Synttärisunnuntai, blogisisko ja uusi-vanha tuttavuus

Hei, hei, hei! Tänään harmikseni vihdoin päättyy kaksitaan elo pikkumiehen kanssa, kun muutaman tunnin päästä lähdemme isiä vastaan lentokentälle. Yli viikko ilman puhelinyhteyttä miehen kanssa on saanut tämän vaimon ikävöimään ihan kunnolla. Muutama sähköposti ollaan vaihdettu ja ehkä tekstiviestikin miehen kaverin puhelimen kautta. Yksi nopea puhelu tuli tänään illalla Amsterdamista, jossa mies jo odotti lentoa Suomeen. Muuten olen ollut kotona kauhusta jäykkänä, että koska se reissaaja saa jonkun taudin korealaisesta keittiöstä tai katukoiralta.

Pojan otan tietenkin mukaan (nukkumaan autoon), kun lähdemme huristelemaan lentoasemalle. Tula on pakattuna mukaan, jossa pienempi mies saa vedelle hirsiä, jos päätämme lähteä seikkailemaan lentokentän syövereihin. Tyttö kotiutuu sitten huomenna, mutta minä olen valitettavasti juuri iltavuorossa. Onneksi mies on sitten ottamassa reissuneidin vastaan. Huomenna onkin taas tämä perhe koossa!

Kiitos kuvasta Annalle!

Kiitos kuvasta Annalle!

Tänään vietin aamun työvuorossa, jonka jälkeen pienen paniikin ja katastrofinaineksien saattelemana lähdimme huristelemaan kohti synttäreitä. Ihana blogisiskoni tyttö, Kahdesta neljäksi-blogin pikku-Aino, vietti tänään kaksivuotissyntymäpäiviään. Blogiystävyys on muuttunut syvemmäksi ystävyydeksi (jo aikoja sitten), mutta olin silti otettu, kun saimme kutsun juhliin. Kaikesta hattaramaisuudesta huolimatta minulla oli vielä klo 14.00 lahja ostamatta ja naama näytti hikisen työpäivän jälkeen valuneen työauton lattialle. Kotona kaikessa kiireessä yritin saada peilistä katsovan naaman ihmisemmän näköiseksi.

Hieman rankkojen työpäivien jälkeen oli epävarmaa, jaksanko edes tuon matkan huristella, koska yöllä on tosiaan edessä miehen haku. Kuitenkin päätin, että pitkästä aikaa on päästävä näkemään ystävää, joten kaupungin keskustassa pyörähtelyn jälkeen suuntasimme pojan kanssa kohti määränpäätämme. Pojan ruoka unohtui tietenkin kotiin, synttärikortti oli tekemättä (onneksi on kaupan omia) ja siihen onnitteluteksti kirjoittamatta. Minun tyttöni synttäreille tarkoitettu alemekko sai kunnian päästä kenraaliharjoituksiin, vaikka siinä kuumuudessa juhlavaatteeksi olisi sopinut vain yksi löysä t-paita.



Syntymäpäivän tuiskeessa ja karkeloinnin lomassa sain ilon tutustua Lpasellista-blogin Annaan ja hänen perheeseensä. Pieni on maailma ja pienet ovat varsinkin blogimaailman piirit. Annan bogi on ollut ensimmäisiä koskaan seuraamiani blogeja, joten tutut kasvot sohvalla olivat iloinen yllätys. Annan ja hänen miehensä mukana oli juhlimassa kiharapäinen Helmi ja hurmaava Armas.

Siinä kolmen äidin rupatellun ja ajatusten vaihdon keskellä kyllä unohtui se työpäivän väsymys ja hikisyys, vaikka edelleen kuuma olikin. Tunnit hurahtivat synttäreillä ihan siivillä. Minun pikkumieheni ei kaivannut ruokaa laisinkaan, vaan hän eli pelkillä muumipipareilla (jotka tuntuivat olevan suosiossa kahden pellavapään keskuudessa). Vaikka rajulta rakkaudelta ja pieneltä rajojen kokeilemiselta ei vältytty, niin lapset ja äidit tulivat hyvin toimeen.



