A BEAUTIFUL BODY HAASTE

Mami go go-blogin Minttu sen aloitti. Puolessatoissa vuorokaudessa monet ja taas niin monet muut bloggaajaäidit ovat tarttuneet haasteeseen, jonka Minttu blogissaan heitti. Aihe on tärkeä ja aivan loistava: olla ylpeä itsestään ja omasta vartalostaan. Minäkin tartuin omalla tavallani haasteeseen. Tässä siis mie olen, minä ja minun vartaloni. Rakas mieheni on ottanut kuvat, joten tässä on vartaloni hänen näkökulmastaan, mutta teksti tulee suoraan sydämestäni.


Minun vartaloni kasvutarina alkaa kymmenen vuoden takaa. Aikana, jolloin paha oloni purkautui ehkä huonoimmista tavoista ikinä - syömishäiriöllä. 164 senttinen 14-vuotias minä painoi pahimpana aikana 47 kiloa. Asiasta en ole sen kummemmin muille kertonut, sillä jollain ihmeen tavalla taistelin yksin irti vartaloni kiduttamiselta - ajan kanssa. Enkä tietenkään jäänyt kenellekään kiinni, vaikka olinkin laihtunut. Häpesin sitä aikaa ja häpesin vartaloani. Oli parempi, ettei kukaan tiennyt mitään. Kun lopulta pääsin irti synkimmästä ajasta, enkä enää tehnyt asioita, jotta en lihoisi, niin mieleni sopukoihin jäi epäilys ja epävarmuus omasta vartalostani.  Paino lopulta lähti nousuun, mutta takaraivossa väijyi joku, joka osasi latistaa minut katsoessani peiliin.


Kun aikaa kului tarpeeksi, niin olin aika kuivilla syömishäiriön ja niihin liittyvien ajatusten kanssa. Jokin kuitenkin muuttui, kun tulin raskaaksi. Olin raskauden alussa hoikka. Neuvolakortin ensimmäiselle käynnille painoksi kirjautui 55 kiloa. Viimeisellä käynnillä ennen synnytystä painoin 72 kiloa. Painonnousu näkyi vartalossani raskausarvin, joita tuli reisiini ja rintoihini. Vatsani säilyi arvilta, mutta pyöristynyt olomuotoni alkoi taas ahdistaa. Taistelin synnytyksen jälkeen vuoden, jotta pääisisin taas lähtöpainooni. Pidin synnytyksen jälkeen itsestäni huolta, liikuin ja yritin aina välillä syödä terveellisesti. Aloin taas näyttämään omiin silmiini hyvältä. En voinut kuitenkaan päästää painoa tippumaan alle lähtöpainon, sillä tiesin, että silloin se homma lähtisi lapasesta.


Sitten tuli toinen raskaus. Yritin pitää tarkempaa syömisistäni, jotta synnäriltä palaamiseen ei liittyisi suurta ahdistusta. Painoa tulikin toisessa raskaudessa vain 13 kiloa, jotka ahdistivat huomattavasti vähemmän, kuin se luku 17. Tässä raskaudessa osasin kuitenkin nauttia pyöristyneestä vartalostani. Annoin vatsan pullottaa jo ennen toista kolmannesta. Söin sitä mitä teki mieli, enkä antanut pahoille ajatuksille valtaa, jotka olisivat käskeneet minua olemaas syömättä toista pullapalaa. Synnytyksen jälkeen pehmeä ja pyöreä vartaloni oli ihan hauska - varsinkin, kun minulla oli taas isot tissit! Tiesin, että paluu entiseen vartaloon voi kestää aikansa ja annoin sen muovautua siihen suuntaan, kun parhaaksi näen. Olen hemmetin hyvän näköinen hääkuvassamme, vain kaksi kuukautta synnytyksestä.


Nyt ensimmäisestä synnytyksestä on aikaa yli viisi vuotta. Toisesta sen vuoden ja yhdeksän kuukautta. Imetyksen lopetin vuosi sitten, joten E-kuppi on vaihtunut jo aikoja sitten perinteiseen A-kokoon. Toisessa raskaudessa vältyin raskausarvilta, mutta lantioni on leventynyt synnytysten jäljiltä. Reisissäni kuultaa himmeät arvet selluliitin kanssa. Massu pömpöttää aina silloin tällöin. Enää on turha haaveilla paluuta 17-vuotiaan kroppaan, jossa muistan viihtyneeni hyvin. Mutta arvaattekos, että viihdyn 24-vuotiaan, kahden lapsen äidin vartalossa myös aika pirun hyvin.


