Teiniäitihän se minäkin olen

Yritin keksiä jotain todella hyvää otsikkoa tälle tämän viikon hyvin monesta suusta kuullusta lausahduksesta. Sehän kuului jotenkin näin (ja aina välillä eri variaatioin): "Ai, sulla lapsia. Mutta etkö sä ole vielä aika nuori? Ai niin nuori.. (Voi että..)"

Se kummastuksen ja ihmetyksen aihe on juurikin mie itte. Kummastelijat tulevat uuden työn mukana. Ehkä kummastelijat ovat vähän negatiivinen sana. Ihmettelijät sopivat kai paremmin, sillä en ole vetänyt kertaakaan mitään hernettä nenääni tämän aiheen tiimoilta. Ehkä mie kai ihmettelen, kuinka lapsia nuorella iällä saaneisiin (teiniäiteihin) voidaan suhtautua - ainakin se ensireaktio voi olla vähän koominen. Ihmettelen myös sitä, että miten yhtäkkiä olenkin taas niin kovin nuorena pidetty. Olenhan mie nuori äiti, mutta viimeisen puolen vuoden aikana (jolloin olen tutustunut isoon kasaan uusia ihmisiä) en muista hetkeä, jolloin esimerkiksi luokallani oltaisiin oltu kovin ihmeissään 18-vuotiaana raskaaksi tulleesta aikuisen alusta, jolla on kahteenkymmenenteenneljään (24 :-D) ikävuoteen mennessä toinenkin lapsi ja kaiken lisäksi on naimisissakin. Isäkin on kummakin lapsen kohdalla sama! Bravo. Tietenkin vielä se, että toinen lapsi oli ihan alusta alkaen yhdessä suunniteltu. Hui..

Kun ensimmäinen lapsoseni täyttää kuukauden päästä viisi vuotta, niin sitä on jo ehtinyt unohtamaan, kuinka nuorena sitä on äidiksi tullut. Varmasti ensimmäiset kaksi-kolme vuotta tytön elämästä (plus tytön raskausaika) oli sitä kaikkein pahinta epävarmuuden aikaa. Mietin usein, että miten ikääni suhtaudutaan. Miten minuun suhtaudutaan naisena ja äitinä. Pidetäänkö minua vastuuntuntoisena ja hyvänä äitinä. Ja niin edelleen. Olin aika usein varpaillani juuri ikäni takia. En sen takia, että olisin ollut huono äiti. Bloginikin aloitin iättömänä, sillä pelkäsin lukijoiden palautetta nuoresta iästäni ja sekundaarisen lapsettomuuden tuoneista tunteista. Voitte lukea tästä postauksesta enemmän ajatuksiani ensimmäisestä raskausajastani ja sen tuomista fiiliksistä.




Nyt, 24:n ja puolen vuoden ikäisenä olen jo unohtanut, että kuinka vanha (tai nuori) olen. En ole koskaan kasvattanut lapsiani iälläni. Minä itse, maalaisjärkeni ja vastuuntuntoni on ollut se, joka on näitä lapsia kasvattanut. Ei se ikä ole minun kohdallani tähän vanhemmuuteen ihan niin hirveästi vaikuttanut. Äitiys tai vanhemmuus ei ikää katso. Ei siihen ole mitään ikärajaa, periaatteessa. !9-vuotias on kuitenkin pikkasen parempi ikä, kuin vaikka 16-vuotta. Mutta onneksi todella usein 16-vuotiaat äidit ovat todella hyviä äitejä, siinä missä muunkin ikäinen äiti.

Kai se minun tarkoitukseni tässä oli se, että juu, teiniäitihän minä olen. Tilastoissa en ole enää mikään ihmetys. Elämäntilanteeni ja tulevaisuuteni on aika pirun hyvä. Nuorena sitä jaksaa kyllä painaa ruuhkavuosissa, vaikka välillä onkin ihanaa hypätä siitä hetkeksi pois. Ihan mukaviahan minun työkaverini ovat. Eivät he pahalla ihmetelleet. Yksikin paljasti, että on saanut esikoisensa nuorempana kuin minä. Toinen sanoi, että olisi halunnut lapsia yhtä nuorena kuin minä. Hurraa miulle, teiniäitiydestä huolimatta. Työkavereiden kommentit ovat vaan naurattaneet. Olen vain naurahdellen nyökytellyt, että juu, olen mie niin nuori. Ja kyllä, esikoinen täyttää tänä kesänä viisi vuotta. Mutta mitäs sitten, ajattelen. Toivottavasti muillakin nuorilla äideillä on samalla tavalla oma (vastuullinen) päänsä, eivätkä he mieti, mitä muut ajattelevat. Teiniäidinkin tulevaisuus voi olla ihan valoisa - kuten minullakin. Elämässä on aina ongelmansa ja mutkansa, mutta eivät nuo lapset ole niitä mutkia matkaan tehneet.


