Vuosi ja kahdeksan kuukautta

Meidän pieni mies täyttää keskikesän kuumuuden alla vuoden ja kahdeksan kuukautta. Ei mikään erityinen virstanpylväs iän kannalta tämä, jolloin tehdä kooste tästä pienestä pakkauksesta täyttä rakkautta ja tappuraa. Kuitenkin aika hyvä hetki tehdä pieni kooste itselleen muistiin, millainen on meidän täynnä elämää ja tahtoa (ja aika rutkasti) oleva taapero, kun pojan kehitys on tuntunut ottaneen suuria askelia. Ihan näin ohimennen sanoen on aika uskomatonta, että olemme nyt tässä taaperovaiheessa, jossa on kaukana ne yöttömät yöt pienen tissimiehen kanssa. Pieni niisk.

Ja nyt esittelen teille meidän lyhyessä ja kiinteässä tietopaketissa. Olkaa niin hyvät!


NUKKUMINEN
Tämä meidän mies on nukkunut aina huonosti. Oikeastaan näistä unista ja unikoulun vaikutuksestamme elämäämme voisi tehdä ihan oman postauksensa, mutta lyhyesti summaan nukkumisemme näin: Nukkumatti kutsuu päivän aktiviteeteista riippuen noin klo 19-20 maissa. Ennen nukkumaanmenoa iltarutiineihin kuuluu iltapala, hampaiden pesu, ehkä suihku, näin kesällä vaippasilteen unipussiin kömpiminen ja pupu toisessa kädessä ja maito toisessa kädessä olohuoneen sohvalla lepäily. Poika täytyy kantaa sylissä makuuhuoneeseen, mutta sitä ennen on saatava hyvät yöt ja pusut poskelle jokaiselta perheenjäseneltä. Vuoteessa vielä toivotetaan hyvät yöt ja lausutaan sanat hyvää yötä, Jeesus myötä. Poika tykkää myös, jos häntä kutsuu pikku-Nipsuksi (Nipsu = Pissu/Pipsu). Yöt nukutaan korvatulehduksesta riippuen läpeensä aamukuuteen, huonoina aamuina puoli kuuteen saakka (joskus unet loppuvat jo viideltä). Yöllä voi tarvita vettä, mutta muuten yöt ovat ihan ok. Sairasteluputken loputtua unet varmasti paranevat.  Päiväunet ovat 1,5-2 tunnin luokkaa, ainakin aina tarhassa ja mummin kanssa. Meidän kanssa päikkäreille on käytävä yhdessä nukkumaa, jos haluaa saada pitkät unet. Muiden kanssa poika nukkuu kuin enkeli.

SYÖMINEN
Pahimmat vatsaoireet ja ihottumat tuntuvat olevan mennen talven lumia. Jos ei altistuminen ja siedätys ole tehonnut, niin ainakin kesä on tuonut helpotusta allergioihin ja oireisiin. Nyt siis voimme maistella kaikkea samaa kuin kaikki muutkin. Kala ja kananmuna ovat vielä testausvaiheessa. Pojan lempparia on rusinat, juusto, jogurtti, banaani, omena, nakki, kana, hunajamurot, kaurapuuro mehukeiton kanssa.. Mitä vielä? Hienokurkku tuo mies vielä on, joten "isot" palat vihanneksia vain käyvät pureskeltavana suussa, mutta ei vielä mene kurkusta alas. Vaikka kuinka olemme alusta asti kaikkea maistelleet, niin silti tästäkin lapsesta on tullut joskus hyvinkin valikoiva ruan suhteen. Ennakkoluuloinen hän ei sentään ole, vaan kaikkea maistellaan. Poju syö hienosti itse, ellei päätä kaataa täyttä puurolautasta ruokapöydälle ja syödä sitten siitä (testattu nimittäin on). Harvoin saa enää syöttää. Tarhan alettua tammikuussa poika on syönyt itse haarukalla ja lusikalla.