Kaiken kaikkiaan ihana päivä takana. Juhlat olivat ihanat ja tarjottavat olivat herkullisia. Kyllä kelpasi ajella kotiin hymy huulilla. Nyt katselen kelloa kuumeisesti, että koska hurautan auton kohti moottritietä. Jännittää nähdä reissumies pitkästä aikaa. En voi myöskään uskoa, että huomenna on jo heinäkuu! Viisi vuotta sitten vietin kotona jänniä päiviä ison mahani kanssa. Kohta on enää viikko tyttöni syntymäpäivään! Uskomatonta, että minun esikoiseni on kohta viisi!

Isompaakin isompi kiitos kuitenkin syntymäpäivän emännille, Ellille ja Ainolle. Kiitos myös Annalle siitä, että teit itsestäsi aitoa luuta ja lihasta, jos nyt niin voisi sanoa. Olen kiitollinen, että tämä blogini on tarjonut minulle enemmän kuin koskaan olisin voinut kuvitella. 


(melkein) Yksinhuoltajan iloja, ystäviä ja akkujen lataamista

Pakko hehkuttaa, että huolimatta suuresta ikävästäni muita perheenjäseniäni kohtaan, olen nauttinut suunnattomasti tästä viikosta kaksin pojan kanssa! Yhden lapsen yksinhuoltaja-arkeni alkoi jo ennen juhannusta, torstaina, kun tyttöni lähti mökille. Mies poistui maasta perjantaina. Juhannus jo olikin, ja se meni töissä ja kaupungilla kierrellen mummin ja pojan kanssa. Meillä oli juhannuksena Pyörämummi täällä apuna työvuorojeni vuoksi, ja hän saapuukin itseasiassa huomenna meille minun ollessani iltavuorossa. Viikonlopun paiskinkin taas töissä. 

Postauksen kuvat ovat viikon varrelta.



Olen ehtinyt tällä viikolla viettämään jo kolme vapaapäivää! Tuntuu aika luksukselta. On aika outoa palata taas töihin, kun olen vähän taas päässyt sellaiseen kotiäidin vireeseen. Ihan hyvin olisin voinut vielä jatkaa tätä lomailua kotona. Toisaalta on kivaa taas palata töihin. Huomaan, että olen pitkälle iltaan valvottujen silmäpussieni kanssa aika levännyt. Mitä nyt tämä helle on piinannut, mutta koen viettäneeni itsekin vähän lomaa. Win-Win-situation!






En koe tarvetta saada omaa aikaa, sillä poika on tarjonnut sitä hyvillä päiväunilla, ja olen saanut sielunravintoa ystävieni luona. Illat meneekin tuijottaen katsomatta jääneitä sarjoja ja Sinkkuelämän jaksoja uudelleen ja uudelleen kuluttaen.

Työni alkaessa kuukausi sitten, minulle oli jäänyt talven pimeiltä viikoilta päälle jonkinlainen stressi. Sitä stressiä ja väsymystä olen sitten joutunut lievittämään niillä pikaisilla puolituntisilla, joita olen viettänyt työpäiväni päätteeksi. Tällä viikolla sitä raskasta talvea on tullut ruodittua niin omassa pääkopassakin, kuin saunan jälkeen terassilla ystävän kanssa. Kuitenkin tämä viikko on tarjonnut niin paljon, että pienen itsetutkiskelun jälkeen alan taas olemaan oma itseni. Voimia tuntuu olevan taas kohdata lapsen uhmakohtaukset, EI:n kuunteleminen jokaiseen asiaan, lattialle heitettyihin ruoka-annoksiin tai sadannen kerran vessaharjan kimpussa olemiseen.


Kolmen peräkkäisen vapaapäivämme ohjelma on ollut täynnä ystäviä ja reissaamista. Olen kiitettävästi karistanut sunnuntaina yllättäneen yksinäisyyden tunteen tämän kolmen päivän aikana. Koska yhtä ystävääni lukuunottamatta kaikki asuvat entisellä kotikulmillani, niin päätin viettää taas yöni pojan kanssa siellä. Näin sainkin lätkäistyä kolme ystävää kahteen päivään, josta viimeisen luona sain viettää ihanan vaaleanpunaisen ja vauvantuoksuisen päivän kolmen prinsessan ja yhden vähän isomman prinssin luona. Onnenkyyneleiltä ei vältytty! Sydän suli prinsessaa sylissäni pitäen ja palo tulevaa ammattiani kohtaan roihahti suureksi kokoksi.



