itsekin näitä katselin mietintämyssy päässäni jo aikoja sitten, että tuohan on oiva keksintö. Nyt vasta likkakaverin kanssa (terkkuja, K) tehtiin kimppatilaus ja pistettiin Mehujehut tulemaan. Tänäänhän ne sitten löysivät tiensä postilaatikkoon. Tämä Mehujehu olisi ollut jo tänään päivällä tarpeellinen, kun sain siivota pojun puristamat trippimehut lääkäriaseman lattialta. Mutta, ei hätiä mitiä, päivällisellä annoin kerrankin lapsille mehua ja testattiin heti kuinka se juominen onnistuukaan näiden kanssa. Ja onnistuihan se. Taidanpa joskus hankkia itsellenikin kouluun samanlaisen. On kuulkaas niin kätevä kapistus. Miksi minä en ole tätä ennen keksinyt?




Löydä tiesi oman Mehujehun luo!


Sydämen asialla-blogi arpoo 13.5-27.5.2013!!!

Nyt vedetään ihan ranttaliksi ja pistetään kauheen ihana arvonta pystyyn. Ihan on omakustanteinen, tämä ei painanut paljoa mun lompakossa, joten elkää tunteko suuria omantunnon pistoksia, kun osallistutte tähän. Silti palkinnot ovat kultaakin kalliimpia. Näillä voi tyydyttää illalla sokerivajarit ja kommunikoida miehensä kanssa - tai miksi ei vaikka lastenkin kanssa. Ja tähän saa sitten osallistua kaikkia te ihanat lukijat . Kyllä, sinä myös! Ja sinäkin!



Jotain sääntöjäkin pitää kai olla. Ne mee vaikka näin, että

1 (yhden) arvan saat, kun huudat kommenttiboksiin "hep", "jep" tai vapaavalintaisen huudahduksen merkkinä osallistumisestasi! Oma sähköpostiosoite olisi myös aika suotavaa olla mukana, jotta saan lopulta oikean voittajan langan päähän.

Vielä on mahdollista saada 1 (yksi) arpaa lisää, kun huudat sen "hep" tms ja olet rekisteröitynyt lukijani. Uudetkin lukijat ovat tervetulleita (mielellään ihan jäämäänkin, ettei vain käydä kääntymässä).

Pistetään peliin vielä yksi arpa lisää, eli 3 (kolmannen) arpaa saat, kun huudat osallistuvasi arvontaan kommenttiboksiin, olet lukijani ja suollat kommenttiboksin täyteen kehuja, palautetta, kehitysideoita, postaustoiveita.. mitä vain.. Arvontaa saa myös mainostaa, joten sillä keinolla saa myös tämän viimeisen bonusarvan.

Eikä tässä vielä kaikki: anonyymit lukijat saavat sen yhden arvan tietenkin kertomalla osallistumisestaan arvontaan. Te myös saatte mahdollisuuden toiseen arpaan lisää, jos pistät runosuonesi sykkimään ja annat palautetta lukemastasi (toivottavasti) lemppariblogistasi.

Säännöt selvillä? Aika perus kamaa blogimaailman arvonnoissa. Arvonta kestää 13.5-27.5.2013 ajan. Suoritan arvonnan manuaalisesti avustajien ja virallisen valvojan kera. Kun arvonnan voittaja on saatu sähköpostitse kiinni, niin paketti lähtee matkaan. Arvonnan voittajalla on viikko aikaa ilmoittaa olemassaolostaan arvonnan päätyttyä. Ja kertokaa kuinka monella arvalla olette mukana!

Kivaa, eikö?




Nyt vain osallistumaan!! Pus, olette ihania!


Se kuuluisa äitienpäivä

Äitienpäivä. Tämän päivän ei teoriassa pitäisi aiheuta minussa sen suurempia tunnemyllerryksiä, vaikka virallista äitini virkaa toimittaakin ihana Pyörämummi, äitini äiti. Kaikki paha olo on jo purettu, käsitelty ja saatu päätökseensä. Sanonta, elämä on, voisi kuvata parhaiten hyväksyntääni tilanteeseen. Oman äitiydenpolkua olen joutunut kulkemaan välillä aika avuttomanakin, tietämättömänä siitä, millainen hyvä äiti on. Onneksi voi oppia terveen maalaisjärjen avulla ja niillä millainen hyvä äiti ei ole-kokemuksilla. Tässä sitä taas ollaan, kohta viisi vuotta äitinä ja saan kunnian viettää äitienpäivää kahden lapsen äitinä. Eihän enempää voisi toivoa.



