Onnea, rakas blogini!



Rakas blogini,

olet jo kaksivuotias (ja siksi tämän postauksen tekemiseen meni tuhottoman paljon aikaa, enkä saanut liitettyä siltikään siihen kuvia). Kuinka tämä aika onkaan mennyt näin vauhdilla? Kahteen vuoteen on mahtunut niin paljon asioita, joiden mukana olet yrittänyt pysyä. Tahdon kiittää sinua tästä ajasta, jonka olemme yhdessä viettäneet. Toivottavasti pysymme yhdessä vielä jatkossakin. Olet ollut minulle pääni sisällön purkauspaikka. Olet kasvanut ajan mukana ja minä, bloggaajana olen kasvanut siinä samalla. Olet edelleen se paikka, jonne jaan elämäni iloja kuin surujakin, riitoja ja väsymystä. En tahdo luokitella sinua kuuluvaksi mihinkään tiettyyn kategoriaan, sillä oman tuuliviiriluonteeni vuoksi tahdon, että elät ja repsotat milloin mihinkin suuntaan - aivan kuten minäkin innostun ja elää papatan milloin mistäkin asioista (hetkeksi).

2011 - elokuusta eteenpäin
Sinä kai aloitit taipaleesi eräänlaisena raskaus- ja käsityöblogina. Olin elokuussa 2011 aika muhkeimmillani raskaana ja kotiäidin iltoihin tuli liikaa luppoaikaa. Pyörämummi oli opettanut minua ompelemaan ensimmäiset tyynyni ikinä, joista olin todella innoissani - kattokaa, osaan ommella tyynynpäällisen! Ajatuksena oli myös jakaa reseptejä leipomuksistani ja ruokaohjeita, mutta herranjamala, enhän minä osaa muuta oikeasti tehdä kuin pullaa ja sämpylöitä. Joskus onnistuin joissain muissakin leivonnaisissa, mutta reseptibloggaajaa minusta ei luojan kiitos ikinä tullut. Tahdoin kai kokeilla vähän kaikkea, mihin rahkeeni riittäisivät bloggaajana. Aika nopeasti kuitenkin kasvoit ulos siitä reseptien jakamisesta, mutta joskus saatoin esitellä korttiaskartelujani tai ompeluksiani. Alussa olin aivan liekeissä kirpparilta vitosella ostamaani nukkekotiin ja sen remppaamiseen.

Seurasit alussa tiiviisti raskausaikaani, mietteitäni raskautumisen vaikeudesta ja päiviemme kulusta kaksin tytön kanssa kotona. Mies kun työskenteli arjet toisella paikkakunnalla, joten olimme arjet kahden likan kanssa. Välillä suunniteltiin tulevia budjettihäitämme ja panikoitiin, mahdunko melkein heti synnytyksen jälkeen ostamaani hääpukuun. Todistit lukuisat sairaalareissumme (väärä hälytys osa 2) ennen pojan varsinaista syntymää ja olet tallettanut kummankin lapsemme synnytyskertomukset (Mimmin ja Titiuun).

2012
Talvella elit elämässämme mukana, kun minä olin kotona yksin lasten kanssa ja yritimme selvitä viikonloput kokonaisena perheenä. Poika osoittautui aika vaikeaksi tapaukseksi kaikkine univaikeuksineen ja vatsavaivoineen. Todistit 100 päivää kestäneen maidottoman diettini, johon ryhdyin pojan hyvinvoinnin vuoksi, koska imetyksestä en tahtonut luopua. Bloggaamisesta tuli talvella 2012 asteen kivempaa, kun hankimme miehen kanssa järjestelmäkameran. Kun talvi alkoi jossain vaiheessa kääntymään kevääseen, aloin valmistautumaan ensimmäisiin kätilökoulutuksen pääsykokeisiin.

Varmaan blogin täyttäessä vuoden, aloit vihdoin pääsemään edes jonkinlaisiin uriisi. Sain kauttasi jopa uusia äitituttuja, sielunsiskon eli Kahdesta Neljäksi-blogin Ellin, ja muita kavereita blogimaailmassa. Bloggaaminen tuntui hyvältä ja kirjoitin aina silloin ja niistä asioista, kuin parhaimmalta tuntui. Melkein vuoden yksin arjet lasten kanssa elettyämme, muutimme yhdessä uudelle paikkakunnalle. Silloin blogini tuntui todella tärkeältä kanavalta pysyä yhteyksissä ystäviini ja sukulaisiini. Podin todella kauan aivan mahdottoman isoa ikävää entiselle paikkakunnalle! Silti lopulta arjen oli lähdettävä käyntiin muutosta huolimatta. Uudelta paikkakunnalta tuli onneksi uusia ystäviä, ihan aitoa kahvi- ja leikkitreffiseuraa.