Nyt, kun käyn salilla tai syön terveellisesti, niin teen sen enemmänkin henkisen jaksamisen vuoksi, kuin fyysisen ulkomuodon. En ihannoi laihuutta, vaan ihastelen kauniita, hieman treenattuja vartaloita, joiden eteen on tehty työtä. Minusta ei ehkä koskaan tule sellaista, mutta töitä minun täytyy aina välillä tehdä itseni vuoksi. Kymmenen vuoden jälkeen olen oppinut kantamaan itseäni juuri sellaisena, kun sillä hetkellä satun olemaan. Vartaloni on tehnyt jotain suurenmoista. Se on synnyttänyt kaksi lasta ja ruokkinut kumpaakin lasta kahdeksan kuukautta! Olen siitä niin ylpeä. Peilissä hymyilee iloiset kasvot. Olen taas 164 senttinen ja 55 kiloinen - vain vähän muuttuneena. Mutta se muutos on ollut kaikki hyvästä. 


Räväyttäen rannalle

Tänään teimme sen: lähdimme vihdoin koko porukka yhdessä rannalle. Mukaan lähti aivan liikaa eväitä, kaksi hyperaktiivista ja sisällä kökkinyttä lasta, hieman töistä ja yleisestä väsymyksestä närkästynyt äiti ja lomalla oleva väsynyt isi. Muistimme sentään pakata mukaan aurinkorasvat ja pyyhkeet. Päätimme ajaa vähän pidemmälle päästäksemme uimaan, sillä noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä sijaitsi jo vappuna korkattu uimaranta isoine nurmikenttineen ja leikkivälineineen.




Minulla oli työpäivän päätteeksi ihan muut suunnitelmat, kuten tunnin hikijumppaa kuntosalilla, eikä mikään rannalla lojuilu. Paahtava helle ja pieni sarvi otsassa pakotti minut kuitenkin luopumaan raudan pumppaamisesta, vaan päätin, että nyt tehdään jotain kivaa yhdessä. Meillä ei tapahtunut kotona mitään "kulta, tulen niin energisenä töistä ja mietin, että lähdettäisiinkö rannalle? Ai lähdetään, kuinka ihanaa. Tehdään nämä eväät yhdessä ja ratsastetaan aurinkon alle"-keskustelua, vaan kommunikointimme kuulosti enemmänkin tältä "siis etkö ole tehnyt täällä kotona yhtään mitää? mäkätijäkäti. Ai lasten hampaatkin on vielä pesemättä?! Etkä ole antanut edes lämmintä ruokaa?!! murmutimutmit, mussunmussun. Kello on jo PUOLI NELJÄ! Nyt mies mäkämämkämä. Minä otan lapset ja lähden rannalle. Oletko tulossa mukaan? Ai, olet vai, no ala tulla tekemään eväitä"
Juu, kuulosti varmaan kauhian kivalta. Siinä sitten isot kassit mukana kurvattiin kaupan kautta rannalle, kun pahimmat höyryt oli päästetty jo pois kotona.



Rannalla oli ihan jees, vaikka aluksi pelkäsinkin sitä lasten perässä loputonta juoksemista. Onneksi meitä oli kaksi aikuista mukana, ja vuorotellen jopa makoiltiin hetki viltillä. Meillä kumpikin lapsista on aivan uskomattomia vesipetoja, joten voitte kuvitella, kun puoli kahdeksalta piti sanoa hampaita kalistaville lapsille, että olisi jo aika lähteä kotiin. Pienen itkuvirren saattelemana päätimme parituntisen rantareissumme onnellisesti ja nyt kumpikin lapsi on jo pää tyynyssä. Isin ja äidinkin viikonloppu sai vähän mukavamman alun.
Otetaan varmasti vielä uusiksi!