Viimeinen vapaapäiväni meni kotona. Saimme vielä yhden ystävän kylään lastensa kanssa, johon olen saanut ilon ja kunnian tutustua tänne muuttomme jälkeen. Illalla heitetty kauppareissu meni ihan oppikirjojen mukaan. Eilisten mansikkaövereiden perään olisi kelvannut toiset samanlaiset överit, mutta täällä mansikan hinta on tuplasti enemmän, kuin kotikunnallani! Sinne jäi mansikat myyjälle. Onneksi on Kartanon perunalastuja, joita uskallan vetää vielä hetken naamariin, ennen kuin aloitan kuukauden tehojäsenyyden Lady Linellä.

Huh, sellaista sillisalaattia tarjoilen tällä kertaa. Oli hauska lukea viime vuonna pojan kanssa kaksin vietetystä lomasta. Niin vanhat kuin uudetkin lukijani voivat muistella viime vuoden tapahtumia tästä linkistä

ps. Tälläisissä tunnelmissa se minun mieheni nyt hiippailee. En ole kade, en..




Vuosi ja kahdeksan kuukautta

Meidän pieni mies täyttää keskikesän kuumuuden alla vuoden ja kahdeksan kuukautta. Ei mikään erityinen virstanpylväs iän kannalta tämä, jolloin tehdä kooste tästä pienestä pakkauksesta täyttä rakkautta ja tappuraa. Kuitenkin aika hyvä hetki tehdä pieni kooste itselleen muistiin, millainen on meidän täynnä elämää ja tahtoa (ja aika rutkasti) oleva taapero, kun pojan kehitys on tuntunut ottaneen suuria askelia. Ihan näin ohimennen sanoen on aika uskomatonta, että olemme nyt tässä taaperovaiheessa, jossa on kaukana ne yöttömät yöt pienen tissimiehen kanssa. Pieni niisk.

Ja nyt esittelen teille meidän lyhyessä ja kiinteässä tietopaketissa. Olkaa niin hyvät!


NUKKUMINEN
Tämä meidän mies on nukkunut aina huonosti. Oikeastaan näistä unista ja unikoulun vaikutuksestamme elämäämme voisi tehdä ihan oman postauksensa, mutta lyhyesti summaan nukkumisemme näin: Nukkumatti kutsuu päivän aktiviteeteista riippuen noin klo 19-20 maissa. Ennen nukkumaanmenoa iltarutiineihin kuuluu iltapala, hampaiden pesu, ehkä suihku, näin kesällä vaippasilteen unipussiin kömpiminen ja pupu toisessa kädessä ja maito toisessa kädessä olohuoneen sohvalla lepäily. Poika täytyy kantaa sylissä makuuhuoneeseen, mutta sitä ennen on saatava hyvät yöt ja pusut poskelle jokaiselta perheenjäseneltä. Vuoteessa vielä toivotetaan hyvät yöt ja lausutaan sanat hyvää yötä, Jeesus myötä. Poika tykkää myös, jos häntä kutsuu pikku-Nipsuksi (Nipsu = Pissu/Pipsu). Yöt nukutaan korvatulehduksesta riippuen läpeensä aamukuuteen, huonoina aamuina puoli kuuteen saakka (joskus unet loppuvat jo viideltä). Yöllä voi tarvita vettä, mutta muuten yöt ovat ihan ok. Sairasteluputken loputtua unet varmasti paranevat.  Päiväunet ovat 1,5-2 tunnin luokkaa, ainakin aina tarhassa ja mummin kanssa. Meidän kanssa päikkäreille on käytävä yhdessä nukkumaa, jos haluaa saada pitkät unet. Muiden kanssa poika nukkuu kuin enkeli.

SYÖMINEN
Pahimmat vatsaoireet ja ihottumat tuntuvat olevan mennen talven lumia. Jos ei altistuminen ja siedätys ole tehonnut, niin ainakin kesä on tuonut helpotusta allergioihin ja oireisiin. Nyt siis voimme maistella kaikkea samaa kuin kaikki muutkin. Kala ja kananmuna ovat vielä testausvaiheessa. Pojan lempparia on rusinat, juusto, jogurtti, banaani, omena, nakki, kana, hunajamurot, kaurapuuro mehukeiton kanssa.. Mitä vielä? Hienokurkku tuo mies vielä on, joten "isot" palat vihanneksia vain käyvät pureskeltavana suussa, mutta ei vielä mene kurkusta alas. Vaikka kuinka olemme alusta asti kaikkea maistelleet, niin silti tästäkin lapsesta on tullut joskus hyvinkin valikoiva ruan suhteen. Ennakkoluuloinen hän ei sentään ole, vaan kaikkea maistellaan. Poju syö hienosti itse, ellei päätä kaataa täyttä puurolautasta ruokapöydälle ja syödä sitten siitä (testattu nimittäin on). Harvoin saa enää syöttää. Tarhan alettua tammikuussa poika on syönyt itse haarukalla ja lusikalla.