Olisihan se ollut ihanaa viettää tämä päivä jossain lapsuudenkodissa, suuren pöydän äärellä, jossa istuisi minun lisäkseni äitini, äidinäiti ja anoppi. Olisi ihanaa soittaa äidille kuulumisia ja kysyä lastenkasvatusvinkkejä. Olisi ihanaa tehdä omalle äidille kortti, jossa tarkoittaisi koko sydämestään sitä lausetta "maailman parhaimmalle äidille". Niin ei kuitenkaan ole. Totuus on se, että aamulla koin tarpeelliseksi hoitaa alta pois "Hyvää äitienpäivää"-tekstiviestin. Siinä se. Mitään muuta ei voi enää odottaa minulta tai häneltä. Vastaus oli "Kiitos", ei edes kiitos, samoin. Olen hyväksynyt sen. Näin ollaan eletty jo vuosia.


Lapsena vietimme äitienpäivää yhdessä oikeasti silloin, kun vielä ala-asteella asuin kotona. Sen jälkeen äitienpäivällä ei muistaakseni ole ollut niin väliä. Kortin olen antanut siinä toivossa, että jokin muuttuisi. Eihän mikään ole muuttunut. Nyt elämä on vienyt tähän pisteeseen, että tämä päivä on pyhitetty vain minulle. Silti aikuisenakin voi kaivata äitiä. Julma totuus on, että muut asiat veivät äitini, joten äitiä minulla ei ole ollut moneen moneen vuoteen. On ollut toisenlainen äiti, esimerkiksi minä, joka yritti turhaan olla äiti omalle äidille. Ehkä äitiys onkin lähtenyt minusta luonnostaan tytön syntyessä minun vielä ollessa kovin nuori.



Nautin nyt kaikesta huolimatta siitä, että saan viettää äitienpäivää lastenin kanssa. Lastenin kanssa, jotka aidosti ja ehdoitta rakastavat minua. Jotka tulevat aamuseiskalta viimeistään kiskomaan minut ylös tai ainakin mylläämään tyynylleni. Näiden lasteni kanssa, joiden tarhassa tekemät lahjat ilahduttavat eniten koko maailmassa. Ja ne hymyt. Hymyt, jotka ovat parasta maailmassa, parasta äitiydessä! Olen maailman paras äiti lapsilleni. Minussa on puutteita ja virheitä. Olen joskus aika väsynyt. Osaan nykyään olla jo itsekäskin. Olen välillä aika tiukka äiti, mutta koen, että rajat ovat rakkautta. Ne rajat, joita olisin itse kaivannut omassa lapsuudessani. Osaan hassutella, ottaa ihme kyllä rennosti, nauraa ja naurattaa. Yritän olla kärsivällinen, enkä haluaisi aina hätiköidä. Kasvan joka vuosi äitinä.


Tämän äitienpäivän aamuna miehen torkkuminen sohvalla, minun hoitaessani aamutoimia ja lapsia, ja siitä aiheutunut närkästyminen unohtui aika äkkiä. Enhän minä tuon miehen äiti ole. Tärkeintä on ne lapset, joiden äiti olen ja joiden kanssa haluan viettää tämän päivän pienellä vivahteella maustettuna. Miehen viedessä lapset luontopolulle, sain ladata akkuja Greyn anatomian parissa. Äitienpäivänä kuuluu olla niiden ihmisten kanssa, jotka tekevät minusta äidin. Pieni parituntinen yksinolo ei kuitenkaan tee pahaa kenellekään.



Tuliaisina konkkaronkalta sain muutaman ruukkukukan, jotka istutin heti takapihalle. Pitkät, koko perheen voimin koisitut päiväunet antoivat voimaa käydä vielä harjoittelemassa pyöräilyä ilman apurenkaita. Loppujen lopuksi päivä oli aika samanlainen kuin muutkin sunnuntait, mutta silti hieman erityinen. Hyvä ruoka ja maailman helpoin ja nopein juustokakku kruunasivat olon. On hyvä olla äiti. Voisiko äitienpäivä olla ihan joka päivä?