Vadelmia ja illan hämärän pohdintoja

Minun kahdeksan päivän työputki katkesi yhdeksi päiväksi, kun mies tuli sen verran kipeäksi, ettei hänestä ollut enää lasten kanssa olijaksi. Päätin sitten lähteä lasten kanssa pois jaloista ja suuntasimme auton kohti Pyörämummin mökkiä. Armottoman iso kuvapläjäys on siis sieltä ihanasta puutarhasta, josta saimme kotiin vietäväksi vähän vadelmia ja mustia viinimarjoja. Lapset ottivat kyllä ilon irti mökillä olosta ja pistivät tuulemaan. Iltakuuden jälkeen mökin iltapalapöydässä vähän mietittiin, ettei vain tuo vauhtikaksikko olisi sittenkin hieman ylivilkas. Kyseessä taisi olla kuitenkin vain raittiinilmanmyrkytys, sillä mökillä kyytiä sai niin vattupensaat, kuivumassa olevat sipulit ja kukkapenkki.






Olen aika hyvin vältellyt kesällä tunteenpurkauksia ja ankaraa tilitystä blogissa. Talvella olo oli niin negatiivinen, että joskus on hyvä pistää edes jostain hanat kiinni, vaikka elämä heittelisikin edelleen miten sattuu. Tänne olisi houkuttelevaa päästää ne suurimmat höyryt päänupista, hakea vertaistukea, valittaa, itkeä ja känistä suuttuneena. Kesän aikana on kuitenkin tuntunut, että täytyy vetää vähän taaksepäin. Eihän täällä olla ihan kaikkea likapyykkiä kuitenkaan julkisesti pesty, vaikka välillä se ajatus tuntuisi kovin houkuttelevalta.




Arvostan itse kovasti niitä kanssabloggaajamammoja, joiden ero isästä on tullut esille blogeissa, ja niiden aiheuttamista tuntemuksista on uskallettu jakaa muille. Nyt siis sanon heti, että meillä ei sellaisia asioita käydä läpi, mutta esimerkkinä toisten rehellisyydestä ja aitoudesta tahdoin vain sen ottaa esille. Minulle on sattunut muutamia ikäviä asioita kesän aikana, joita olisin tahtonut purkaa kirjoittamalla, avata kaiken ruudulle.





Lähipiirissäni on kuohunut tai ainakin vähän kuohahdellut. Se on verottanut joskus vähän liikaakin. Olen joutunut itkemään toisten takia, olen tuntenut tulleeni petetyksi, olen tuntenut itseni huonoksi ihmiseksi ja ystäväksi ja petturiksi. Olen ollut surullinen, olen ollut vihainen maailmalle, olen ollut vihainen itselleni. Välillä on tuntunut, että ote tiettyihin ihmisiin on kaikonnut. On tuntunut, että olen menettänyt arvokkaita asioita elämässäni. Olen ikävöinyt ihmisiä elämässäni. Olen tuntenut henkistä välimatkaa ihmisiin ja asioihin. Joskus olen syytänyt valintojani. Olen miettinyt, jos en olisikaan ollut vielä koulussa, niin olisiko tietyt ihmissuhteet hoituneet paremmin. Olisinko ollut parempi ihminen. Parempi äiti, vaimo ja ystävä. Olen pohtinut ankarasti. Mutta ennen kaikkea, olen ikävöinyt kaikkea hyvää elämässäni.




Onneksi elämän tietyt osa-alueet pysyvät hyvinä. Lapseni ovat parhaita maailmassa. Pyörämummi ja hänen mökkinsä toimi seesteisenä turvasatamana eilen meille. Keräsimme vain vattuja ja ihastelimme suureksi kasvaneita sipuleita. Kiikuimme lasten kanssa keinussa. Söimme marjoja ja pannukakkua. Nauroimme ja juoksimme. Mietin aiemmin, olisinko kirjoittanut vain mukavasta päivästämme mökillä kuvien kera. Koin nyt tarvetta vähän pintaa syvällisemmälle pohdinnalle. Kohta loppuva työ paljastaa, että loma on alkamaisillaan, mutta niin on myös koulukin. Kesällä suunnitteilla olleet asiat eivät ole kaikki toteutuneet. Siksi minulla onkin iso ikävä tiettyjä ihmisiä elämässäni. Toivottavasti he tietävät, että ajattelen heitä joka päivä!    