LEMPILEIKIT- JA LELUT
Vaikka kuinka yrittäisin tarjota monipuolisesti leluja, niin parhaimmat lelut ovat junarata ja autot. Hirveän hauskaa on myös kasata pino tavaroita käsiinsä ja kuljettaa niitä ympäri kämppää. Palikoilla rakentaminen sujuu aika näppärästi, kun tarpeeksi keskittyy ja pyörittelee kieltä suussa. Taaperomme osaa käyttää hyvin mielikuvitusta, eikä ole nirso lelujen suhteen. Poika voi innostua jopa H&M:än pienestä hengarista, jota hän voi pitää käsissään koko päivän. Kiikkuminen ja liukumäestä laskeminen (isoimmasta liukumäestä aina tietenkin) ovat hittejä leikkipuistossa. Paikallaan herra ei tunnu pysyvän ulkona, joten minä en vielä koe mitään ihanaa-elämyksiä penkillä istuen ja lehteä lukien. Äitiä karkuun juokseminen on myös yksi suuri huvi. Kaikenlaiset piiloleikit ja kohta minä nappaan sinut ja kutitan-leikit ovat parhaita. Pojan vieressä täytyy olla istumassa, kun hän leikkii leikkejään. Joskus tulee hetkiä, jolloin siinä samalla saan itsekin tehdä omia juttujani. Ehdottomasti lemppari pehmoleluista on Pentikin sininen unipupu!


PUHUMINEN
Sanavarasto on jo sitä luokkaa, että olen armottomasti tippunut kärryiltä, mitä kaikkia sanoja pojalta tuleekaan. Sanojakin jo yhdistellään todella hyvin: mummi(n) sukka, äiti tule, äiti istu, anna lisää, isi töissä, Mimmi-sisko.. Puhetta hän ymmärtää loistavasti, jos vain niin haluaa. Poika ei ole koskaan hiljaa, ellei hän ole todella keskittynyt johonkin, jolloin suupielessä tiellä pyörivä kieli estää puhumisen. Laulujakin poika tapailee, kuten aurinko armas (hämä)häkki ja koko päivän. Laululeikit ovat mieluisia. Musiikin tahtiin heilutaan ja lauleskellaan usein. Jos sisko höpisee omia juttujaan veikan vieressä, niin poika kommentoi siskon puheita joo joo:lla tai muuten vain sanoilla.

POJU JA MUUT IHMISET
Pojalla on meneillään aika paha uhma ja äiti, äiti, äitii-kausi, niin silti poju tulee toimeen muiden aikuisten ja lasten kanssa. Hän huutelee jo mummien perään kovasti. Sisko on ihan ykkönen pojan elämässä ja tarhakaverien nimiä hoetaan vielä iltapalaa syödessä. Omat tarhantädit ovat mahtavia hoitajia ja poika on tykästynyt heihin ikihyväksi. Kummatkin lapset ovat vauvoina olleet tissin perään itkijöitä, eikä aina isi ole kelvannut hoitajaksi. Nyt on toinen ääni kellossa ja isi on ihan tosi hauska veikko. Isin ja äidin leikit ja jutut eroavat toisistaan, mutta sen parempi lapsille, jotta saa erilaista tekemistä ja huomioita kummaltakin. Nyt miehen ollessa työmatkoilla, poika on kysynyt joka ilta ja aamu isin perään. Ulkopuolisista ihmisistä mummit ovat seuraavaksi tärkeimmät ihmiset pojan elämässä. Sen verran sosiaalinen tapaus on tämä meidän mies, että sormella osoitellaan muita ihmisiä ja huudellaan moi melkein jokaiselle vastaantulijalle. Ei ole tullut vastaan vielä henkilöä, jota poika olisi pelännyt.