ps. nostalgian nimissä tässä teille postaukset Mimmin synnytyskertomuksesta ja Titiuun raskausajasta. Eikä unohdeta Titiuun synnytyskertomusta tai sitä, miltä sekundaarinen lapsettomuus tuntui pojan odotusaikana.


7 kommenttia

  1. Tää oli hauska postaus! (Mun äitikin luki :D ).
    Ihana nuori äiti - mä aina haaveilin että saisin lapset tosi nuorena ja musta 24 on tuntunut jopa aika vanhalta, puhumattakaan että jos se kolmas joskus tulee ja oon, apua, kolmekymppinen! :D
    Mun äiti sai mut 21-vuotiaana ja paitsi että on mahtavaa kun mummi on alle 50, niin tavallaan mä muutin pois kotoa sen ollessa alle 40 ja se varmasti on antanut oman vapauden mun äidille. Eli pelkkiä hyviä puolia teiniäitiydessä, totta kai! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, terkkuja sun äidille! ;-)
      Varmasti tästä aiheesta saisi vaikka kuinka paljon irti, sillä joillekin tämä nuoren äidin mystinen maailma on vain niin mystistä. Se on kyllä jännä tunne, kun en itse ajattele sitä ikää ollenkaan vanhemmuudessani. Mekin miehen kanssa oikein odotetaan villiä nelikymppisten aikaa, kun olemme painaneet tämän vauva- ja lapsiajan läpi. Tottakai me nautitaan tästäkin ajasta, en mie sillä... ;-D

      Poista
  2. Tunnustan, minä olin aiemmin se, joka ihmetteli joidenkin kovaa kiirettä nuorella iällä äidiksi. Tunnustan jopa miettineeni, että miten vielä lapsi itsekin voi lasta kasvattaa.

    Silmäni ovat sittemmin avautuneet. Osittain kiitos sinun ja Lapsellista-blogin Annan, joihin minulla on ollut ilo ja onni tutustua. Hyvä vanhemmuus ei todellakaan katso ikää. Se riippuu paljon enemmän persoonasta. Itse olin valmis äidiksi vasta reilusti yli kolmenkympin ja nyt, kohta 37 veenä, koen olevani juuri sopivan ikäinen äidiksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että tytön kiire tulla elämäämme minun ollessani vasta 19 vuotta, hirvitti ja pelotti. Ensimmäiset päivät vain itkin maailman julmuutta, kunnes jokin vahva tunne valoi minuun luottamusta ja uskoa. Ja joku hyvin vahva vauvakuume iski sitten tytön syntymän jälkeen, jonka ansiosta meillä on nyt ihana poikamme! Jotenkin jaksan uskoa, että tällä kaikella on merkitys ja en olisi minä juuri tälläisenä ilman lapsiani. Ikä ei ole tehnyt minusta äitiä, vaan nämä lapset tekivät minusta äidin. <3

      Poista
  3. En nyt ehdi sen kummemmin kommentoimaan, kuin että tosi monta mielenkiintoista postausta on tullut! En vaan ole ehtinyt toisten blogeja liiemmin lukemaan. Kaikenlaista uutta opin sinustakin. Ja ei, hyvä äitiys ei katso ikää. :)

    Niin, ja tuollaiset mammat ja paikat (toisessa postauksessa), joissa herää muistoja, on kullanarvoisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olet ihana, Katri! Olen itsekin juuri nukkumaan menossa, mutta sen kerron, että on todella kiva saada sinulta palautetta. Ehkä me vielä kesällä nähdään ja rupatellaan ja tutustutaan paremmin. :-)

      Poista
    2. Kiitos! <3 Ja kyllä, ehdottomasti treffataan! :)

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!