Porkkanakakkua ja maaseudun rauhaa

Kiitos Onnistain on puolet sinun Katrille, joka antoi loistavan menovinkin meidän seuduille. Tänään huristelin lasten ja mieheni serkun kanssa maaseudun rauhaan, peltojen keskelle, nauttimaan kahvikupposesta ja herkupiirakoista. Kohteena oli Hommanäsin kartano, vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Porvoon keskustasta.

Meillä kävi loistava tuuri, kun mieheni serkku tuli pieneksi hetkeksi kesätöihin meidän kulmille. Normaalisti pitkän välimatkan päässä olevia sukulaisia (omia tai miehen) ei tule nähtyä tarpeeksi usein. Nyt oli kuitenkin siihen mahdollisuus, joten päätimme lähteä yhdessä vähän tutkimaan ympäristöä. Vielä kuukausienkin jälkeen muutosta pää voi lyödä tyhjää, kun pitäisi lähteä näyttämään Porvoota vähän keskustan ulkopuoleltakin. Onneksi täältä löytyy vaikka ja mitä paikkoja ja tekemistä. Eipä ole kahvi maistunut koskaan niin hyvältä, kuin se maistui tänään pellon laidalla.

Aamukahvit tulivat siis tarpeeseen, loistavasta seurasta puhumattakaan. On ilo huomata, että miehen sukulaisista on tullut minulle läheisiä, vaikka usein ei tavattaisikaan. Mukava oli hetki yhdessä, vaikka kartanon laiturilla vähän hirvitti, että kumpi lapsista molskahtaa ensin veteen. Onneksi selvisimme reissusta kuivina - ja kylläisinä!










Suosittelen lämpimästi tutustumaan kyseiseen kartanoon ja kahvilaan. Pääset sinne joko autolla tai veneellä! ;-)


Arjen havaintoja: yksin ja perheen kanssa

Tuleva yö on viimeinen yöni yksin. Perhe kotiutuu huomenna minun iltavuoroni aikana, joten illalla yhdeksän jälkeen pääsen taas pussaamaan ja rutistamaan reissulaisia. Onkin ollut jo aikamoinen ikävä, plus että mökillä sattui pojalla ikävä allerginen reaktio, joka kävi vähän huolettamaan tätä äitiä. Onneksi kaikki päättyi onnellisesti ja poika on kunnossa!

Nyt se oma aika on kuitenkin loppumaisillaan, ja aika kivaahan se aikani yksin on ollut. Yksi vapaapäivä minulla ehti olla, mutta perjantaina alkoikin kahdeksan päivän työputki, joka jatkuu ensi viikon perjantaille asti. Työt on muuten ihan kohta tehty ja oma minilomani alkaa!

En muuten muista, koska olisin ollut näin kauan yksin kotona. Varmaan joskus tytön ollessa pienempi. Tämä tuli tarpeeseen, vaikka mitään muuta tämä aika ei ole sisältänyt, kuin töitä, Sinkkuelämää ja kuntosalilla notkumista. Aika luksusta, jos voi näin sanoa.

Tein myös kaikelta möllöttämiseltäni havaintoja, kun vertasin elämän helppoutta ja vaikeutta yksin ollessaan ja perheen kanssa. Tässä niistä muutamia..