UHMAIKÄ
Juu, viimeisen puolentoista kuukauden aikana meillä on pyörinyt huushollissa varsinainen pyörremyrsky. Usein niitä myrskyjä on kaksi, mutta tämä pienempi ja pippurisempi ei kuuntele minkäänlaista puhetta. Joskus kaikki on pelkkää EI:tä. Joskus pitäisi saada jotain, mutta kun vaan tietäisi mitä. Äiti ei saa jutella puhelimessa. Äiti ei saa puhua ulkona muille kuin vain hänelle. Rattaat ovat ihan out! Kiviä on kengissä ihan koko ajan. Kaikki tavarat ja kivet ja tilpehööri pitäisi saada itselleen ihan omaksi, jotta ne voi taas heittää pois minuutin kuluttua. Ja ne kaikki kamat pitäisi mahtua kahteen pieneen nyrkkiin ja auta armias, jos ne ei sinne nyrkkiin mahdu. Telkkarista olisi kiva katsoa Autot-elokuvaa, Fröbelin palikoita ja Kaunotarta ja Kulkuria (meinasin muuten kirjoittaa Kultakutria) samaan aikaan. Joskus kelpaa Muumitkin tai Touhukkaat. Suihkussa on kiva käydä, mutta huonoina päivinä suihku on ihan kääk, vaikka sinne pyydetäänkin päästä. Aikamoista pyöritystä on siis tämän taaperon pienessä mielessä, varsinkin kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Rauhoittumine voi kestää aikansa ja joskus se vaatii sen, että antaa pojan huutaa. Kun hän siitä rauhoittuu, on parempi antaa olla pojan hetki itsekseen. Uhmakohtausta on turha yrittää saada ohi viemällä huomiota vaikka lentsikka-leikillä tai kutittamisella (isi on testannut nämä).

MISTÄ HÄNET TUNNISTAA
No, miten meidän taaperon tunnistaa muista? Hän ainakin hymyilee jatkuvasti, ellei ole juuri suurien tunteiden vallassa. Hänellä on mitä suloisin ääni, ja äiti hali on parhainta, mitä pienestä suusta voi kuulua. Myös pusut ja halittelut ovat kaikkien meidän mieleemme. Poika tykkää nauraa ja tehdä asioita, jotka naurattavat itseään ja muita (kuten alasti ympäri asuntoa juokseminen ja lopulta nakuna sohvalla pomppiminen). Sukat ovat yksi suuri pojan elämässä pyörivä juttu. Nimittäin jos sukat hän haluaa jalkaansa, niin silloin ne on myös pistettävä. Viikonloppuna mummin ollessa lapsenvahtina poika vänkäsi helteestä huolimatta omaan jalkaansa sukat, sillä mummilla oli myös sukat jalassa. Sukat täytyy myös olla oikeanlaiset. Hän varmaan valikoi ne fiiliksensä mukaan. Jos sukka on huonosti, se kyllä kerrotaan heti ja asia (eli sukka) täytyy korjata. Sukkien pois vetely jaloista on ollut ihan alusta asti tosi hauskaa tekemistä. Toinen pojan sydäntä lähellä ja päänvaivaa aiheuttava aihe on roskat. Poika siivoaa tunnollisesti kodin nurkista löytyviä roskisa keittiön roskikseen. Jos käsissä on joku hius tai nukan palanen, niin se täytyy saada heti pois. Kokkia, poika huutaa! Ei ole meidän poika myöskään mitään ilman tititii:tä, eli ruokailun jälkeen syötäviä ksylitolpastilleja. Niitä täytyy saada kolmesti päivässä. Useamminkin, jos vain vanhemmat antaisivat. 

Taaperomme on siis mitä ihanin tapaus pippurisesta luonteesta huolimatta. Näin menneitä muistellen tämä taaperoaika on erilaista. Pojan luonne on paljon vilkkaampi ja eläväisempi kuin siskonsa aikanaan. Onhan tuo tyttökin aikamoinen pakkaus, mutta taaperona hän tuntui olevan vähän rauhallisempi. Vaikka olemme nyt kaksi pojan kanssa, niin ihan lomaksi ei tätä voi kutsua. Nautin ajastani kuitenkin suuresti, enkä vaihtaisi tätä pois mihinkään. Poikamme on tuonut valoa ja rakkautta elämäämme. Niin ihana hän on. Purkitan tämän hetken sen ylä- ja alamäkineen ja muistelen tätä aikaa lämmöllä. 


