Äiti, ota hetki aikaa itsellesi. Se auttaa, oikeasti!!

Nyt tulee paasausta. Sitä piti tulla jo aiemmin, mutta kun oli töitä ja niin tuli viikonloppu, joten se jäi. Mutta aihe on kytenyt aivosolujeni sopukoissa jo aikansa. Olen nimittäin huomannut erään tärkeän asian kouluni aloittaessani ja nyt työelämässä vieraillessani.

Olen huomannut sen asian, kuinka tärkeää on antaa hetki aikaa itselleen koulu- tai työpäivän päätteeksi, eikä rynnätä pää kolmantena jalkana vuorokauden toiseen työhön: lapsiin ja kodin hoitoon (in a worst case scenario: kauppaan). En koe, että olisin itsekäs. Koen, että olen fiksu ja itseäni kunnioittava henkilö, joka tietää rajansa ja tuntee omat voimavaransa. Minun akkuni tarvitsevat sen puolituntia viiva tunnin ihan omaa aikaa päivän keskellä.


Kouluaikana se aika tulee hyvin täyteen bussissa istuessani, jossa olen aina voinut syödä evästä ja selailla puhelinta. Bussissa on voinut myös nukkua, joten aivan rätti-poikki-halki-väsyneenä, olen saanut nukuttua edes hetken. Eikä siinä talven pimeydessä edes tahdo lasten olevan yhtään pidempää tarhassa kuin on pakko.

Nyt kun aloitin työt, olin ikionnellinen, kun saan olla samalla paikkakunnalla lasteni kanssa aamusta iltaan. Minulla on naurettavan lyhyet työmatkan, jotka taittuvat tilanteesta riippuen joko autolla tai pyörällä. Olen lähellä lapsiani, jos heille tulisi jokin hätä. Tarhamme on mitä loistavin, sen ihania tätejä suuresti hurraten.


Kun työpäiväni siis päättyy aamuvuorossa klo 15, niin voin hyvillä mielin käydä kotona syömässä ja istumassa sohvalla. Hyvässä hapessa jaksan jopa vähän siivota tai laittaa jotain ruoan tynkää lapsille valmiiksi. Mutta se minun oma aikana töiden jälkeen on puhtaasti sitä omaa aikaa, jolloin kerään voimia sitä tulevaa tunnin viiva puolentoista tunnin huutokonserttia varten.

Tietty aina se oma aika ei pidä hermoja kurissa. Tänäänkin oli sellaista murinaa ja narinaa milloin kummastakin lapsesta, että siinä puurokattilan äärellä katsoin vain kelloa ja odotin jalka tahtia naputtaen miestä kotiin. Yleisesti ottaen se oma hetki kotona on vain tupttanut positiivista tulosta. Siitä ajasta en siis tule luopumaan.


En tiedä, auttaisiko huutoon ja kitinään se, että hakisin lapset heti töiden jälkeen. Jaksan uskoa, että ulkona vähän pidempään olo täyttää lasteni ulkoilukiintiön täyteen, joten saamme kotona vain olla, halailla ja möllöttää. Iltavuoroon mentäessäni lasten on pakko mennä aamusta tarhaan, jotta he saavat lämpimän ruoan, aamu-ulkoilun ja päikkärit. Näin he saavat pitää kiinni normaalista tarharytmistä ja minä saan aamusta aikaa olla vähän aikaa itsekseni.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millainen vastaanotto kotona on, kun mies jää lapsenpiiaksi kesälomallaan. Voi olla, että sitä omaa aikaa tulee vasta illansuussa, kun entisenä kotiäitinä muistelen omia tuntemuksiani miehen työpäivän päätyttyä. Ainakin tiedän, mistä kenkä voi puristaa ja kuinka tärkeää on miehellekin saada sitten se hetken lepotauko koko päivän hoitamisen jälkeen.


Olen kuitenkin havaintoihini erityisen tyytyväinen. Miksi näistä asioista ei kuitenkaan puhuta enemmän? Vai onko tämä kaikille äideille ihan itsestään selvää? Vai voisiko olla niin, että sohaisin muurahaispesään ja olen kovin epä-äidillinen ja itsekäs, kuin fiksu ja hyvä äiti?
Niin tai näin, näin meillä kaikki voittavat. Kun minulla on hyvä ja pirteä mieli, niin jaksankin sitä lasten huligaanivaihetta kotona.


