Huh, onneksi näitä on vain kaksi

Tiedättekös, olen tuon isomman ikäeron lisäksi iloinen myös siitä, että meillä on vain kaksi lasta. Tänään kun kyläilyreissulla tuli sellainen hetken hulivili-hetki, jossa pienempi lapsi juoksi väen vängällä kiellettyjä rappusia ylös, ja isompi nakkeli niskojaan muuten vain, niin minulla alkoi kattilasta kiehua yli. Olinhan minä poloinen ollutkin melkein koko päivän kotona lukemassa tenttiin, mutta silti kello kuuden pintaan alkanut show ei ollut tämän naisen mieleen. Joten, huh, onneksi niitä lapsia on vain kaksi tässä perheessä.

Minusta on upeaa, että niin moni on jakanut kokemuksensa edellisessä postauksessa, koskien juuri tätä lasten ikäeroa. Kokemukset ovat enemmän kuin toivottuja myös tämän kuuman perunan tiimoilta. Vaikka olen tähän ikäeroon enemmän kuin tyytyväinen, niin enhän minä siihen pystynyt vaikuttamaan. En myöskään voi vaikuttaa meidän lapsilukuun. Siitä pitää huolen luontoäiti, joka ei näillä tiedoilla tule suomaan meille yhtään enempää lapsia. En minä sillä, että mielessäni pyörisi ajatus kolmannesta lapsesta. Näillä resursseilla, rahoilla ja energioilla ei edes ylläpidetä viiden hengen perhettä. Tämän olemme kumpainenkin siippani kanssa tiedostaneet, joten no hard feelings. Ehkä olen jotenkin mieleeni myös istuttanut sellainen "kaksi kappaletta on onnennumero"-siemenen, enkä edes anna itseni haaveilla isommasta perheestä. On myös todella kypsää tietää ja tuntea oma kipuraja lapsiluvun suhteen. Meillä kipuraja kulkee kahdessa lapsessa, kolmas katkaisisi kamelin selän niin, että paukkuisi.



Ajatukseni tästä ikäero pohdinnasta ja lapsiluvusta lähti liikkeelle sunnuntaina. Kävimme entisellä paikkakunnallamme konsertissa, jossa oli muutama tuttu lapsiperhe. Yksi hyvänpäiväntuttuni oli siellä myös. Maassa hänen edessään kiemurteli pieni taapero uhmissaan ja isän sylissä venkuloi perheen esikoinen. Äiti näytti olevan "taas" vahvasti pieniin päin. Minulta pääsi huokaus. Onneksi en ole tuossa tilanteessa, ajattelin. Mutta kuulkaas, ei se perhe näyttänyt mitenkään kärsivän tilanteesta. Siinä se meni kuin missä meilläkin kahden oman kauhukakaran kanssa. Kyllä minä sekunninmurto-osan ajan mietin, että missä välissä niitä lapsia tehdään noin pienillä ikäeroilla, mutta jospa siinä perheessä kasvoi vain kilttejä vauvoja.

Olen myös tullut talven aikana sen verran itsekkääksi, etten malta jäädä opiskeluistani tauolle, saatikkaa päästyäni työelämään. Minusta on ihanaa, että tulen tienaamaan kesällä RAHAA! Ei ne Kelan kotihoidontuen monopoli-setelit tai opintotuen pennoset kesää tee. Vihdoin lapset voivat mennä kumpikin yökylään (Kiitos, mummit!). Isä pärjää niiden kanssa, kun kukaan ei ole riippuvainen tissistä. Minulla on omaa elämää, elämää perheen ulkopuolella. Vaikka vielä yksi raskaus ja vauva olisi ihana ajatus, niin ajatuksen tasolle se saa jäädä. Tuo mieskin kun on olemassa, jonka kanssa haluan jo vihdoin viettää omaa aikaa. Vain me kaksi!



Olen ehkä hitusen kateellinen niille, jotka kykenevät ison perheen emänniksi. Minä kun en ole ollut kotona lapsen kanssa vuotta pidempää, niin en edes osaa kuvitella tilannetta, jossa olisin kotona isohkon lapsikatraan kanssa. Jo nyt kotiin myöhään laskeutuminen on raskasta, kun oman itsensä lisäksi on huolehdittava kahdesta muustakin. Jos käyn miettimään meitä viisihenkisenä, niin ensimmäinen ajatus on se, että mitä jos meille kaikille iskee vatsatauti samaan aikaan?! Ensimmäinen ajatus ei siis ole se, että iso perhe olisi rikkaus ja rakkautta täynnä. Ehkä kolmas lapsi vuosien päästä olisi realistisempi, mutta minusta ei vaan ole vetämään tätä samaa rallia uudestaan hyviin pitkään aikaan. Nostan siis hattua kaikille niille, joilla perheidylli säilyy vielä sen kolmannenkin jälkeen. Tahtoisin kovasti kuulla lastenhoitovinkkejä ja avioliitonhoitovinkkejä suurperheen äideiltä. Miten te sen teette? Saatan olla vain tietämätön, mutta aihe mietityttää silti.