Vähän erilainen juhannus

Mie täältä toivottelen hyvät juhannukset kaikille! 


Meidän huushollissa vietetään hieman erilaista juhannusta tänä kesänä, sillä eilen tyttö lähti anopin ja muiden matkassa mökille. Me pojan kanssa taas tänään saatettiin mies linja-autolle, sillä hänellä on edessä  kymmenen päivän reissu Etelä-Koreaan! Olemme siis viikon aivan kaksistaan pojan kanssa - mitä nyt Pyörämummi tulee tänä viikonlopuksi meidän kanssa viettämään juhannusta. Minulla on ollut eilen vapaapäivä ja sillä samalla vapaalla olen edelleen. Lauantai ja sunnuntai menee sitten työn merkeissä.


Jääkaappi on täynnä herkkuja, ehkä vähän liikaa kahdelle aikuiselle ja yhdelle pienelle miehelle. Ikävä on jo nyt muita perheenjäseniä. Ikävä on myös yhtä toista henkilöä.. Välillä tuntuu, että kun yhden asian saa elämässään kuntoon (tai ainakin sinne päin), niin ilmaantuu uusia sydänsuruja. Koitan saada kaikesta huolimatta tästä juhannuksesta mukavan meidän pojalle, vaikka illat menee haavoja parannellessa! Onneksi mummi on meidän seurana koko viikonlopun, eikä aamuvuorot toivottavasti ole aivan kamalan rankkoja.


Ensi viikolla onkin luvassa kolme vapaata, jolloin saan ajatuksia muualle ihanien ihmisten seurassa. Suunnitelmissa on reissu blogikaverin luo, luvassa on myös piknik naapurini kanssa ja pääsemme ihastelemaan pojan kanssa pientä prinsessaa!! <3


Nyt nautin mansikoista, kun poika vielä vetelee sikeitä. Kohta lähdemme asemalle mummia vastaan ja käymme kaupunkijuhannuksen merkeissä torilla katselemassa torielämää! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!


Äiti, ota hetki aikaa itsellesi. Se auttaa, oikeasti!!

Nyt tulee paasausta. Sitä piti tulla jo aiemmin, mutta kun oli töitä ja niin tuli viikonloppu, joten se jäi. Mutta aihe on kytenyt aivosolujeni sopukoissa jo aikansa. Olen nimittäin huomannut erään tärkeän asian kouluni aloittaessani ja nyt työelämässä vieraillessani.

Olen huomannut sen asian, kuinka tärkeää on antaa hetki aikaa itselleen koulu- tai työpäivän päätteeksi, eikä rynnätä pää kolmantena jalkana vuorokauden toiseen työhön: lapsiin ja kodin hoitoon (in a worst case scenario: kauppaan). En koe, että olisin itsekäs. Koen, että olen fiksu ja itseäni kunnioittava henkilö, joka tietää rajansa ja tuntee omat voimavaransa. Minun akkuni tarvitsevat sen puolituntia viiva tunnin ihan omaa aikaa päivän keskellä.


Kouluaikana se aika tulee hyvin täyteen bussissa istuessani, jossa olen aina voinut syödä evästä ja selailla puhelinta. Bussissa on voinut myös nukkua, joten aivan rätti-poikki-halki-väsyneenä, olen saanut nukuttua edes hetken. Eikä siinä talven pimeydessä edes tahdo lasten olevan yhtään pidempää tarhassa kuin on pakko.

Nyt kun aloitin työt, olin ikionnellinen, kun saan olla samalla paikkakunnalla lasteni kanssa aamusta iltaan. Minulla on naurettavan lyhyet työmatkan, jotka taittuvat tilanteesta riippuen joko autolla tai pyörällä. Olen lähellä lapsiani, jos heille tulisi jokin hätä. Tarhamme on mitä loistavin, sen ihania tätejä suuresti hurraten.


Kun työpäiväni siis päättyy aamuvuorossa klo 15, niin voin hyvillä mielin käydä kotona syömässä ja istumassa sohvalla. Hyvässä hapessa jaksan jopa vähän siivota tai laittaa jotain ruoan tynkää lapsille valmiiksi. Mutta se minun oma aikana töiden jälkeen on puhtaasti sitä omaa aikaa, jolloin kerään voimia sitä tulevaa tunnin viiva puolentoista tunnin huutokonserttia varten.