15 kommenttia

  1. Mä oon tässä ihan rehellisesti sanoen vähän eri mieltä.
    Olen pro-lyhyet päivät, siis mitä lyhyempi tarhapäivä, sen parempi. Mä en usko niinkään lasten rutiineiden kärsimiseen, tosin tämä perustuu meidän joustavaan lapseen joka ei ollut moksiskaan jos meni yhtenä aamuna ennen yhdeksää, toisena vasta lounaalle. Lapsi- ja perhekohtaistahan se on, mä vaan liputan vaikka sen perheajan päälle ennemmin kuin sille, että lapsi saa vähän ulkoiltua enemmän.

    Jokainen ihminen, äiditkin, tarvitsee ja ansaitsee omaa aikaa. Mulla siihen on aika matala tarve, vaikka pääsenkin urheilemaan ja tuulettumaan aina kun haluan (ja töiltä tai opiskeluilta ehdin). Toisaalta kuluneen kahden vuoden aikana olen ollut yksin kotona n.10 tuntia, enkä oikeastaan koe että kaipaisin kauheasti sitä hiljaisuutta ja omaa rauhaa löhöilyyn - toki jos sitä tarjotaan niin ilolla otan vastaan. :D

    Tää on vähän vaikea aihe, kun kyse on muurahaispesästä. Kun nyt tämän kirjoitan näin, niin pelkään että kuulostaa heti syyllistämiseltä ja paheksunnalta - se ei sitä ole. Erilaisessa elämäntilanteessa, tai sama elämäntilanne mutta erilaiset luonteet jne, on helppo esittää oma näkemys. Pääasiahan on, että se toimii teidän perheellä. Mä kuitenkin lämpimästi suosittelen kokeilemaan huliganismiin vaihtoehdoksi myös sitä, että hakee lapset vähän aikaisemmin ja löysäilee sitten niiden kanssa? Mutta pidä huoli, että sitä omaa aikaa on aina jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta äh, nyt kun mä luin noita vanhempia tekstejä niin symppaan kyllä ihan superpaljon jos meno on noin kovalla volyymilla ja kitinäpainotteista. Mutta voihan sitä kokeilla, että tarkoituksella löysäis lasten kanssa? Mutta pidä kiinni omasta ajasta. You're worth it.

      Poista
    2. Heippa!
      Mahtavaa, että olet eri mieltä! Niin pitää joskus ollakin. ;-)

      Mie puolustaudun aluksi seuraavilla seikoilla: meillä ei lapset ole pahemmin yökylässä, paitsi tuo tyttö välillä, joten sitä ihan alone time on tosi vähän meidän kodissa. Plus meillä ei ole lastenhoitoapua, ellei nää ole kipeinä, eikä silloin käydä kuin vain töissä/koulussa ja viivana kotiin.

      Kohta kaksi: mies tekee pitkiä päiviä ja on aika väsynyt ja stressaantunut, joten on helpompi ottaa se pieni oma hetki tässä välissä, eikä mankua hänen tultua kotiin. Tietenkin olen alkanut saamaan omaa aikaa kuntoilun merkeissä, joten siinä sitä omaa aikaa on myös tullut.

      Ja kolme: meillä on vain kotona joskus semmoinen helvetti irti, että kun vietän hetken yksin kotona siivoten yms, niin voin keskittyä täysillä lapsiin heidät tarhasta haettuaan. Eikä itseänikään veetuta niin paljoa. Plus olen ollut todella intensiivisesti lasten kanssa "yksinhuoltajana".

      Mutta, kunhan tuo miehen työreissu ja muu on ohitse, niin alkaa varmasti omankin pääkopan sisällä helpottamaan. Olen myös hakenut niitä muksuja heti töistä kotiin mennessäni kotiin ja siinä sitten löysäilty. :-)

      Kiitos kuitenkin kommentistasi ja mielipiteestä. Otan neuvosta vaarin. ;-)

      Poista
    3. Juu, PeNa, i'm worth it, mutta kyllä ne lapsetkin ansaitsevat löysäilyä kotona äidin kainalossa. On se aika ihanaa, kun kaksi päätä painautuu viereeni. <3

      Poista
  2. Juuri tämän takia yritän lykätä ja lykätä ja lykätä opintojen jatkamista, jotta oltaisiin lapsen uhman kannalta paremmassa hetkessä elämässä ja ruuhkavuodet ohitettu. En vaan kestäisi! Onneksi teillä on asia järjestynyt.

