Se kuuluisa äitienpäivä

Äitienpäivä. Tämän päivän ei teoriassa pitäisi aiheuta minussa sen suurempia tunnemyllerryksiä, vaikka virallista äitini virkaa toimittaakin ihana Pyörämummi, äitini äiti. Kaikki paha olo on jo purettu, käsitelty ja saatu päätökseensä. Sanonta, elämä on, voisi kuvata parhaiten hyväksyntääni tilanteeseen. Oman äitiydenpolkua olen joutunut kulkemaan välillä aika avuttomanakin, tietämättömänä siitä, millainen hyvä äiti on. Onneksi voi oppia terveen maalaisjärjen avulla ja niillä millainen hyvä äiti ei ole-kokemuksilla. Tässä sitä taas ollaan, kohta viisi vuotta äitinä ja saan kunnian viettää äitienpäivää kahden lapsen äitinä. Eihän enempää voisi toivoa.



Olisihan se ollut ihanaa viettää tämä päivä jossain lapsuudenkodissa, suuren pöydän äärellä, jossa istuisi minun lisäkseni äitini, äidinäiti ja anoppi. Olisi ihanaa soittaa äidille kuulumisia ja kysyä lastenkasvatusvinkkejä. Olisi ihanaa tehdä omalle äidille kortti, jossa tarkoittaisi koko sydämestään sitä lausetta "maailman parhaimmalle äidille". Niin ei kuitenkaan ole. Totuus on se, että aamulla koin tarpeelliseksi hoitaa alta pois "Hyvää äitienpäivää"-tekstiviestin. Siinä se. Mitään muuta ei voi enää odottaa minulta tai häneltä. Vastaus oli "Kiitos", ei edes kiitos, samoin. Olen hyväksynyt sen. Näin ollaan eletty jo vuosia.


Lapsena vietimme äitienpäivää yhdessä oikeasti silloin, kun vielä ala-asteella asuin kotona. Sen jälkeen äitienpäivällä ei muistaakseni ole ollut niin väliä. Kortin olen antanut siinä toivossa, että jokin muuttuisi. Eihän mikään ole muuttunut. Nyt elämä on vienyt tähän pisteeseen, että tämä päivä on pyhitetty vain minulle. Silti aikuisenakin voi kaivata äitiä. Julma totuus on, että muut asiat veivät äitini, joten äitiä minulla ei ole ollut moneen moneen vuoteen. On ollut toisenlainen äiti, esimerkiksi minä, joka yritti turhaan olla äiti omalle äidille. Ehkä äitiys onkin lähtenyt minusta luonnostaan tytön syntyessä minun vielä ollessa kovin nuori.



Nautin nyt kaikesta huolimatta siitä, että saan viettää äitienpäivää lastenin kanssa. Lastenin kanssa, jotka aidosti ja ehdoitta rakastavat minua. Jotka tulevat aamuseiskalta viimeistään kiskomaan minut ylös tai ainakin mylläämään tyynylleni. Näiden lasteni kanssa, joiden tarhassa tekemät lahjat ilahduttavat eniten koko maailmassa. Ja ne hymyt. Hymyt, jotka ovat parasta maailmassa, parasta äitiydessä! Olen maailman paras äiti lapsilleni. Minussa on puutteita ja virheitä. Olen joskus aika väsynyt. Osaan nykyään olla jo itsekäskin. Olen välillä aika tiukka äiti, mutta koen, että rajat ovat rakkautta. Ne rajat, joita olisin itse kaivannut omassa lapsuudessani. Osaan hassutella, ottaa ihme kyllä rennosti, nauraa ja naurattaa. Yritän olla kärsivällinen, enkä haluaisi aina hätiköidä. Kasvan joka vuosi äitinä.


Tämän äitienpäivän aamuna miehen torkkuminen sohvalla, minun hoitaessani aamutoimia ja lapsia, ja siitä aiheutunut närkästyminen unohtui aika äkkiä. Enhän minä tuon miehen äiti ole. Tärkeintä on ne lapset, joiden äiti olen ja joiden kanssa haluan viettää tämän päivän pienellä vivahteella maustettuna. Miehen viedessä lapset luontopolulle, sain ladata akkuja Greyn anatomian parissa. Äitienpäivänä kuuluu olla niiden ihmisten kanssa, jotka tekevät minusta äidin. Pieni parituntinen yksinolo ei kuitenkaan tee pahaa kenellekään.



Tuliaisina konkkaronkalta sain muutaman ruukkukukan, jotka istutin heti takapihalle. Pitkät, koko perheen voimin koisitut päiväunet antoivat voimaa käydä vielä harjoittelemassa pyöräilyä ilman apurenkaita. Loppujen lopuksi päivä oli aika samanlainen kuin muutkin sunnuntait, mutta silti hieman erityinen. Hyvä ruoka ja maailman helpoin ja nopein juustokakku kruunasivat olon. On hyvä olla äiti. Voisiko äitienpäivä olla ihan joka päivä?


8 kommenttia

  1. Kiitos taas avoimesta postauksesta!

    Sinusta todella välittyy se, että olet ihana äiti lapsillesi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kommentistasi tuli oikein hyvä mieli. :-)

      Poista
  2. Luin tän vasta tänään. Jos olisit nyt tässä, niin rutistaisin kovasti! Pus!

    -Elina

    VastaaPoista
  3. Olen satunnaislukija blogissasi ja tuli surullinen olo puolestasi. En tiedä tarkemmin mikä äitisuhteessasi hiertää mutta toivottavasti olet päässyt sen asian yli enimmäkseen. Muuten kirjoituksestasi henki hyvä fiilis ja on tosi selvää että olet mahtava äiti lapsillesi! Muista vaan aina hoivata myös itseäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla kaikki on loppuun käsitelty ja surut surtu. Tästä on suunta vain eteenpäin! Joskus sitä miettii, että mitä jos. Kiitos kommentistasi! :-)

      Poista
  4. Ihana teksti. Myös minä jossittelen montaa lapsuuteni asiaa, vaikkakaan asiat eivät ole päivittäin mielessä ja niitä on käsitelty riittämiin. Silti tuntuu siltä, että jossakin sydämen lokerossa on pieni, hiertävä kivi, joka hankaa arkaa kohtaa.

    VastaaPoista
  5. Osaisimpa pukea ajatukset sanoiksi. Elämä ei oo aina ollut sitä loistokkainta. Mutta silti oot jaksanu eteenpäin. Se on ihailtavaa, oot hieno ihminen ja hyvä äiti lapsilles. <3

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!