Tietty aina se oma aika ei pidä hermoja kurissa. Tänäänkin oli sellaista murinaa ja narinaa milloin kummastakin lapsesta, että siinä puurokattilan äärellä katsoin vain kelloa ja odotin jalka tahtia naputtaen miestä kotiin. Yleisesti ottaen se oma hetki kotona on vain tupttanut positiivista tulosta. Siitä ajasta en siis tule luopumaan.


En tiedä, auttaisiko huutoon ja kitinään se, että hakisin lapset heti töiden jälkeen. Jaksan uskoa, että ulkona vähän pidempään olo täyttää lasteni ulkoilukiintiön täyteen, joten saamme kotona vain olla, halailla ja möllöttää. Iltavuoroon mentäessäni lasten on pakko mennä aamusta tarhaan, jotta he saavat lämpimän ruoan, aamu-ulkoilun ja päikkärit. Näin he saavat pitää kiinni normaalista tarharytmistä ja minä saan aamusta aikaa olla vähän aikaa itsekseni.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millainen vastaanotto kotona on, kun mies jää lapsenpiiaksi kesälomallaan. Voi olla, että sitä omaa aikaa tulee vasta illansuussa, kun entisenä kotiäitinä muistelen omia tuntemuksiani miehen työpäivän päätyttyä. Ainakin tiedän, mistä kenkä voi puristaa ja kuinka tärkeää on miehellekin saada sitten se hetken lepotauko koko päivän hoitamisen jälkeen.


Olen kuitenkin havaintoihini erityisen tyytyväinen. Miksi näistä asioista ei kuitenkaan puhuta enemmän? Vai onko tämä kaikille äideille ihan itsestään selvää? Vai voisiko olla niin, että sohaisin muurahaispesään ja olen kovin epä-äidillinen ja itsekäs, kuin fiksu ja hyvä äiti?
Niin tai näin, näin meillä kaikki voittavat. Kun minulla on hyvä ja pirteä mieli, niin jaksankin sitä lasten huligaanivaihetta kotona.


Viikonloput menot

Hei vaan hei!

Työviikon päätteeksi suunnistin lasten kanssa lauantaina entisille kotinurkille, sillä tyttö pääsi taas pitkästä aikaa Pyörämummille yökylään. Me ei pojan kanssa sitten raaskittu ajaa enää kotio yöksi, vaan hyväksikäytettiin ystäväni vierashuonetta yön yli.

Lauantaina lähdimme liikenteeseen jo ennen puolta päivää suunnaten ensin keskustaan. Tarkoituksena oli saada lapset tyytyväiseksi hesessä, jotta minä pääsisin käymään edes yhdessä vaatekaupassa alelöytöjä tekemässä. Todellisuus oli jotain muuta - kuten aina. Hieman ranskalaisissa ja ketsupissa olevat pienet käsiparit olisivat mielineet mähmätä jokikisen vaatekappaleen kaupassa. Yritä siinä nyt sitten samalla väistellä ja tutkia vaaterekkejä kuin miinakentällä olisit. Pojan suussa oli yhdessä vaiheessa ihan liikaa hampparia. Vaatekaapissa oli pieni show meneillää, kun tyttö itsepintaisesti tahtoi näyttää muillekin, että äiti on täällä pikkuhoususillaan. Kassajonossa poika päätti vetää rattaista hatkat, varmaan äitiä ja sitä hepenepiinaa karkuun, joten pakoreitti löytyi lopulta rattaiden jalkasuojan alta löytyvästä kolosta (siinä tuli myyjäkin apuun, kun yritimme saada pojan ehjänä pinteestä pois). Minä paniikissa yritin vielä valita uuteen syksytakkiin sopivaa kaulakorua ja huivia. Lopputulos hikinen perhe, mutta materialistionnea hihkuva äiti.

Lopulta piti kurvata vielä lastenvaatekauppaan, sillä sovituskopissa poju oli päättänyt kastella mehulla housunsa (varahousuja ei tietenkään mukana). Viiletimme kauppakeskuksen läpi tukka kirjaimellisesti hulmuten, kun yksi kaverini pysäytti minut huvittuneena vaihtaakseen muutaman sanan. Jotenkin sieltä ostossyövereistä selviydyimme autoon ja seuraavaan määränpäähämme.