    Terkuin hulluksi ajavan 2,5-vuotiaan kätilöopiskelijaäiti, joka ei ihan heti lähde painamaan niitä vikoja synnäriharkkoja ulkopaikkakunnalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kätilö!!! Hauskaa!! :-))
      Toisaalta en vain malttanut jäädä kotiin enää pidemmäksi aikaa, sillä opiskelu ja työ ovat minulle todella tärkeitä virstapylväitä elämässäni. Onneksi olen päässyt töihin, enkä jäänyt tammikuussa kotiin. ;-) Toisaalta olisi ollut ehkä rahtusen helpompaa jäädä kotiin ja odottaa, että tämä pahin pikkulapsiaika on ohitse.

      Poista
  3. NO todella! Mä myös tarvin omaa aikaa ja ellei sitä saa edes pientä hetkeä päivässä oon tosi kiukkainen päivän päätteksi. Aika usein käy niin etten sitä omaa hetkeä saa, mutta sittenkun saan puoli tuntia vaikka jumpata niin johan helpottaa :) Meillä nyt kuopus on vielä niin pieni etten pitkään raaski erossa ollakaan, mutta se puoli tuntiakin on riittävä kun sen vaan saa joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, komppaan sinua!
      Ihanaa, että löytyy näitä kanssa-ajattelijoita!! ;-)

      Poista
  4. Mä taas komppaan. Mä en kaipaa niin paljon sitä, että pääsisin kavereiden kanssa vaikka ulos syömään tai iltaa istumaan (vaikka on sekin eri mukavaa). Sen sijaan mulle on elintärkeää, että saan hetken hengähtää ja ajatella vain itseäni, vaikka keskellä työpäivää tai matkalla hakemaan lasta hoidosta. Tuolloin mä kuuntelen lempibiisejä mp3-soittimesta ja lataan itseäni. Viiden minuutin kävelymatka töistä asemalle menee työasioiden nollaamisessa. Viiden minuutin matka asemalta hoitopaikkaan menee taas lapsimoodiin kääntyessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, katsotaan, että koska tulee asia, jossa ei oltaisiin samaa mieltä. ;-)
      Mutta kyllä, tämä oma aika keskellä päivää on todella tärkeää. Onhan meille tulossa oma tärkeä vapaailta myös keikan merkeissä! ;-)

      Poista
  5. Minä olen toisaalta samaa mieltä ja toisaalta eri mieltä.

    Samaa mieltä ehdottomasti siinä että omaa aikaa pitäisi olla ja saada. Mutta itse en välttämättä venyttäisi lasten päiväkotiaikaa sen takia. Se oma aika pitäisi saada muuten kuin että lasten päivä venyisi päiväkodissa pidemmäksi. Vaikka se päiväkoti olisikin ihana ja lapset viihtyvät niin silti se on heille "työpaikka" ja päivät on pitkiä. Mutta jos he ovat siellä vain muutaman tunnin päivässä niin sitten voisin vaikka pitääkin ehkä tunnin pidempään kuin normaalisti (silloin tällöin).

    Itse aikoinani olin töissä muutaman kuukauden päiväkodissa ja siellä kyllä hoitajat puhuivat ja hieman paheksuivat jos äiti/isä toi vapaapäivänään koko päiväksi lapsen hoitoon. Toki, siitähän vanhemmat maksavat mutta kaikki eivät edes jousta siinä että pitäisivät lyhyemmän päivän. Siellä kyllä näille vanhemmille asiasta sanottiin ja kyseessä oli 1-3 vuotiaiden ryhmä.

    Mutta se on vain minun mielipiteeni ja toki jokainen tekee niinkuin omalle perheelle käy.
    Aurinkoista viikkoa teidän perheelle!
    Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon yrittänyt miettiä sitä näin, että koska ollaan koko perhe aika tempperamenttisia, niin kun omat tarpeet on tyydytetty siinä puolessa tunnissa (ehkä pikasuihku, vähän välipalaa ja lapsille ruoat valmiiksi), niin jokaisella meistä on kiva tulla kotiin. Voisin hyvin ottaa tämän hetkeni vaikka autossa, matkalla tarhaan, jolloin voisin hetkeksi pysähtyä jonnekin haukkaamaan jotain hiukopalaa. Ja enkä maininnut tekstissäni, että tämä nyt jokapäiväistä olisi. Ja tuohon tuntiin sisältyy kyllä jo kaikki matkat töistä tarhaan. :-)