Syksyllä ja talvella tutustuin uuteen kaupunkiimme, matkustimme usein viikonloppuisin entisille kotikulmille ja kaiken keskellä luin uudestaan pääsykokeisiin. Poika kävi 1-vuotissyntymäpäivien aikana läpi maksullisen (koska mikään muu ei enää auttanut) unikoulun ja perheen unet paranivat melkein kertaheitolla sen jälkeen! Tyttö oli saanut puolipäivähoitopaikan nykyisestä päiväkodistamme, mutta pojan nukkumattomuuden takia aamupäivän tenttikirjan ääressä oli haasteellista. Silti jollain ihmeen kaupalla pääsin kuin pääsinkin tammikuussa opiskelemaan kätilöksi!!!

2013 tammikuusta syksyyn

Tammikuussa alkoi aivan uudenlainen arki opiskelevana äitinä. Vaikka aluksi bloggaaminen oli raskasta kaiken sen keskellä, niin silti seurasit talvemme edesottamuksia, pojan puolen vuoden korvatulehduskierrettä, yöhön asti tenttiin luettuja koulupäiviä, yhteisen arjen sovittamista nykyiseen malliinsa ja sitä, kuinka vaikealta se kaikki tuntui. Mutta todistit myös sen, että se kaikki on vaikeuksista huolimatta mahdollista ja että vaikeiden aikojen keskeltä löytyy aina auringonsäteitä!! Ehkä joskus voimien huvetessa oli helpompi vähän ryvetä väsymyksestä, koska sitten näki edessä siintävän valon paljon kirkkaampana! Olit suuri tukiverkkoni, rakas blogini, juuri silloin, kun oikea tukiverkko asui tunnin ajomatkan päässä.

Tuli kesä 2013, duuni kotihoidossa, isin loma lasten kanssa ja teholoma Turussa. Olit näissäkin sen verran mukana, kuin mitä aina ehtiä pystyin. Täytit kaksi vuotta todella nopeasti ja ohimennen. Vielä en näe meidän yhteiselle matkalle loppua, enkä osaa kuvitella lopettavani. Joskus se tien pää tulee väistämättäkin päätökseen, mutta olen aivan liian malttamaton näkemään, mitä ja mihin blogini minut vie. En odota suuria ja havittele kuuta taivaalta, mutta tahdon blogata siihen asti kuin kyllästymisen aika koittaa.

Silloin ja nyt

Bloggasin alussa mahdollisimman anonyyminä, enkä edes uskaltanut paljastaa ikääni. Olin nimittäin ollut tytön synnyttyä aika epävarma siitä, mitä muut äidit tai muut ihmiset minusta ajattelivat. Minulta kesti kauan aikaa kertoa blogistani edes miehelleni! Olen uskaltanut vuoden bloggailun jälkeen paljastaa nykyisen kaupunkimme,jossa asumme, mutta edelleen en ole kirjoittanut ylös oikeaa kotipaikkakuntaani. Bloggaan nykyään omilla kasvoillani, (melkein) ilman vaatteita, mutta lasten kuvat tahdon jättää edelleen arvailun varaan. 
Mieskin on mukana välillä blogissa, mutta enemmänkin subjektiivisesti ja usein väsyneesti tarkasteltuna, vaikka eihän hänessä oikeasti mitään vikaa ole. eihän :-D. Kerron sinulle ja lukijoille usein päivien tapahtumista, materialistionnesta, opiskelijana olemisesta, äitiydestä, ajatuksista ja aivopieruista.. Siis kaikesta, joka liittyy minuun ja koskettaa minua enemmän tai vähemmän juuri sillä hetkellä. Pidän sinut edelleen avoimena ja vailla kategoriaa. Olet kuin minä - ehkä hieman hillitympi kuin luonnossa (sillä nopeaa puhetta ja käsillä viuhtomista puhuessa ei voi nähdä blogia lukiessa/kirjoittaessa), Marimekko-intoilija, toisinaan väsynyt, mutta aina onnellinen äiti, maitorahkan suurkuluttaja, aina sama laukku olalla kulkeva, kameran linssin läpi elämää tarkasteleva, erikoisella huumorilla ja sarkasmilla höystetty, välillä epävarma, mutta aina jonkinlaisen mielipiteen omistava äiti, vaimo ja tälläinen nainen - sellainen, jota sopii esitellä jo yhteensä yli sadan lukijan yleisölle. 

ps. Kuinka moni muistaa, koska on hypännyt lukijaksi mukaan blogiini? Miten olette viihtyneet? Mitkä asiat kiinnostavat blogissa eniten, mitä toivotte lisää ja mistä ette ehkä niin välitä? 


