Se pienen hetken hiljaisuus

Ei voisi työ- ja tarhapäivän päätteeksi uskoa, että meidän kodissa voi olla hetken hiljaista, ennen kuin lapset ovat nukkumassa. Yleensä kun se kitinä ja narina alkaa jo kotimatkalla. On jano tai nälkä (vaikka olisin varannut mehua tai leipää hurjalle 10 minuutin matkalle mukaan). On liian kuuna tai kylmä. Jalat ei jaksa kantaa. Poika haluaisi työnää vaunuja samaan aikaan kun hän haluaisi vain istua niissä ja juoda sitä mehua. Tyttö haluaisi muuttaa tarhaan tai Pyörämummille asumaan. Kotona alkaa taistelu jo ennen kuin kengät ovat poissa jalasta. Käsiä ei huvittaisi pestä. Housut ja muu ylimääräinen täytyy saada päältä kuleksimasta pois, tai syntyy sota. Ruoka lämpiää liian hitaasti. Kurkut ja tomaatit ovat pahoja. Vettä tai maitoa lorotetaan lattialle ja nakkia pitäisi saada lisää, vaikka kaikki muu on vielä syömättä. Piipaapiita (Autot-elokuvaa) pitäisi antaa pyöriä televisiossa non stoppina. Kirjat lentelee lattialle. Äiti ei saa huilahtaa sohvalle. Suihkuun halutaa, mutta sielläkin vain riehutaan. Aika tyypillistä ja ihan totta tämä valitusvirsi. Meidän perheessä se on hyvinkin tyypillistä.









Mutta.. Kyllä täällä on sen pienen hetken ihan rauhallistakin. Sillä hetkellä lapset ovat upputuneet omiin touhuihinsa. Silloin on äidin aika iskeä puurokauhaan, jotta seuraavaa pyörremyrskyä ei tavattaisi lasten (tai vanhempien) toimesta. On todella ihanaa hakea lapset tarhasta aamuvuoron jälkeen kotiin. Kuitenkin, joka ikinen päivä meillä soi se sama en haluu totella, anna mulle tätä ja nyt heti, alan kohta itkemään-heviräppiä yhdistettynä nenä-ääni poppiin sen ensimmäisen tunnin ja vartin (pahimmassa tapauksessa puolitoista tuntia). Pahimmat höyryt pitää päästä pois, sen ymmärrän. Mutta kun äidilläkin olisi ajatuksissa se hetki hiljaisuutta ja harmoniaa työpäivän päätteeksi. Itsensä täytyy vain hillitä, jotta huushollista löytyisi edes yksi, jolla pysyy järki päässä. Joskus se on kuitenkin mahdotonta. Onneksi on Fröbelin palikat, levysoitin tai kivoja kirjoja (niitä, joita ei heitellä ympäri taloa). Nämä hetket on kiva tallettaa kameralle. Se hetki, kun tässä huushollissa on pienen hetken hiljaista. On ihanaa olla pienen hetken kuuntelematta mitään, ennen kuin taas touhu alkaa..


11 kommenttia

  1. Voi melu ja hälinä kuulostaa niin tutulta... Onneksi muillakin, huhhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sitä melua ja purnausta riittää täällä vaikka lampaat söisi..

      Poista
  2. Aamen. Niin tuttua. Ne PIENET hiljaiset hetket on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kohtalontovereita! Onneksi on edes niitä pieniä hetkiä. Ei kyllä rehellisesti jaksaisi ilman niitä!

      Poista
  3. Been there, done that. Five days a week...

    VastaaPoista
  4. Tästä tuli mieleen kaksi omaa havaintoa.

    Ensiksi, se päivähoidon jälkeinen rauhoittuminen kestää tunnin tai puolitoista ja on joskus aika väsyttävää (lapsen kiukuttelua). Ja omassa perheessä on tapahtunut niin, että kun lapset ovatkin kotona toisen vanhemman kanssa hoitovapaiden vuoksi, niin tätä kiukuttelua ei sitten ole.

    Toisekseen olen itse saanut helpotettua noita iltapäivän tunteja hassulla konstilla. Aina ennen kotiin tuloa syön työmatkalla autossa kunnon eväät. Pysäytän auton tien varteen vähän ennen kotia ja syön kunnon piknik-aterian. Avaan auton ikkunan ja kuuntelen luonnon ääniä (tie on vähäliikenteinen). Olen jaksanut tällä tavoin paljon paremmin sitten sen "tuulikaappivaiheen" kotona, kun lapset pyrkivät syliin ja ovat ovella jo selvittämässä päivän tapahtumia.

    Iloista viikonloppua!

    -Nuppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, Nuppu!
      Minun täytyy palata kommenttiisi ihan erillisen postauksen merkeissä, sillä myös minulla on oma tapani viettää hetki yksinäisyyttä, ennen kuin haen lapset tarhasta. Palaan tähän siis asap!! ;-)

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!