      Mutta eri mieltä saa olla ja pitääkin olla! Meidän tilanne on tällä hetkellä sellainen, että tämän lyhyen ajan, kun lapset ovat kesällä tarhassa (kohta jäävät kuukaudeksi kotiin), niin kotona ei räisky ainakaan miehen kanssa, kun olen itse saanut edes sen pienen hetken. Ja ei tämä ole mitään jokapäiväistä, jos sen verran puolustaudun. :-)

      Kiitos sulle kommentista! Keskustelua aiheesta odotinkin. ;-)

      Poista
  6. Mä en nyt edes palannut töhin tämän kakkosen jälkeen, mutta minäkin oon vähän eri mieltä. En lähtis pitkittämään lasten tarhapäivää oman ajan verukkeella vaan hakisin sitä omaa aikaa jotain muuta kautta. Jos miehesi tekee pitkää päivää (kuten omani) niin ehkä salille vasta myöhemmin. Meillä ainakin esikoisen ollessa tarhassa tässä ennen pikkusisaruksen syntymää, iltakiukut ja uhmat selkeästi johtuivat siitä tarhapäivästä. Kotipäivänä käytös oli ihan erilaista. Uhmakasta - kyllä, mutta ihan eri tavalla.

    Kukaan ei taida kysyä lapsilta, että haluaako ne olla pidemään tarhassa vai että pääseekö ne kotiin? Tarhapäivä on todella raskas lapselle, niinkuin työpäiväkin äidille. Ja se kostautuu kyllä illalla. Valitettavasti lapset ei tunteilleen voi mitään, aikuisen ne on osattava käsitellä.

    Tsemppiä paljon sinne arkeen! Just löysin tän blogin ja jään kiinnostuneen seuraamaan muumitalolaisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Iiris ja tervetuloa! :-)

      Juu, mielipiteitä jakava aihe. Uskallan vielä sanoa tämän kerran, että puoli tuntia ei lapsia vahingoita olla pidempään. Joskus minun täytyy ihan oikeasti päästä suihkuun työpäivän jälkeen, sillä mulla on myös vähän sellaisia likaisia hommia töissä, jonka jälkeen kyllä kuka tahansa kaipaa suihkuun. En siis halua tuoda lapsia siinä vaiheessa kotiin, sillä vaikka laittaisin heidät syömään, niin yleensä tulee joku este ja nurina.

      Ja hei, eivät nämä lapsukaiset onneksi aina nurise tarhapäivän päätteeksi. Mutta mitä jos ajattelee asiaa näin: kun minulla on ollut oma hetkeni, niin kun tulemme tarhasta kotiin, voin olla 100% lapsille ja heidän tarpeilleen, koska olen itse ainakin ehtinyt syömään. Minun ei tarvitse lasten kotona ollessa tehdä itselleni ns. mitään, vaan voin käydä puuhamaan heti muuta lasten kanssa. :-) Voimme lähteä vaikka ulos, uimaan tai askarrella tms kotona. Ei ainakaan veny sellainen aika omien tarpeiden tyydyttämisen takia.

      Olen tietty ollut kotiäitinä, joten silloin se oma tarve piti tyydyttää siinä lasten kanssa olemisen lomassa. Että sujuisi minulta se multitasking, kun oikein haluan. :-) Eikä lapset ole enää kauaa tarhassa, kun he pääsevät isin kanssa lomalle. Silloin tulen itsekin suoraan kotiin töistä ja tehdään perheenä sitten jotain. Minulla ei ole silloin tarvetta siihen hetken yksinäisyyteen. :-)

      Poista
    2. Siis kaikki ajatukset ja perustelut ovat hyviä! Kyllä sun suihkussa pitää ehtiä käydä:)

      Ehkä meillä vaan meni niin eri tavalla: mä kiirehdin töistä aina tosi vauhdilla hakemaan muksun hoidosta, sitten oltiin ulkona siinä kotimatkan jälkeen hetken aikaa ja lopulta sisälle tekemään ruokaa ja syömään. Iskän tultua kotiin sitten ruokakaupat tai muihin hommiin johon se oma aikakin sitten lukeutui.

      Mä en kyllä ole tehnyt täyttä työviikkoa kun hetken aikaa tässä kombinaatiossa, joten ehkä ne kaikki ylimääräiset jutut tuli aina mun vapaapäiville. Itse silti koin aina pitämään hoitopäivän mahdollisimman lyhyenä, siksi me lasten isän kanssa vuoroteltiinkin ja käytettiin töissä liukumaa säännöllisesti. Pitkä se päivä 8-15.30 oli silti pienelle, aivan liian pitkä:(

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!