Perhepäivä ulkona pidemmän kaavan mukaan










Me vietimme varsinaisen perheen ulkoilupäivän lauantaina. Siitä ei todellakaan pitänyt tulla mikään kuuden tunnin ulkoilu perheen voimin, mutta toisin vaan kävi. Kaikki alkoi siitä, kun olimme lapsille luvanneet viedä heidät höyryveturin kyytiin. Viime lauantaina oli sitten viimeinen reissu Porvoosta Hinthaaraan tätä kesänä, joten sinne lähdimme aamulla suuntaamaan eväiden ja reippailumielen kera.

Aivan aluksihan meidän piti lähteä Keravalle asti, mutta liian pitkän junamatkan takia päädyimme tähän lyhyempään retkeen. Minä tietenkin fiksuna likkana olin tarkistanut, että nyt eletään samaa päivää kuin mitä lukee aikataulussa. Hyvä, sillä päästään jo eteenpäin. Olimme tikkana paikalla juna-asemalla klo 9.30, kun minua alkoi hirvittämään. "Kuule, kulta. Kun nyt kävi niin, että.. Ettehän suutu.. Mie oon kattonut tän aikataulun väärin. Se juna lähtee vasta klo 13.35, eikä klo 10.00". 

Eihän siinä voinut muuta, kuin kirota hiljaa mielessään hetki. Minulla oli takana vielä yövuoro 3,5 tunnin unilla, joten joko nyt kutsui sänky tai sitten oli lähdettävä kaupungille pysyäkseen hereillä. Pojalla oli onneksi varuilla mukana kantoreppu, joten kaupunki siis kutsui. Tapoimme aikaa vanhassa kaupungissa kävellen ja syöden. Poika nukkui unet isin mahan päällä kantorepussa. Mie jaksoin ihme ja kumma tosi hyvin niin pienellä unimäärällä kävellä kaupungilla. Vasta junan kyytiin päästessämme alkoi hieman ramasemaan.

Onneksi mahduttiin edes koko vaunun kyytiin, kun juna-asema oli melkein täynnä puoli tuntia ennen junan lähtöä. Onneksemme saimme hyyvät paikat vaunusta, kun olimme aika ajoissa paikalla! Junalippujen hinta vain vähän kirpaisi opiskelijan lompakkoa, mutta lupaus on lupaus - ja todella hieno elämys oli olla niin vanhan höyryveturin kyydissä! Lapset istuivat kyydissä hienosti koko matkan. Eväät olivat säilyneet repussa hyvin, joten pienen välipalatauon ehdimme pitämään Hinthaarassa. Mieskin vaikutti olevan tyytyväinen reissuumme, joten kaikki voittivat!

Kyllä kutsui sänky tämän rupeman jälkeen, mutta kyllähän se kannatti. Sitä huomaa, että lapsille nämä tälläiset yhteiset retket ovat todella tärkeitä. Kun itse ei ole omassa lapsuudessa niin kauheasti päässyt eri huvitusten pariin, niin yritän aina kaivaa kalenteriin kaikenlaisia tapahtumia lasten kanssa mentäväksi. Jotenkin haluan uskoa, että näillä pienillä muistoilla kumpikin lapsi saa ihania lapsuusmuistoja vanhempana muisteltavaksi! Aika kiva muisto tästä tuli myös vanhemmille. Sai aivan erilaista toimintaan tavallisen tuttuihin päiviin. Ehkä joskus vielä uudestaan!