Aamupäivän järkytyksen jälkeen päästiin käymään yöpaikkani emäntäni kanssa jopa kaupassa, sillä pojan elkeet enteilivät aiemmin päivällä kitinää ja päätöntä menoa. Mukaan lähti leffaillan mätöt ja nakkipaketti lapsille (plus jotain terveellistäkin). Nukkumatti onneksi kutsui ihmisten aikaan meidän herraa, joten pääsin käymään itsekseni vuokraamassa illan leffat, joista lopulta katsottiin vain yksi. Ilta oli kuitenkin niin tarpeen, hyvää seuraa unohtamatta. Yökin meni pojan osalta ok, ja unta jatkui melkein seiskaan asti (siis ihan tosi myöhään!).





Tänään olikin vuorossa kävelyreissu merenrantaa pitkin. Eväät olivat tottakai mukana, mutta parasta oli haistella merta! Tuntuu, että nyt on tullut tehtyä taas vaikka ja mitä. Ihan mukava oli päästä taas muualle karistamaan työkuviot ja perusarjen harteilta. Ei sillä, että niissä nyt jotain vikaa olisi. Aina ei vain jaksa olla kodinhengettärenä, vaan tulee tarpeen lähteä edes hetkeksi muihin kuvioihin. Tänä viikonloppuna tuli syötyä hyvin, naurettua varastoon asti, saatu vähän vertaistukea ja puheripuliterapiaa ja lopputuloksena oli iloiset ja tyytyväiset lapset. Äitikin on taas voimissaan, vaikka eilinen venyikin kaiken jäätelön mussuttamisen ja rupattelun keskellä vähän pitkäksi.












Siinä oli meidän viikonloppu. Ei mitenkään kummallinen, mutta hyvä viikonloppu taas pitkään aikaan. Huomenna koittaa taas aamuvuoro. Juhannuskin on käsillä, joka tarkoittaa minulle työviikonloppua. Onneksi ennen sitä on pari päivää vapaata! Kesä tuntuu menevän taas vaarallisen nopeasti. En edes ole ehtinyt ajatella, että mitä kaikkea sitä haluaisi kesän aikana vielä tehdä! Toisaalta nautin spontaaniudesta ja omalla tavallani tästä hektisyydestä. Vaikka reissaaminen on aina rankaa niin pienille kuin isoille ihmisille, niin kyllä siinä rytäkässä saa ajatukset ihan muualle pyykkikoreista ja laskujen maksusta. Suosittelen siis lämpimästi muillekin pientä irrottautumista!


Blogimutsin voimapaketti - Sinulle on postia 2013

Ihana Ipanaisen Anni pisti toistamiseen pystyyn blogimutsien pakettirumban, jossa annettiin hyvän kiertää. Saimme blogiystävän, jolle lähetettiin kaksi pakettia - paljastamatta omaa henkilöllisyyttä. Jokaisella osallistuneella oli myös toinen salainen blogiystävä, jolta sai omat pakettinsa. Tämän vuoden teemana oli todella tärkeä aihe: äidin voimapaketti.


Ensimmäinen blogipaketti saapui jo huhtikuussa, joten odotin malttamattomana vielä toista pakettiani. Salainen ystäväni taisi tietää, että tässä huushollissa vallitsee hallitsematon kaaos, jonka keskellä tämä mutsi tarvitsee jelppiä. Ja mitä apuja sieltä postilaatikosta tulikaan!! Aivan oikeaan osui tämä paketti, iso kiitos siis siitä. Paketista löytyi juuri kaikkea, mitä toivoa saattaa. Salainen ystäväni on siis tehnyt työnsä enemmän kuin hyvin. Pienen toiveen vielä lähettäisin.. Haluaisin tietää, että kuka siellä paketin takana oikein on! Olisi ihanaa päästä kurkkaamaan sinunkin blogia. :-))

Ei voi muuta sanoa, kuin että kiitos tästä salaiselle ystävälleni ja Annille!! Tuli tosi hyvä mieli tästä tempauksesta!


ps. Tämän vuoden tempauksessa mukana olleet blogit.


pps. Tästä löydät myös viime vuoden ensimmäisen blogipakettini ja tässä on toinen saamani paketti.


ppps. Hanna V, Locker 301-320-blogista, sai tänä vuonna olla minun lahjomiseni kohde. Pääset kurkkaamaan minun lähettämiäni paketteja tästä ja tästä.