  • Yksin.. Yöt saa nukkua heräämättä ja joutumatta kenenkään palvelijaksi tai unisen puolison ruhjomaksi. Jos joudut heräämään, on kyseessä luultavasti vain vessahätä tai se, että sinua pelottaa nukkua yksin.
  • Perheen kanssa.. Yöllä voi joutua heräämään juottamaan janoisille vettä, taluttamaan unisia pissalle, nostamaan pudonneita lapsia takaisin sänkyyn, antamaan unilelun, repimään vieressä nukkuvalta oman peittosi takaisin, huutamaan yösyöpölle, että nyt pois jääkaapilta tai heräämään huutoon, joka kertoo, että nyt tuli oksennus huoneen lattialle.
  • Yksin.. Vaikka heräisitkin aikaisin aamulla, mikään ei velvoita sinua nousemaan vielä vuoteesta. Voit kuluttaa jopa tunnin surffaillen kännykällä tai vain katselemalla kattoa. Jos tulee pissahätä, osaat pidättää vielä muutaman minuutin. Nälän yllättäessä on helppo hakea peiton alla mutustelevalle leipä. Saat myös vallata koko sängyn ja siinä olevat untuvavalmisteet itsellesi.
  • Perheen kanssa.. Sinut tullaan ensinnäkin herättämään vuoteesta kamalan aikaisin, ellei käskevä ääni kuulu toisesta makuuhuoneesta, että nyt ollaan hereillä ja alkakaahan viihdyttämään. Yleensä se on äiti, joka joutuu luopumaan sängyn lämmöstä, kun isämies jää (kuurona ja mykkänä) nukkumaan. Jos yrität saada lapsia viereesi pötköttämään, niin joudut makaamaan kylmissäsi ilman tyynyä ja peittoa, sillä niitä käyttää kaksi pientä ihmistä. Etkä oikeastaan edes mahdu enää sänkyyn makaamaan kolmen muun perheenjäsenesi takia - ellet ole innostunut tekemään kasaa heti aamusta.
  • Yksin.. Paikka, jossa kuninkaatkin käyvät yksin, on varmasti aina tyhjä. Kukaan ei tule kysymään sinulta, missä on kadonnut nukke, haluatko maistaa juuri valmistusprosessissa olevaa kastiketta tai vieressäsi ei kuurata vessaharjalla lattiaa. Eikä kukaan koputa, että pitäisi pitää kiirettä, koska juuri käytössäsi oleva pönttö on haluttua kamaa muillekin. Voit meikata rauhassa ilman, että puuteria täytyy olla tupsuttelemassa toisten poskille. Pönttö ja lavuaari ovat puhtaita ja suihku on aina vapaa. Saat myös harjata hiukset rauhassa, eikä töihin tarvitse mennä puoliksi laitetussa poninhännässä tai vain yksi silmä meikattuna.
  • Perheen kanssa.. Et saa mennä vessaan yksin, ellet laita ovea lukkoon. Silloin yleensä joku hakkaa ja huutaa oven takana. Vieressäsi käy hirveä trafiikki, ja sinulta odotetaan hyvin pikaista toimintaa. Suihkun lattia on koko ajan märkä, vessanpöntön kansi on ylhäällä, hammastahnaa löytyy lavuaarin reunalta ja siten myös puhtaan paitasi helmasta. Vaipparoskiskin haisee.
  • Yksin.. Eteinen on siisti, eikä se sisällä pikkukiviä, hujan hajan heitettyjä kenkiä tai vaatteita, roskapusseja tai leluja. Pääset vapaasti kulkemaan sisälle ja ulos. 
  • Perheen kanssa.. Et löydä eteistä kaiken sen tavaran alta. Sitä ei edes kutsuta eteiseksi, vaan se on laskeutumisalusta monelle tavaralle, jotka löytyvät viimeisenä juuri täältä, kun koko muu kämppä on myllätty.
  • Yksin.. Tiskikonetta voi pitää vapaasti auki, jotta astiat kuivuisivat nopeammin. Eikä se edes täyty yhtä nopeasti.
  • Perheen kanssa.. Tiskari on aina täynnä - likaisia astioita. Sitä ei kukaan muu tyhjennä kuin äiti tai taapero, joka varastaa kaiken, jonka käsiinsä vain saa. Vieraat voivat etsiä puhtaita haarukoita lastenhuoneesta.
  • Yksin.. Sinulla on yksinoikeus kaukosäätimeen, ja se löytyy aina sieltä, minne sen viimeksi laskit.
  • Perheen kanssa.. Äiti ei edes ehdi nähdä kaukosäädintä, saatikka päättää, mitä televisiosta katsotaan. Ja jos sinulla olisi mahdollisuus päästä television äärelle, et löydä kaukosäädintä.