Ihana ja herkullinen Elvari

Luvassa yybermäistä (ja ihan ilman mitään blogilahjontaa kirjoitettua) hehkutusta yhdestä Korupäälliköstä ja hänen korumaailmastaan, jonka herkulliset cup cake-korvakorut löysivät tiensä korviini kaksi vuotta sitten. Tiedättekö jo, mistä on kyse? No, kyseessähän on Elvari!! Kahden vuoden aikana korurasiaan on kertynyt yhtä sun toista korua Elvarilta, jotka aina salaa putkahtelevat postilaatikosta. Minuun jotenkin vain iskee nämä hauskat ja leikkistä korut, jotka piristävät tylsempääkin päivää. Usein nämä korut myös huomataan ja ne saavat kehuja tutuilta ja tuntemattomilta. Rakastan myös perus hillittyä korupukeutumista, mutta nyt aika usein on ollut päiviä, jolloin korviini olen laittanut englanninlakua tai salmiakkia. Eniten arvostan koruissa sitä, että ne ovat itse tehtyjä - Elvarin sanoin ihan itte oon tehny kaikki! 







Tänään Elvari-faniuttani lisäsi tilaamani korupaketti. Korupäällikkö kyseli taannoin Facebook-sivuillaan, että mitä koruja olisi kiva saada syksyksi. Itse ehdotin vohveleita. Ajatuksissa siinti kivat nappimalliset korvikset vohveleista. Ja mitäpä tänään postilaatikkoon tulikaan: no, woffeli-korvikset! Kaiken lisäksi mukaan oli raapustettu kiitoskortti ja lisänä paketista löytyi woffeli-kaulakoru! Minä sain siis toivomani korvikset ja tytön kaulaa koristaa kaulakoru. Ei voi muuta kuin sanoa iso kiitos! 




Jos et vielä omista omia enkkulakukorviksia tai HömelöPöllönen-kaulakorua, niin hopi hopi kaikki karkinhimoiset kuolaamaan Elvarin nettikauppaan! Muistakaa, että mikään koruista ei ole syötävä, vaikka joskus tekisikin mieli maistaa. Jos itselleen ei karkkikorut sovi (joka olisi aika ihme), niin tässä hyvänä lahjaehdotuksena vaikka pienelle tytölle synttärilahjaksi tai muuten vain jollekin karkkeja arvostavalle päivää pirsitämään. ;-)


Turku mustavalkoinen

Olin jo melkein unohtanut nämä kuvat, jotka otin iltakävelyllä Turun satamassa. Miehen kanssa kävimme kaksin nopealla lenkillä Suomen joutsenen luona, joten matkalla oli tietysti räpsittävä kuvia. Ilma oli aika raskas ja hieman painostava, joten mustavalkoiset kuvat sopivat siihen hetkeen hyvin. Satamassa tuli jotenkin kotoinen olo, sillä olen itsekin alunperin kotoisin satamakaupungista.









Sydämen asialla-blogin seuraaminen

Hui hai, pieni tiedoite teille siitä, miten voitte seurata blogiani, jos ette vielä ole törmänneet blogini sivupalkissa oleviin nappuloihin. ;-) Seuraa, tykkää, ole menossa mukana! Nyt on oiva mahdollisuus liittyä vaikka Facebookissa lukijaksi.


ps. Meidät löytää myös INSTAGRAMISTA nimimerkillä eevisydamenasialla


Aurinkoa arjen harmaissa

Olemme tahkoneet taas tätä minun kouluarkea nyt yli viikon verran. Toinen viikko harkassa, päiväkodissa kuin kotonakin on lähtenyt käyntiin hyvällä mallilla. Vielä tämä elokuu jaksaa lämmittää ja antaa valoa iltapäivälläkin.

Ensin paluu opiskelijan arkeen pelotti. Eniten pelotti se matkustamisen määrä. Seuraavana kävi kurkkua kuristamaan kaikki ne tulevat tehtävät ja tentit. Suoritin viime lukukauden läpi nelosilla ja vitosilla. Taisi ainakin yksi tai kaksi huonompaa numeroa tauluun tulla. Muuten selvisin kaikista koulutehtävistä ja tenteistä hyväksytysti (sehän se pääasia on: olla saamatta hylsyjä). Eivät hyvät numerot kuitenkaan aivan ilmaiseksi tulleet.