Tyttöjen oma päivä

Tänään oli oikein hyvä päivä - oikein hyvä päivä meidän tyttöjen kesken. Jo aikoja sitten buukattiin tälle päivällä päiväreissu Helsinkiin syömään ja teatteriin. Tämä ihana reissu oli ystäväni kautta, jonka ansiosta saatiin viettää mukana päivä yhdessä. Kiitos siitä! Nyt vauvahuurujen jälkeen sitä alkaa taas arvostamaan uudella tavalla isomman lapsen kanssa vietettyä aikaa. Sori vaan, mutta minulla meni pojan ensimmäinen vuosi 60-prosenttisesti kiinnittyneenä pienempään, ellei jopa enemmänkin. Kun tuo vauva on jo puolitoistavuotias ja alkaa omaamaan aikamoista tahtoa, niin päivä isomman lapsen kanssa tuntuu ainakin puolet helpommalta. Kyllähän tuossa melkein viisivuotiaassa on omat kommerverkkinsä, mutta sille saa puhuttua edes vähän järkeä. Tänään illalla kakkaa joka puolella vartaloa ja suihkun lattialla raivoava pienokainen, ei ollut enää niin söpö ilmestys, kuin vaikka pari kuukautta sitten. Siksi onkin kaiken rauhan ja mielenterveyden nimissä luksusta viettää aikaa itse syövän ja aikaisin vessatarpeensa kertovan lapsen kanssa.






Reissulla meillä oli mukana evästä, pääsimme mässyttämään hampparia Hakaniemen torin laidalla ja kävelimme käsi kädessä rantaa pitkin kohti Helsingin kaupunginteatteria. Tytön (poika)ystävän kanssa saatiin otettua todella söpöjä kuvia yhdessä, joita en valitettavasti voi yksityisyyden nimissä tänne laittaa. Mutta, H, sinulle on tulossa kyllä postia, kunhan saan kuvat käytyä läpi ja parhaat valkattua päältä sinulle lähetettäväksi. ;-)
Teatterissa oli kivaa. Olinkin unohtanut, kuinka kivaa onkaan käydä katsomassa elävää taidetta. Ei tekisi pahaa käydä useamminkin. Joskus lapsena ja teini-ikäisenä haaveilin näyttelijän urasta, joten nautin suunnattomasti hyvästä esityksestä ihan oman kiinnostukseni takia. Tyttö jaksoi aika hyvin katsoa koko puolitoistatuntisen näytelmän, vaikka väliajan jälkeen alkoikin pylly pyörimään penkissä ja keskittyminen herpaantumaan. Muuten tytön kanssa on helppoa käydä elokuvissa ja teatterissa, sillä hän jaksaa mainiosti istua juuri sen tarvittavan ajan.






Päivä loppui ehkä liian lyhyeen, sillä enemmänkin olisin jaksanut. Kotiin päästiin sukkelasti bussikyydillä ja kotimatkalla pysähdyttiin keräämään valkovuokkoja. Kotona oli rauhalliset puolituntia, kun pojat vielä olivat omalla reissullaan. Siinä sitten istuttiin takapihan ovella ja syötiin lakuja. Todella yksinkertaista, mutta silti tärkeä hetki äidille ja tyttärelle. Vielä perjantaina neljän jälkeen iltapäivällä heitetty pyörä- ja kävelyreissu kauppaan tuntui katastrofaaliselta, jolloin lapset olisi tehnyt mieli pistää jäähylle vaikka siihen kävelytien varteen. Viimeisten tenttien tuoma stressi ei ole hyvä yhdistelmä väsymystään kiljuviin lapsiin, mutta tälläiset hyvät yhteiset reissut muistuttavat siitä, mikä on tärkeintä. Jos työt antavat kesällä myöten, niin tulen ehdottomasti antamaan tytölle enemmän kahdenkeskistä aikaa kanssani. Niin hyvä reissu kun meillä oli!