  • Yksin.. Voit syödä mitä vain sohvalla (ja rauhassa), aamupalasta lähtien. Murusia ei löydy syömisesi jälkeen sohvalta, matolta tai keittiön pöydän alta. Kukaan ei edes uskoisi, että asunnossa on on juuri syöty.
  • Perheen kanssa.. Voit määrittää keittiön lattialta tai työtasoilta, mitä perheesi on syönyt viimeisen viikon aikana.. 
  • Yksin.. Sinulla on säännölliset ruoka-ajat ja voit syödä kaikessa rauhassa ilman, että selkäsi käännettyä juustot ovat hävinneet leivältäsi.
  • Perheen kanssa.. Sinulle ei suoda säännöllisiä ruokailuaikoja. Saat syödä sitä, mitä jäljelle jää - ja yleensä seisaaltaan.
  • Yksin.. Sinulla on myös täysi valta ja kunnia jääkaappiisi. Mehua löytyy aina yli litra. Jos jääkaappi vahingossa pääsisikin tyhjenemään kokonaan, et saa vuosisadan romahdusta, vaan menet kiltisti kauppaan. Jääkaappi on kyllä muutenkin aika tyhjä, sillä syöt niitä samoja juttuja jopa päivä.
  • Perheen kanssa.. Ostamasi mehupurkki on vain koristeena jääkaapissa. Vain tekemäsi salaatti pysyy koskemattomana. Olet myös vastuussa kauppalistan tekemisestä ja jääkaapin sisällöstä. Vaikka et koskaan ole se, joka syö sen viimeisen jogurtin, niin kuudennen aistisi täytyy olla valppaana ennakoimaan nämä asiat ja pitämään varastoja yllä. Jääkaapin virkaa toimittaa usein keittiön työtasot, jolta löytyy perheen juusto ja margariini. Miehesi sanoi siivoavansa ne kohta pois. Kohta oli jo tunti sitten.
  • Yksin.. Pyykinpesu on astetta helpompaa siinä mielessä, että pestävät vaatteet löytyvät aina pyykkikorista. Saat myös rauhassa ripustaa pyykit kuivumaan. Voit heittää likaiset salivaatteet milloin vain pesuun, sillä kuivumassa ei ole joukkueteltallista vaatteita - eikä kukaan ole käsi ojossa iltakympiltä, että tämä kauluspaita pitäisi olla käytössä huomenna aamulla, kiitti.
  • Perheen kanssa.. Sellaista asiaa ei ole, kuin vajaa pyykkikori. Joudut metsästämään vaatteita ympäri asuntoa. Pyykkien ripustamisesta tekee astetta haastavampaa yksi taapero, joka vetää märkiä sukkia sitä mukaan alas, kun niitä laitat kuivumaan. Ja aina on pyykkiä kuivumassa - ja pesussa.. Toisaalta joskus niitä pyykkejä tuodaan sinulle vapaaehtoisesti suoraan puhtaina (tai likaisina) koneesta.
  • Yksin.. Voit tehdä kolmea asiaa samaan aikaan, ja ne kaikki kolme asiaa liittyvät vain sinuun. Kuten syöminen, meikaaminen ja lempparisarjan katsominen - kaikki samaan aikaan, jei! 
  • Perheen kanssa.. Jos aloitat yhden oman homman, rinnalle tulee kaksi muuta asiaa, jotka liittyvät perheenjäseniisi. Yleensä ne ovat siivoaminen, sirkushuvina oleminen ja vaipan vaihto. Myös mies tarvitsee usein apua kadottamiensa tavaroiden etsimiseen ja etsintöjen koordinoimiseen.
  • Yksin.. Voit katsoa lempparielokuvaasi kolme kertaa putkeen.
  • Perheen kanssa.. Joudut katsomaan Salami McQueenia ties kuinka monennetta kertaa peräkkäin.
  • Yksin.. Olet aina ajoissa töissä, sillä lähtöösi ei liity mitään kriisejä.
  • Perheen kanssa.. Olet juuri ja juuri ajoissa töissä, mutta hiestä märkänä, kun kotona oli taas joku kakkavaippakriisi tai "isi kadotti kotiavaimet sadannen kerran"-kriisi.
  • Yksin.. Teet pellillisen pannukakkua, jonka saat syödä aivan yksin haluamaasi tahtiin.
  • Perheen kanssa.. Saat ehkä yhden palan säälistä ja tunnin päästä leipomisesta olet jo pesemässä uunipeltiä.
  • Yksin.. Voit tehdä salilla kolmen tunnin treeniputken.
  • Perheen kanssa.. Meneekö perhe-elämä Jillian Michaelsin mielestä 30 day shredinä?
Kaikesta yksinolemisen helppoudesta huolimatta käännyn perheen kanssa olemisen puolelle. Ei ole elämä yhtä värikästä ja tilanteita täynnä ilman tätä perhettä. 