LEMPILEIKIT- JA LELUT
Vaikka kuinka yrittäisin tarjota monipuolisesti leluja, niin parhaimmat lelut ovat junarata ja autot. Hirveän hauskaa on myös kasata pino tavaroita käsiinsä ja kuljettaa niitä ympäri kämppää. Palikoilla rakentaminen sujuu aika näppärästi, kun tarpeeksi keskittyy ja pyörittelee kieltä suussa. Taaperomme osaa käyttää hyvin mielikuvitusta, eikä ole nirso lelujen suhteen. Poika voi innostua jopa H&M:än pienestä hengarista, jota hän voi pitää käsissään koko päivän. Kiikkuminen ja liukumäestä laskeminen (isoimmasta liukumäestä aina tietenkin) ovat hittejä leikkipuistossa. Paikallaan herra ei tunnu pysyvän ulkona, joten minä en vielä koe mitään ihanaa-elämyksiä penkillä istuen ja lehteä lukien. Äitiä karkuun juokseminen on myös yksi suuri huvi. Kaikenlaiset piiloleikit ja kohta minä nappaan sinut ja kutitan-leikit ovat parhaita. Pojan vieressä täytyy olla istumassa, kun hän leikkii leikkejään. Joskus tulee hetkiä, jolloin siinä samalla saan itsekin tehdä omia juttujani. Ehdottomasti lemppari pehmoleluista on Pentikin sininen unipupu!


PUHUMINEN
Sanavarasto on jo sitä luokkaa, että olen armottomasti tippunut kärryiltä, mitä kaikkia sanoja pojalta tuleekaan. Sanojakin jo yhdistellään todella hyvin: mummi(n) sukka, äiti tule, äiti istu, anna lisää, isi töissä, Mimmi-sisko.. Puhetta hän ymmärtää loistavasti, jos vain niin haluaa. Poika ei ole koskaan hiljaa, ellei hän ole todella keskittynyt johonkin, jolloin suupielessä tiellä pyörivä kieli estää puhumisen. Laulujakin poika tapailee, kuten aurinko armas (hämä)häkki ja koko päivän. Laululeikit ovat mieluisia. Musiikin tahtiin heilutaan ja lauleskellaan usein. Jos sisko höpisee omia juttujaan veikan vieressä, niin poika kommentoi siskon puheita joo joo:lla tai muuten vain sanoilla.

POJU JA MUUT IHMISET
Pojalla on meneillään aika paha uhma ja äiti, äiti, äitii-kausi, niin silti poju tulee toimeen muiden aikuisten ja lasten kanssa. Hän huutelee jo mummien perään kovasti. Sisko on ihan ykkönen pojan elämässä ja tarhakaverien nimiä hoetaan vielä iltapalaa syödessä. Omat tarhantädit ovat mahtavia hoitajia ja poika on tykästynyt heihin ikihyväksi. Kummatkin lapset ovat vauvoina olleet tissin perään itkijöitä, eikä aina isi ole kelvannut hoitajaksi. Nyt on toinen ääni kellossa ja isi on ihan tosi hauska veikko. Isin ja äidin leikit ja jutut eroavat toisistaan, mutta sen parempi lapsille, jotta saa erilaista tekemistä ja huomioita kummaltakin. Nyt miehen ollessa työmatkoilla, poika on kysynyt joka ilta ja aamu isin perään. Ulkopuolisista ihmisistä mummit ovat seuraavaksi tärkeimmät ihmiset pojan elämässä. Sen verran sosiaalinen tapaus on tämä meidän mies, että sormella osoitellaan muita ihmisiä ja huudellaan moi melkein jokaiselle vastaantulijalle. Ei ole tullut vastaan vielä henkilöä, jota poika olisi pelännyt.