Opiskelun jatkaminen jännitti ihan syystä. Talven pimeinä kuukausina uuden arjen aloittaminen alkoi käymään lopulta kunnon päälle. Kesäkuussa, kun postasin äidin (minun) omasta ajasta, olin loppu. Vasta silloin uskalsin avata silmät ja huomata kesän tulleen. Talvella kun poika sairasti viikottain, tyttö uhmasi ja mies rätisi. Koti, parisuhde ja ns. pääkopan sisältö kiehui yli oli tiukilla. Vedin talven läpi välillä pelkkien maitohappojen voimin - ja selvisin. Kesäkuussa, kun olin tahkonut töitä heti koulun perään noin kuukauden, koin, että minun on saatava levähtää - edes sen puoli tuntia päivisin. Siitäkin kroonisesta väsymyksestä selvittiin voittajana. Olin saanut karisteltua talven pimeyden harteiltani ja sain kesästä uutta voimaa.



Olen kyllä vieläkin vähän väsynyt, mutta sitä se arki on. Tänään koin kuitenkin iloa ja valoa meidän arjessa. Olin tullut kotiin lasten kanssa ajoissa, kun mies kotiutui kuuden maissa. Vielä ehdin tekemään tomaattikeiton, keittiötä oltiin jopa saatu siivottua (ja uudelleen sotkettua), lasten kanssa touhuttua ja oltu kaikki sulassa sovussa. Voi olla, että tässä vaiheessa keskittää ne voimavarat oleellisimpiin asioihin, kuten huushollin ylläpitämiseen ja lapsiin. Mikään kun ei ole parempaa, kuin kuulla lasten nauravan katketakseen isän kutituksessa tai ilmapallon perässä juostessa.



Näistä pienistäkin hetkistä saa sitä uutta näkövinkkeliä arkeen. Huomenna voi olla ihan toisin, mutta ainakin me osataan ottaa myös ihan rennosti loikoillen. Kunhan tämä harkka loppuu ja varsinainen koulutyö alkaa, alkaa myös tytöllä kerran viikossa tanssiharrastus. Itsekin katselin sillä silmällä yhtä harrastusta - siis vain minulle. Uskallan väittää, että ne tuovat ihan uutta energiaa taas siihen hämärtyvään talveen. En meinaa latistua tulevan talven alla samaan hypätään vaan pää edeltä tuntemattomaan, vaan nyt kannan selässäni laskuvarjoa. Yksi sellaisista laskuvarjoista voisi hyvinkin olla juuri kuin tämä päivä. Eihän tässä ollut mitään sen ihmeellisempää. Osasin vain arvostaa tätä päivää taas enemmän kuin vaikka ennen. Tänään oli aurinkoista arjen harmaiden tilalla!


Kesän 2013 parhaimmat muistot

Kesästä 2013 on jäänyt muistoksi ihan kivasti kuvia ja lämpimiä ajatuksia. Tässä kesän parhaimmat muistot teillekin jaettavaksi.

Kesässä 2013 parasta oli..

Oma kasvimaaprojekti


Tytön ensimmäisen maitohampaan irtoaminen

Kävelylenkit vanhassa kaupungissa



Talven jälkeen alkanut kuntoilu

Vierailut mammalla


Eka kesätyö hoitsuna

Blogimutsille paketti-haaste

Vierailut entisillä kotinurkilla


Iltamässäilyn tilalle tullut terveellisempi ruokavalio

MANSIKAT!!

Ystävien luona oleskelu <3

Hyvä ruoka ja oman maan salaatti

Vichy

Uusiin kavereihin tutustuminen

Pyörämummin mökki!



Tytön 5-vuotisjuhlat



Keäsn helppous ja hassuttelut

Pienet reissut yhdessä perheenä




Ihan oma aika yksin kotona!

Uusien aluevaltauksien tekeminen Porvoossa

VADELMAT!

Uiminen

Ystävät ja jäätelöpurkkien tyhjentäminen

Ihan omalla palkalla ostetut hemmottelut

Miehen kanssa vietetty lemmenloma Haikkoon kartanossa


Teholoma Turussa








Sieltä se tuli ja sinne se meni, kesä 2013. Mitä kesästä opimme? Nauti siitä, vaikka kuinka kuuma olisi! Pidä vähän pidempi loma - ainakin kaksi viikkoa. Ensi kesänä on lähdettävä tyttöjen kanssa omalle minilomalle. Ja mustikoita pitää käydä keräämässä, jotta talvelle löytyy energiaa pakkasesta! Otan myös aikaa parisuhteelle, mutta kaikkein eniten lapsille. <3 Ihan simppeli suunnitelma. Parasta tässä kesässä oli, että kauhesti ei etukäteen mitään suunniteltu, vaan tuulen annettiin kuljettaa. Tule jo, kesä 2014!!