Varmasti tulen haluamaan omaa aikaa tällä tavalla jatkossakin, mutta nyt vain tahtoisin töiden jo loppuvan ja perheen yhteisen ajan alkavan!!



Muistoja laatikossa

Kaivoin eilen tosiaan esille tytön vanhan äitiyspakkauslaatikon, jonne olen laittanut säilöön vanhoja muistoja. Nämä muistot eivät nyt niin kovin erikoisia ole, mutta jotekin niitä oli todella kiva hypistellä. Jokainen tavara ja paperi toi heti mieleen ne tilanteet, josta ne ovat muistoksi päätyneet. Laatikosta löytyi pienempi laatikko täynnä vanhoja Akkareita (Don Rosa-sarjiksia tietenkin vain), kaksi vanhaa päiväkirjaa (kaikki muut olen valitettavasti tuhonnut :-( ), kasa kirjeitä ala- ja ylä-asteelta, elokuva- ja konserttilippuja, slämy, vauvakuvia, kasetti, lehtileikkeitä, hääjuttuja.. Laatikkoon olen säilönyt siis vaikka ja mitä. Nyt saatte vähän todisteita siitä, että minkälaisia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta olen saanut säilytettyä tähän asti.
















Laatikko on taas suljettu ja pakattu visusti kaappiin. Ehkä avaan sen taas joskus ja ihastelen vanhoja tavaroita, jotka tuovat vain hyvän mielen lapsuudesta. Jos ne pahat muistot kummittelevat aivojeni sopukoissa, niin ne hyvät muistot ovat ihan käsin kosketeltavissa ja siksi niin paljon voimauttavampia ja tärkeitä!


Yksinäisen perheenäidin päivä kuvina

No niin, menihän se vapaapäivä loppujen lopuksi kuin siivillä. En koe tekeneeni tänään oikein mitään, mutta silti on päivään mahtunut muutakin kuin pelkkää olemista. Mieskin on päivittänyt kuulumisiaan mökiltä, jossa on kaikki sujunut eilisen katastrofimatkan (mm. poju oksensi autoon) jälkeen ihan mallikkaasti. Ainoa ylimääräinen sydämentykytys tuli, kun mies kertoi pojan saaneen jonkun ötökän pistosta ärhäkän allergisen reaktion. Pojan kroppaan oli tullut punaista ihottumaa ja paljon paukamia. Kohtaus oli mennyt ajan ja kyypakkauksen avulla ohitse. Onneksi en ollut tapahtumaa näkemässä, sillä minä olisin vetänyt vähintäänkin dramaattisen itku-huuto-kohtauksen ja lähtenyt oitis sairaalaan. Nyt mökillä kuitenkin ollaan jo untenmailla ja huomenna illalla anoppi saapuu vähän miestä auttamaan ja antamaan ylimääräisen käsiparin.

Täytyy kyllä nostaa hattua ihan kaksin käsin miehelle, että on hän jaksanut lähteä mökille yksin lasten kanssa. Mökillä kun ollaan suht alkeellisissa oloissa..

Mutta, ei siitä sen enempää, vaan tässä olisi ihan vain minun päiväni kuvina. Jotta koko postaus ei täyttyisi tekstistä, niin kirjoitin jotain suuntaa antavaa kuviin, jotta pysytte kärryillä päivän kulusta. Ainakin päivä kuvina-postaukset ovat olleet suosiossa niin tässä blogissa kuin muissakin. Tämä onkin vain perheenäidin yksinäinen päivä kuvina. On ollut mukava päivä, vaikka ikävä on ollut melkein koko ajan. Huomenna ei ehdi ikävä tulla, sillä päivä menee iltavuorossa, jossa on täyttä toimintaa klo 14-21 välillä.




















Noin, siinä se minun päiväni oli. Ei mitenkään kummallinen, mutta olen nauttinut tietyistä asioista ja hetkistä ilman jaloissa pyöriviä lapsia ja miestä. Tekee tämä yksinolo ihan hyvää itse kullekin. Taidan vielä jatkaa sohvalla röhnöttämistä, kun huomenna saa nukkua taas pitkään.