Loppupriiffinä vielä se, että minusta kaksi lasta saa ainakin yhden kokonaisen sylin itselleen, tai ainakin puolikkaan sellaisen. Kahden lapsen kanssa vielä jaksaa kekkaloida kaupungilla. Ei ole kuin yhden takapuolen pesua ja toisen pyyhkimistä. Äidillä on toivottavasti edes vähän mielenterveyttä ja kärsivällisyyttä jäljellä iltaisin. Ei tarvitse piilotella salakarkkipussia kuin kahdelta silmäparilta. Ajatuksen tasolla voit jättää ostamatta kolmannen lapsen kengät ja ostaa sille itsellesi kengät. Ja mikä parasta, meidän perheen kahdelle lapselle riittää yösijat, yksi mummi kummallekin.


10 kommenttia

  1. Tärkeintä mun mielestä on juuri se, että itse tiedostaa mihin omat rahkeet riittää.

    Jollakin voi olla monta lasta, ja kaikki tuntuu aina menevän omalla painollaan ja kukaan ei hötkyile ja hermoile.

    Ja sitten on taas niitä yhden lapsen vanhempia, jotka on kädet täynnä jo sen yhden kanssa. Niin eri tavalla me vaan koetaan asiat ja tilanteet.

    Itse yritän ottaa rennosti, joten ajatus kolmesta (tai ehkä neljästä(kään)) ei tunnu nyt pahalta. Tietyt asiat on EI, muuten yritän olla hengittelemättä niskaan. Sillä pääsee jo pitkälle lasten kanssa.

    Ja ihmeen vähällä parisuhdekin on selvinnyt näistä vuosista. Ollaan samaa mieltä tärkeistä asioista, se on varmaan pää pointti. Ja se, että ollaan muistettu ottaa aikaa toisillemme, yllätetään välillä toinen ja muistetaan sanoa toiselle, että "kantsisko sun käydä vaikka leffassa?" jos toinen ei ole vähään aikaan käynyt missään itsekseen ja itse on. Eli toisen huomioiminen lyhyesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että osaat ottaa äitiyden ja ison perheen rennosti vastaan. Minusta on ihanaa, että toiset jaksaa ja saavat isosta perheestä paljon irti! :-) Teille tulee kissanpäivät, kun olette Teen kanssa vanhoina kikkustuoleissa, ja ympäriltä löytyy paljon lapsia ja lapsenlapsia.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hei, kiitti! Mie vähän ite vielä mietin tuota, että jääkö se, mutta kiva kuulla palautetta!

      Poista
  3. AMEN! Tästäkin aiheesta on pitänyt postata, mutta ehdit ensin ja niin tyhjentävästi omat ajatukset auki kirjoittaen, että en taidakaan tehdä tästä omaa postausta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, anna mennä vaan, jos tulee yhtään mitään muuta mieleen. Voin sitten tulla ihmettelemään sun blogiin, että miten nää ajatukset meneekin niin yksiin meillä. ;-)

      Poista
  4. Mä olin aina ajatellut, että kolme lasta olisi kiva, mutta en tiedä, oltaisiinko siihen uskallettu ryhtyä toisen jälkeen - jos ei sitten se kolmas olisi tullut samaan syssyyn. Näin on ihan mahtavaa, mutta ihan jo taloudellisesti meillä ei oikeastaan olisi varaa kolmeen lapseen, enkä tiedä miten olisin jaksanut kolmatta pikkulapsiaikaa - eikä se kyllä olisi tehnyt hyvää parisuhteellekaan. No, vaikea tietysti jossitella. Kaksoset on kyllä tällainen hannarin suurperheratkaisu, ei tarvitse jäädä jahkaamaan ja miettimään että mitäs jos kuitenkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, hannarin suurperheratkaisu! :-D Juu, täytyy sanoa, että kolmas pikkulapsiaika pelottaa, mutta kaksi vauvaa kerralla vetää kyllä pidemmän korren. Onneksi kaikesta selittyy! :-) On varmasti ihanaa seurata kaksosten kasvamista omiksi yksilöiksi ja persooniksi.

      Poista
  5. Juuri tänään mietin, miten kolmen muksun kanssa ees pääsis yksin vaikka just kaupungille :D. Ei sillä, että kaupungissa asuttas... meilläkin kaksi lasta, ja kyllä nämä on nyt tässä. Meidän perhe on tässä :). Kyllähän ihmiset kyselee, että koska tulee kolmas. Sanon vain, että ei tule enää. Siihen toki reagoidaan sanomalla, että "älä nyt vielä vanno".

    Oisin liittyny lukijaksi, mutten päässyt :O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, ei mulla pitäisi olla mitää estoja päällä. :-D Jos se on vain tämä blogger, joka temppuilee. Toivottavasti pääset liittymään lukijaksi myöhemmin. :-))

      Tuosta "älä mene vannomaan, teette vielä kolmannen" - on joskus ärsyttävää, kun ihmiset sanoo juuri noin, jos on itsellään varma päätös, että lapsia ei enempää tule. Eikö se vastakommentti voisi olla mielummin, että "aijaa, hyvä päätös" tms?

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!