UHMAIKÄ
Juu, viimeisen puolentoista kuukauden aikana meillä on pyörinyt huushollissa varsinainen pyörremyrsky. Usein niitä myrskyjä on kaksi, mutta tämä pienempi ja pippurisempi ei kuuntele minkäänlaista puhetta. Joskus kaikki on pelkkää EI:tä. Joskus pitäisi saada jotain, mutta kun vaan tietäisi mitä. Äiti ei saa jutella puhelimessa. Äiti ei saa puhua ulkona muille kuin vain hänelle. Rattaat ovat ihan out! Kiviä on kengissä ihan koko ajan. Kaikki tavarat ja kivet ja tilpehööri pitäisi saada itselleen ihan omaksi, jotta ne voi taas heittää pois minuutin kuluttua. Ja ne kaikki kamat pitäisi mahtua kahteen pieneen nyrkkiin ja auta armias, jos ne ei sinne nyrkkiin mahdu. Telkkarista olisi kiva katsoa Autot-elokuvaa, Fröbelin palikoita ja Kaunotarta ja Kulkuria (meinasin muuten kirjoittaa Kultakutria) samaan aikaan. Joskus kelpaa Muumitkin tai Touhukkaat. Suihkussa on kiva käydä, mutta huonoina päivinä suihku on ihan kääk, vaikka sinne pyydetäänkin päästä. Aikamoista pyöritystä on siis tämän taaperon pienessä mielessä, varsinkin kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Rauhoittumine voi kestää aikansa ja joskus se vaatii sen, että antaa pojan huutaa. Kun hän siitä rauhoittuu, on parempi antaa olla pojan hetki itsekseen. Uhmakohtausta on turha yrittää saada ohi viemällä huomiota vaikka lentsikka-leikillä tai kutittamisella (isi on testannut nämä).

MISTÄ HÄNET TUNNISTAA
No, miten meidän taaperon tunnistaa muista? Hän ainakin hymyilee jatkuvasti, ellei ole juuri suurien tunteiden vallassa. Hänellä on mitä suloisin ääni, ja äiti hali on parhainta, mitä pienestä suusta voi kuulua. Myös pusut ja halittelut ovat kaikkien meidän mieleemme. Poika tykkää nauraa ja tehdä asioita, jotka naurattavat itseään ja muita (kuten alasti ympäri asuntoa juokseminen ja lopulta nakuna sohvalla pomppiminen). Sukat ovat yksi suuri pojan elämässä pyörivä juttu. Nimittäin jos sukat hän haluaa jalkaansa, niin silloin ne on myös pistettävä. Viikonloppuna mummin ollessa lapsenvahtina poika vänkäsi helteestä huolimatta omaan jalkaansa sukat, sillä mummilla oli myös sukat jalassa. Sukat täytyy myös olla oikeanlaiset. Hän varmaan valikoi ne fiiliksensä mukaan. Jos sukka on huonosti, se kyllä kerrotaan heti ja asia (eli sukka) täytyy korjata. Sukkien pois vetely jaloista on ollut ihan alusta asti tosi hauskaa tekemistä. Toinen pojan sydäntä lähellä ja päänvaivaa aiheuttava aihe on roskat. Poika siivoaa tunnollisesti kodin nurkista löytyviä roskisa keittiön roskikseen. Jos käsissä on joku hius tai nukan palanen, niin se täytyy saada heti pois. Kokkia, poika huutaa! Ei ole meidän poika myöskään mitään ilman tititii:tä, eli ruokailun jälkeen syötäviä ksylitolpastilleja. Niitä täytyy saada kolmesti päivässä. Useamminkin, jos vain vanhemmat antaisivat. 

Taaperomme on siis mitä ihanin tapaus pippurisesta luonteesta huolimatta. Näin menneitä muistellen tämä taaperoaika on erilaista. Pojan luonne on paljon vilkkaampi ja eläväisempi kuin siskonsa aikanaan. Onhan tuo tyttökin aikamoinen pakkaus, mutta taaperona hän tuntui olevan vähän rauhallisempi. Vaikka olemme nyt kaksi pojan kanssa, niin ihan lomaksi ei tätä voi kutsua. Nautin ajastani kuitenkin suuresti, enkä vaihtaisi tätä pois mihinkään. Poikamme on tuonut valoa ja rakkautta elämäämme. Niin ihana hän on. Purkitan tämän hetken sen ylä- ja alamäkineen ja muistelen tätä aikaa lämmöllä. 


2 kommenttia

  1. Ihana postaus pikkuhurmurista! Mulla on tekeillä vastaavanlainen postaus neiti Tahtotaaperosta :-)

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!